Kirjepostia 17.4.2019

0
170

Päätimme masennuksen kulttuurihistoriaa tutkivan Annastiina Mäkilän kanssa alkaa julkiseen kirjeenvaihtoon. Monestakin syystä, joita osin ensimmäisessä kirjeessä käsittelen. Tarvitsemme kokemuksen ja tieteen vuorovaikutusta. Tarvitsemme myös paljon keskustelua, aitoa dialogia, eikä pelkkä blogien kirjoittaminen kovin helposti synnytä sellaista. Blogin ajatellaan monesti olevan mietitty kokonaisuus, jota sitten kehutaan tai kritisoidaan, ymmärretään oikein tai väärin, loukkaannutaan tai suututaan. Moni rakentava kritiikki jää sanomatta ja väärinymmärrys selvittämättä. Eivätkä ajatukset silloin mene eteenpäin.

Tässä kirjeenvaihdossa pyrimme hyvässä sävyssä tarkastelemaan näitä asioita Annastiinan osaamisen ja minun kokemukseni kautta, keskustellen, eri mieltä ollen, suoraan sanoen, kysyen, selittäen, toisen näkökulmaa pohtien…

******

Vastaanottaja: Annastiina Mäkilä
Lähettäjä: Heidi Tommila
17.4.2019 klo 21.30

Moikka!

Lueskelin aika monta juttua blogistasi, tosi hyviä!

Kiva myös, kun kirjoitit sivuillemme! Itse kirjoitan paljon kokemuspohjalta, mutta niin kuin kommentoin yhteen blogiisi (http://www.annastiinamakila.fi/uncategorized/masennuksen-lahihistorian-kirjoittamisen-vaikeudesta/), minusta tarvitaan myös sitä kokemuksen kyseenalaistamista. Mielipiteitä ja tulkintojahan nekin ovat, vaikkakin ehkä enemmän henkilökohtaisia. On kyllä huono juttu, jos kokemusta pidetään koskemattomana. Olisi arvokasta, jos saisimme keskustelua aikaan myös kokijoiden ja tieteen edustajien välille. Se voi olla alkuun vähän vaikeaa, mutta kyllähän moni muukin asia vaatii harjoittelua onnistuakseen.

Itse siis haluaisin, ettei omaa kokemustani pidettäisi koskemattomana. Haluaisin kuulla mitä mieltä muut ovat, millaisia ristiriitoja nähdään, mistä sen nähdään muodostuvan. Mutta kuitenkin niin, että ymmärretään, että se osuus, minkä pystyn kirjallisesti, saati sanallisesti, kertomaan on vain pieni osuus kaikesta, ja sanat, joita käytän, olen vain katsonut kohtalaisen sopiviksi asiaa kuvaamaan. Jonkun muun tulkinta tilanteesta voi siis kyllä hyvin olla oikea, se voi auttaa minua näkemään asiat kulmasta, josta en vielä ole niitä ajatellut tai se voi auttaa minua kertomaan asiat jatkossa paremmin. Mutta voi myös olla niin, että olen eri mieltä asiasta, ja pyrkisin kuvaamaan enemmän omaa näkökulmaani, missä auttaa toki se, että on saanut kuulla jonkun muun tulkinnan siitä mitä on kertonut, eikä vaan ole aiemmin ymmärtänyt, että sen voi niinkin tulkita. Ja edelleen tietysti omakin näkökulmani voi olla väärä.

Sanoit aiemmin, että näet, miten ihmisen kokemus muodostuu ja puhuit kokemuksen historiallisesta ja kulttuurisesta rakentumista… Ehkä ajattelen tässä vähän eri asiaa kuin sinä. Puhut ehkä enemmän diagnoosista ja sairaudesta kokemuksena? Ja minä mietin puhdasta kokemusta, ilman noita määritteitä. Tarkoitan, että eihän kokemus ihan sinällään, se mitä tapahtuu, muodostu samalla tavalla historiaan tai kulttuuriin sidonnaisesti, kuin se miten kokemus tulkitaan ja sanoitetaan. Ja tästä tulkinnasta/sanoituksesta tulee monille osa identiteettiä, ja se ikään kuin ohittaa sen kokemuksen.

Tiedän siis hyvin, ihan omasta kokemuksesta ja muidenkin, että monenlaiset asiat, historialliset, kulttuuriset, mutta myös ihan henkilökohtaiset käsitykset, omaksutut ja opitut asiat ohjaavat niin fyysistä kuin psyykkistäkin kokemusta. En kyllä ole lukenut näitä teorioita juurikaan, mutta jollain tavalla se on itsestään selvää. Silti, jotain oikeasti tapahtuu ja eri vaikutteiden erottaminen voi olla vaikeaa. Itse kokematon tutkija pystyy siihen vain johonkin pisteeseen asti. Samoin on tietysti kokijan laita, erityisesti silloin, kun kokemus alusta alkaen nimetään. Masennus ja psykoosi nyt oikein hyviä esimerkkejä tästä. Oikea kokemus hukkuu, jos tilalle tulee selittävänä tekijänä masennus tai psykoosi, ja omaksuttu tieto näistä tiloista alkaa ohjata kokemusta. No se on tietysti hyvä kysymys, että mikä on se oikea, puhdas kokemus, vai olisiko sitten mitään, jos saataisiin kuorittua kaikki kulttuurin ja historian ja muiden selitysmallien vaikutukset pois.

Tapio kirjoittaa siis vähän tästäkin aiheesta hyvin tuossa blogissaan kokemusasiantuntijuudesta: https://madinfinland.org/kokemusasiantuntijuus_ratkaisu/:

Nyt tulisikin siirtyä kahlitusta kokemusasiantuntijuudesta todellisuuden asiantuntijoihin ja tyypin 3 asiantuntijuuteen, jotka eivät tule mukaan palveluiden kehittämiseen “hieman ammattilaisten jälkeen”, vaan samaan aikaan. Enää emme voi mennä teoria edellä, vaan todellisuus edellä. Todellisuudesta seuraa yhteiskuntaa palveleva tiede ja tiede korjaa kurssiaan vain vuorovaikutuksessa todellisuuden kanssa. Näin yksinkertaiset asiat ovat mielenterveystyössä täysin retuperällä, joten nyt on korkea aika ottaa todellisuuden asiantuntijat todella mukaan rakentamaan mielenterveystyön kenttää. Ongelma on akateemisten asiantuntijoiden käytännön asenteissa ja täysin korjattavissa. Palautetaan tiede omasta maailmastaan vuorovaikutukseen todellisuuden kanssa.

Eikä kyse minusta siis ole vain palveluiden kehittämisestä, vaan ylipäänsä tieteen ja teorioidenkin kehittämistä. Niin kuin sanot blogissasi:

Puhun siitä, että tiede ei ole pelkkää yksittäistä tietoa. Kun tieteen edustaja antaa lyhyen haastattelun lehteen, on hänen yksinkertaistettava tai jopa kärjistettävä puheitaan, koska muutaman virkkeen kautta ei voi jakaa kaikkia taustalla olevia käsityksiä ja pohdintoja. 

Niin myös on kokijan sanoman laita. Ainakin silloin kun kokemusta ei ole korvattu teorioiden mukaisella käsitteellä. Melkoinen silmukkavaikutus tässä on minusta. Mutta sitä vaan haen, että aivan yhtä lailla, kun tutkijaa ei pitäisi tulkita lyhyen haastattelun perusteella, niin ei myöskään kokijaa, vaan vuorovaikutusta tarvittaisiin hurjasti. No joo, paljon kaikenlaista liittyy tähän, niin kuin tietenkin tiedätkin, emme vain tiedä mitä itse kukin tietää ja ajattelee. Mutta ehkä siis haluaisin korostaa, että tulkinta pelkästään ulkopuolelta, ilman omaa kokemusta tai kokijan mukaan ottamista ei minusta oikein voi johtaa täydellisempiin teorioihin.

Hyvää pääsiäistä toivottaen,

Heidi Tommila

JAA
Edellinen artikkeliUusi Logomme
Seuraava artikkeliFIN11-tutkimus: yhteenvetoa
Mielenterveyden pulmien omakohtaisen kokemisen myötä olen ryhtynyt tekemään töitä sen eteen, että suhtautumistapamme ja hoitokäytäntömme muuttuisivat. Olen kahden pienen lapsen äiti ja entinen diplomi-insinööri.

JÄTÄ VASTAUS