Kirjepostia 18.4.2019

0
113

Hei!

Mukavaa Heidi, että innostuit tästä ideasta. Ajatuksenamme on siis vapaamuotoisesti keskustella mieleen liittyvistä asioista omien tietojemme pohjalta.

Hyppäsimme heti aiheiden syvään päähän – kokemukseen ja sen tutkimiseen. Yksilön kokemus muodostuu useista päällekkäisistä ja toisiinsa vaikuttavista asioista: fyysisestä ruumiistamme ja ruumiillisista muistoista, mielestä ja kaikesta tiedostetusti ja tiedostamattomasti mukanamme kantamastamme. Alusta asti teemme myös tulkintoja itsestämme ja ympäristöstämme. Kommunikoimme ja havainnoimme. Tähän vaikuttaa vahvasti historiallinen ja kulttuurinen konteksti, johon synnymme ja jossa elämme. Opimme osana yhteisöä tulkitsemaan ja joskus myös nimeämään ja kommunikoimaan tuntemuksiamme ja kaikkea kokemaamme. Tämä kaikki muodostaa kehän, jossa kaikki vaikuttaa kaikkeen. Fyysinen kokemus vaikuttaa tapoihin ajatella ja tavat ajatella vaikuttavat fyysiseen kokemukseen. Kokemus on siis samaan aikaan sekä yksilöllinen (yksilön ainutlaatuiset elämäntapahtumat) ja yhteisöllinen (yhteisön, kulttuurin, yhteiskunnan yhteiset ja jaetut tiedostetut ja tiedostamattomat ajattelumallit).

Tiede on hyvin kiinnostunut kokemuksesta ja kokemus on oikeastaan aina ollut länsimaisen tieteen kohteena. Kun puhutaan sairauden kokemuksesta, lääketiede on käyttänyt yksilön kuvausta omasta kokemuksestaan luokitellakseen ja ymmärtääkseen sairauksia. Sairauden, ja mielisairauden kokemus on tällä hetkellä kasvavassa määrin yhä useamman tieteenalan kiinnostuksen kohteena. Enää sitä eivät tutki ainoastaan lääketiede, psykologia ja filosofia, vaan myös esimerkiksi humanistit, kuten historiantutkijat. Esimerkiksi tunteiden historia on vakiintunut ja laaja tutkimuskenttä, jossa tutkitaan sitä, miten tunteita on sanoitettu ja kommunikoitu, miten niitä on käytetty esimerkiksi vallan välineenä ja kyllä, myös miten niitä on mahdollisesti ihan koettu.

Todellinen yksilöllinen kokemus on kuitenkin jotakin, johon mikään tieteenala ei täydellisesti pääse käsiksi. Käytämme yhteisesti sovittuja sanoja, mutta meillä ei ole mitään keinoa selvittää, onko sinun kuvaamasi selkäsärky täysin samanlainen kuin minun selkäsärkyni, vaikka käyttäisimmekin sitä kuvaamaan aivan samoja sanoja (tai vaikka piirroskuvia). Kokemus jää loppupeleissä aina yksityiseksi. Tämä ei silti tarkoita, ettemmekö voisi pyrkiä tieteen avulla mahdollisimman lähelle yksilön kokemusta.

Seuraava kysymys on se, mitä haluamme kokemustiedolla tehdä. Jos haluamme tutkia laajalti yksittäistä kokemusta kiinnittämättä sitä laajempaan kontekstiin, jää se helposti vain nimenomaan yksittäisen kokemuksen kuvailuksi. Tällaistakin tutkimusta tehdään. Esimerkiksi Päivi Rissanen teki autoetnografisen väitöskirjan omasta psyykkisestä sairaudestaan ja siitä kuntoutumisesta. Hän kuitenkin itsekin huomioi, että kyse on nimenomaan hänen erityisestä kokemuksestaan eikä siitä siten voi vetää yleisiä johtopäätöksiä moneenkaan suuntaan.

Oikeastaan kaikilla tieteenaloilla kuitenkin kaivataan mahdollisuutta ymmärtää asioita laajemmin tai mahdollisuutta muodostaa jokin teoria. Jos yksittäistapaus jää yksittäistapaukseksi, niin sillä ei oikein tee tieteen kentällä mitään. Tämä ei tarkoita, etteivätkö yksittäisten ihmisten elämä ja kokemukset kiinnostaisi. Esimerkiksi historiantutkimuksessa on pitkä traditio mikrohistorialla. Siinä tutkitaan tarkkaan yhden ihmisen elämää ja tätä kautta avataan aikakautensa ajattelutapoja, kulttuuria tai vaikka jaettuja tunneilmaisun tapoja.

Tässä muutamia mietteitäni kokemuksesta ja sen tutkimisesta. Tästä aiheesta oikeastaan riittäisi juttua vaikka kuinka.

Ystävällisesti,

Annastiina Mäkilä

JÄTÄ VASTAUS