OSA 7: Marjatan päiväkirjamerkintöjä Paavon matkasta psykiatrisessa hoitojärjestelmässä

0
1395

Mad in Finland julkaisee sarjan erään omaisen päiväkirjamerkinnöistä liittyen läheisensä varsin epäonnistuneeseen, mutta mahdollisesti aika yleiseenkin, psykiatriseen hoitopolkuun. Toivottavaa on, että esimerkki auttaa välttämään samat sudenkuopat. (Osa 6 täällä)

KUN  JÄRJESTELMÄ  IMAISEE  SISÄÄNSÄ SE  EI  HELPOSTI  PÄÄSTÄ  SIITÄ  POIS

 

Paavo on viettänyt monta vuotta ihan normaalia eläkeläisen elämää  noiden kauheiden  sairaalajaksojen jälkeen. Tuttu poliklinikan lääkäri lopetti taas kerran lääkkeet  ja kun lääkkeet loppuivat alkoi elimistö toipua pikkuhiljaa normaaliin kuntoon.

Masennuksesta saati psykoottisuudesta ei ole näkynyt merkkejäkään. Lääkkeitä ei ole syöty verenpainelääkettä lukuunottamatta.

Sitten Paavo joutui sydämen pallolaajennukseen.  Sen seurauksena tulee uutena kolesterolilääke.

Aikansa näitä syötyään alkoi jalkoihin, selkään ja päänahkaan ilmestyä punaisia läiskiä jotka kutisivat voimakkaasti. Myös omituinen särky lihaksissa alkoi haitata.  Aloin epäillä että kolesterolilääke tekisi tätä.

Kerroin epäilystäni Paavolle mutta silloin hän ei uskaltanut tehdä mitään muutoksia lääkkeeseen. Lääkäri oli pelotellut, että se on kuolema edessä jos näitä lääkkeitä et syö.

Ihottuma alkoi kuitenkin muuttumaan rakkulamaiseksi ja se levisi koko selkään. Päänahka ja kasvot kutinan lisäksi hilseili paksuina suomuina.  Keskellä yötä piti herätä rasvaamaan joka paikkaa. Nukkumaan pystyi sellaisia 2-3 tunnin pätkiä kerrallaan ja joskus oli täysin unettomia öitä.

Kehotan lopettamaan kolesterolilääkkeen, vaikka vain vähäksi aikaa ja katsomaan, mitä tapahtuu.

Ja niinpä käy kuten arvelinkin, että ihottuma ja kutina sekä lihassärky alkavat hiljalleen hävitä.

Mutta unirytmi on ehtinyt mennä sekaisin eikä yöuni palaudukkaan enää takaisin.

 

Paavo menee ensiapuun

Päivystävä lääkäri toteaa että on väsyneen oloinen mies.  Keskustelee asiallisesti, ajatuksen juoksu on loogista. Ei hermostuneisuutta, ei psykoottisuutta, ei suisidalisuutta. Masentuneeksikaan ei itseään koe.

Poliklinikan lääkäri lähettää terveyskeskuksen vuodeosastolle.

 

Paavosta tehdään historiallinen paperipotilas

Terveyskeskuksen vuodeosastolla luetaan Paavon monen vuoden vanhoja  potilaskertomuksia.  Paavon olemattomat masennukset ja pykoottisuudet  tulevat esille. Vaikka näistä on kulunut monta vuotta, Paavo nähdään vuodeosastolla nyt edelleen tällaisena historiallisena henkilönä. Mihinkään muuhun johtopäätökseen en voi tulla kun selviää miten häntä hoidetaan.

Tutut lääkkeet haittavaikutuksineen tulevat taas osaksi Paavon elämää, Cipralex, Opamox.

Paavo kertoo, että hän odottaa paikkaa psykiatriselle osastolle. Kysyn täytyykö sinne mennä että saa unirytmin kuntoon?

Paavo on tuntunut ”lyöneen hanskat tiskiin”, tehkööt mitä vaan, mutta apua tähän täytyy saada. Ei täälläkään makaaminen mitään auta.

Psykiatrisessa hoidossa

Paavo on siirretty terveyskeskuksen vuodeosastolta psykiatriselle puolelle.  Siellä hoito aloitetaan vanhan kaavan mukaan rutiinisti, Opamoxia  nostetaan heti ja annetaan kolme kertaa päivässä.

Pian aloitetaan Abilify, mutta nyt injektiona.

Minulle ei ole enää tässä vaiheessa yllätys, että Abilifyn aloittaminen laukaisee jälleen pahoja jo tutuksi tulleita sivuvaikutuksia.  Onneksi injektio muutetaan nopeasti pillereiksi.

