Mad in Finland julkaisee sarjan erään omaisen päiväkirjamerkinnöistä liittyen läheisensä varsin epäonnistuneeseen, mutta mahdollisesti aika yleiseenkin, psykiatriseen hoitopolkuun. Toivottavaa on, että esimerkki auttaa välttämään samat sudenkuopat. (Osa 3 täällä)
KUN JÄRJESTELMÄ IMAISEE SISÄÄNSÄ SE EI HELPOSTI PÄÄSTÄ SIITÄ POIS
Toinen osastojakso
Uusi lääkeputki aloitetaan heti
Heti seuraavana aamuna osastolla Paavolle tuodaan Opamoxia. Hoitaja vahtii vieressä että hän sen varmasti nielaisee.
Paavo on hämästynyt ja kyselee miksi tätä täytyy ottaa, eihän sitä ole ollut enää pitkään aikaan käytössä.
Tämä on lääkärin määräys, hoitaja sanoo eikä perustele asiaa muuten. Sanoo vaan, että voit hakea illalla ylimääräisen Opamoxin kello 21-22 jos haluat.
Opamoxia annetaan kaksi kertaa päivässä aamuin illoin ja kolmas kerta on tuo vapaaehtoinen myöhemmin illalla halutessa. Paavo ei hakenut.
Paavo alkaa nähdä ihmeellisiä unia.
Vierailulla teemme yleensä ulkoilulenkin. Nyt on Paavolla outoa kerrottavaa. Hän on hautajaisissa ja kuolleita ihmisiä tulee jatkuvasti uniin.
Myös eräänlaista ruumiista irtautumista on ollut. Hän katsellee itseään kehonsa ulkopuolelta kädessään paperi ja kynä ja kirjoittaa jotain paperille. Sitten hän huomasi olevansa taas kehossaan ja ihan oikeasti, istuvansa pöydän äärellä kynä kädessä.
Nyt minä olen ylen hämmästynyt kuullessani tämän.
Opamox on selvästi sekoittanut Paavon aivot tuollaisiin hallusinaatioihin. Kotona ollessa ei koskaan ole ollut mitään tämän kaltaista, ei edes alkoholi ja muut päihteet ole koskaan sekoittaneet ajatuksia absoluutisti raittiilla miehellä.
Onko tämä osaston automaattinen käytäntö jokaisen tulijan kohdalla, että heidät pakotetaan ottamaan lääkettä saman tien kun astuvat ovesta sisään? Paavo on juuri onnistunut vieroitautumaan edellisistä Opamoxeista.
Miksi ei kerrota mitään syytä lääkkeen syöntiin vaikka Paavo sitä kysyy?
Lisää lääkkeitä
Paavollahan oli vielä pieni annos Seroguelia osastolle tullessa. Poliklinikan lääkärin kehotuksestahan hän on nyt täällä, jotta se voitaisiin purkaa turvallisesti pois. Lääke aiheutti vaeltelua osastollakin, öisin hän lähti käytävälle kävelemään jolloin lääke lopetettiin kerralla.
Sitten aloitetaan uusi lääke Zyprexa ja samalla Opamoxia lisätään puolikkaan tabletin verran.
Osaston hoitokäytännön mukaan pian Zyprexaa lisätään ja muutaman päivän kuluttua aloitetaan Optipar.
Nopeasti olemus alkaa muuttumaan tokkuraiseksi ja tahmeaksi, samanlaiseksi jollainen oli edelliselläkin osastojaksolla.
Soitan lääkärille.
Paavo tuli osastolle Seroguelin purkamista varten ja poliklinikan lääkärin mielestä voitaisiin katsoa tarvitaanko lääkkeitä enää ollenkaan. Minkä vuoksi hänelle nyt laitetaan moninkertainen lääkitys täällä?
Lääkäri teki tyypillisen ”asiantuntija” kysymyksen. Kumpi teistä on nyt huolissaan tästä?
Molemmat olemme yhtä huolestuneita. Minun huoli on se kun joudun vierestä seuraamaan hänen tuskaista oloaan mitä nämä lääkkeet tekevät, vastaan lääkärin kysymykseen.
Lähdemme ulos kävelylle.
