keskiviikko, 24 heinäkuun, 2024
Olen käynyt läpi henkisiä kriisejä, jotka on diagnosoitu psykoottisiksi. Olen kuitenkin itse kokenut ne enemmänkin eheyttävinä prosesseina, osana henkistä havahtumista. Psykoosit ovat muuttaneet maailmankuvaani ja identiteettiäni. Uskon niiden myös olleen olennainen osa eheytymistäni lapsuuteni traumoista. Matka on ollut pelottava, hurja,...
Mad in Finland julkaisee sarjan erään omaisen päiväkirjamerkinnöistä liittyen läheisensä varsin epäonnistuneeseen, mutta mahdollisesti aika yleiseenkin, psykiatriseen hoitopolkuun. Toivottavaa on, että esimerkki auttaa välttämään samat sudenkuopat. (Osa 5 täällä)   KUN  JÄRJESTELMÄ  IMAISEE  SISÄÄNSÄ  SE  EI  HELPOSTI  PÄÄSTÄ  SIITÄ  POIS Kolmas osastojakso Edellisten...
…olen päättänyt, että varmasti muistat juuri minut, vaikka monet muut ovat jo kulkeneet huoneesi kautta sitten ainoan kohtaamisemme vuosia sitten. Entisten psykoterapeuttieni puheissa kuulin joskus hajamielisiä kaikuja sanoistasi, niin eksyneen hämmentyneitä …niin, jos sitten tulee jotain susia jostain kai…...
Olen viettänyt useita vuosia elämästäni erilaisissa psykiatrisissa laitoksissa ja tullut nähdyksi kroonikkopotilaana, jonka toipumisen mahdollisuutta ei ole pidetty järin suurena. Tuolloin tehdyt ennusteet ovat kuitenkin osoittautuneet vääriksi. Tässä kirjoituksessani listaan konkreettisesti asiat, jotka ovat tukeneet toipumistani sekä ne, jotka...
Haluan päästä lääkkeistä eroon ja päätin kirjoittaa vieroitusprosessista tänne. Syy numero 1: Jos sitoudun tähän, se on yksi sitoutuminen lisää pinnalla pysymisen apuna, kun lähtee taaperoimaan pitkäaikaista neuroleptilääkitystä (ketipinor). Syy numero 2: Tuntemusten ja elämäntilanteiden sanoittaminen auttaa niiden ymmärtämisessä....
Mad in America -sivustolta voi lukea suomalaisen Kerstin Ögardin kokemuksen skitsofreniasta parantumisesta: https://www.madinamerica.com/2018/07/healing-from-schizophrenia/
Olin keväällä ja kesällä 2016 yhteydessä psykiatrian poliklinikalle, koska toivoin neuroleptilääkitykseni vähennystä. En ollut psykoottinen ollenkaan, joten itseni oli vaikea ymmärtää tarvetta käyttää kahta psykoosilääkettä, Leponexia ja Abilifyta. Poliklinikalla uskottiin ikuisen sairauden ja elinikäisen lääkityksen ideologiaan, joten sopuun ei...
Mad in Finland julkaisee sarjan erään omaisen päiväkirjamerkinnöistä liittyen läheisensä varsin epäonnistuneeseen, mutta mahdollisesti aika yleiseenkin, psykiatriseen hoitopolkuun. Toivottavaa on, että esimerkki auttaa välttämään samat sudenkuopat. (Osa 4 täällä) KUN JÄRJESTELMÄ IMAISEE   SISÄÄNSÄ SE EI HELPOSTI PÄÄSTÄ SIITÄ POIS   Toisen osastojakson...
Ystävyyden Majatalosta löysin yhteisöllistä tukea, terapiaa, merkityksellisen arjen ja keinoja käsitellä traumaattisia kokemuksia - eli kaikkea sitä, mitä psykiatrisesta hoidosta puuttuu Psykoosidiagnoosin saatuani jäin sairaslomalle. Koska asuin yksin, sosiaalinen piirini kaventui huomattavasti ja arkeni muuttui tyhjäksi ajantappamiseksi. Saatoin istua päivisin...
Suomessa on aloittanut toimintansa JoutSEN Finland osana kansainvälistä Spiritual Emergence -verkostoa. JoutSENin tavoitteena on tukea ihmistä henkilökohtaisen ja henkisen kasvun yhteydessä esiin nousseissa, tai muun elämäntilanteen aiheuttamissa henkisissä kriiseissä, jotka diagnosoidaan usein psykiatrisiksi sairauksiksi. JoutSEN  jakaa tietoa, järjestää tapahtumia sekä...

RECENT POSTS