Injektio  vaikutti niin, että vapina alkoi nopeasti ja todella kovana. Se näkyi selvästi päällepäin. Kädet heiluivat niin että ruokailussa kaatui juoma lattialle ja tästä hän jaksoi mainita usein. Se oli hänelle kova paikka.  Ruokailu alkoi jäädä väliin silloin tällöin ja ruokamäärät olivat mahdollisimman pieniä kun oli vaikea saada haarukkaa osumaan suuhun.

Paavo alkoi nopeasti laihtua, 8 kiloa tippui lyhyessä ajassa.  Otin tämän laihtumisen puheeksi hoitajien kanssa, mutta kukaan ei osannut kommentoida mitään. Lääkäriä ei  ole koskaan paikalla kun kyselen.

Pian aloitetaan myös Anafranil lääke.  Kysyin Paavolta että sanottiinko sinulle miksi tätä lääkettä pitää syödä. Ei, se vaan tuotiin ja käskettiin ottaa.

Anafranilhan  on jo kerran lopetettu haittavaikutuksien takia, mutta ilmeisesti mihinkään paperiin ei lääkäri ole kirjanut tästä mitään merkintää.

Kuolema on jälleen taas tullut Paavon ajatuksiin.  Hän alkaa puhumaan, että täytyy ruveta järjestämään hänen hautajaisiaan. Koko kehon lamaantuminen aiheuttaa varmasti ennen pitkää elintoimintojen loppumista ja hiipumista pois tästä elämästä. Ei tätä jaksa kestää.

Tasapaino alkaa huonontua, ei uskalla mennä yksin suihkuun huimauksen takia vaan hoitajan täytyy olla mukana.  Mitään apua ei ole saatavissa, kukaan ei tee mitään että olo helpottuisi, Paavo valittaa.

Lääkekippo tuodaan aamuin illoin ja vieressä vartioi tarkat silmät, että se tyhjennetään. Miksi sekään ei auta?

Räksyttävä vaimo

Minä otan nyt omaisena aktiivisemman roolin, kommentoin usein  ja kyselen.

Hoitaja on tullut huoneeseen kun tietää minun olevan vierailulla. Keskustelemme tapamme mukaan tilanteesta.

Kerron hoitajalle että Paavo meni ensiapuun siksi kun kolesterolilääkke aiheutti niin kovan ihottuman ja kutinan että öisinkin täytyi herätä rasvaamaan mikä  katkaisi unirytmin ja teki unettomuutta.

Kun lääke lopetettiin, ihottumakin loppui mutta unirytmi ei tullut takaisin. Siksi hän on nyt täällä.

Minulla ei ole tietoa mitä tälle tiedolle tapahtui osastolla, siitä ei koskaan puhuttu mitään. Missään papereissa ei tällaista tulosyytä ole merkitty. Ja mitä ei papereista löydy, sitä ei ole olemassa.

Käsitykseni vahvistuu siitä että potilas on jo osastolle tullessaan henkilökunnan silmissä määrätynlainen sairas johon osastolla on valmiiksi selvä kaava lääkehoitoihin.

Vointi alkaa muuttua entistä tukalammaksi. Käydessäni hän makaa silmät kiinni peiton alla nostamatta katsettaan, kommentoi muutamilla sanoilla kysymyksiäni. Tiedän että se on myös viesti minulle miltä hänestä nyt tuntuu.

Lyhyen ajan sisällä on lopetettu Abilfy ja Cipralex, mutta aloitettu Anafranil sekä nostettu Opamoxia.

Yritän kysellä hoitajalta että eikö nuo lääkkeiden lopetuksesta syntyvät vieroitusoireet ja uusien lääkkeiden aloitus ole vaikuttaneet Paavon voinnin nopeaan huononemiseen.  Olen voinut seurata  monet aikaisemmat lääkkeiden tuomat vieroitusoireet, vaivat ja ahdistukset, ne ovat käyneet tutuiksi juuri tuon toistuvuuden takia.

Mutta  hoitaja vain tuijottaa minua pitkään sanomatta mitään.

Raivostun hoitajille.  Ettekö te näe miten huonoon kuntoon olette Paavon täällä laittaneet!  Kuinka tällainnen hoito voi ketään parantaa?  Teidän on palautettava Paavo takaisin siihen kuntoon millainen hän oli ennen sairaalaan tuloa,  muuten minä olen pakotettu valittamaan hoidosta korkeammalle taholle.

Ihme ja kumma, kun kehtaa raivota tarpeeksi ponnekkaasti se auttaa. Afilify lopetetaan, mutta samalla lisätään Opamoxia.

Paavo alkaa varoittelemaan minua aktiivisuudestani puhua eli meuhkata kuten hän ilmaisi. Se kostetaan sitten hänelle.  Olen kuulema leimattu osastolla lääkevastaiseksi ja hankalaksi ihmiseksi.

