Julkisuudessa esiintyy usein väite siitä, että skitsofreniaan liitetään paljon vääriä käsityksiä ja ennakkoluuloja, jotka leimaavat potilaita turhaan. Näkemys pitää täysin paikkansa ja on samalla ongelmallinen, koska psykiatriatieteen oma käsitys skitsofreniaksi kutsuttavasta ilmiöstä perinnöllisenä aivosairautena on kyseenalainen ja leimaava.
Nämä lähtökohdat saivat ihmiset Psykiatriakriittiset-ryhmässä Facebookissa suunnittelemaan kirjaa, joka toisi julkisuuteen erilaisen näkökulman skitsofreniaksi kutsutusta ilmiöstä yhdistäen inhimillisen kokemuksen ja tutkimustiedon. Nyt projekti on edennyt ja kirjasta on tehty alustava kustannussopimus Basam Booksin kanssa. Kirjan toimittavat filosofian tohtori Karoliina Maanmieli ja allekirjoittanut eli Tapio Gauffin, lääkkeistään vieroittautunut entinen skitsofreniapotilas. Muut varmistuneet ja omalla nimellään esiintyvät kirjoittajat ovat neuroleptivieroittautuja Nisse Suutarinen sekä entinen mielenterveyspotilas ja lääkkeidenkäyttäjä Kaisa Herlevi.
Kirjaporukan näkemys on se, että psykiatrian oppikirjoista löytyvä skitsofreniasairaus ei vastaa todellisuutta, vaan psykoosi on ymmärrettävä ja hyvin hoidettavissa oleva psykologinen reaktio elämän tapahtumiin. Vaikka psykiatriassa lääkäreitä ohjeistetaan kiinnittämään huomiota potilaan oireiksi kutsuttuihin ajatuksiin, tunteisiin ja käytökseen, löytyy psykoosin takaa aina tarina, joka tarjoaa psykoosille ymmärrettävän selityksen. Kokemustarinoiden ja kansainvälisen tutkimustiedon lisäksi esitämme oman näkemyksemme siitä, miten psykoosin ennaltaehkäisyä ja hoitoa voitaisiin inhimillistää ja tehostaa saaden uusien skitsofreniatapausten ilmaantuvuus merkittävään laskuun.
Kirjan työnimi on Koko kansan skitsofreniaopas ja se ilmestyy alkuvuodesta 2020.
Kiitos kiitos kiitos
Psykiatrian ongelma ovat fiktiiviset sekä kuvitteelliset sairaudet, joiden ”hoidossa” käytetyt lääkkeet tappavat, vammauttavat ja vahingoittavat uhrinsa. Erityisesti Lundbeckin Cipralex/Cipramil -lääke, jossa annosta nostetaan lääkärin (nimet poistettu -ylläpidon) toimesta henkilön tietämättä on aiheuttanut tuhansia itsemurhia, väkivaltaa sekä lääkepsykooseja, mistä on lähes mahdotonta irtautua. Osaltani nimeämäni lääkärit suluissa, joiden potilaskuolemat tulisikin avata Suomen ulkopuolella.
Kysymyksessä psyk. osastoilla tapahtuvana on pakotettu lääkeorjuus, missä mtt hoitajan tehtävänä on yksinomaan varmistaa potilaiden lääkkeen ottaminen ilman mitään hoidollista tarkoitusta.
https://yle.fi/uutiset/3-10680196
” Potilas on tarvinnut osastolla apua ainoastaan lääkkeiden ottamisessa.”
Oulussa AVIn johtaja, juristi (nimi poistettu) saa tiedot uhreista/”potilaistaan” 2 vko. välein annettujen osastoraporttien muodossa. Tapahtuneet lääkekuolemat osastoilla kirjataan itsemurhiksi, joita ne eivät ole.
Väkivaltaisesta kuolemasta/teloituksesta kertovat sijoiltaan menneet olkapäät ja verille hiertyneet ranteet ja nilkat samalla kun uhrin tilaa heikennetään pakkolääkisemällä NML- letkun kautta sekä annetuin pistoksin kunnes liike lakkaa.
Psykiartian toiminta on lukuisia Suomen lakeja että ihmisoikeuksia rikkovaa. Toiminnassa AVIt tarkastajineen että Hallinto-oikeudet tuomareineen suojelevat lääkäreitä ja hoitajia, olen toiminassa aktiivisesti mukana tehyjen oikeuspäätösten muodossa.
Usein toiminta käynnistetään perätömällä ilmiannolla henkilöstä kuten osaltani, tietojeni mukaan (nimi poistettu) oli tehnyt ”pilapuhelun” 112 hälytyskeskukseen helmikuussa 2018. Nyttemin soiton tietoja ei luovuteta tai näitä salataan, koska toiminnassa mukana olleita henkilöitä mm. kahta poliisia ei saataisi vastuuseen tunketumisestani asuntooni.
Lääkkeiden on tiedetty aiheuttavan itsemurhia mm. Petterin Blogissa hakusanalla ”Erkki Isometsä”.
http://www.deadlymedicines.dk/?s=erkki+isomets%C3%A4
Letter to The National Boards of Health in Iceland, Norway, Sweden and Finland:
http://www.deadlymedicines.dk/wp-content/uploads/2019/01/G%C3%B8tzsche-Open-letter-Warning-against-using-depression-pills-in-children-and-adolescents.pdf
Ylläpidon huomio: psykiatrinen hoito herättää ymmärrettävistä syistä runsaasti negatiivisia tunteita lääkäreitä kohtaan. Rajoitetaan kuitenkin kritiikki nimeltä mainiten julkisuudessa esiintyviin psykiatreihin. Muuten keskustelu on lähtökohtaisesti vapaata.
Hienoa että tällainen kirja on tulossa. Tuli mieleeni eräs näkökohta, nimittäin ”kielipolitiikka.” Olette varmaan jo ottaneetkin sen huomioon…?
Nimi Koko kansan skitsofreniaopas on toimiva sikäli, että kirja todennäköisesti osuu siten mahdollisimman lähelle tarkoitettua kohderyhmää (ainakin mikäli ymmärsin kohderyhmän oikein) – heitä, jotka ovat saaneet ko. diagnoosin, hoitohenkilökuntaa, alan tutkijoita ja kaikkia muitakin asiasta kiinnostuneita… siis tosiaankin koko kansaa;)… Sillä onhan ”skitsofrenia” jo sananakin sellainen, että siihen on kenenkään vaikea olla jotenkin reagoimatta. Melkein jokainen on sen joskus kuullut.
Skitsofrenia-termi on kuitenkin uskoakseni ainakin jossain määrin taakka useimmille diagnoosin saaneille ja heidän läheisilleen. Diagnoosi on historiallisesti yksi pahiten stigmatisoivia, ja lisäksi sen nykyinen tieteellinen perusta on kyseenalainen, kuten olette kannanotoissanne monesti ilmaisseet.
Itse psykologina vältän ”s-sanan” käyttöä aina kuin mahdollista. Aina ei tietenkään ole. Diagnoosin tarkoittamille psyykkisille ilmiöille on kuitenkin olemassa muunkinlaisia kuvaustapoja kuin se mihin psykiatrian sopimuksenvarainen yleiskieli pakottaa.
Olen miettinyt, miten skitsofreniadiagnoosin saaneet kokevat diagnoosinsa ja skitsofrenia-sanan merkityksen. Jotkut käyttävät termiä sujuvasti, mutta tiedän niitäkin, joille se ei ole OK. Täytyykö skitsofrenia-sanan käyttöönoton myötä ottaa hyväksyäkseen myös ongelmiensa biolääketieteellinen määritelmä kroonisena ”psykoosisairautena?” Vai voisiko sille tapahtua sama kuin niinikään vanhalle, kansanperinteessä kuluneelle ja psykiatriassakin sen alkuaikoina eri muodoissa käytössä olleelle hullu-sanalle on viime vuosina käynyt, että sen kohteet ovat omineet sen käyttöönsä ja antaneet sille omia merkityksiään. Tästähän on esimerkkinä juurikin vaikka Mad in America -liike. – Irvikuva on siinä kääntynyt tai ainakin kääntymässä jossain määrin vastakohdakseen, kirkkaasti heijastavaksi peiliksi.
Voisiko niin käydä myös skitsofrenia-sanalle, jos asiasta keskustellaan vapaasti ja tasavertaisesti, ilman että vain psykiatrian asiantuntijatoimijat saavat määritellä sen ja sen kaikki sivumerkitykset, kuten tähän mennessä näyttää pääosin olleen asiantila?
Yksi vaihtoehto olisi pohtia kokonaan uusia ilmaisutapoja tai koettaa ottaa selvää, olisiko jossain ”ihmistieteiden” uumenissa tarjolla vähemmän käytettyjä, mutta sopivampia termejä.
Nähdäkseni tähän on kuitenkin vielä matkaa. Siksi rupesinkin miettimään, miten aiotte suhtautua ”nimityspolitiikkaan” kirjassanne?
Minusta käsitteellä ”skitsofrenia” ei ole tulevaisuutta ja olen sen leimaavuudesta ihan samaa mieltä. Kuitenkaan sellainen relativismi ei ole perusteltua, että sellaista ilmiötä kuin ”skitsofrenia” ei olisi olemassa.
Jotta voidaan ymmärtää skitsofreniaa, niin se pitää ymmärtää ontologisesti oikein (mikä on skitsofrenia) ja tällöin huomataan, että ei skitsofreniaa ilman psykiatrista hoitoa. Ihmiset tulevat hoitoon akuutin psyoosin takia ja poistuvat sairaalasta ongelminaan kognitiiviset häiriöt ja syvä apaattisuus sekä toimintakyvyn menetys. Eli kaikinpuolinen ”zombimaisuus”, mikä johtuu psykoosin hoidossa käytettävistä sedatiiveista.
Skitsofrenian etiologiaa väitetään psykiatrian oppikirjoissa tuntemattomaksi, mutta oikeasti psykoosin taustalta löytyy ymmärrettäviä tekijöitä, ja skitsofrenian taas aiheuttavat pääosin lääkkeet. Se pitää paikkansa, että hyvällä hoidolla skitsofreniaa ei olisi olemassakaan, eikä kyseessä ole muutenkaan luonnollinen luokka.
Olen myös vähän vastahakoinen käsitteen ”skitsofrenia” suhteen, ja sen tausta huomioiden käsitteellä ei ole yhtä ruusuista tulevaisuutta kuin hulluudella, joka ei koskaan Suomessa ole ollut niin leimaava käsite kuin skitsofrenia. Katsotaan myöhemmin kirjan lopullista nimeä.
Itse näin skitsofreniadiagnoosin saaneena ihmisenä koen, että hullu on vähemmän leimaava käsite osin siksi, että se ei ole virallinen, byrokratian käyttämä termi ihmisille, jotka eivät jostain syystä sopeudu yhteisön normeihin. Skitsofreniadiagnoosi saa voimansa siitä, että se on lääketieteellisenä kategoriana yksi valtion vallankäytön ”väline” vähän samalla tavalla, kuin esimerkiksi kansalaisuus ja paperittomuus kategorioina luokittelevat ihmisiä suhteessa heidän (ihmis)oikeuksiinsa tietyn suvereenin valtion hallitsemalla alueella. Skitsofrenia-diagnoosin poistaminen virallisena lääketieteellisenä häiriönä menettäisi täysin otteensa minun kaltaisista ihmisistä, jotka eivät tarvitse psykiatrista hoitoa, ammatillista kuntoutusta eivätkä työkyvyttömyyseläkettä. Minä en tarvitse häiriöluokitusta mihinkään, mutta sen perusteella minua luokitellaan valtion viranomaisten toimesta loppu elämäni. Lisäksi tietenkin diagnoosi ohjaa liikaa hoitoa ja lääkärien tulkintoja potilaiden ongelmista, ja mahdollistaa myös ihmisoikeuksien suhteen ongelmalliset hoitokäytännöt.
Uskon ja monien tutkimustenkin mukaan on usein niin, että tavallisten ihmisten ymmärrys ns. hulluudesta on monivivahteisempi ja rikkaampi, kuin mitä viralliset tautiluokitukset ja sensaatiomaiset lööpit iltapäivälehdissä antavat ymmärtää. Moni ”pöhköpää” ei edes tiedä, mitä skitsofrenia edes tarkoittaa. Tällaisia ihmisiä on yllättävän paljon. Jos kerrot, että sinulla on skitsofrenia-diagnoosi, seuraava kysymys on: ”Mikä on skitsofrenia?”. Eivät ihmiset osaa medikalisoida edelleenkään ihan kaikkea, mikä on heidän kokemusmaailmalleen ehkä vierasta ja poikkeavaa. Jopa läheiseni, joka on koko ikänsä ollut mielisairaalassa töissä, on sanonut, että monet hullut ovat intiutiivisia, herkkävaistoisia ihmisiä, joiden ”sairaus” on usein osin pikemminkin heidän suurin vahvuutensa. Toisin sanoen edes hän ei hahmota skitsofreniaa ”oikein” vuosikymmenien kokemuksellaan, koska hän on oivaltanut kauan sitten, että ei sellaista sairautta ole olemassa. Itse uskon, että jos skitsofreniasta diagnostisena kategoriana luovuttaisiin, hoitokäytännöt muuttuisivat tarpeenmukaisemmiksi ja ihmisten identiteetti, ja täten sosiaalinen toimintakyky, kehittyisi terveemmälle pohjalle. Myös se kokemusten ja oivallusten rikkaus, joka ns. hulluuteen osin liittyy, tulisi paremmin näkyviin ja kuulluksi.
Se on selvää, että hulluus ei leimaa ollenkaan yhtä paljon kuin skitsofrenia. Ainakin prof. Petteri Pietikäinen kirjoitti kirjassaan Hulluuden historia, ettei hulluuteen ole Suomessa muutenkaan liittynyt mitään erityisen leimaavia konnotaatioita.
Yksi pöhköpäiden ryhmä, joka ei tiedä mikä on skitsofrenia, on psykiatrit. He eivät tiedä mistä skitsofrenia johtuu, tämä tuodaan esiin Duodecimin Psykiatriaa myöten. Tässä kirjassa on vähän tarkoitus hälventää tuota mysteeriä, nimittäin lääkkeet aiheuttavat merkittävän osan, pitkällä aikavälillä suurimman osan tai kaikki ”skitsofrenian oireet”.
Itselläni ei ollut koskaan ollut yhtäkään psykoosia, mutta yritettyäni lopettaa vuosikaudet jatkunutta psykoosilääkitystä sain sellaisen. Tämä oli tietysti hoitavalle taholle merkki sairauden uusiutumisesta. Jos minulla olisikin oletettu skitsofreniasairaus, niin onko järkevää syödä lääkettä joka aiheuttaa niinkin vakavan häiriötilan kuin psykoosi on. Ne oireet mitä minulla oli ennen mitään lääkitystä oli siedettävissä ihan ilman lääkettäkin.