lauantai, 15 kesäkuun, 2024

Mieletön psykiatria -kolumni: Kahvikupposen ääressä syntyneitä ajatuksia psykiatrian tilaan liittyen ja kirjoittajien omiin havaintoihin ja kokemukseen pohjaten.

Mitä on todellisuudentajun häiriintyminen?

Tänään huomasin minäkin miettiväni ns. harhoja, osin Feeniksin pohdintojen innoittamana, osin siksi, että luin jokunen viikko sitten lääkärikirja Duodecimista psykiatri Rovasalon toteamuksen, jonka mukaan...

Hyvä mielenterveyden hoito

Minulla on kokemusta useimmista neurolepteistä, yli kymmenestä. Haitat, joista olen kärsinyt, ovat vaihdelleet eri lääkevalmisteiden välillä, mutta kaikille lääkkeille on ollut yhteistä se, että...

Kuka voisi auttaa mielenterveyspotilasta

En palaa unissani pulpettiin eikä tinasotilasarmeijan tarvitse tukkia vanhojen koulukiusaajieni suuta. Vaikka minua kiusattiin koulussa, en ole siitä traumatisoitunut, mutta näin aikuisena olen taas...

Työkykyinen vai lääkityksellä

Mitkään sanat eivät oikein riitä kertomaan sitä, miten väsynyt olen riepotukseen, jota olen psykiatriassa saanut. Hyvää lääkkeetöntä aikaa on aina seurannut pakotettu lääkitys ja...

Päiväni mielisairaalassa

Joitakuita varmaan kiinnostaa, millaista on psykiatrinen erikoissairaanhoito. Olen tahdostani riippumattomassa hoidossa ja tässä on tarinani eräältä perjantailta. Herään klo 8 maissa. Katson puhelintani, vaikka arvaan...

Neurolepteja? No miksipä ei!

Olen halunnut profiloitua tällä sivulla kuten myös muuallakin elämässäni siksi henkilöksi, joka koki järkyttävää kärsimystä psyykelääkkeiden takia, mutta selvisi psykiatriasta ja elää nyt onnellista...

Juurettomuus – ongelman juurisyy?

En malta olla jakamatta muutamaa ajatusta keskustelusta, jonka kävin nuorten kanssa työskennelleen henkilön kanssa. Aiheenamme oli kasvava lasten ja nuorten pahoinvointi, joka näkyy monessa...

Kenen elämä?

Kuulin ihmisestä, joka meni terapiaan ihmettelemään miksi on niin masentunut. Hänellä oli hienot tutkinnot, ura, perhe ja omistuasunto. Kaikkea sitä mitä kunnon ihmisellä on....

Hoidoksi naamioitu kidutus

Haluaisin herätellä psykiatrista hoitotahoa ja ihmisiä yleisesti psykiatrisen potilaan todellisuuteen. Pakolla annettu hoito ei ole hoitoa vaan kidutusta. Suomessa ei pitäisi tapahtua kidutusta millekään...

Kun on vaikeaa enää aloittaa alusta

Olen kamppaillut tässä työnhaun kanssa. Minulla on ylempi korkeakoulututkinto, mutta en ole juuri akateemista työtä tehnyt. On ollut vaikeaa löytää töitä. Hakemuksia olen laittanut...