Kirjoittanut Bruce Levine, PhD – 21. helmikuuta 2026 Artikkeli on julkaistu alun perin Mad in America-sivustolla. Se on käännetty käännösohjelmalla ja tämän jälkeen tarkistettu. Alkuperäinen kirjoitus on luettavissa täällä englanniksi. Kääntänyt Heidi Tommila: Ryhdyin kääntämään tätä artikkelia, pitkälti koska olen juuri lukenut joitain siinä...
Taho (tarpeenmukainen hoito ry) aloittaa Helsingissä maksuttoman ryhmän, jossa etsitään ja harjoitellaan keinoja oppia hallitsemaan paremmin omaa mieltä. Siinä seurataan aluksi SCIT – menetelmää, joka on osoittautunut hyödylliseksi tutkimuksissa ja jonka käsikirja on suomennettu. Menetelmää tullaan muokkaamaan kokemusten perusteella. Ryhmässä opitaan...
”Hoitoresistenttisyys” psykiatriassa Hoitoresistenttisyys tarkoittaa sitä, että ihmisen tilanne ja sairaus tulkitaan sellaiseksi, ettei ”tavanomainen, asianmukaisesti toteutettu” hoito ole auttanut poistamaan oireita. Psykiatriassa määritellään esimerkiksi hoitoresistentti masennus sellaiseksi masennukseksi, joka ei ole ”puolittunut” (miten se sitten ikinä lasketaankin) kahdella eri lääkeaineella...
Tartuin kirjaan, josta sivuillammekin aiemmin kirjoitettiin: Äänien kuuleminen- ilmiö ja kokemus. Kirja on helppolukuinen ja sisältää paljon hyvää asiaa ja näkökulmia aiheeseen, vaikka vähän jäänkin miettimään jo ensisivuille kirjoitettua ja ajoittain muuallakin esiintyvää ajatusta siitä, että äänet voivat esiintyä...
Teen kohtaavaa asiakastyötä ammatillisen keskusteluavun ja arjen tuen parissa paikassa, minne kaikenlaisten ihmisten on helppo tupsahtaa. Kuluneen syksyn aikana tunnelmallisessa työhuoneessani keskustelut alkoivat saada toisiaan muistuttavia sävyjä. Tunsin jo syksyllä haluavani kirjoittaa tästä. Viikot ja päivät, säätilat, sateiden eri...
Kirjoittanut: Anders Sørensen 31.7.2025 Kääntänyt: Laura Koskela Artikkeli on julkaistu aiemmin ruotsiksi Mad in Sweden -sivustolla. Se on käännetty käännösohjelmalla ja tämän jälkeen tarkistettu. Ruotsinkielisenä teksti löytyy täältä.  30. kesäkuuta vietettiin kansainvälistä psykiatristen lääkkeiden tietoon perustuvan suostumuksen päivää. Tämä herättää kysymyksen: mitä todellinen...
Psykiatria tarvitsee paradigman muutoksen. Muutostarpeen syyt ovat monille blogimme lukijalle sen verran selvät, etten tälläkään kertaa lähde niitä sen enempää perustelemaan. Aiemmin olen pohtinut sitä, kuka tämän muutoksen toteuttaa. Nyt pysähdyn sen kysymyksen äärelle, miten ja millaisten asioiden kautta...
Teksti julkaistu yhteistyössä Suomen Moniääniset ry:n kanssa. Suomenkielistä, painettua tietoa äänien kuulemisen ilmiöstä on kaivattu jo pitkään. Seppo Anttonen, Susanne Ådahl, Henna Paasonen ja Annika Roihujuuri halusivat koota yhteen tietopaketin, josta olisi hyötyä niin ääniä kuuleville itselleen, kuin myös heidän...
Kirjoitin pari vuotta sitten pienen jutun psykologian emeritusprofessori Jaakko Seikkulan kirjan ”Dialogi parantaa – mutta miksi?” -pohjalta. Siinä keskiössä oli psykoosin patologisen ymmärryksen haastaminen ja psykoosin näkeminen sairauden sijaan ihmisen aktiivisena pyrkimyksenä selviytyä äärimmäisen paineen alla. Ja kun psykoosi...
Olen viime viikkoina osallistunut työryhmässäni moniin ”tilastokatsauksiin”. Mielenterveyspalvelua tarjoava työryhmämme tilastoi, kuten kaikki muutkin terveyspalvelut tänä päivänä, erittäin tarkkaan työtä monilta eri kanteilta. Käynti- ja suoritemääriä lasketaan minuuttitasolla työntekijä,- tiimi- ja yksikkökohtaisesti. Asiakkaita numeroidaan diagnoosi- ja käyntisyykohtaisesti sekä eri...

RECENT POSTS