Ajattelin käydä samalla kaupassa hakemassa ruokaa kotiin. Meidän täytyy ylittää vilkasliikenteinen tie. Silloin Paavolle tulee kauhun ilme ja hän pysähtyy paikalleen. Vaikka on suojatie ja vihreä palaa, Paavo katselee kauhuissaan pysähtyneitä autoja eikä uskalla lähteä ylittämään tietä. Otan häntä kädestä ja menemme yli.
Kaupassa Paavo etsii hyllystä tavaraa itselleen mutta jääkin äkkiä seisomaan ja tuijottamaan eteensä. On hämmentyneen näköinen itsekin reaktiostaan.
Vien kauppaostokset autoon odottamaan ja lähdemme vielä jatkamaan kävelyä hiljaisemmalle tielle. Äkkiä Paavo pysähtyy ja alkaa kiertämään ympyrää paikallaan aivan kuin olisi eksyksissä. Hän ei osaa kertoa mikä hänelle tuli kun hämmentyneenä kyselen.
Saatan Paavon sairaalan oven taakse ja lähden kotiin.
Ajaessa olen vähän muissa maailmoissa kaikesta kokemastani. Tiedän, että nämä uudet lääkkeet joita hänen on nyt pakko syödä tekevät tätä.
Optipar lääkettä nostetaan.
Menen käymään. Paaavo makaa sängyssään peiton alla velttona silmät kiinni eikä nosta katsettaan. Paavolla on paljon kerrottavaa kaikesta uudesta mitä on tapahtunut.
Lääkäri kävi katsomassa ja minä kyselin lääkkeistä ja niiden vaikutuksesta kaikkeen tähän kauheaan ja vetämättömään oloon, mutta lääkäri totesi, että jospa sinulla onkin luottamuspula meidän hoitoon ja hoitolinjauksiin.
Sitten ne sanovat vain, että minun täytyy lähteä ulos hapettumaan ja olla tietoisesti ajattelematta liikaa pieniä asioita. Ne puhuvat myös että tilataan aika Nokialle tarkempiin tutkimuksiin.
Hätääntyneenä ihmettelen hoitajillekin mitä Paavon voinnille on tapahtunut. Hekin ovat huomanneet muutoksen, mutta eivät osaa sanoa syytä. Hoitaja kertoo että Paavo odottaa aikaa Pitkäniemeen ja alkaa kehumaan kuinka siellä on maan parhain asiantuntemus ja hyvä hoito. Asioiden pitäisi kyllä selvitä.
Sammutetuin lyhdyin sähköhoitoon
Menemme Nokialle talon bussilla. Olen tullut osastolle ja lähden mukaan matkaan.
Heti ilmoittautumisluukulla tapahtuu mielenkiintoinen lipsahdus. Auton kuljettaja kulkee edellä, hoitaja jää vähän kauemmas taakse.
Kuljettaja: Täältä tullaan sähkön esivalmisteluihin…
Silloin hoitaja kiirehtii paikalle ja sysää kuljettajan syrjään ja sanoo: Potilas ilmoittautuu lääkärin vastaanotolle.
Istumme odottamaan. Kuiskaan Paavolle, että tiesikö hän että on tulossa sähköhoitoon.
Ei osastolla sanallakaan ole kerrottu mitään tällaista. Mutta kyllä minä mielessäni olen arvaillut tätä, eihän sieltä kukaan muutoin tule tänne, Paavo kuiskaa takaisin.
Paavo on kyllä kertonut. että hänelle on usein puhuttu sähköhoidosta mutta hän ei ole koskaan antanut mitään suostumusta, sanonut ehdottomasti että ei halua sitä.
Sähköosaston lääkäristä sai heti sellaisen vaikutelman, että hänellä oli jo valmiina diagnoosi. Nyt hän yritti kaivelemalla kaivaa esille jotain sellaista tekijää jolla voisi perustella sitä. Sähköhoitoon tarvitaan vähintäänkin psykoottinen masennus, jotta sitä voidaan antaa.
Mukana tullut hoitaja kertoo lääkärille, että Paavo kotiutettiin edelliseltä hoitojaksolta erittäin huonokuntoisena ja vaimo on hoitovastainen. Lääkäri jatkaa puhumistaan ja kysyy suostumusta lähteä sähköhoitoon.
Paavo puistelee päätään ja sanoo hiljaisesti ei. Silloin lääkärin puhe alkaa kiihtymään ja pulppuaa kiivaana. Sieltä tulee todisteluja tutkimuksista kuinka masennus vaurioittaa aivoja ja hoitamattomana johtaa psykoosiin.
Silloin Paavo toteaa rauhallisesti: Minulle on nyt turha selittää mitään, en jaksa kuunnella enkä pysty nyt vastaanottamaan mitään selityksiä.
Tiedän, että Paavolle oli annettu osastolla annos Opamoxia ennen lähtöä. Nyt lääke alkaa väsyttämään ja olo muuttuu unisen oloiseksi.
Lääkärin puhe kuitenkin jatkuu ja jatkuu.
Nyt en voi olla puuttumatta asian kulkuun, ja sanon lääkärille:
Tämä menee jo liian pitkälle, tuo puheesi alkaa olla henkistä väkivaltaa. Lopeta tuo tai hän on ihan kohta oikeasti psykoosissa.
Lääkäri tiuskaisee: Niin hän onkin.
Katselen Paavoa ja löytääkseni hänestä jotain psykoosin piirteitä. Istuu rauhallisena lääkkeiden turruttamana. Puhuu rauhallisesti ja asiallisesti.
Sitten lähdetään katsomaan sähköhoitotiloja. Siellä lääkärin vuolas puhe jatkuu hänen esitellessä sänkyjä ja koneita. Samaan tahtiin Paavo käy yhä lamaantuneemman näköiseksi.
Silloin minun täytyy taas puuttua peliin ja sanon, että nyt meidän täytyy lähteä pois.
Matkalla kuulen kun lääkäri sanoo hoitajalle, että heti huomenna aamulla täytyy aloittaa, hänet voi tuoda vaikka tänne osastolle jos on tarvis.
Ihmettelen, että mikähän hätätilanne nyt on noin kiireessä. Vielä ulkorappusilla lääkäri juoksee perääni ja kysyy minulta, että annetaanko hänelle sähköhoitoa? Sanon, että minä en osaa ottaa kantaa siihen se on Paavon oma asia, hän tekee itse ratkaisunsa.
Illallaa soitan osastolle ja kysyn minkä ratkaisun hän on tehnyt.
Kai minä siihen sähköön menen oli vastaus. Ne on ottaneet jo sydänfilminkin täällä.
Paavo kertoi myös, että hän yritti tarkemmin ottaa selvää psykoosioireista mitä ne oikein ovat hänellä, joista sähköosaston lääkäri niin kovasti puhui. Mutta hoitajat vain sanoivat että kysy lääkäriltä.
Sähköä alettiin siis antamaan vastoin potilaan suostumusta. Tai jos suostumus saatiin se tuli todella kovan kiristyksen kautta.
Yhtä asiaa ihmettelen sähköosaston lääkärin toiminnassa. Hän ei ole koskaan aikaisemmin nähnyt Paavoa eikä jutellut hänen kanssaan sanaakaan. Kuinka hän voi noin vain määrätä tuntematonta potilasta pakolla tulemaan heti huomenna sähköön?
Kumpi tässä oikein käyttää pakkoa, sairaalaosaston lääkäri, joka lähettää Paavon sähköhoitoon kertomatta siitä hänelle, vai sähköosaston lääkäri toimenpiteen suorittajana?
Lisäksi sähköhoidon lääkäri antaa Paavolle uuden diagnoosin joka kulkee tästä lähtien jatkossa aina hänen potilastiedoissaan: vakava psykoositasoinen masennus.
Siis toisen sairaalan lääkärikin voi antaa diagnooseja ihan tosta noin vain tuntematta potilasta tarkemmin. Vai kuka sen antoi? Sairaalaosaston lääkäri ei ole koskaan puhunut Paavon kanssa tällaista. Siksi Paavo onkin ymmällä ja haluaisi tietää tarkemmin kuinka häntä oikein määritellään.
Linkit kaikkiin osiin:
