Vertasin aiemmin mielenterveyspotilaiden kohtelua rasismiin. Nyt luin mustan feministin Minna Salamin kirjaa Aistien viisaus, ja hänen ajatuksensa olisivat minusta myös monin paikoin hyvin sovellettavissa mielenterveysteemaan.
Salami kirjoittaa ”jos mustat naiset olisivat vapaita, kaikki muutkin olisivat vapaita, sillä meidän vapautemme edellyttäisi kaikkien sorron rakenteiden tuhoamista”. Aika monien sorron rakenteiden tuhoamista edellyttäisi myös se, että mielenterveyspotilaat olisivat vapaita. Salamin mukaan mustat feministit ovat aina ymmärtäneet myös sen, että tarvitaan uusia tapoja käsitteellistää sitä, mitä tiedetään ja he ovatkin esittäneet, että ”koska vallitseva järjestelmä on sieluton, sen voi korjata vain ammentamalla tietoa runoudesta ja taiteesta ja rakkauden kielestä.”
Yhtä lailla mielenterveysasioihin on sovellettavissa kolonisaation teema, jota Salami käsittelee. Räikeimmillään se toki on tarjotessamme länsimaista psykiatriaa alkuperäiskansoille Afrikkaan, missä on kautta aikojen pidetty arvossa niitä ominaisuuksia, joita meillä patologisoidaan.
Salami kirjoittaa: ”Kolonialistiseen mieleen on tunkeutunut kokonainen verkosto erilaisia vaikutuksia, joiden tarkoitus on estää näkemästä selvästi ja jatkaa mielen orjuuttamista.” Kolonisoija pakottaa ympäristöön oman kielensä, uskontonsa, ideologiansa ja tarinansa ja käyttää erilaisia väkivaltaisia keinoja vallatakseen maantieteellisen alueen ja psykologisen tilan. Eikä tämä ole ollenkaan kaukana siitä, mitä mielenterveyshoidossa tapahtuu, vaikkei se kaikille sellaisena näyttäydykään.
Kun Salami kirjoittaa kolonisoijista ja kolonisoiduista, minä väistämättä mietin, että myös kolonisoijat näyttävät olevan tietyllä tapaa kolonisoituja. Salami kirjoittaa kuitenkin hienosti dekolonisaatiosta, siitä miten voimme vapautua kolonisaatiosta, ja tämä minusta koskee niin kolonisoituja, kuin kolonisoijiakin:
”Dekolonisaatiosta puhutaan aivan kuin etuliite de- tarkoittaisi väärien ajatusten amputoimista. Kolonialistisesta ajattelusta ei pääse irti poistamalla jotain luonteestaan tai käytöksestään. Mieli ei toimi niin. Ajatuksia ei voi hylätä kuin hylkäisi vanhoja huonekaluja. Sen yrittäminen johtaa itsesensuuriin, ihmisten yleiseen itsepetokseen ja vainoharhaisuuteen. Mielen dekolonisaation pitäisi sen sijaan johtaa yhtenäisyyden ja rauhan kokemukseen. Siinä ei revitä ajattelutapoja irti juurineen vaan istutetaan lempeästi uusia näkemyksiä, jotka ajan myötä työntävät haitalliset ajatukset tieltään.”
”Mielen puutarhassa dekolonisaatio on kuitenkin sitä, että istutetaan uusia, harvinaisia, unohdettuja risteymiä – puita, yrttejä ja kukkia – jotka lopulta hävittävät myrkkymuratin tieltään. Puihin ripustetaan kulhoja, joissa linnut voivat levähtää ja sirkuttaa vapauden sointuja. Puutarhan keskelle perustetaan villi niitty ja järjestetään aikaa vain maata tuossa vihreässä sopukassa.”
”Mielen dekolonisaatiossa lisätään ja lisätään uudelleen, kuvitellaan ja kuvitellaan uudelleen, muovataan ja muovataan uudelleen. Lopulta siinä käytetään menneisyydestä se, mitä tarvitaan, ja luodaan jotain uutta.”
