Mad in Finland julkaisee sarjan erään omaisen päiväkirjamerkinnöistä liittyen läheisensä varsin epäonnistuneeseen, mutta mahdollisesti aika yleiseenkin, psykiatriseen hoitopolkuun. Toivottavaa on, että esimerkki auttaa välttämään samat sudenkuopat. (Osa 5 täällä)
KUN JÄRJESTELMÄ IMAISEE SISÄÄNSÄ SE EI HELPOSTI PÄÄSTÄ SIITÄ POIS
Kolmas osastojakso
Edellisten lääkkeiden vieroitusoireet jylläävät vielä elimistössä, voimat ovat vähissä, takana monen viikon valvotut yöt. Väsymys on valtava. Apua on saatava vaikka mistä tahansa kivenkolosta. Päivästä toiseen Paavo kääntyy puoleeni ja kyselee apua. Siinä kaksi yhtä neuvotonta vain katselevat toisiaan.
Poliklinikan lääkäri joka on todella yritänyt auttaa lopettamalla lääkkeet häviää nyt jonnekin. Uusi aika hänelle on kyllä, mutta jossain kaukana tulevaisuudessa.
Osastolle meno on todella vaikeaa, koska tietää, että joutuu taas lääkeputkeen. Paavo miettii yksityistä lääkäriä, mutta Tampereelle meno tässä tilanteessa tuntuu ylivoimaiselta, mistä sen lääkärinkin vieraasta kaupungista nyt tähän hätään löytää.
Silloin minä keksin että jospa laitan lääkärille kirjelapun, jossa kiellän lääkkeiden antamisen ja kirjoitan, että yhdessä keskustelisimme tilanteesta ja hoidosta.
Tämä tuntui helpottavan Paavoa ja hän päättää lähteä osastolle.
Lääkettä, lääkettä
Heti osastolle mentyä annetaan suoneen Ativan injektio. Tämän bentsodiatsepiinin vaikuttava aine on loraxepam, tästä on myös Temesta nimistä lääkettä. Edellisellä kerralla Paavolle syötettiin Opamoxia ja nyt se on vaihtunut Ativaan. Hoitoputki aloitetaan siis tutulla kaavalla.
Osastolla on vastassa yllätys
Kun menen vierailulle, näen ihmise,n joka on veltto ja nääntyneen näköinen kuin lankavyyhti. Hyvä että jaksaa päätään nostaa.
Paavo kertoo heti, että hän on nyt pakkohoidossa täällä ja huomenna pitää mennä sähköhoitoon.
Pakkohoitoon saman tien kun tulit tänne? ihmettelen.
Niin, ne sanoo, että masennus on niin vakava ettei voi mennä osaston ulkopuolelle.
Oletko antanut luvan sähköön?
En ole, mutta ne sanoi, että jos et suostu sähköhoitoon sinut laitetaan pois, ei sinulla ole oikeutta kieltäytyä.
Paavo kertoi, että hänelle on piikitetty nyt kolme päivää Ativania suoneen ja nyt annetaan lisäksi Temestaa. Kuinka hän voisi tuollaisessa lääkehuurussa lähteä kotia? Kuolema siellä odottaisi kun ei olisi mitään apua saatavilla.
En minä ole jaksanut mennä syömäänkään ne ovat tuoneet ruuan tänne sänkyyn. En tahdo millään jaksaa aamulla nousta ylös kun kroppa on ihan lamassa. Suihkuun pakottivat mutta en tahtonut jaksaa vaatteita heittää pois.
Hoitaja tulee huoneeseen.
Ihmettelen mitä tämä pakkohoito oikein on, millä perusteella tällaista tehdään?
Lääkäri on näin määrännyt, sanoo hoitaja. Paavo ei ole nyt kykenevä lähtemään talon ulkopuolelle ulos ja jos hän lähtee niin pakkohoito estää sen, hoitaja toteaa.
Mutta ei kai Paavo nyt ole karkaamassa täältä mihinkään kun itse vapaaehtoisesti on tullut? Eikä tuollaisessa kunnossa mihinkään pysty lähtemäänkään hyvä kun seisomassa pysyy, melkein huudan kiihtyneenä.
Tämä on lääkärin päätös, hänen kanssaan voi keskustella, tulee topakka hoitajan kommentti.
Matkalla kotiin sydänalaa kuristaa. Tämä on jo liikaa minulle. Ihmetykseni kaikesta hoidosta alkaa muuttua kiukuksi. Olen aivan tyhjä, en osaa tehdä mitään, pitäisikö minun? Mutta mitä? Paavostakin on tehty tahdoton möykky, jota käsitellään kuin nukkea. Mitähän tästä vielä kehittyy.
Lääkärin päätös pakkohoidosta on järjetön. Johtuukohan se siitä kirjoittamastani kirjelapusta? Kysyin Paavolta mitä lääkäri sanoi mutta ei hän muista siitä mitään.
Osastolla eivät karkaamiset ole kovin harvinaisia, Paavo on niistä silloin tällöin maininnut. Yleensä karkurit tuodaan poliisin kyydillä takaisin. Paavon huonekaverille kävi näin. Minä en ole oikein osannut raegoida näihin, tuntuu liian oudolta ajatellakaan että sairaalan potilaita tuodaan poliisikyydillä. Nyt tämä karkaaminen tuleekin näin lähelle, oma puoliso laitetaan pakkohoitoon ettei hän lähtisi ulos.
Taas alkaa lääkeputki
Ei ole mitään merkitystä sillä, että annoin Paavolle sen lapun lääkkeistä. Hänelle aloitetaan Abilify lääke. Vaikka Paavo sanoi että ei haluaisi alkaa syödä lääkkeitä lääkäri vain totesi että kyllä tämä sinun sairautesi tarvitsee lääkkettä.
Mitään hoitoneuvotteluakaan ei olla pidetty. Minä en ole nähnyt ollenkaan lääkäriä.
Sähköhoito
Paavo on viety eilen sähköön. Hän kertoo sieltä kuulumiset, että se oli kauheinta mitä olen ikinä kokenut. En meinannut herärä millään, olin ihan sekaisin.
Sitten minä olen Ketamiini-tutkimuksessakin. Ne toivat sellaisen kaavakkeen ja käskivät allekirjoittaa sen. Se on vapaaehtoista ja voi koska vain lopettaa.
Paavo näyttää paperia.
Hyvä potilas
Pyydämme Teitä osallistumaan tukimukseen, jossa selvitetään s-ketamiinin käyttöä psykiatrisen sähköhoidon nukutuksessa sekä s-ketamiinin vaikutusta sähköhoidon jälkeiseen toipumiseen ja masennuksen hoidon tuloksiin. Pirkanmaan sairaanhoipiirin eettinen toimikunta on antanut tutkimuksesta myönteisen lausunnon…
Ennen kirjallisen suostumuksen antamista Teillle kerrotaan sekä suullisesti että kirjallisesti tutkimuksesta ja saatte riittävästi aikaa pohtia osallistutteko tutkimukseen…. Tekstiä jatkuu vielä toista liuskaa.
Minä kauhistun. Lopeta ihmeessä tuollainen, et sinä ole mikään koekaniini, jolla tehdään täällä ihmiskokeita, kiihdyn Paavolle.
Mutta eihän sitä tiedä vaikka minä olisin siinä ryhmässä jolle ei sitä anneta, niitä on kaksi ryhmää.
Paavo on lääkitty aika pökkyrään, hän on helppo taivutettava allekirjoittamaan papereita.
Ativan injektio menee edelleen joka päivä. Sitä on piikitetty jo viikon verran. Lisäksi tarvittaessa Temestaa.
Vierailulla
Paavo kertoo, että eilen oli taas sähkössä, Minä en meinannut herätä ollenkaan, hoitajat huutelivat vieressä, oli kauhea olo vielä kun tulin osastolle.
Nyt en jaksanut aamulla nousta ylös. Ne yritti pakottaa aamupalalle eivätkä tuoneet enää huoneeseen. Minä menin sitten vasta iltapäivällä yhden aikaan syömään.
Siihen asti olit ilman mitään ravintoa?
Niin.
Sanoin, että taidat olla siinä Ketamiini ryhmässä, eihän herääminen ennen ole ollut noin kauheaa. Siitähän voi kieltäytyä, sanot vain että et halua enää.
Nyt Paavo kieltäytyy Ketamiini tutkimuksesta. Sanoo, että on tehnyt virheen suostuessaan siihen.
Lisää lääkkeitä
Abilify lääkettä nostetaan, se oli sähköosaston lääkärin määräys.
Uusi lääke Anafranil 25mg aloitetaan.
Viikon päästä sairaalan osastolla Anafranil nostetaan puolella 50mg.
Sitten sähköosaston lääkäri nostaa sitä jälleen viikon kuluttua 150mg. Ihmettelen tuota sähköosaston lääkäriä, Paavoa lääkitään nyt kahden lääkärin voimin.
