Uuden tutkimuksen mukaan ”vakavaa mielenterveyssairautta” sairastavat ihmiset, jotka lopettavat antipsykoottien käytön ensimmäisen hoidon jälkeen, toipuvat todennäköisemmin, vaikka lähtötilanteen vakavuus huomioitaisiinkin.
Suomennettu Peter Simonsin artikkelista Mad in American sivuilla 22. helmikuuta 2021
Martin Harrow’n, Thomas Joben ja Liping Tongin uudessa tutkimuksessa todettiin, että ”vakavasta mielisairaudesta” toipumisen todennäköisyys oli kuusinkertainen, jos potilas lopetti antipsykoottien käytön kahden vuoden kuluessa. Tutkimuksessa seurattiin skitsofrenia- ja affektiivisen psykoosin (kaksisuuntainen mielialahäiriö ja masennus, jossa on psykoottisia piirteitä) diagnoosin saaneita potilaita 20 vuoden ajan. Tutkimus julkaistiin Psychological Medicine -lehdessä.
Erityisesti tutkijat havaitsivat, että ne, jotka lopettivat antipsykoottisen lääkityksen kahden vuoden kuluessa lääkkeen ensimmäisestä käyttökerrasta, toipuivat lähes kuusinkertaisella (5,989) todennäköisyydellä ”vakavasta mielenterveysongelmasta” ja joutuivat vain 13,4 prosentin todennäköisyydellä uudelleen sairaalahoitoon.
”Diagnoosista riippumatta toisen vuoden jälkeen antipsykoottien poisjääminen ennusti suurempaa toipumisen todennäköisyyttä ja pienempää uudelleen sairaalahoitoon joutumisen todennäköisyyttä myöhemmissä seurantakäynneissä, kun häiritsevät tekijät oli korjattu”, tutkijat kirjoittavat.
Tuo maininta ”häiritsevien tekijöiden korjaamisesta” on tärkeää. Tällaisten tulosten arvostelijat väittävät, että tiedot selittyvät sillä, että ihmiset, joilla on vakavampia oireita, käyttävät lääkettä, kun taas ihmiset, joilla on vähemmän vakava psykoosi, lopettavat lääkkeen käytön – vaikka tästä ei ole näyttöä.
Tutkijat tekivät kuitenkin parhaansa ottaakseen tämän mahdollisuuden huomioon mukauttamalla mallia siten, että siinä otettiin huomioon esimerkiksi erityiset diagnoosit ja/tai oireiden lähtötilanteen vakavuus. Tätä kutsutaan häiritsevän tekijän ”kontrolloimiseksi” tai ”sopeuttamiseksi”. Harrow et al. kontrolloivat tätä sekoittavaa tekijää kontrolloimalla ”ennustepotentiaalia”. Ensimmäisessä vuorovaikutustilanteessa osallistujia arvioitiin useilla ”ennustavilla” mittareilla (Valliant, Stephen’s Symptomatic Prognostic Index ja Zigler’s Prognostic Index). Näiden mittareiden avulla tutkijat pystyivät lajittelemaan osallistujat huonoihin ja kohtalaisiin prognostisiin mahdollisuuksiin eli toipumisen todennäköisyyteen. Mittareihin sisältyi muun muassa oireiden vakavuus ja koulutustaso; huomioon otettiin myös ikä, sukupuoli, rotu, huumeiden ja alkoholin käyttö, siviilisääty ja aiempien sairaalahoitojaksojen määrä.
”Jopa silloin, kun antipsykoottisen lääkityksen määräämisen indikaation aiheuttama vaikutus kontrolloidaan, skitsofreniaa ja affektiivista psykoosia sairastavat osallistujat pärjäävät paremmin kuin heidän lääkkeitä saaneet kohorttinsa.”
Tutkijoiden mukaan jotkin tutkimukset ovat osoittaneet, että jotkut potilaat saavat lyhytaikaista hyötyä antipsykoottisten lääkkeiden käytöstä. Useimmat näistä tutkimuksista kestävät muutamasta viikosta kuukausiin. Skitsofreniaa, kaksisuuntaista mielialahäiriötä ja jopa masennusta sairastaville ihmisille määrätään kuitenkin usein psykoosilääkkeitä pitkäaikaiseen käyttöön – monissa tapauksissa koko loppuelämän ajan.
Pitkän aikavälin tuloksia koskevissa tutkimuksissa on kuitenkin havaittu huolestuttava ilmiö. Harrow’n ym. mukaan ”Useat tutkimukset osoittavat, että 2-3 vuoden antipsykoottisen hoidon jälkeen skitsofreniaa ja affektiivista psykoosia sairastavat henkilöt, joille ei ole määrätty antipsykoottisia lääkkeitä, alkavat suoriutua paremmin kuin potilaat, joille on määrätty antipsykoottisia lääkkeitä.”
Miksi siis antipsykoottisen lääkkeen ottaminen liittyy huonompiin tuloksiin? Harrow’n ym. mukaan antipsykoottien aiheuttamalla dopamiinin yliherkkyyspsykoosilla voi olla osuutta asiaan. Koska antipsykootit estävät dopamiinireseptoreita, elimistö saattaa kompensoida sitä lisäämällä herkkyyttä dopamiinille. Tämä puolestaan voi lisätä psykoosialttiutta.
Harrow’n ym. mukaan 30 prosenttia skitsofreniaa sairastavista, jotka käyttävät psykoosilääkkeitä, voi kokea yliherkkyyspsykoosia, ja 70 prosenttia ”hoitoresistenttiä” skitsofreniaa sairastavista voi kokea sitä.
Harrow’n, Joben ja Tongin havainnot ovat yhdenmukaisia kasvavan kirjallisuuden kanssa, jonka mukaan pitkäaikainen psykoosilääkkeiden käyttö on pikemminkin haitallista kuin suojaavaa. Harrow ja Jobe ovat aiemmin julkaisseet tämän tutkimuksen 15 ja 20 vuoden tulokset, jotka molemmat olivat yhdenmukaisia tämän tuloksen kanssa.
Wunderinkin tutkimuksessa, joka koski potilaita, joilla oli ensimmäisen psykoosijakson psykoosi, havaittiin myös, että potilaat, jotka lopettivat antipsykoottien käytön, toipuivat kaksi kertaa todennäköisemmin kuin ne, jotka jatkoivat niiden käyttöä. Tutkijat ovat myös havainneet, että suuri osa potilaista ei enää sairastu psykoottisiin jaksoihin, vaikka he eivät käyttäneetkään psykoosilääkkeitä; tämä on johtanut siihen, että on tunnustettu, että psykoosilääkkeet ovat tarpeettomia ainakin joillekin potilasryhmille.
Yhteenvetona Harrow, Jobe ja Tong kirjoittavat:
”Nämä ja aiemmat tiedot osoittavat, että kahden vuoden kuluttua antipsykootit eivät enää vähennä psykoottisia oireita ja osallistujat, jotka eivät käytä antipsykootteja, suoriutuvat paremmin.”
****
Harrow M, Jobe TH, Tong L. (2021). Twenty-year effects of antipsychotics in schizophrenia and affective psychotic disorders. Psychological Medicine, 1–11. https://doi.org/10.1017/S0033291720004778 (Link).
Tietoja kirjoittajasta: Peter Simons oli psykologian akateeminen tutkija. Nyt tiedekirjoittajana hän pyrkii tarjoamaan maallikoille näkymän psykiatrisen tutkimuksen joskus käsittämättömään maailmaan. Mad in America -lehden blogien ja henkilökohtaisten tarinoiden toimittajana hän arvostaa niiden henkilöiden kertomuksia, joilla on elävää kokemusta psykiatrisesta järjestelmästä, ja toivoo voivansa luoda vaihtoehtoja biolääketieteelliselle mallille.
Olen jonkin verran lukenut psykoosilääkkeiden vaikutuksesta ja haitoista. Puhutaan vanhoista neurolepteistä kuten Truxal. Sitten puhutaan toisen polven psykoosilääkkeistä kuten Risperidon ja Olantsapiini. Vertailin lääkkeitä toisiinsa ja minusta kaikkien haitat ja hyödyt ovat miltei samat. Eräs ammattilainen perusteli toisen polven lääkkeitä sillä, että niitä nykyisin käytetään. Erikoinen perustelu. Toisen polven lääkkeiden sanotaan lihottavan ja tarvitaan ravitsemusterapeuttia. On iso haitta, jos lääkkeiden takia lihoo paljon. Sitten kaikista lääkkeistä mainitaan, että ne vaikuttavat dopamiinin ja serotoniinin toimintaan. Nämä aineet ovat hormoneja. Ihmisen hormonitoiminta tunnetaan melko ohuesti. On hyvin epätarkka sanonta, että lääkkeet vaikuttavat näihin hormoneihin. Lyhyehkön lukutuokion päätteeksi tulin johtopäätökseen, että psykoosilääkkeiden kaikista vaikutuksista tiedetään vähän.
Koska kyseessä ei ole randomoitu tutkimus, niin tuloksista ei voi tehdä tällaisia johtopäätöksiä, johon tutkijat ovat päätyneet.