Mad in Finland julkaisee sarjan erään omaisen päiväkirjamerkinnöistä liittyen läheisensä varsin epäonnistuneeseen, mutta mahdollisesti aika yleiseenkin, psykiatriseen hoitopolkuun. Toivottavaa on, että esimerkki auttaa välttämään samat sudenkuopat. (Ensimmäinen osa täällä)
Ensimmäinen hoitojakso psykiatrisella osastolla
Paavo on psykiatrisessa sairaalassa. Kaupungin psykiatri kehoitti häntä menemään osastolle, jotta tutkittaisiin mistä vatsavaivat, väsymys ja huonovointisuus johtuu.
Soittelemme päivittäin joskus montakin kertaa toisillemme ja kerromme kuulumiset. Työni takia kuljen usein sairaalan ohi poikkean Paavon luona. Olen selvillä reaaliajassa mitä osastolla tapahtuu päivittäin.
11.3. Sovimme puhelimessa, että menen käymään hänen luonaan.
En ole varma miten osaan sinne, osasto on sairaalan sivusiivessä, joten sovimme että hän tulee kahvioon ja tapaamme siellä.
Kahviossa minua on vastassa Paavo ja yllätykseksi myös hoitaja hänen mukanaan. Halaamme toisiamme näkemisen ilosta kuten meillä yleensä on tapana.
Käännyn hoitajan puoleen ja kysäisen, että onko tämä niin sokkeloinen talo, että oppaan on täytynyt lähteä mukaan. Hoitaja toteaa naurae,n että meillä on tällainen tapa täällä. Tapa? Jokin outo liikahtaa ajatuksissani, jahaa, onhan tämä ensimmäinen kosketus ikinä psykiatriseen sairaalaan.
Lähdemme käytäviä pitkin osastolle Paavon huoneeseen. Osaston ovi on lukossa ja hoitaja avaa sen vilauttamalla jotain kapulaa. Ihmettelen taas, että onko täällä ovet lukossa, eihän sairaalassa ne yleensä ole. Täällä on sellaisia potilaita, jotka karkailevat, saan vastauksen.
Mihinkähän joukkoon Paavo on oikein joutunut?
Hoito aloitetaan vaihtamalla lääkkeet
Paavo kertoo, että heti osastolle saavuttuaan laitetaan lääkelista uusiksi. Lääkäri sanoi, että täällä käytetään parempia lääkkeitä. Kaikki entiset lääkkeet poistettiin ja tilalle laitettiin Risperdahl ja Mirtatzapiini. Myös Opamoxia annetaan useasti päivässä.
Osastolla on sellainen käytäntö, että hoitaja jakaa lääkkeet ruokailun yhteydessä ja valvoo vieressä, että lääkkeet varmasti niellään. Kun Paavo kertoo tällaista, hämmästelen mielessäni, en ole koskaan missään muualla nähnyt tai kuullut, että aikuisia ihmisiä täytyy paimentaa tällä tavalla ottamaan lääkkeensä. No, talo elää tavallaan, päättelen.
15.3. Vierailulla
Kun saavun osastolle edessäni on muuttunut mies. Olemus on krapulaisen tokkurainen. Liikkeet toimivat jähmeästi ja olemus on haparoiva ja hidas.
Osastolla on tapana, että kun menen sinne, hoitaja tulee usein myös huoneeseen. Se on hyvä käytäntö, asioista voi jutella puolin ja toisin. Nyt kyselen Paavon hoidon suunnitelmista ja mitä täällä oikein hoidetaan. Paavo on sairaalassa, enkä minä tiedä miksi hän on siellä. Hoitaja sanoo, että Paavolla on masennus, jota nyt hoidetaan täällä.
Kun hoitaja lähtee, totean. että vai masennus sinulle on annettu. Paavo näkyy olevan diagnoosistaan yhtä pihalla kuin minäkin. Mutta lääkärin sana on tämä ja se on täällä laki, sanoo Paavo.
Paavo kertoo, että Mirtatzapiini lääkeannosta on nostettu. Olo on kuin maratonia juoksisi koko ajan. Jalkapohjatkin ovat muuttuneet oudon tunnottomiksi ja hiki virtaa niin että sukat ovat litimärät. Öisin pelkään tukehtuvani nukkuessa, pelkään, että en enää heräisi. Myös käden liike on muuttunut kummalliseksi, ihan kun se ei oikein tottelisi.
Kysyn että oletko kertonut hoitajille näistä. Joo, mutta ne sanoo, että kaikki oireet johtuvat siitä, että olen jäänyt eläkkeelle.
Osastolla on myös sellainen tapa, että jokainen, joka haluaa voi käydä illalla ennen kymmentä hoitajien huoneesta hakemassa Opamoxia yöksi. Paavo kertoo että siellä on joka ilta jono. Samalla hoitaja toivottaa hyvää yötä. Paavo ei ota tätä iltalääkettä.
Ajettelen, että onpa talossa jännä käytäntö saada potilaat nukkumaan.
Nyt ne kehottaa Paavoa kotilomalle. Kotiloma kuulostaa järkyttävältä sanalta. Aivan kuin tämä olisi nyt asunto, josta käydään kotona lomalla ja sitten tullaan takaisin asumaan.
26.3. Paavo soittaa
Paavo kertoo että taas Mirtatzapiini lääkettä on nostettu ja saa nyt niitä kaksi pilleriä. Hänellä on myös kerrottavaa uusista oireista. Nyt on ruvennut reisissä olemaan kovia kramppeja öisin ja nukkuminen on pätkittäistä. Nopea sydämen tykytys pitää hereillä, pelottaa, mitäs jos sydän lakkaa toimimasta.
1.4. Nostetaan Risperdahl lääkettä.
Huomaan että lääkkeiden nosto kuuluu osaston hoitokäytäntöihin, joka tehdään ilmeisesti automaattisesti kaikille.
4.4. Paavo pääsee pääsiäislomalle
Kotiin tullessa pystyn havainnoimaan hänen todellisen kuntonsa. Sairaalassa kun makaa vain sängyssä ja liikkuminen on kävelyä syömään ja ulos, en pysty havainnoimaan kuin kapealta osalta.
Kotiin tultuaan Paavo sanoo, että onpas jotenkin epätodellinen olo. Keittiöön mennessä häneen iskee pelot. Patalaput liesituulettimen päällä voivat pudota levylle ja syttyä palamaan ja polttaa koko talon. Yksi patalappu todella roikkui liesituulettimen reunan yli. Sitten hän huomasi tulitikkuaskin. Mitäs jos sekin putoaa levylle ja syttyy palamaan?
Myös vessareissut ovat tulleet ongelmaksi. Sängystä ylös noustessa huimaa. Pelkää virtsaumpea, on hädän tunne mutta kun menee vessaan ei tulekaan mitään. Kun nousi sängystä tuli pissa housuun eikä kerinnyt vessaan asti. Tämä toistui muutaman kerran. Nyt hän ei pysty enää kontrolloimaan normaalia elimistönsä toimintaa. On todella pelokas ja hätääntynyt itsekin tilanteesta, koska pitää mennä vessaan ja koska ei, tätä hän nyt alkaa pohtimaan päivittäin.
Alan todella ihmettelemään tilannetta. Ei Paavo ollut näin sekava ja tokkurainen ennen. Hän on nyt sairaalassa hoidossa, jossa pitäisi tutkia mistä oikein kaikki hänen oudot vaivansa johtuvat. Nyt niitä tulee koko ajan lisää.
Tajuan että lääkkeet ovat vaikuttaneet Paavon elimistöön näin. Olihan Risperdalia juuri nostettu ennen kotilomalle lähtöä.
Myös kova sähkön pelko on leimahtanut. Paavo valvoi aamuyöhön asti keittiössä vahtimassa hellaa. Kun pyydän häntä nukkumaan, hän sanoo, että ei pysty muistamaan onko hellan katkaisija jäänyt päälle vai ei. Kun yrittää tulla sänkyyn täytyy taas katsoa, onko hella päällä ja jää sitä tuijottamaan.
Muuten päivät kotona kuluvat pääasiassa sängyssä maatessa. Makaamisen katkaisee ruokailut, olen laittanut perinteisiä pääsiäisherkkuja, lammasta, mämmiä ja pashaa. Kerran käymme ulkona kävelemässä metsässä. Paavon tekisi mieli hiihtämään mutta nyt tasapaino on niin huono, että ei pysyisi suksilla pystyssä.
Vien Paavon takaisin osastolle.
15.4. Vierailulla
Osaston käytävät ovat yleensä tyhjiä, kaikki ovat huoneissaan tai istuvat televisiota katsomassa aulassa. Nyt käytävällä hoipertelee pitkän huiskea laiha mies, katse lasittunut, juovuksissa ei voi olla mutta muuten olemus sellainen. Hyvänen aika tuollaiseksihan Paavokin on tullut täällä!
Paavo kertoo, että oli lääkärin kierros. ”Valittelin hänelle, että lääkkeitä on varmaan liikaa, olo on kuin huumattu. Reisissä on kummia nykäyksiä, kun menee makuulle, seinillä on alkanut näkyä värejä ja en oikein näe enää kunnolla. Kaikki asiat liikkuvat oudosti jäävät kieppumaan päähän.”
Mitä lääkäri sanoi, kysyn.
Voisin käydä lomalla silmälääkärissä. Lääkitys on kuulema ihan sopiva, nämä kaikki vaivat ovat vain minun sairauttani.
17.4. Lääkkeet vaihtoon
Paavo soittaa. Hänellä on kerrottavaa lääkkeistä. Niihin on tehty muutoksia. Mirtatsapiinista on vähennetty puolet pois ja Risperdahl lopetettu.
Mutta samalla on laitettu uutena lääkkeenä Zoloft ja Seroguel.
”Nyt minä en tahdo jaksaa aamulla herätä millään vaan hoitajat tulevat kiskomaan peiton päältä ja komentavat syömään. Yöllä kaatuilin seiniin vessassa niin huimasi. Sydän jyskytti yöllä niin että minun täytyi mennä kansliaan, antoivat yöllä kahden aikaan Opamoxia. Pääni on raskas ja ajatukset kiertävät samaa rataa. Tajuan kyllä, että se on selvästi ylilyöntiä mutta minä en voi sille mitään, ei sitä pysty itse hallitsemaan.”
18.4. Vierailu
Ehdotan ulkoilulenkkiä. Mutta nyt Paavo ei voikaan lähteä ulos koska ei uskalla ottaa rahapussia mukaan, pelkää että varmasti hukkaisi sen, kyllä rahapussi voi pudota taskusta, mitäs minä sitten teen? Kaikki rahat ja kortit joku löytää ja sitten ne tyhjentävät tilini. Vaikka yritän vakuuttaa, että eihän sellaista voi tapahtua, ajatuspelko on niin kova että ei voi lähteä.
Lisäksi on huoli, että jos ulkona tulee pissahätä, missä kaupungilla pääsee äkkiä vessaan. Muistan pääsiäislomalla pissan tulot housuun, kun hän nousi sängystä ylös eikä ehtinyt vessaan, siitä on jäänyt pelko, että se nyt toistuisi ulkonakin. Sitä noloutta ei missään nimessä haluaisi.
11.5. Vierailulla
Seroguel lääkettä on äskettäin nostettu. Lämmönsäätelyssä on alkanut ilmetä häiriöitä. Paavolla on kahdet pitkät housut ja kolme paitaa päällä ja silti palelee aina. Kädet ovat alkaneet vapista ja hikoilu lisääntynyt. Paavo kertoo, että hän on kysellyt voisiko vapina johtua siitä, kun Seroguelia lisättiin mutta ei saa mitään vastausta.
Paavolle on puhuttu pitkään sähköhoidosta mutta hän kieltäytyy siitä. Myös minulta hoitaja kysyy lupaa siihen, mutta vastaan, että ei kai lääkkeiden tuomat haitat elimistössä voi loppua sähköhoidolla. En osaa muutenkaan ottaa kantaa asiaan koska en tunne tätä hoitomuotoa yhtään.
16.5. Menen hakemaan kotilomalle
Kotiin lähtö ei tahdo onnistua mitenkään. Kotona ei olekaan mitään vaatteita mitä laittaa päälle. Vaikka kuinka yritän vakuuttaa, että sinullahan on siellä kaappi täynnä vaatteita, hän väittää, että ei ole mitään päällepantavaa.
Paavolla ei ole enää kykyä siirtää ajatuksia ajassa eteenpäin, jonnekin kauemmas siitä tilanteesta missä sillä hetkellä on. Pääsemme kuitenkin lähtemään.
Huomaan myös, että Paavo ei enää pysty hahmottamaan sairaalasta käsin kotiaan, asioiden ja tekemisen koordinaatiokyky on selvästi hämärtynyt. Nyt koti näyttäytyy hänelle moninaisina
vikoina. Oma koti alkaa näyttäytyä mielessä joltakin muulta kuin mitä se todellisuudessa on.
2.6. Vielä kerran lääkkeitä vaihdetaan
Zoloft lopetettiin ja tilalle laitettiin Efexor. Osaston hoitokäytännön mukaan Efexorin määrää lisätään jonkin ajan kuluttua ja siksi täytyy olla vielä sairaalassa, vaikka lupailtiin sairaalasta poispääsyä.
18.8. Paavo pääsee kotiin
Hoidosta on keskusteltu hänen kanssaan. Paavo kertoo, että lääkäri on sanonut, ettei lääkityksellä ole ollut juuri vastinetta, minä en kuulema tunnista ongelmia vaan ulkoistan ne talon vikoihin. Koska en ole halunnut ottaa kaikkea hoitoa vastaan, täytyy nyt tulla toimeen sairauden kanssa. Kotona sairaus ei tule itsestään parantumaan.
Tällaiset eväät hän sai lähtiessään sairaalasta usean kuukauden hoidon jälkeen.
Hoidon päätyttyä Paavo on selvästi muuttunut. Toisaalta hän on se sama Paavo. jonka kanssa olen edelleen vuorovaikutuksessa, jonka olemuksen ja sisimmän olen oppinut vuosien myötä tuntemaan, toisaalta hänessä on jotain uutta, jota ei ole koskaan aikaisemmin ollut ja joka on tullut sairaalassa ollessa. Jokin vieras takki on puettu ylle.
Linkit kaikkiin osiin:
