Tuoreessa tutkimuksessa ihmiset, jotka yrittivät vieroittautua psykoosilääkkeistä, kuvasivat mielenterveysalan ammattilaisia vähiten auttavaksi tekijäksi vieroittautumisprosessissa ja viittasivat heiltä saamaansa virheelliseen tietoon, heidän tekemiinsä virheellisiin diagnooseihin sekä koersioon.
Kirjoittanut: Richard Sears – 21.11.2024
Artikkeli on julkaistu alun perin Mad in America -sivustolla. Se on käännetty käännösohjelmalla ja tämän jälkeen tarkistettu. Alkuperäinen kirjoitus löytyy täältä
Uusi tutkimus, joka on julkaistu Psychology and Psychotherapy: Theory, Research and Practice–lehdessä osoitti, että psykiatrit ja muut lääkärit ovat kaikkein vähiten auttava tekijä palvelujen käyttäjille, jotka yrittävät vieroittautua psykoosilääkkeistä. Tutkimuksen on toteuttanut John Read Itä-Lontoon yliopistosta. Syiksi, joiden vuoksi tutkimukseen osallistujat eivät pitäneet psykiatreja ja muita lääkäreitä auttavina tekijöinä heidän yrittäessään vieroittautua psykoosilääkkeistä, osallistujat mainitsivat ammattilaisten vieroittautumiseen liittyvän tiedon puutteen, kieltäytymisen vieroittautumisessa tukemisesta ja koersion/pakkokeinojen uhan.
Lisäksi ketään tämän tutkimuksen osallistujista ei ollut varoitettu psykoosilääkkeiden riippuvuutta aiheuttavasta luonteesta, vieroituspsykoosin mahdollisuudesta tai siitä, että psykoosilääkkeiden vähentäminen tulisi toteuttaa asteittaisesti. Kirjoittajan mukaan tässä on selvästi rikottu tietoon perustuvan suostumuksen periaatetta. Hän kirjoittaa:
”Ehkä tärkein uusi havainto on se, että monet potilaat eivät pidä psykiatrejaan ja muita lääkäreitä auttavina. Joitakin lääkäreitä kuvailtiin tietämättömiksi, toisten kuvattiin pyrkivän aktiivisesti estämään pyrkimyksiä vähentää psykoosilääkkeitä, pyrkivän suostuttelemaan ja painostamaan/pakottamaan asiakkaita pysymään lääkityksellä. Se, että lääkäreillä ei ole tietoa ja että he eivät kykene antamaan tietoa, voi olla ymmärrettävää, jos psykiatrit luottavat virheellisiin ohjeistuksiin, lääkeyhtiöiden informaatioon tai psykiatrian sisäisiin kulttuurinormeihin. Tietämättömyys vieroituksen vaikutuksista voi johtaa siihen, että asiakkaille kerrotaan, ettei vieroitusoireita ole olemassa tai siihen, että vieroitusoireet diagnosoidaan virheellisesti sen tilan uusiutumisena, johon lääkkeet alun perin oli aloitettu. ”
Tutkimuksen tavoitteena oli dokumentoida psykoosilääkkeistä vieroittautuvien ihmisten kokemuksia. Tutkimuksen tekijä rekrytoi osallistujia käyttämällä verkkotutkimusyritystä ja mainoksia sosiaalisessa mediassa. Tutkimukseen otettiin mukaan ihmisiä, jotka olivat yrittäneet vieroittautua psykoosilääkkeistä vähintään kerran. Kaikkiaan 585 ihmistä eri puolilta maailmaa osallistui tähän tutkimukseen.
Kirjoittaja keräsi tiedot itsearviointikyselyllä. Tämä tutkimus perustuu osallistujien vastauksiin seuraaviin neljään kysymykseen:
- Keskustelitko lääkärin kanssa ennen lääkityksen lopettamista?
- Millaisia valmisteluja, jos sellaisia oli, teit yrittäessäsi lopettaa psykoosilääkkeiden käytön?
- Mikä auttoi sinua eniten yrittäessäsi lopettaa psykoosilääkkeiden käytön ja miksi?
- Mikä auttoi sinua vähiten yrittäessäsi lopettaa psykoosilääkkeiden käyttöä ja miksi?
Kirjoittaja teki sisältöanalyysin kahdesta viimeisestä kysymyksestä saadakseen selville kategorioita osallistujien vastauksista. Kategoriat raportoitiin tutkimuksessa, jos osallistujien vastauksissa oli vähintään 10 esimerkkiä ko. kategoriasta.
Osallistujien ikä vaihteli 18 ja 76 vuoden välillä, ja keski-ikä oli 42,8 vuotta. Suurin osa osallistujista oli naisia (71 %). Osallistujat asuivat yleisimmin Yhdysvalloissa (26 %), Australiassa (24 %) ja Yhdistyneessä kuningaskunnassa (21 %). Osallistujista 26 prosenttia oli käyttänyt psykoosilääkkeitä enintään vuoden, 18 prosenttia yhdestä kolmeen vuotta ja 56 prosenttia yli kolme vuotta.
Yleisimmin käytetyt psykoosilääkkeet olivat ketiapiini (35 %), olantsapiini (17 %), aripipratsoli (12 %) ja risperidoni (12 %). Valtaosa osallistujista (96 %) käytti näitä lääkkeitä tablettimuodossa. Skitsofreniakirjon diagnoosit (37 %) olivat osallistujien yleisimpiä diagnooseja, ja seuraavina olivat kaksisuuntaisen mielialahäiriön diagnoosi (21 %), masennusdiagnoosit (21 %), persoonallisuushäiriödiagnoosit (7 %) ja traumoihin/stressiin liittyvät diagnoosit (3 %).
72 prosenttia osallistujista raportoi, että he olivat kokeneet vieroitusoireita, kun he olivat yrittäneet lopettaa psykoosilääkkeiden käytön. Osallistujista, jotka raportoivat vieroitusoireista, 19 prosenttia kuvasi niitä ”lieviksi”, 29 prosenttia ”kohtalaisiksi” ja 52 prosenttia ”vakaviksi”. Unettomuus, ahdistuneisuus ja äärimmäiset tunteet olivat yleisimmin raportoituja vieroitusoireita. 18 % raportoi myös psykoosin paluusta tai lisääntymisestä psykoosilääkkeistä vieroittautumisen yhteydessä. Osallistujat, jotka olivat käyttäneet psykoosilääkkeitä pidempään, raportoivat vakavammista vieroitusoireista ja he myös raportoivat tarvinneensa pidemmän ajan vieroittautumiseen. Myös vanhemmilla osallistujilla oli vaikeampia vieroitusoireita.
538 osallistujaa vastasi kysymykseen, jossa kysyttiin, olivatko he keskustelleet lääkärin kanssa ennen kuin yrittivät lopettaa psykoosilääkkeiden käytön. 286 (53,2 %) vastasi kyllä, 252 (46,8 %) vastasi ei. Useimmat osallistujat ilmoittivat, etteivät he tehneet mitään valmisteluja psykoosilääkkeistä vieroittautumiseksi. Valmistautumiskysymykseen vastanneista 560 henkilöstä 329 (58,8 %) ei ilmoittanut valmistautuneensa lainkaan, 223 (39,8 %) ilmoitti valmistautuneensa jonkin verran ja 8 (1,4 %) ei muistanut, olivatko he valmistautuneet. Tässä tutkimuksessa yleisimmin ilmoitetut valmistelut olivat suunnitelman tekeminen, tiedon hakeminen ja perheelle tiedottaminen.
443 osallistujaa vastasi kysymykseen, mikä auttoi eniten psykoosilääkkeistä vieroittautumisessa. Yleisin vastaus (52 osallistujaa) oli keskittyminen psykoosilääkkeiden lopettamisen myönteisiin seurauksiin. Toiseksi yleisin vastaus oli informaatio (38 osallistujaa). 37 osallistujaa raportoi hitaan vähentämisen auttaneen eniten. 35 osallistujaa oli kokenut psykiatrian ammattilaisten auttaneen eniten. Muita tekijöitä, joiden osallistujat olivat kokeneet heitä auttaneen, olivat: ei mikään, päättäväisyys, internet, perhe, tukea tarjonneet lääkärit, vertaistuki, itseensä uskominen, psykiatrian medikaalisen mallin hylkääminen, sosiaalinen tuki, ystävät/poikaystävät/tyttöystävät, liikunta, tarkoituksen kokemus elämässä, terveellinen ruokavalio, omassa rauhassa oleminen (being left alone)/stressitekijöiden välttäminen, hyvä uni, kannabis, jumala/rukous, rentoutuminen ja aktiivisena pysyminen.
429 osallistujaa vastasi kysymykseen siitä, mistä oli kaikkein vähiten apua psykoosilääkkeistä vieroittautumisessa. Yleisin vastaus (131 osallistujaa) oli mielenterveysalan ammattilaiset. Tuen puute (44) oli seuraavaksi yleisin vähiten auttava tekijä, ja kolmanneksi yleisin vähiten auttava tekijä olivat perhe ja ystävät (40). Muita tekijöitä, joista osallistuja olivat kokeneet vähiten apua, olivat muun muassa seuraavat: ei mikään, se, että heille sanottiin, etä heidän tulisi palata lääkitykselle, liian vähäinen asianmukainen informaatio vieroittautumisesta, se, että vieroitusoireet tulkittiin alkuperäisen diagnosoidun tilan uusimiseksi, vieroittautuminen liian nopeasti, koersio/pakkokeinot, univaikeudet, psykiatrian medikaalinen malli, stressitekijät ja se, että vieroittautumisen joutui pitämään salassa.
Osallistujat raportoivat terveydenhuollon ammattilaisten tiedon puutteen, sen, että terveydenhuollon ammattilaisten eivät tarjonneet heille tukea heidän suunnitelmalleen vieroittautua sekä pakkokeinojen uhan yleisinä ongelmina terveydenhuollon henkilökunnan kanssa heidän yrittäessään vieroittautua psykoosilääkkeistä. Kirjoittaja toteaa, että palvelujen käyttäjien kokemukset siitä, että ammattilaiset eivät ole olleet auttava tekijä, on todennäköisesti yhteydessä virheellisiin ammatillisiin ohjeistuksiin, lääkeyhtiöiden propagandaan ja psykiatrian kulttuurinormeihin.
Sen lisäksi, että mielenterveysalan ammattilaisia pidetään ylivoimaisesti vähiten auttavana tekijänä psykoosilääkkeistä vieroittautumisessa, tutkimuksen tekijä nostaa myös esille tietoon perustuvaan suostumukseen liittyviä ongelmia näiden lääkkeiden kohdalla. Yhdellekään tämän tutkimuksen 585 osallistujasta ei ollut kerrottu psykoosilääkkeiden riippuvuutta aiheuttavasta luonteesta, vieroituspsykoosin riskistä tai tarpeesta vähentää annostusta asteittain näitä lääkettä lopetettaessa. Tutkimuksen kirjoittajan mukaan tämä on sekä eettisten periaatteiden että ihmisoikeuslainsäädännön vastaista.
Kirjoittaja vahvistaa, että tässä tutkimuksessa on useita rajoituksia. Koska osallistujat kerättiin mukavuusotannalla (through a convenience sample), heidän kokemuksensa vieroituksesta eivät välttämättä ole yleistettävissä muihin vieroitusta yrittäneisiin. Se, että kyselyyn vastaaminen edellytti internetyhteyttä, on saattanut sulkea pois joitakin pienituloisia. Pieni- ja keskituloisista maista oli vain vähän osallistujia. Miehet olivat myös aliedustettuina tässä tutkimuksessa. Ihmisillä, jotka olivat valmiita osallistumaan psyykenlääkkeitä koskevaan verkkokyselyyn, saattaa olla vahvoja mielipiteitä niiden käytöstä. Kategorioiden identifioiminen haastatteluaineistosta on subjektiivista. Tämä tarkoittaa, että samaa aineistoa tutkiva eri tutkija voisi luoda erilaisia kategorioita tai ryhmitellä osallistujien kokemuksia eri tavoin. Hän toteaa:
”Kuitenkin, näyttöön perustuva, kunnioittava ja yhteistyöhön perustuva vastaus asiakkaiden huoliin haittavaikutuksista ja haluun vieroittua sekä lääkkeitä määräävien lääkäreiden että myös muiden ammattilaisten taholta vähentäisi luultavasti relapsien määrää ja parantaisi pitkän aikavälin tuloksia. Ja varmuudella se auttaisi lopettamaan nykyisen laajasti vallalla olevan tietoon perustuvan suostumuksen eettisen periaatteen ja ihmisoikeuslainsäädännön rikkomisen.”
Psykoosilääkkeiden käytön on todettu olevan yhteydessä vakaviin pitkäaikaisiin haittavaikutuksiin. Aiemmissa tutkimuksissa (edellisen linkin suomennos) on havaittu, että psykoosilääkkeiden käyttö (edellisen linkin suomennos) on yhteydessä huonompiin pitkäaikaistuloksiin, kun taas näiden lääkkeiden käytön lopettaminen on yhteydessä parempiin pitkäaikaistuloksiin (edellisen linkin suomennos). Psykoosilääkkeet on yhdistetty aivovaurioihin (edellisen linkin suomennos), dementiaan, kognitiivisten toimintojen heikkenemiseen, sydän- ja verisuonitauteihin ja rintasyöpään. Näistä riskeistä ja näiden lääkkeiden riippuvuutta aiheuttavasta luonteesta huolimatta niitä määrätään usein ilman informoitua suostumusta (edellisen linkin suomennos).
Viimeaikaiset tutkimukset (edellisen linkin suomennos) ovat osoittaneet, että psykoosilääkkeiden hidas vähentäminen (edellisen linkin suomennos) on paras tapa lievittää vieroitusoireita, kun näistä lääkkeistä vieroittaudutaan. Mielenterveyshenkilöstö on kuitenkin haluton auttamaan palvelunkäyttäjiä (edellisen linkin suomenns) lääkkeistä vieroittautumisessa.
****
Read, J. (2024). What is helpful and unhelpful when people try to withdraw from antipsychotics: An international survey. Psychology and Psychotherapy: Theory, Research and Practice, 97, 665–685. https://doi.org/10.1111/papt.12551
Richard Sears opettaa psykologiaa West Georgia Technical Collegessa ja opiskelee tohtoriksi tietoisuudesta ja yhteiskunnasta West Georgian yliopistossa. Hän on aiemmin työskennellyt kriisivakausyksiköissä vastaanoton arvioijana ja kriisilinjan hoitajana. Hänen nykyisiä tutkimusintressejään ovat instituutioiden ja niitä muodostavien yksilöiden välinen rajanveto, dehumanisaatio ja sen suhde ylentymiseen sekä luonnolliset vaihtoehdot mahdollisesti haitallisille psykofarmakologisille interventioille.
