Psykoosilääkkeistä vieroittautuminen hitaasti ja tuettua päätöksentekoa käyttämällä voi parantaa psykoosidiagnoosin saaneiden hoidon laatua.
Kirjoittanut: Peter Simons – 20.5.2024
Artikkeli on julkaistu alun perin Mad in America-sivustolla. Se on käännetty käännösohjelmalla ja tämän jälkeen tarkistettu. Alkuperäinen kirjoitus löytyy täältä.
Psykoositutkija Lex Wunderinkin uudessa artikkelissa esitetään, että psykoosilääkkeistä voidaan vieroittautua turvallisesti ja tehokkaasti ilman, että psykoosin uusiutumisen riski kasvaa. Wunderinkin mukaan avainasemassa näyttää olevan lääkkeistä vieroittautuminen hitaammin kuin aiemmin on ajateltu ja asiakkaan ja perheen ottaminen mukaan yksilölliseen päätöksentekoon.
”Monet, joilla on psykoosidiagnoosi, haluavat lopettaa psykoosilääkityksensä, koska lääkkeiden vakavat haittavaikutukset vaikuttavat negatiivisesti heidän päivittäiseen toimintakykyynsä pitkällä aikavälillä. Keskeisin lopettamisen haittapuoli on psykoosin uusiutuminen. Nykyaikaiset vieroittautumismenetelmät näyttävät vähentävän uusiutumisriskiä hyväksyttävälle tasolle”, Wunderink kirjoittaa.
Hän lisää, että vaikka nämä tulokset kaipaavat vielä toistamisia, useita tutkimuksia on jo käynnissä, jotka voivat antaa vahvistusta ja lisäinformaatiota parhaista vieroittautumismenetelmistä.
Wunderinkin mukaan psykoosilääkkeet voivat olla tehokkaita psykoosin akuutissa hoidossa, sillä ne vähentävät tilalle ominaisia hallusinaatioita ja deluusioita. Hän huomauttaa kuitenkin, että psykoosilääkkeillä on haitallisia vaikutuksia (esim. seksuaalinen toimintahäiriö, tardiivi dyskinesia, metabolinen oireyhtymä) ja että ne jopa pahentavat niin sanottuja ”negatiivisia oireita” eli apatiaa, anhedoniaa ( eli kyvyttömyyttä kokea mielihyvää ) ja kognitiivisten kykyjen heikentymistä. Johtuen psykoosilääkkeiden voimakkaista negatiivisista vaikutuksista elämänlaatuun, monet haluavat pienentää annosta tai lopettaa psykoosilääkityksen kokonaan.
Wunderinkin mukaan tutkimukset ovat osoittaneet, että itse asiassa psykoosilääkitystä voi vähentää / psykoosilääkkeistä voi vieroittautua ilman, että psykoosin uusiutumisriski kasvaa. Vuonna 2023 tehdyssä tutkimuksessa osoitettiin, että käyttämällä yksilöllisiä, hitaita vieroittautumismenetelmiä 74,5 prosenttia kykeni vähentämään psykoosilääkitystään ja heidän hoitotuloksensa / vointinsa olivat parempia kuin heillä, jotka jatkoivat lääkkeiden käyttöä. Vain 11,8 prosentilla psykoosin katsottiin uusiutuneen ja tämä osuus oli vastaavanlainen kuin heillä, jotka jatkoivat psykoosilääkkeiden käyttöä täydellä annoksella.
Wunderink kirjoittaa: ”Nk. positiivisten oireiden häviämisen jälkeen antidopaminergiset lääkkeet saattavat aiheuttaa enemmän haittaa kuin hyötyä, elleivät ne ole välttämättömiä dopaminergisen häiriön estämiseksi herkillä potilailla: Meidän on löydettävä pienin psykoosilääkeannos, joka estää positiivisten oireiden uusiutumisen ko. yksilön kohdalla.””
Wunderink viittaa myös psykoosilääkitystä vähentäneiden henkilöiden seitsemän vuoden seurannan tuloksiin. Vaikka ensimmäisten kahden vuoden seurannassa todettiin, että psykoosilääkityksen annostuksen vähentämisen aloittaneiden riski psykoosin uusiutumiselle oli suurempi, seitsemän vuoden kuluttua annoksen vähentämisryhmään kuuluvat olivat toipuneet yli kaksi kertaa todennäköisemmin kuin ne, jotka jatkoivat lääkkeiden käyttöä (40,4 % verrattuna 17,6 %:iin).
Vastaavasti hiljattain tehdyssä meta-analyysissä havaittiin, että skitsofreniadiagnoosin saaneilla henkilöillä, jotka lopettivat psykoosilääkkeiden käytön, oli paremmat pitkän aikavälin tulokset sosiaalisen toimintakyvyn, työllisyyden ja elämänlaadun ( linkki em. artikkelin suomennokseen ) osalta. Wunderinkin näkemystä tukee se, että tämän meta-analyysin mukaan parhaat tulokset saatiin sellaisissa tutkimuksissa, joissa käytettiin yksilöllisiä lääkkeiden vähentämisstrategioita.
Wunderink huomauttaa, että yksi psykoosilääkkeiden suurimmista ongelmista on yliherkistyminen dopamiinille ( dopamine hypersensitization ): koska psykoosilääkkeet blokkaavat D2-dopamiinireseptoreita, aivot kompensoivat tätä muokkautumalla ( by upregulation ). Kun lääke lopetetaan, aivot ovat yliherkät dopamiinille, mikä lisää riskiä psykoosin uusiutumiselle. Tästä syystä lääkettä tulee vähentää hitaasti, jotta aivot ehtivät sopeutua erilaisiin dopamiinitasoihin, Wunderink kirjoittaa.
”Tämä saattaa selittää, miksi asiakkaat, joilla on ollut useita psykoosiepisodeja ja jotka ovat kroonistuneet, tarvitsevat yleensä suurempia annoksia psykoosilääkkeitä kuin he, joilla on ensimmäinen psykoosi, miksi tardiivin dyskinesian esiintyvyys on lineaarisesti riippuvainen dopamiinin salpauksen kestosta ja miksi dopamiinin salpaajien äkillisen lopettamisen jälkeen esiintyy niin sanottuja rebound-psykooseja”, hän kirjoittaa.
Jo vuonna 1967 tutkijat olivat havainneet, että psykoosilääkkeitä käyttävien tulokset eivät olleet parempia kuin millaisia tulokset olivat olleet ennen näiden lääkkeiden käyttöönottoa; tulokset olivat jopa joissakin tapauksissa huonompia. Vuonna 1976 tutkijat esittivät kysymyksen: ”Onko parannuskeino pahempi kuin tauti?”. Samanlaisia tuloksia havaittiin myös tästä eteenpäin, ja vuonna 1977 ja muutaman seuraavan vuoden aikana tutkijat esittivät, että lääkkeet itsessään saattoivat muuttaa aivoja haitallisella tavalla, mikä heikensi niitä käyttävien tuloksia.
Martin Harrow’n ja Thomas Joben NIMH:n ( eli National Institute of Mental Health Yhdysvalloissa, suom. huom. ) rahoittamassa tutkimuksessa havaittiin, että 15 vuoden kuluttua psykoosilääkkeiden käytön lopettaneet olivat toipuneet kahdeksan kertaa suuremmalla todennäköisyydellä.
He vertasivat eri diagnooseja saaneiden ihmisten tuloksia – ei vain skitsofreniadiagnoosin saaneita – jotta indikaatioiden aiheuttama sekoittuminen voitaisiin ottaa huomioon. Skitsofreniadiagnoosin saaneilla (vakavin diagnoosi), jotka lopettivat psykoosilääkkeiden käytön, tulokset olivat paremmat kuin niillä, joilla oli vähemmän vakava diagnoosi ja jotka käyttivät psykoosilääkkeitä. Huonoiten pärjäsivät ne skitsofreniadiagnoosin saaneet, jotka jatkoivat lääkitystä.
Tämä on edelleen tänä päivänä tärkein tutkimushavainto pidemmän aikavälin tuloksista. Vuonna 2023 tehdyssä tutkimuksessa, joka tarkasteltiin tuloksia viiden vuoden kuluttua ( linkki em. artikkelin suomennokseen ) ensimmäisestä psykoosista, tutkijat havaitsivat, että ne, jotka eivät saaneet psykoosilääkkeitä ensimmäisen kuukauden aikana, olivat toipuneet kaksi kertaa todennäköisemmin. Samojen tutkijoiden aiemmassa tutkimuksessa tarkasteltiin kaikkien ensipsykoosipotilaiden kumulatiivista altistumista psykoosilääkkeille 19 vuoden aikana; myös tuossa tutkimuksessa havaittiin, että tulokset olivat huonompia niillä, jotka käyttivät eniten lääkkeitä ja heidän joukossaan oli myös korkeampi kuolleisuus. ( Linkki suomennokseen Mad in American em. tutkimusta käsittelevään artikkeliin ) Molemmissa tutkimuksissa tutkijat ottivat huolellisesti huomioon hoitoaihesekoittuneisuuden ( confounding by indication ) ja muut mahdolliset tekijät.
Vuonna 2013 tehdyssä järjestelmällisessä katsauksessa tutkijat havaitsivat, että psykoosin kokeneiden toipumisprosentti on laskenut ajan myötä, ja erityisen jyrkästi se on laskenut nykyisenä psykoosilääkkeiden aikana. Vuosien 1941-1955 korkeimmasta 18 prosentista toipumisaste on laskenut 1990-luvun lopun jälkeen 6 prosenttiin.
Wunderinkin mukaan psykoosilääkkeiden voimakkaiden haittavaikutusten vuoksi ihmiset tulevat jatkossakin haluamaan vähentää psykoosilääkitystä tai lopettaa niiden käytön. Näin ollen lääkäreiden tulisi auttaa asiakkaita vähentämään psykoosilääkitystään, jotta ihmiset eivät lopettaisi psykoosilääkitystä liian äkillisesti, mikä saattaisi aiheuttaa psykoosin uusiutumisen lääkkeen aiheuttaman dopamiiniyliherkkyyden vuoksi. Paras olemassa oleva näyttö viittaa siihen, että yksilöllinen, hidas annostuksen vähentämisprosessi, joka on mahdollista pysäyttää, jos ihmiselle alkaa tulla hankalaa, on paras vaihtoehto.
Wunderinkin mukaan tästä on myös se etu, että asiakkaan ja palveluntarjoajan välinen suhde ja luottamus paranevat, mikä mahdollistaa paremman hoidon.
Wunderink kirjoittaa: ”Emme vieläkään ymmärrä tärkeimpiä mekanismeja, jotka aiheuttavat psykoosin ja sen uusiutumisen, emmekä pysty ennustamaan, kuka on riippuvainen psykoosilääkkeistä psykoosin mentyä ohi ja kuka ei. Tämän hyväksyminen on tärkeää, mutta ehkä vielä tärkeämpää on työskennellä yhdessä asiakkaan kanssa ja yrittää löytää paras yksilöllinen hoito jokaiselle, joka läpikäy tai on läpikäynyt psykoosin.”
****
Wunderink, L. (2024). Changing vistas of psychosis and antipsychotic drug dosing toward personalized management of antipsychotics in clinical practice. Psychiatric Rehabilitation Journal. Published online April 22, 2024. https://dx.doi.org/10.1037/prj0000614 (Link)
Peter Simons on aiemmin ollut akateeminen psykologian tutkija. Nyt hän pyrkii tiedekirjoittajana tarjoamaan maallikoille näkymän psykiatrisen tutkimuksen joskus vaikeaselkoiseen maailmaan. Mad in America -lehden blogien ja henkilökohtaisten tarinoiden toimittajana hän arvostaa niiden henkilöiden tarinoita, joilla on omakohtaista kokemusta psykiatrisesta järjestelmästä, ja jakaa tietoa vaihtoehdoista biomedikaaliselle mallille.
.
