Lääkevieroittautujan matkassa: ensimmäinen askel

0
160

Moi kaikille. Pieni päivitys projektistani. Ensimmäisen 50mg annosta pudotettuani yöunet lähtivät, odotetusti. Sain reseptin 3 mg:lle melatoniinia ja yöt alkoivat sujua. Nukkumaanmenot täytyy kuitenkin varmistaa. Ei säteileviä ruutuja klo 21 jälkeen, makuuhuone viilennetään, joskus ikkuna jää auki, jolloin peiton alla on mukavan lämmintä, vähän kuin nukkuisi ulkona. Kännykän sammutan kokonaan ja jätän olohuoneeseen, jottei illalla tule houkutusta googlata jotain yhdentekevää, mieleen juolahtavaa asiaa. Hyvä iltapala, muriseva vatsa ei halua nukkua. Puhtaat lakanat, pedattu peti (tästä lintsaan joskus).  Luen jotain ja kirjoitan kiitollisuuspäiväkirjaa. Joskus se on kiroilupäiväkirja.

Kun Asklepioksen käärmeen ote aivojeni välittäjäaineissa hellitti otettaan, huomasin, että juuri iltaisin, kun rutiinit, päivän puuhastelut loppuivat, mielelle tuli tilaa vanhoille peloille. ”Et saa kuitenkaan unta. Olet ongelma. Epäonnistut seuraavassakin parisuhteessa. Muilla menee paremmin. Sinusta ei ole mihinkään.” Koska tuntemukset olivat aika heikkoja, pystyin järkeilemään itsesääliä aiheuttavat lauseet pois ja sain kuin sainkin unta. Aamuisin ylös pitäisi nousta aina samaan aikaan – ylinukkuminen altistaa masennukselle. Siis pitäisi. Vielä se on kohtuullisen hallussa.

Joku amerikkalainen psykologi luetteli masennusta ehkäiseviä toimia, koska yksinäisyys on masentuneena kuolettavaa: liiku säännöllisesti, syö terveellisesti, mene tilaisuuksiin, joihin et haluaisi mennä ja vedä hymy naamallesi, vaikka väkisin. Käyttäydy niin kuin et olisi masentunut. Hanki lemmikki. Harrastus. Ruiskuta botoxia otsaan, jotta et voi rypistää sitä. Aikatauluta ystäville soittaminen, käy heidän luonaan. Älä vatvo menneitä. Yritä asennoitua positiivisesti. Harrasta seksiä jos voit tehdä sitä turvallisesti ja toista kunnioittaen ja ole niin rehellinen itsellesi kuin pystyt. Viimeisin oli oma lisäykseni.

Oppaiden ja youtube-videoiden ja yksityishenkilöiltä saamieni neuvojen mukaan aikataulutin taaperoimiseni. Se kestää kaksi vuotta (!?). Edellinen yritykseni eteni aivan liian nopeasti, muutamissa kuukausissa yli sadan mg:n pudotus 300 milligrammasta! Jos on käyttänyt neuroleptejä 18 vuotta, aineita, jotka sitoutuvat aivojen välittäjäaineisiin niin syvästi, että pienelläkin annoksella ja lyhyen aikavälin käytöllä niistä irti pääseminen turvallisesti kestää useita kuukausia, niin ei voi olettaa, että pääsee kahden vuosikymmenen käytöstä puolessa vuodessa irti. Nyt olen saanut reseptin lyhytvaikutteiselle Ketipinorille, joka korvaa osan nykyisestä annostuksestani. Kun totun siihen, on seuraavan vähennyksen aika. Lyhytvaikutteista pystyy vähentämään vähemmän kerrallaan kuin depot-tablettia.

Voin ihan hyvin, mitä nyt muisti takkuaa ja mieli tuntuu välillä aika jumittuneelta, eikä pysty olemaan luovalla tavalla vapaa itsensä. Mielessä häiritsee pikkuseikkoihin keskittyvä orjapiiskuri-minä, jonka raippa käy vapaan lapsen selkään. Jotkut kutsuvat tällaista tilaa ”liikaa ajattelevaksi” tai ”liikaa analysoimiseksi”, minä kutsun sitä murehtimiseksi. Toisinaan tosin tulee pieniä ahaa-elämyksiä, että ehkä elämä kantaakin. On vain tehtävä niitä asioita, jotka tekevät hyvää. Ja vähemmän niitä asioita, jotka eivät tee. Päivä kerrallaan.

Asklepios on muuten antiikin mytologiassa lääkinnän ja terveyden jumala. Hänen symbolinaan eli lääketieteen symbolina on toiminut sauvan ympärille kietoutunut käärme jo 2500 vuoden ajan. Tuo käärme lipaisee maljassa olevaa nestettä. Miten osuva eläin kuvaamaan psyykenlääkkeiden, ja miksei huumeidenkin kietoutuneisuutta aivoissa! Täytyy vähän päteä netistä kaivetulla tiedolla, jotta saa tuntea itsensä vähän viisaaksi. Se on sallittua. Seuraavaan kertaan, hyvät kanssakärvistelijät.

Kuva: Teemu Laulajainen (kuvassa oleva henkilö ei liity vähennysprosessiin, vaan auttoi “persoonattomasti” ilmaisemaan lääkeriippuvuuden visuaalisesti)

JÄTÄ VASTAUS