Kiasmassa on parhaillaan esillä Emma Ainalan näyttely ”Like A Prayer”. Kiasman sivuilla kuvataan, kuinka ”Emma Ainala avaa öljyvärimaalauksissaan eteesi viettelevän ja kaoottisen maailman. Teosten päähenkilöt ovat usein tyttöjä ja naisia, jotka oleilevat avarassa luonnossa tai suljetuissa huoneissa. Osa heistä on muuttunut hämähäkeiksi tai käärmeiksi. Joku on saanut piirteitä sfinksiltä ja toiset kentaurilta.”
Ainalan teokset edustavat vahvasti surrealismia, eli tyylisuuntausta jossa pyritään tuomaan esiin ihmismielen alitajuntaa, unia ja mielikuvitusta. Joku saattaa nähdä surrealistisessa taiteessa myös yhteyden psykoottiseen mielenmaisemaan – voihan esineiden sulamista ja epätavallisten elementtien yhteenliittymistä esiintyä myös psykoosissa.
Vaikka Emma Ainalan teoksien sisällöt ovat äkkiseltään katsottuna melko erikoisia, niillä ajatellaan kuitenkin olevan viesti. Kiasman sivuilla kuvataan, kuinka ”voit löytää yksityiskohtaisista teoksista runsaasti viittauksia populaarikulttuuriin, muotiin ja taidehistoriaan. Taiteessaan Ainala haluaa puolustaa elämän monipuolisuutta: kahlitsevien roolien rinnalla voi olla myös iloa ja mahdollisuuksia.”
Surrealistisen taiteen ja psykoosin samankaltaisuuksien havaitseminen herättää kysymyksen siitä, miksi löydämme taiteen kontekstissa merkityksiä hyvinkin tavanomaisista poikkeavista ja jopa logiikan vastaisista ilmasutavoista, mutta psykoosin kontekstissa pidämme usein tavanomaisesta poikkeavaa ilmaisua sisällöllisesti merkityksettömänä sairautena?
Nähdäkseni surrealistisen taiteen ja psykoosin erilaiset vastaanotot johtuvat siitä, että psykoosin ja taideteoksen konteksteissa meillä on käytössämme erilaiset tulkintaresurssit. Kun katsomme surrealistista taideteosta, oletamme että sillä on oma merkityksensä, laajennamme käsitystämme hyväksyttävästä ilmaisusta, pyrimme ymmärtämään itsellemme vierasta ja sijoitamme teoksen sen kontekstiin (historialliseen kontekstiin ja vuoropuheluun nykyisyyden kanssa). Tällaista lähestymistapaa voisi kutsua hermeneuttiseksi.
Psykoosi sen sijaan saa usein lääketieteellisen vastaanoton. Psykoosin kohdatessamme meillä on käytössä lääketieteellisiä käsitteitä, joita sovellamme tilan jäsentämiseen. Lääketieteelliset käsitteet kuvaavat kuitenkin kohdettaan ulkoa käsin. Asiat nähdään objektiivisina kappaleina, jotka ovat mekaanisissa suhteissa toisiinsa. Lääketieteellisestä lähestymistavasta puuttuu hermeneutiikalle tyypillisiä piirteitä, kuten oman ymmärryshorisonttimme laajentaminen ja tahtotila ymmärtää vierasta sen omista subjektiivisista ja kontekstuaalisista lähtökohdista käsin.
Mutta mitä tapahtuisi psykoosien ymmärrykselle, jos lähestyisimme psykoosia samalla tavalla kuin lähestymme surrealistista taidetta? Ei toki pidä vähätellä asianmukaisia hoitojärjestelyitä, esimerkiksi silloin jos psykoosissa oleva on vaarassa itselleen tai toisille. Kenties psykoosin hermeneuttinen kohtaaminen kuitenkin paljastaisi meille lisää psykooseista, ja niiden kautta myös ihmismielen toiminnasta.