No jos se että kyselen ja kommentoin asioita joita selvästi havaitsen omin silmin on jotain vastaisuutta otan tämän roolin vastaan, naurahdan Paavolle.

Paavo valistaa minua myös, että älä puhu täällä mistään vieroitusoireista, ei sellaisia ole.

Hätkähdän, uskooko Paavo itsekin näin? Ovatko hoitajat saaneet muokattua hänestä vuosien varrella sairaalapersoonan? Viekö järjestelmä hänet nyt kokonaan suorittamaan sairaan roolia?

 

Keskusteluja hoitajien kanssa

Mielenkiintoinen keskustelu oli hoitajaopiskelijan kanssa. Heitähän on osastolla harjoittelemassa jatkuvasti.

Opiskelija on iäkkäämpi ja kertoi kouluttautuvansa toiseen ammattiin. Ihmettelen hänellekin millainen kunto Paavolle on kehittynyt täällä. Hän on aidosti kiinnostunut tapauksesta ja osaa kuunnella minua ja Paavoa joka on vieressäni mukana.

Kun puhe siirtyy Paavon kovaan vapinaan ja sen tuomiin ongelmiin opiskelija varsin huolettomasti selittää että juu, tämä kuuluu tähän hoitoon, kyllä lääkkeet tekevät vapinaa ja heikotusta, ei siinä pitäisi olla mitään ihmettelemistä. Lääkkeillä on rauhoittava vaikutus ja se näkyy olemuksessa. Näin kuuluukin olla.

Ymmärrykseni psykiatrisesta hoidosta laajeni hiukan. Tällä tavalla siis koulutetaan tulevia työntekijöitä ymmärtämään ja käsittelemään potilaita ja omaa hoitajan rooliaan!

Kerran syntyi erään hoitajan kanssa keskustelu siitä että hän ei usko lääkkeiden vaikuttavan Paavon fyysiseen olemukseen.

Vaikka koko elimistö tuntuu olevan lamassa, olemus on tahmean hidas, kävely hoippuvaa, tikku-ukkomaista,  hoitaja sanoo vain kirkkain silmin ettei lääkkeillä ole tämän kanssa mitään tekemistä.  Ei Paavon kokema fyysinen väsymys ole totta  se on  vain psyykkinen jännitystilanne.

Mikähän kumma siinä on että tämä väsymys ja psyykkinen jännitystilanne ei helpotu vaikka vuodesta toiseen siihen annetaan lääkkeitä?  Koska niiden pitäisi alkaa vaikuttamaan?  Miksi hoidon pitää tuottaa tällaista kärsimystä?

Mutta eihän osastolla uskota hoidon tuottavan kärsimystä vaan se sairaus johon hoitoa annetaan.

 

 Ja sitten taas se sähkö

Hoitajat alkavat puhumaan Paavolle siitä päivittäin, se on erittäin ovelaa hidasta taivuttelemista.

Minulle tällainen on tuttua jo edellisistä hoitojaksoista, taivuttelu on  osa normaalia osaston toimintaa,  Paavokin on jo oppinut tämän.

Kun Paavo ei anna suostumustaan, hoitajat kääntyvät minun puoleeni, ottavat sähköhoidon puheeksi aina kun käyn siellä.

Mutta en voi muuta kuin todeta, että en voi ottaa tähän kantaa ennen kuin kuulen lääkäriltä perusteluja miksi sitä tarvitaan. Paavo on täällä unettomuuden takia jonka laukaisi lääkkeen aiheuttama voimakas ihottuma. Nyt unettomuutta ei enää ole se on korjaantunut, mitä te nyt hoidatte täällä?

Jonkin ajan kuluttua Paavo kertoo että suostumusta sähköön lähtemiseen on alettu kiristää. Uhkaillaan jos et suostu, osastolla ei ole enää muuta tarjolla vaan täytyy lähteä kotiin.

Keskustelemme tilanteesta, että mitä sitten tapahtuisi jos lähtisi nyt pois täältä.

Se on vain lääkärin yksi allekirjoitus ja sitten olen taas pakkohoidossa. Eikä kotona voi olla ilman apua tällaisessa kunnossa, eihän siellä mitenkään pärjäisi.  Se on jossain vaiheessa ensiapuun kuitenkin mentävä ja sitten minä olen jälleen taas täällä.

 

Pakkolähete sähköön – silti hoito toteutetaan vapaaehtoisesti

Paavo soittaa.

Nyt ne vie minua Nokialle. Hoitaja tuli kuin tuulispää vihaisena huoneeseen ja sanoi että ala heti pakkaamaan tavaroitasi auto on tulossa.

Sähköosastolla Paavolle  kirjoitetaan pakkohoitopäätös diagnoosilla mielisairas ja sähköhoito alkaa jälleen kerran ilman suostumusta.

M3 sisältää mm seuraavaa tekstiä:

Määrään tutkitun mielenterveyslain 8 §:n  ja 13 §:n

perusteella tahdostaan riippumattomaan psykiatriseen sairaalahoitoon.

 

Lääkärin allekirjoitus

 Ylilääkäri

 

Päätös annettiin tiedoksi yllä mainittuna päivänä, mutta tutkittu kieltäytyi allekirjoittamasta tiedoksiantoa.

Todistavat: xx sairaanhoitaja           xx sairaanhoitaja.

 

Kiinnitän huomiota kun  ylilääkäri on kirjoittanut potilasasiakirjoissa toistuvasti, että  sähköhoito toteutetaan vapaaehtoisesti. Miksi hän kuitenkin kirjoittaa  hoitoonmääräämispäätöksen  M3 joka on pakkohoitopäätös?

Ylilääkäri kirjoittaa erillisessä potilaskertomuksessa: ”Aloitetaan ECT toistuvan masennuksen vaikea-asteisen psykoottisen depression vuoksi.  Hoito saadaan toteutettua vapaaehtoisesti”.

Loppulausunnossaan ylilääkäri kuvailee ensin Paavon oirekuvaa ja toteaa sitten: ”tässä kohtaa potilas ei kuitenkaan enää sähköhoitoa vastustanut”.

Miksi ja kenelle lääkärien on täytynyt todistella  vapaaehtoisuutta?

 

Taas lääkkeet vaihtoon

Tavatessani lääkäriä hän kertoi minulle mitä lääkesuunnitelmia Paavolle on ajateltu kun hän on lähdössä kotiin. Nyt tämä lääkkeiden vaihtosirkus alkaa minusta tuntumaan jo koomiselta.

Entiset lääkkeet lopetetaan kertaheitolla ja aloitetaan  Sertralin,  Abilify laitetaan uudestaan vaikka se oli juuri lopetettu.

Otin puheeksi Opamoxin  koska lääkäri määräsi sitäkin ensin mutta onneksi perui aikeensa. Kerroin että se aiheuttaa helposti riippuvuutta ja sen lopettaminen on vaikeaa ja joutuu kärsimään vieroitusoireita. Paavo on monta kertaa tehty siitä riippuvaiseksi kun hänet on pakotettu sitä syömään  useita kuukausia.

Lääkäri sanoi että ei Opamox aiheuta mitään riippuvuutta, sitä voi käyttää huoletta ja lopettaa  koska vaan,  ei siitä tule mitään oireita.

Siis sähköosaston  ylilääkäri on tätä mieltä.

 

Minulla alkaa jossittelu.

Jos Paavolle ei olisi jouduttu tekemään pallolaajennusta, jos hän ei olisi saanut kolesterolilääkettä hänelle ei olisi tullut sitä tuskallista ihottumaa, ei olisi tullut unettomuutta, ei olisi joutunut sairaalaan lääkeputkeen ja hoitorutiineihin, ei pakkohoitoon, ei sähköhoitoon.

Miten erilailla elämä nyt sujuisikaan.

 

Tässä kohtaa täytyy huomata eräs tärkeä asia.

Kun Paavo lähti hakemaan apua kolesterolilääkkeen laukaisemaan kovaan ihottumaan ja kutinaan sekä siitä seuranneeseen unettomuuteen, ensiavun lääkäri totesi hänestä:

”Ajatuksen juoksu loogista, ei hermostuneisuutta, ei psykoottisuutta, ei suisidalisuuttaa, masentuneeksikaan ei itseään koe.”

Kun sitten Paavo taas heitettiin psykiatriseen hoitojärjestelmään, joka teki hänestä  muutamassa viikossa mielisairaan.

Psykiatrisen osaston lähete sähköhoidon osastolle sisälsi mm. tällaista tekstiä: Psykoottistasoisesti nihilistinen. Musertavien epäloogisten huolten vallassa.  On arkitoimissaan täydellisesti lamaantunut, erilaisia somaattisia harhaluuloja koskien vatsan toimintaa ja virtsaamista, epäilee että jalat menevät kuolioon.  Ajattelun jumiutumista. Ruokailu on niukentunut ja laihtunut 8 kiloa. Potilaalla ei ole sairaudentuntoa masennuksensa suhteen.

Nämä oireet ovat siis tulleet sairaalahoidossa ollessa  kahden kuukauden aikana.

Hoitojärjestelmässä täytyy olla jotain selittämätöntä, outoa,  kun ensiavun lääkärin määrittelemästä terveestä ihmisestä  lyhyessä ajassa tehdään näin sairas.

Onneksi Paavo oli mielisairas vain tämän yhden kerran, sen jälkeen tätä diagnoosia ei näy missään.

 

Linkit aiempiin osiin:

Osa 1

Osa 2

Osa 3

Osa 4

Osa 5

Osa 6

JÄTÄ VASTAUS