Tarpeenmukainen hoito ry:hyn kuuluvilla on sekä yhteisiä mielipiteitä että monilla myös samankaltaisia kokemuksia. Toisaalta saatamme olla asioista myös eri mieltä ja olemme saattaneet kokea asioita eri tavalla. Yleisesti ottaen me kaikki kuitenkin olemme yhtä mieltä siitä, että mielenterveyden hoidossa pitäisi keskittyä enemmän kuunteluun ja dialogiin ja vähemmän lääkkeisiin.

Pohdiskelin, mitkä ovat ne syyt, joiden vuoksi mielenterveyspotilaita stigmatisoidaan. Mikä on se perimmäinen syy, miksi asiat eivät muutu? Uskon, että syy on se, että niin ammattilaiset kuin ei-ammattilaiset (mielenterveysasioista vähemmän tietävät) omaavat mielenterveyspotilaista sellaisia uskomuksia, jotka eivät pidä paikkaansa. Näiden uskomuksien mukaisia ihmisiä voi toki joukossa olla, mutta yleinen mielenterveyshoito lähtee ajatuksesta, että jokainen mielenterveyspotilas on tämän uskomuksen mukainen.

Ensimmäinen uskomus on uskomus siitä, että psykoosin sairastanut on tyhmä. Psykoosin sanotaan laskevan älykkyysosamäärää 10 pykälää. Paitsi että useinkaan psykoosi ei laske älykkyysosamäärää ollenkaan. Lääkityksen lopettanut voi mennä yliopistoon ja valmistua sieltä. Totuuden nimissä on sanottava, että lääkitystä jatkava voi myös valmistua yliopistosta, jos jaksaa taistella lääkityksen väsyttävää vaikutusta ja sivuvaikutuksia vastaan. Minulle tämän väitteen älykkyysosamäärän laskusta kertoi lääkäri. En siis tiedä lähteitä. Jos tästä on tehty tutkimuksia, olivatko tutkittavat siis ilman lääkkeitä tutkimuksen aikana? Lääkitys tunnetusti tuhoaa aivotoimintaa. Jos jollakulla on tietoa tästä tutkimuksesta ja sen koejärjestelyistä, kuulisin siitä mielelläni lisää. Joka tapauksessa ongelma on, että meitä kaikkia hoidetaan samalla tavalla riippumatta siitä, miten asia meidän kohdallamme olisi.

Toinen uskomus, joka liitetään psykoosin kokeneisiin, on se, että he ovat väkivaltaisia. Kun olen itse ollut rankoilla lääkityksillä ja usein miettinyt, mikä minussa on niin uhkaavaa, että minut lamataan tällaisilla lääkkeillä, olen tullut siihen tulokseen, että tällä kaikella suojellaan ihmisten turvallisuutta. Mutta entäs jos ja kun potilas ei ole koskaan ollut väkivaltainen? Oletus väkivaltaisuudesta pitää yllä psykoosin kokeneisiin liitettyä vieroksuntaa. Kuitenkin he ovat harvoin väkivaltaisia. Enemmänkin väkivaltaisuutta esiintyy persoonallisuushäiriöstä kärsivillä ja päihteidenkäyttäjillä. Psykoosi on todellisuudentajun heikentymä, psykopatia persoonallisuushäiriö, jota luonnehtii antisosiaalisuus. Näitä kahta termiä ei pitäisi sekoittaa.

Kokemuksia väkivallasta minulla on. Olen nähnyt sitä pienestä pitäen. Väkivaltainen lähipiirini henkilö on täysin terveen kirjoissa oleva ihminen, kun taas sitä lapsuutensa sivusta seurannut ei ole. Toisaalta päihteidenkäyttöön liittyvää väkivaltaisuuden taipumusta olen nähnyt yökerhoissa ja silloin, kun olen nähnyt muusta kuin alkoholista päihtyneitä henkilöitä kadulla tai jossain. Kyllä, nämä ovat arvaamattomia! Mutta ei, nämä eivät ole psykoosisairauksia vaan oman toiminnan kautta hankittuja sekavuustiloja! Jokainen tapaus on yksittäistapaus.

Olen ollut mielisairaalassa useita kertoja. Kokemuksia minulla on neljästä eri mielisairaalasta. Arvioitu mielisairaalassa vietetty aika on ollut yhteensä puolen vuoden ja vuoden väliltä. Väkivaltaan en ole törmännyt mielisairaalassa kertaakaan. Kerran oli uhkaava tilanne, kun kämppikseni oli vienyt nalleni sängyltäni omalle sängylleen. Menin sanomaan tästä hoitajille, ja kämppikseni raahattiin kovakouraisesti eristyksiin.

Voisimmeko siis käsitellä asioita ja ihmisiä sellaisina kuin ne ovat? Voisimmeko olla sekoittamatta persoonallisuushäiriötä ja psykoosia toisiinsa? Voisimmeko antaa hoitoa tarpeen mukaan? Mikä olisi se muutos, jonka myötä tajuttaisiin, että psykopatia on luonnehäiriö, eikä yksi psykoosin oireista?

JAA
Edellinen artikkeliOsa 2: Vastaus serotoniinitutkimustamme kohtaan esitettyyn kritiikkiin
Seuraava artikkeliMielenterveyspotilaan itsemääräämisoikeudesta
Kirjoittaja ei ole tuntenut hyötyvänsä neurolepteista päivääkään ja on elänyt elämänsä parasta aikaa ilman niitä, mutta joutuu tällä hetkellä olemaan vastentahtoisella neuroleptilääkityksellä. Kirjoittaja toivoo, että mielenterveyshoito uudistuisi niin, että jokaisella mielenterveyspotilaalla olisi mahdollisuus valita turvallinen lääkkeetön hoito. Palstallaan kirjoittaja pohtii, millä ammattilaiset ja potilaat saataisiin puhumaan samaa kieltä. Mitkä tekijät ovat esteenä kehitykselle kohti mielekkäämpää mielenterveyshoitoa?

JÄTÄ VASTAUS