maanantai, 21 huhtikuun, 2025
Tekijät Viestit Laura

Laura

81 VIESTIT 5 KOMMENTIT
Päädyin nuorehkona aikuisena valitettavalle ja paljolti tahdonvastaiselle syväsukellukselle psykiatrian absurdiin todellisuuteen, josta, onnekseni, pääsin lopulta takaisin pinnalle. Toivon paradigman psykiatriassa muuttuvan ja biomedikaalisen mallin / "sairausmallin" korvautuvan lähestymistavalla, jossa ihmiset tulisivat oikeasti kuulluiksi ja kohdatuiksi ja jossa pohjimmiltaan ymmärrettäviä reaktioita haastaviin kokemuksiin ei patologisoitaisi. Olen ensimmäiseltä koulutukseltani fil.kand. ja työskentelen nykyään sosiaalialalla.

Tutkimus: Myytti alhaisten serotoniinitasojen ja masennuksen yhteydestä leviää yhä terveydenhuoltohenkilöstön kautta

"Useimmat heistä oppivat kemiallisen epätasapainon selityksen lääketieteellisessä koulussa tai erikoistumiskoulutuksesa. Se on juna, joka ei ole hidastumassa", kirjoittaa johtava tutkija Hans S. Schroder. Kirjoittanut: Peter Simons...

Psykiatrisista lääkkeistä vieroittautuminen: haittojen vähentämiseen, ei tuomitsemiseen pohjautuva lähestymistapa

Kirjottaneet: Adele Framer, Will Hall, Karen Hoffmann, Angie Peacock & Dina Tyler – 2.2.2025 Artikkeli on julkaistu alun perin Mad in America-sivustolla. Se on käännetty käännösohjelmalla...

Psykiatri Jennifer Giordano: Mitä olen oppinut työskennellessäni yli kolmensadan psyykenlääkkeistä vieroittautuvan...

Artikkeli on julkaistu alun perin Mad in America-sivustolla. Se on käännetty käännösohjelmalla ja tämän jälkeen tarkistettu. Alkuperäinen kirjoitus löytyy täältä. Huom: artikkeliin sisällytetyt hyperlinkit ovat kääntäjän lisäämiä,...

Video/podcast: ”Avoimet dialogit ja psykoosin hoito – vieraana Jaakko Seikkula”

Professori Jaakko Seikkula, joka on yksi WHO:nkin suositteleman, erinomaisia tuloksia psykoosin hoidossa tuottaneen avoimen dialogin mallin keskeisistä kehittäjistä ja kouluttajista, oli vieraana Astetta parempi...

Video/podcast: Tomi Bergström kertoo Olkiukko-kirjastaan Astetta parempi elämä-podcastissa 03/-25

Psykologian tohtori, kliinisen psykologian dosentti ja avoimen dialogin mallin sekä yleisemmin holistisen mielenterveyshoidon asiantuntija, nykyään Helsingin kaupungin psykoosipalveluissa työskentelevä Tomi Bergström oli Piia Tuomisen...

Video/podcast: Tomi Bergström Sinnu Savolan vieraana – ”Parantuuko psykoosista?”

Psykologian tohtori, kliinisen psykologian dosentti ja holistisen mielenterveyshoidon asiantuntija Tomi Bergström oli psykologi Sinnu Savolan vieraana hänen maaliskuussa julkaisemassaan podcast-jaksossa. Jaksossa Bergström ja Savola keskustelevat...

Trauma hoidon nimissä: Useat tutkimukset vahvistavat, että psykiatrisella sairaalahoidolla on runsaasti...

Kattava psykiatrista sairaalahoitoa koskeva katsaus paljastaa laajasti haittoja koersiivisuudesta uudelleentraumatisoitumiseen, mikä haastaa vallitsevan narratiivinen sairaalajaksojen terapeuttisista intentioista. Kirjoittanut: Laura López-Aybar – 3.2.2025 Artikkeli on julkaistu alun...

Video/podcast: psykologi Aku Kopakkala Jonas Nymanin vieraana OnOkeiOllaRikki-podcastissa

Psykologi Aku Kopakkala oli Jonas Nymanin vieraana maaliskuussa julkaistussa OnOkeiOllaRikki-podcastsarjan jaksossa. Jaksossa Aku Kopakkala puhuu mm. psykiatristen diagnoosien tieteellisestä pohjasta - tai sen puutteesta,...

Tomi Bergströmin haastattelu avoimen dialogin mallista SuPer-lehdessä 03/-25

SuPer-lehdessä on 24.3.-25 julkaistu psykologian tohtori ja kliinisen psykologian dosentti Tomi Bergströmin haastattelu, jossa hän kertoo mm. avoimen dialogin mallin tuottamista poikkeuksellisen hyvistä hoitotuloksista...

Tutkimus: Kuinka psykoosilääkkeet ja niistä vieroittautuminen vaikuttavat kokemukseen itsestä

Ihmiset, jotka vieroittautuvat psykoosilääkkeistä, kertovat löytävänsä itsensä uudelleen - tämä herättää merkityksellisiä kysymyksiä koskien sitä, kuinka nämä lääkkeet muokkaavat identiteettiä. Kirjoittanut: Ashley Bobak, PsyD -26.2.2025 Artikkeli...