Paavo alkaa valittamaan kuinka hänen mielestään lääke aiheuttaa kovaa hikoilua, kasvot ja päänahka alkavat hilseillä ja olo alkaa käydä kovin raskaaksi. Hilseilyyn annetaan Histec voidetta.
Pakkohoidossa oleva Paavo saa lääkäriltä luvan puolen tunnin vapaakävelyyn kaksi kertaa päivässä. Lähdemme ulkoilemaan joka kerta kun käyn vierailulla.
Sähköhoito jatkuu edelleen. Sähköllä on selvästi piristävä vaikutus. Paavo kertoo, että nukutuksesta herääminen ei ole enää niin kauheaa. Olemus on selvästi muuttunut normaalimmaksi
Paavon päivät kuluvat sängyssä maaten.
Jos olisi pyssy
Mennessäni vierailulle Paavo vaikutti selvästi tympääntyneeltä oloonsa. Ajatukset kiertävät samaa rataa kun mitään ei tapahdu. Väsynyt olo ei korjaannu yhtään vaikka kuinka pistäisi pillereitä poskeen ja lepäisi. Ilmeisesti Anafranilin lisääminen nopeassa tahdissa alkaa vaikuttamaan elimistöön lamaannuttavasti.
Kerran hän alkaa kertoa miltä hänestä tuntuu olla siellä.
Minulla on sellainen kauhea tunne että jos olisi pyssy tai puukko niin hävittäisin kaikki täältä. En varmaan voisi hillitä sitä jos olisi mahdollisuus, sellainen kauhea tunne on sisällä.
Ymmärrän hyvin Paavoa. Hän, joka on tyyneys ja lempeys ollut aina ei kuitenkaan koskaan tekisi tällaista. Siksi Paavo kertoo minulle ajatuksiaan koska tietää että eihän hän mistään sitä pyssyä tai puukkoa saa ja jos saisi varmasti kontrolli pelaisi.
Jotenkin ymmärrän nyt niitä joukkosurmaajia jotka ovat päätyneet kauheisiin tekoihin. Hehän ovat olleet myös tämän kaltaisten lääkkeiden syöjiä.
Kotona ja ylläpitosähköä pakolla
Paavo uloskirjoitetaan osastolta parin kuukauden kuluttua. Kotoa käsin hän käy kuitenkin vielä pitkään ylläpitosähköhoidossa. Vien hänet osastolle edellisenä päivänä ja haen seuraavana päivänä pois.
Sähkö jatkuu ja jatkuu. Paavo pyytää joka kerta, että lopetettaisiin koska ei koe saavansa siitä mitään hyötyä eikä jaksaisi millään enää tulla. Mutta lääkäri ei tapansa mukaan kuuntele potilastaan vaan antaa aina vaan uuden ajan. Käynnit alkavat todella olla niin vastenmielisiä, että alan ihan huolestua. Jo viikkoa ennen kun sähköaika alkaa lähestyä Paavo tulee masentuneen oloiseksi ja vetäytyy omiin oloihinsa.
Sanon Paavolle, että etkö voisi vain jättää menemättä sinne ja ilmoitat että lopetat. Sinulla on itsemääräämisoikeus omaan elämääsi etkä ole edes enää osaston kirjoissa.
Paavo sanoo, ettei se käy. Jos en mene sovittuna aikana minut tullaan hakeman poliisin kanssa ja se on vain yksi lääkärin allekirjoitus paperiin niin olen taas pakkohoidossa. Kyllä sieltä olisivat kaikki muutkin lähteneet pois mutta pantiin pakkohoitoon ja sitten niitä tuotiin poliisin kanssa takaisin.
Silloin ymmärrän minkä pelon ja trauman Paavo on saanut näistä hoitojaksoistaan. Parasta totella kun käsketään.
Kotona alkavat taas jo tutuksi tulleet lääkkeiden haittavaikutukset.
Lääkkeet joita täytyy syödä ovat Abilify ja Anafranil. Sanon täytyy, koska niitä on pakotettu osastolla syömään ja niihin on kerinnyt syntyä riippuvuus, joten niitä ei voinut noin vain lopettaa.
Niinpä kävi taas jälleen kerran, että lääkkeet alkoivat tehdä vakavia oireita. Paavolle alkoi tulla omituisia pakkoliikkeitä, kädet alkoivat vapista niin, että se vaikeutti jo syömistä.
Suu ja huulet alkoivat väpättää nopeita liikkeitä.
Öisin Paavon keho tekee aaltomaisia liikkeitä melko nopeaan tahtiin, toisinaan kädet huitovat nopeita liikkeitä ja hän irvistelee nukkuessaan. Itse Paavo ei tiedä näistä mitään eikä herää niihin.
