Jatkuvasti paheneva mielenterveyskriisi ja toisaalta julkisen psykiatrian romahduskierre ovat olleet viime aikoina melko paljon esillä erilaisissa medioissa. Rakentavaa keskustelua ja heräämistä nykyisen tilanteen vakavuuteen tarvitaankin kipeästi, sillä julkinen psykiatria on menossa uutisistakin päätellen aina vain huonompaan ja epäinhimillisempään suuntaan. Jonkun tahon tai toimijan olisikin otettava tästä asiasta kiireellisesti jotain koppia, sillä vaikka psykiatrisen hoidon surkea nykytilanne on ollut esillä julkisessa keskustelussa jo pitkään, näköpiirissä ei silti näytä ainakaan potilaan näkökulmasta olevan mitään merkkejä siitä, että tilanne olisi tästä käytännön tasolla kohenemassa.
Kokemukseni ja lukemieni uutisten perusteella asia näyttää olevan ikävä kyllä enemmänkin päinvastoin. Psykiatrisista osastopaikoista ja psykiatrisen hoidon jo lähtökohtaisesti aivan liian pienistä hoitoresursseista ollaan jatkuvasti vain leikkaamassa lisää, vaikka niihin liittyvät kipurajat ovat monen alan asiantuntijankin mielestä jo ajat sitten ylittyneet. Näin tapahtuu huolimatta siitä, että mielenterveysongelmiin liittyvät kokonaiskustannukset muun muassa niiden vuoksi myönnettyjen sairaspoissaolojen ja eläkkeiden kasvun myötä tuovat valtiolle koko ajan lisää kustannuksia, puhumattakaan siitä henkisen kärsimyksen määrästä, jonka toimimaton palvelujärjestelmä sekä psykiatriselle potilaalle että myös välillisesti hänen lähipiirilleen aiheuttavat.
Kokemukseni mukaan julkisesta psykiatrisesta hoitojärjestelmästä tuntuu etenkin tänä päivänä puuttuvan lähtökohtaisesti inhimillisyys ja aito, potilasta kunnioittava tasavertainen kohtaaminen. Tästä huolimatta toimivampia, inhimillisempiä ja kustannustehokkaampiakin psykiatrisen hoidon malleja, kuten esimerkiksi Keroputaalla kehitettyä Avoimen dialogin hoitomallia, ei ymmärtääkseni olla edes aikeissa ottaa Suomessa laajempaan käyttöön. Näin on siitä huolimatta, että kyseinen hoitomalli on saanut jo pitkään osakseen kansainvälistäkin mainetta hyvien hoitotuloksiensa ansiosta ja on myös osa nykyistä WHO:n mielenterveysstrategiaa.
Psykiatrisen potilaan näkökulmasta on hyvin vaikea ymmärtää, miksi asian laita on edelleen näin. Miten isoksi psykiatrisen hoidon jo nykyisen syvän kriisin, koko ajan lisääntyvän henkisen pahoinvoinnin, ja niiden suorana seurauksena monien ehkäistävissä olevien itsemurhakuolemienkin määrän pitää Suomessa kasvaa, jotta näille asioille oltaisiin valmiita tekemään käytännössä jotain? Suomessa jatkuvasti pahenevan mielenterveyskriisiin ja julkisen psykiatrian romahduksen seuraaminen ja kauhistelu eivät auta konkreettisesti mielenterveyden haasteista kärsivää ihmistä, joka yrittää vain jotenkin selvitä päivästä toiseen psykiatrisessa hoitojärjestelmässä, joka on pahoin pirstaloitunut, aliresursoitu ja siten jo lähtökohtaisesti rakenteiltaan epäinhimillinen.
Edellä mainituistakin syistä johtuen aloin kirjoittaa viime marraskuussa blogia omista kokemuksistani liittyen muun muassa psykiatriseen hoitojärjestelmään, jonka piirissä olen siis ollut nyt jo yli 20 vuotta. Blogiini pääsee tästä linkistä:
https://kultainensulka.fi/author/katja/
Blogini on osa Kultainen sulka-blogiyhteisöä, joka pyrkii olemaan omaääninen, vertaistuellinen kanava liittyen mielenterveyteen ja ihmisyyteen yleensä. Se tarjoaa vertaistukea, turvaa ja rohkaisua liittyen oman polun kulkemiseen ja inhimillisten arvojen vaalimiseen ja sen missiona on muuttaa yhteiskunnallista suhtautumista traumaoireista kärsiviin ihmisiin sekä luoda tietoisuutta siitä, että meitä kaikkia tarvitaan yhteisöllisen hyvinvoinnin luomiseen ja parantamiseen. Tässä linkki Kultainen sulka-blogiyhteisön pääsivulle:
Päätän tämän kirjoitukseni myös omassa blogissani julkaisemaani runoon, joka käsittelee omaa kokemustani koskien psykiatrisen hoidon hyvin valitettavaa nykytilaa:
”Nykypsykiatrian kovat kasvot
Turvattomia päiviä
Ahdistavia öitä
Sietämätöntä levottomuutta
Repaleisia hoitokontakteja
Kriisejä kriisien perään
Huutoja ihmisyyden perään
Ihmisarvon anomista
Sen puolesta vetoamista
Minullakin on oikeus levätä
Vaikka olen psykiatrinen potilas
Vaikka tarvitsen lääkitystä
Säädelläkseni tunteitani
Itseäni
Untani
Minullakin on ihmisarvo
Vaikka se aivan liian usein
Tuntuu unohtuvan
Psykiatrisessa hoidossa
Kuin en olisi enää edes ihminen
Inhimillisen hoidon arvoinen
Enemmänkin haavoitettu ja kidutettu eläin
Joka haluaisi vain vetäytyä
Nuolemaan haavojaan
Mutta saa sen sijaan osakseen
Epäinhimilliseltä tuntuvia
Hoitotoimenpiteitä
Tai sitten ainoastaan
Suoranaista hoidon laiminlyöntiä
Lääkkeitä jotka vievät halut
Liittyen itseen ja elämään
Turruttavat
Mutta eivät tuo helpotusta
Oireisiin ja haluun kadota
Tietoisuuden rajan tuolle puolen
Sähköshokit
Eristäminen
Ketamiini-infuusiot
Epäinhimillinen kohtelu
Ne ainaiset jääpussit ovat
Laiha lohtu ahdistuksessa
Joka tuntuu annihiloivan koko olemukseni
Sisältä päin
Tarvitsisin toista ihmistä
Joka pitäisi kiinni kun tunnen hajoavani
Joka lainaisi toivoaan ja lempeyttään
Hetkissä jotka ovat täysin mustia
Kun ajatus toivosta on yhtä absurdi
Kuin inhimillisen avun saaminen
Psykiatrisessa hoidossa
Aivan kuin lakkaisin olemasta ihminen
Kun joudun psykiatriseen hoitoon
Olen kuin ilmaa jonka läpi katsotaan
Kun pyydän apua
Anelen
Vastassa on seinä
Hoitajan tai lääkärin kivinen katse
Joka ei halua ymmärtää
Kohdata minua kaltaisenaan
Olen vain potilas
Arvioitava
Kaiken uskottavuutensa menettänyt
Erilaisten hoitotoimenpiteiden kohde
Jotka ehkä hetkellisesti alentavat tajunnan tasoa
Mutta eivät tuo pysyvää helpotusta
Psykiatria on nykyään kova tiede
Lääketieteen ala joka ei näytä tuntevan armoa
Kärsivää ihmistä kohtaan
Sen paine olla vakavasti otettavaa tiedettä
Tuntuu riisuneen sen
Kaikesta inhimillisyydestä
Todellisesta kohtaamisesta
Jossa uusia merkityksiä voisi alkaa syntyä
Yhteyksiä synapsien välille
Jotka syntyisivät luonnollisesti
Eivätkä keinotekoisesti ja
Kemiallisesti pakottaen
Olemme heittäneet lapsen pesuveden mukana
Kun olemme alkaneet näkemään
Huonoa oloaan oireilevat
Diagnoosikimppuina
Aivokemian häiriöinä
Jotka pitää akuutisti korjata
Saada olemaan oikein
Entä ympäristö ja kaikki
Potilaasta riippumattomat tekijät?
Entä sen tiedostaminen
Että sairaassa kulttuurissa ja yhteiskunnassa
On usein epänormaalimpaa olla terve?
Että suru ja kärsimys
Kuuluvat sisäiseen ilmastoon
Joka on tukahdutetuista huokauksista sakea?
Että ilma on aina piinallisen raskas
Hengittää ilmastossa
Joka ei kestä vaikeita tunteita?
Psykiatrisessa hoidossa tuntuu
Paradoksaalisesti olevan
Vielä suurempi paine saada
Vaikeat tunteet katoamaan
Lakaista ne maton alle
Vaatimus olla tyyni ja pitää tunteet kurissa
Puristaa jo valmiiksi ahdasta rintalastaa
Joka on ollut henkeäsalpaavan ahdistuksen asuttama
Jo lähtökohtaisesti aivan liian pitkään
Ne pahaa oloaan oireilevat ihmiset
Jotka ajautuvat psykiatrian syövereihin
Tuntuvat siis kohtaavan
Eniten paineita pysyä kasassa
Vaikka juuri he ovat usein joutuneet olemaan
Vahvoja ja pärjääviä
Aivan liian kauan
Kaikki tunneilmaisut patologisoidaan
Tarjotaan yhä uudestaan lääkkeitä
Joilla on aina ollut aivan liikaa haittoja
Äärimmäisiä tapoja hämätä mieltä ja kehoa
Ettei tarvitsisi tuntea sisäistä todellisuutta
Kaikki on niin kliinistä ja kohtaamatonta
Etenkin psykiatrisessa osastohoidossa
Vaikka tarvetta olisi silloin juuri eniten
Aidosti kohdatuksi tulemiselle
On pakastin täynnä jääpusseja
On suuta polttavia chilikarkkeja
Kehoituksia mennä kuumaan tai kylmään suihkuun
Kehoituksia juosta portaissa
Väsyttää keho rehkimällä
Ettei sillä olisi enää voimia oireilla
Ahdistuksella ja unettomuudella
Kun joutuu psykiatriseen osastohoitoon
Pitäisi siis jaksaa
Paeta vielä kovemmin
Itseään ja tunteitaan
Vaikka sinne on joutunut juuri siitä syystä
Ettei sitä enää jaksa tehdä
Haluaisinkin osastolla ollessani
Jotain muuta apua
Kuin välttelykeinojen ja tunteiden
Ylisäätelyn vahvistamista
Joka on jo alunperinkin ollut
Se ongelmieni juurisyy
En tarvitse lisää vettä tähän myllyyn
Joka jatkuvasti jauhaa mieleni sisällä siitä
Kuinka olen epäonnistunut toipumisessakin
Miten en osaa edes sairastaa oikein
Ja parantua määräajassa
Kun tehokkuuden vaatimus ja aikarajat
Asetetaan psykiatrisessa hoidossa etusijalle
Inhimillisyys ja aito kohtaaminen
Jäävät lähes aina paitsioon
Potilaat kadottavat itsensä
Psykiatriseen hoitojärjestelmään
Josta ei tunnu löytyvän enää lainkaan
Empatiaa tai ymmärrystä
Kärsivää ihmistä kohtaan
Psykiatriseen hoitoon tullaan
Kun kaikki muut keinot on käytetty
Kun on kärsitty
Häpeälliseltä tuntuva häviö
Oman mielen kanssa
Tämä kokemus on usein musertava
Traumaattinenkin
Kun on kadottanut
Kyvyn kannatella itseään
Vaikeissa tunteissa ja olotiloissa
Kadottaa helposti myös
Perustavanlaatuisen luottamuksen itseensä
Psykiatrinen potilas tarvitsisi siksi kipeästi
Toista luotettavaa ihmistä
Auttajaa joka näkee hänet arvokkaana
Ihmisyyden arvoisena
Ei vain korjattavana projektina
Jonka pitäisi olla valmis määräajassa
Jonka pitäisi täyttää tavoitteet
Ja pystyä astumaan ajoissa ulos
Kärsimyksen kehästä
Ennen kuin on liian myöhäistä
Ennen kuin hänet hylätään järjestelmästä
Oman onnensa nojaan
Voisimmeko muistaa
Tässä tehokkuutta palvovassa ajassa
Että me kuitenkin tarvitsemme
Toinen toisiamme?
Että psykiatrinen potilas on
Kaikesta oireilustaan huolimatta
Inhimillisen hoidon arvoinen?
Että yhteiskunnan toimivuutta
Pitäisi arvioida sen perusteella
Miten hyvin se pitää huolta heikoimmistaan
Niistä yhteiskunnan jäsenistä
Joiden suuntaan erilaiset taakat ja sairaudet
Ovat epäreilusti valuneet?
Psykiatriset potilaat ovat myös usein
Yhteiskunnan yhteisen taakan kantajia
Ihmisiä joiden herkkyys
On kääntynyt itseään vastaan
He oireilevat sitäkin tuskaa
Joka on jäänyt muilta ihmisiltä
Kokematta ja käsittelemättä
Ehkä psykiatriset potilaat ovat peilejä
Joihin myös auttajien on liian tuskallista katsoa
Henkinen hätä on helpompaa ohittaa
Kuin todella kohdata ja nähdä se todellisuus
Jossa tänä päivänä elämme
Psykiatria on riisuttu tarkoituksestaan
Jos se tähtää oireiden lievittämiseen
Hinnalla millä hyvänsä
Nobelinkin voittaneet keksinnöt
Kuten lobotomia
Eivät tänä päivänä kestä
Lähempää tarkastelua
Mitenköhän suhtaudumme
Nykypsykiatrian hoitokeinoihin
Vuosikymmenien päästä?
Näemmekö nekin eräänä
Valitettavana vaiheena
Psykiatrian surullisenkuuluisassa historiassa
Jossa monet hoitokeinot nähdään nykyisin
Ennemminkin kidutukseen verrattavina
Toimenpiteinä
Kuin vointia kohentavina hoitoina?
Jos yhtään kuunneltaisiin potilasta
Hänen kokemustaan siitä
Mikä olisi inhimillistä ja oikein
Mitä juuri hän tarvitsisi siinä kivuliaassa hetkessä
Kun kaikki ympärillä tuntuu hajoavan
Ja muuttuvan tosielämän
Kauhuelokuvaksi
Harvoin se on vain pilleri
Jääpussi tai kylmä suihku
Hyvin usein se on toinen ihminen
Joka ottaa tosissaan
Arvostaa
Lainaa omaa toivoaan ja välittämistään
Kun omat voimat ovat
Kuluneet loppuun
Eikö inhimillisyyden aika voisi viimein jo koittaa
Myös psykiatrisen hoidon osalta?
Toivon parasta
Mutta pelkään pahinta
Samalla kun jatkan selviytymistä
Psykiatrisena potilaana
Tässä yhteiskunnassa
Joka yhä enenevissä määrin
Kääntää selkänsä ihmisille
Jotka olisivat eniten
Avun tarpeessa”
