Rekisteritutkimus: psykoosilääkkeet yhteydessä huonompiin tuloksiin ensipsykoosissa

0
976

He, joille ei aloitettu psykoosilääkkeitä ensimmäisen kuukauden aikana, olivat lähes kaksi kertaa todennäköisemmin toipuneita viiden vuoden kuluttua.

Kirjoittanut: Peter Simons, 18. joulukuuta 2023

Artikkeli on julkaistu alun perin Mad in America-sivustolla. Se on käännetty käännösohjelmalla ja tämän jälkeen tarkistettu. Alkuperäinen kirjoitus löytyy täältä.

Mitä tapahtuu, kun psykoosilääkkeitä annetaan psykoosin ensimmäisten merkkien ilmaantuessa? Hoitotulokset ovat huonommat, Schizophrenia Bulletin Open -lehdessä julkaistun uuden tutkimuksen mukaan.

He, jotka eivät saaneet psykoosilääkkeitä ensimmäisen kuukauden sisällä siitä, kun heille oli diagnosoitu ensimmäinen psykoosi, olivat keskimäärin lähes kaksi kertaa todennäköisemmin toipuneita viisi vuotta myöhemmin verrattuna heihin, jotka saivat psykoosilääkkeitä välittömästi. Tutkijoiden mukaan tämä tarkoittaa, että on paljon potilaita, jotka eivät tarvitse psykoosilääkkeitä, ainakaan heti.

Tutkimuksen tekijät olivat Tomi Bergström Jyväskylän yliopistosta ja Lapin hyvinvointialueelta sekä Tapio Gauffin Lapin hyvinvointialueelta.

”Välitön psykoosilääkityksen aloittaminen oli yhteydessä huonompiin tuloksiin viiden vuoden kuluttua verrattuna psykoosilääkityksen aloittamisen lykkäämiseen ainakin yhdellä kuukaudella, kun sekoittavat muuttujat ( observable confounders ) oli kontrolloitu. Nämä havainnot ovat linjassa aiempien tarpeeseen mukautettuja lähestymistapoja koskevien tutkimusten ja viimeaikaisten kontrolloitujen tutkimusten kanssa ja viittaavat siihen, että on olemassa merkittävä akuutin psykoosin kokeneiden potilaiden alaryhmä, joka ei tarvitse välitöntä psykoosilääkitystä, ja lääkityksen aloittamisen lykkääminen erityisesti ensimmäisen psykoosin yhteydessä voi auttaa tunnistamaan nämä potilaat”, he kirjoittavat.

Bergström ja Gauffin käyttivät Suomen kansallista terveysrekisteriä kaikkien tutkimuskriteerit täyttävien henkilöiden tunnistamiseen. Tähän joukkoon kuului 3714 13-20-vuotiasta nuorta, jotka saivat psykoottisen häiriön diagnoosin vuosina 2003-2013 ja jotka eivät olleet koskaan aiemmin käyttäneet psykoosilääkkeitä. Tutkijat seurasivat heidän tietojaan viiden vuoden ajan (tai kuolemaan asti). Ensimmäisen kuukauden aikana diagnoosin jälkeen 1549 (42 %) ei saanut psykoosilääkkeitä. Viiden vuoden aikana 29 % heistä ei missään vaiheessa käyttänyt lääkkeitä.

Tutkijat havaitsivat, että keskimäärin nämä 1549 ihmistä, jotka eivät olleet psykoosilääkityksellä ensimmäisen kuukauden aikana, olivat 1,8 kertaa todennäköisemmin toipuneita viiden vuoden kuluttua.

Tässä tutkimuksessa toipuneiksi määriteltiin ne, jotka viiden vuoden kuluttua olivat vielä elossa eivätkä tuolloin olleet minkäänlaiset psykiatrisen hoidon tai tuetun asumisen piirissä eivätkä saaneet työkyvyttömyyteen perustuvia tukia. Tutkijat toteavat, että näitä palveluja tarjotaan Suomessa koko väestölle tarpeen mukaan ja ne kirjataan terveydenhuoltojärjestelmän rekisteriin.

Seuraavaksi tutkijat halusivat selvittää, oliko heillä, jotka lopulta päätyivät psykoosilääkitykselle, hoitotulokset huonompia, jos hoito viivästyi. Eli onko olemassa potilaiden alajoukko, joka tarvitsee lääkkeitä välittömästi ja jolle kuukauden odottelu aiheuttaa haittaa?

Tämän testaamiseksi Bergström ja Gauffin tarkastelivat vain niitä potilaita, jotka olivat lääkityksellä viiden vuoden kuluttua, ja vertasivat tästä joukosta heitä, jotka aloittivat lääkityksen heti, heihin, jotka päätyivät lääkitykselle myöhemmin.

He havaitsivat, että useimmissa tuloksissa – toipumis- ja kuolleisuusluvuissa – ei ollut eroa, mutta että he, jotka aloittivat lääkityksen välittömästi, saivat todennäköisemmin työkyvyttömyyteen perustuvia tukia ja kuolivat nuorempina kuin he, jotka olivat aloittaneet lääkkeet myöhemmin.

Tutkijat kirjoittavat:

”Koska on mahdollista, että on olemassa alaryhmä potilaita, jotka tarvitsevat välitöntä tai ennaltaehkäisevää psykoosilääkitystä ehkäisemään huonoja tuloksia ensimmäisen psykoosin yhteydessä, hypoteesina oli, että psykoosilääkkeiden käytön lykkääminen niiden potilaiden osalta, jotka lopulta olivat psykoosilääkityksellä, liittyisi huonompiin hoitotuloksiin”. Tutkimuksen tulokset eivät kuitenkaan tukeneet tätä hypoteesia. Ei ollut viitteitä siitä, että ennen psykoosin virallista diagnosointia aloitettu psykoosilääkitys tai välitön psykoosilääkityksen aloitus heille, jotka lopulta olivat psykoosilääkityksellä, parantaisi hoitotuloksia.”

He lisäävät: ”Päinvastoin kuin oletimme, ensimmäisen psykoosin ja kuoleman välinen aika oli huomattavasti pidempi niillä henkilöillä, joiden psykoosilääkityksen aloitusta lykättiin”. Lisäksi sen jälkeen, kun sekoittavat tekijät  ( confounding factors ) oli kontrolloitu molemmissa alaryhmissä, välitön psykoosilääkityksen aloittaminen yhdistyi huomattavasti suurempaan määrään työkyvyttömiä viiden vuoden seurantajakson lopussa.”

Yksi usein esitetyistä selityksistä tämäntyyppisiä tutkimuksia vastaan on ”hoitoaihesekoittuneisuus”eli että he, joilla on vaikeimmat oireet lähtötilanteessa, ovat niitä, joilla aloitetaan lääkkeet, ja myös niitä, joiden kohdalla odotetusti hoitotulokset ovat huonoimpia. Näin ollen lääkkeitä saavien tulokset eivät olisi huonompia lääkkeiden vaan lähtötilanteen vaikeusasteen vuoksi.

Tämän huomioimiseksi tutkijat käyttivät tilastollista mallia, jota kutsutaan englanniksi termillä ”stabilized inverse probability of treatment weighting” eli SIPTW, näiden mahdollisten sekoittavien tekijöiden hallitsemiseksi. Analyysin jälkeen kaikki tulokset pysyivät samoina, mikä osoittaa, että havainto ei johtunut hoitoaihesekoittuneisuudesta.

Tämä uusin tutkimus pohjautuu Bergströmin aiempaan työhön, erityisesti vuonna 2020 tehtyyn tutkimukseen, jossa tarkasteltiin kaikkien ensipsykoosipotilaiden kumulatiivista altistumista psykoosilääkkeille 19 vuoden aikana. Myös kyseisessä tutkimuksessa havaittiin, että tulokset olivat huonoimpia heillä, jotka käyttivät suurempia määriä lääkkeitä pidempiä aikoja, myös kuolleisuuden osalta. Tutkijat kontrolloivat myös tuossa tutkimuksessa hoitoaihesekoittuneisuutta.

”Kohtalainen ja suuri kumulatiivinen altistuminen psykoosilääkkeille viiden ensimmäisen vuoden aikana ensipsykoosista alkaen liittyi johdonmukaisesti huonompiin tuloksiin 19 vuoden seurannan aikana verrattuna vähäiseen tai olemattomaan altistukseen”, he kirjoittivat vuoden 2020 tutkimuksessa.  

Tutkijat ovat havainneet, että kognitiivis-behavioraalinen terapia ilman psykoosilääkkeitä on aivan yhtä tehokasta ensimmäisen psykoosin hoidossa – eli lääkkeiden lisääminen ei parantanut tehokkuutta.

Aiemmissa tutkimuksissa on myös havaittu, että interventiot, kuten psykoosilääkitys, jotka on kohdistettu heihin, joilla katsotaan olevan erittäin korkea riski psykoosille, voivat johtaa huonompiin tuloksiin.

Lisäksi Wunderinkin, Harrow’n ja Joben kaltaisten uraauurtavien tutkijoiden vuosikymmeniä kestäneissä tutkimuksissa on todettu, että psykoosilääkityksen lopettaneiden pitkäaikaistulokset ovat paremmat kuin psykoosilääkitystä jatkaneiden.

Tutkijat ovat kasvavassa määrin todenneet lapsuuden trauman psykoosin ensisijaiseksi syyksi, samaan aikaan kun dopamiiniin ja genetiikkaan liittyvät biologiset teoriat on kumottu. Tämä on linjassa aiempien tutkimusten kanssa, joiden tulokset osoittavat, että traumojen kokeminen lapsuudessa oli yhteydessä psykoosiin,  eivät geenit.

Näin ollen interventiot, joissa keskitytään traumasta parantumiseen ja jotka edistävät empatiaa, voimaantumista ja inhimillistä yhteyttä – ja kunnioittavat niitä, joilla on elettyä omakohtaista kokemusta psykooseista – voivat olla menestyksekkäämpi tie toipumiseen.

****

Bergström, T., & Gauffin, T. (2023). The association of antipsychotic postponement with 5-year outcomes of adolescent first-episode psychosis. Schizophrenia Bulletin Open, 4(1), sgad032. https://doi.org/10.1093/schizbullopen/sgad032 (Link)

 

Peter Simons

Peter Simons oli akateeminen psykologian tutkija. Nyt hän pyrkii tiedekirjailijana tarjoamaan maallikoille näkymän psykiatrisen tutkimuksen joskus vaikeaselkoiseen maailmaan. Mad in America -lehden blogien ja henkilökohtaisten tarinoiden toimittajana hän arvostaa niiden henkilöiden kertomuksia, joilla on elettyä kokemusta psykiatrisesta järjestelmästä, ja jakaa vaihtoehtoja biolääketieteelliselle mallille.

 

JÄTÄ VASTAUS