Sairaalan rutiini hoitokäytäntöihin kuuluva jatkohoito psykiatrian poliklinikalla alkoi taass. Lääkääri oli edelleen sama tuttu joka oli lopettanut aikaisemmat lääkkeet.
Kun poliklinikan lääkäri kuuli tästä, Abilifyn lopetus aloitettiin heti.
Anafranilia menee vielä jonkin aikaa aikaa, kunnes sekin alkaa tuottamaan hankaluuksia.
Paavon tasapaino alkaa kadota. Varsinkin ympärillä oleva liike jonka Paavo havaitsee tekee huimausta. Hän alkaa ihmettelemään että onpa kummallsita kun näkee ulkona puiden oksien heiluvat niin tasapaino alkaa heittää.
Kauhun hetki syntyi mökillä kun olimme uimassa Veden liplattava liike sai aikaan sen että Paavo alkoi kaatua järvessä taaksepäin. Onneksi vieressä oli järviruokoa johon hän tarrasi kiinni. Itse olin kauempana katselemassa enkä olisi millään kerinnyt apuun jos olisi kaatunut veteen. Pohja oli vielä pehmeää mutapohjaa, jossa oli vaikea liikkua. Kesän uinnit piti jättää pois.
Tällaisia tapauksia kerroimme taas lääkärille ja hän alkoi lopettamaan Anafranil lääkettä.
Nyt lääkkeiden lopetus sujui paremmin eikä noita kauheita elämän sekaisin laittavia vieroitusoireita tullut.
Paavo on temmattu mukaan lääkäreiden kissa-hiirileikkiin, kun poliklinikan lääkäri lopettaa lääkkeet sairaalan lääkäri pakottaa taas syömään, aina uudestaan ja uudestaan sama kierre.
Elämä palautuu normaaliksi
Oli mielenkiintoista seurata kuinka Paavon olemus alkoi lääkkeiden lopetuksen jälkeen hyvin hitaasti tervehtyä ja elämä palautua normaali rutiineihin.
Jähmeä olemus ja tokkuraisuus alkoivat hävitä. Päivittäiset sauvakävelylenkit ja hiihtoretket tulivat takaisin. Kesällä lähes päivittäin otimme marjanpoimurit mukaan ja ajoimme jonnekin metsään, se oli mukavaa lenkkeilyä ja jumppaa samalla. Paavo on kova lukemaan kirjoja ja lehtiä, usein hänen päivänsä venyi aamuyön tunneille kun ei malttanut lopettaa kirjan lukemista. Kaveriporukan kokoontumiset kuppilassa kuuluivat myös ohjelmaan.
Omakotitalon hoito ei tuottanut enää hankaluuksia. Sen tekninen toiminta lämmityksineen ja sähkölaitteineen alkoi taas toimia normaalisti eikä sellaisia vikoja ilmentynyt joiden takia olisi pitänyt jatkuvasti pyytää korjausmiehiä. Minä olin siirtynyt eläkepäiville ja oli mukavaa tehdä yhdessä arkiaskareita, toinen imuroi, toinen pyyhki lattiat, toinen laittoi ruokaa, toinen korjasi ruuan pois syötyämme.
Ja mikä parasta, masennus loppui samalla kun lääkehaitat hävisivät. Eli tässä tapauksessa lääkehaitat olivat yhtä kuin sähköosaston lääkärin antama psykoottistasoinen masennus diagnoosi, jotta hänelle voitiin antaa sähöhoitoa ilman suostumusta.
Kaksi maailmaa
Millainen Paavon pitäisi olla psykoottisesti masentuneena? Ei hänestä kotona huomaa että olisi muuttunut millään tavoin psykoottiseksi. Sama järkevä, jalat tukevasti maassa oleva, selkeästi käyttäytyvä ja ajatteleva kuin ennenkin.
Mitä nämä lääke- ja sairaalajaksot oikein hoitavat ja mitä hyötyä niistä on ollut? Tämä kysymys avautuu minulle ja samalla koko psykiatrinen hoitojärjestelmä pieninä palasina.
On kaksi täysin erilaista maailmaa. Ensinnäkin Paavon oma arkinen kotimaailma ja toiseksi sairaalan vakiintuneet hoitokäytännöt diagnooseineen jotka ovat syntyneet historian kuluessa ja joita lääkärit ja hoitajat on koulutettu ylläpitämään.
Nämä kaksi maailmaa eivät kohtaa toisiaan.
Linkit kaikkiin osiin:
