Uuden tutkimuksen mukaan “vakavaa mielenterveyssairautta” sairastavat ihmiset, jotka lopettavat  antipsykoottien käytön ensimmäisen hoidon jälkeen, toipuvat todennäköisemmin, vaikka  lähtötilanteen vakavuus huomioitaisiinkin. 

Suomennettu Peter Simonsin artikkelista Mad in American sivuilla 22. helmikuuta 2021

Martin Harrow’n, Thomas Joben ja Liping Tongin uudessa tutkimuksessa todettiin, että “vakavasta  mielisairaudesta” toipumisen todennäköisyys oli kuusinkertainen, jos potilas lopetti antipsykoottien  käytön kahden vuoden kuluessa. Tutkimuksessa seurattiin skitsofrenia- ja affektiivisen psykoosin  (kaksisuuntainen mielialahäiriö ja masennus, jossa on psykoottisia piirteitä) diagnoosin saaneita  potilaita 20 vuoden ajan. Tutkimus julkaistiin Psychological Medicine -lehdessä. 

Erityisesti tutkijat havaitsivat, että ne, jotka lopettivat antipsykoottisen lääkityksen kahden vuoden  kuluessa lääkkeen ensimmäisestä käyttökerrasta, toipuivat lähes kuusinkertaisella (5,989)  todennäköisyydellä “vakavasta mielenterveysongelmasta” ja joutuivat vain 13,4 prosentin todennäköisyydellä uudelleen sairaalahoitoon. 

“Diagnoosista riippumatta toisen vuoden jälkeen antipsykoottien poisjääminen ennusti suurempaa  toipumisen todennäköisyyttä ja pienempää uudelleen sairaalahoitoon joutumisen todennäköisyyttä  myöhemmissä seurantakäynneissä, kun häiritsevät tekijät oli korjattu”, tutkijat kirjoittavat

Tuo maininta “häiritsevien tekijöiden korjaamisesta” on tärkeää. Tällaisten tulosten arvostelijat väittävät, että tiedot selittyvät sillä, että ihmiset, joilla on vakavampia oireita, käyttävät lääkettä, kun taas ihmiset, joilla on vähemmän vakava psykoosi, lopettavat lääkkeen käytön – vaikka tästä ei ole näyttöä. 

Tutkijat tekivät kuitenkin parhaansa ottaakseen tämän mahdollisuuden huomioon mukauttamalla mallia siten, että siinä otettiin huomioon esimerkiksi erityiset diagnoosit ja/tai oireiden lähtötilanteen vakavuus. Tätä kutsutaan häiritsevän tekijän “kontrolloimiseksi” tai “sopeuttamiseksi”. Harrow et al. kontrolloivat tätä sekoittavaa tekijää kontrolloimalla “ennustepotentiaalia”. Ensimmäisessä vuorovaikutustilanteessa osallistujia arvioitiin useilla “ennustavilla” mittareilla (Valliant, Stephen’s Symptomatic Prognostic Index ja Zigler’s Prognostic Index). Näiden mittareiden avulla tutkijat pystyivät lajittelemaan osallistujat huonoihin ja kohtalaisiin prognostisiin mahdollisuuksiin eli toipumisen todennäköisyyteen. Mittareihin sisältyi muun muassa oireiden vakavuus ja koulutustaso; huomioon otettiin myös ikä, sukupuoli, rotu, huumeiden ja alkoholin  käyttö, siviilisääty ja aiempien sairaalahoitojaksojen määrä. 

“Jopa silloin, kun antipsykoottisen lääkityksen määräämisen indikaation aiheuttama vaikutus kontrolloidaan, skitsofreniaa ja affektiivista psykoosia sairastavat osallistujat pärjäävät paremmin  kuin heidän lääkkeitä saaneet kohorttinsa.” 

Tutkijoiden mukaan jotkin tutkimukset ovat osoittaneet, että jotkut potilaat saavat lyhytaikaista  hyötyä antipsykoottisten lääkkeiden käytöstä. Useimmat näistä tutkimuksista kestävät muutamasta  viikosta kuukausiin. Skitsofreniaa, kaksisuuntaista mielialahäiriötä ja jopa masennusta sairastaville  ihmisille määrätään kuitenkin usein psykoosilääkkeitä pitkäaikaiseen käyttöön – monissa  tapauksissa koko loppuelämän ajan.

Pitkän aikavälin tuloksia koskevissa tutkimuksissa on kuitenkin havaittu huolestuttava ilmiö.  Harrow’n ym. mukaan “Useat tutkimukset osoittavat, että 2-3 vuoden antipsykoottisen hoidon jälkeen skitsofreniaa ja affektiivista psykoosia sairastavat henkilöt, joille ei ole määrätty antipsykoottisia  lääkkeitä, alkavat suoriutua paremmin kuin potilaat, joille on määrätty antipsykoottisia lääkkeitä.” 

Miksi siis antipsykoottisen lääkkeen ottaminen liittyy huonompiin tuloksiin? Harrow’n ym. mukaan  antipsykoottien aiheuttamalla dopamiinin yliherkkyyspsykoosilla voi olla osuutta asiaan. Koska  antipsykootit estävät dopamiinireseptoreita, elimistö saattaa kompensoida sitä lisäämällä herkkyyttä dopamiinille. Tämä puolestaan voi lisätä psykoosialttiutta. 

Harrow’n ym. mukaan 30 prosenttia skitsofreniaa sairastavista, jotka käyttävät psykoosilääkkeitä, voi kokea yliherkkyyspsykoosia, ja 70 prosenttia “hoitoresistenttiä” skitsofreniaa sairastavista voi kokea sitä. 

Harrow’n, Joben ja Tongin havainnot ovat yhdenmukaisia kasvavan kirjallisuuden kanssa, jonka  mukaan pitkäaikainen psykoosilääkkeiden käyttö on pikemminkin haitallista kuin suojaavaa.  Harrow ja Jobe ovat aiemmin julkaisseet tämän tutkimuksen 15 ja 20 vuoden tulokset, jotka  molemmat olivat yhdenmukaisia tämän tuloksen kanssa. 

Wunderinkin tutkimuksessa, joka koski potilaita, joilla oli ensimmäisen psykoosijakson psykoosi, havaittiin myös, että potilaat, jotka lopettivat antipsykoottien käytön, toipuivat kaksi kertaa  todennäköisemmin kuin ne, jotka jatkoivat niiden käyttöä. Tutkijat ovat myös havainneet, että suuri  osa potilaista ei enää sairastu psykoottisiin jaksoihin, vaikka he eivät käyttäneetkään psykoosilääkkeitä; tämä on johtanut siihen, että on tunnustettu, että psykoosilääkkeet ovat  tarpeettomia ainakin joillekin potilasryhmille. 

Yhteenvetona Harrow, Jobe ja Tong kirjoittavat: 

“Nämä ja aiemmat tiedot osoittavat, että kahden vuoden kuluttua antipsykootit eivät enää vähennä  psykoottisia oireita ja osallistujat, jotka eivät käytä antipsykootteja, suoriutuvat paremmin.” 

**** 

Harrow M, Jobe TH, Tong L. (2021). Twenty-year effects of antipsychotics in schizophrenia and affective psychotic disorders. Psychological Medicine, 1–11. https://doi.org/10.1017/S0033291720004778 (Link)

Tietoja kirjoittajasta: Peter Simons oli psykologian akateeminen tutkija. Nyt tiedekirjoittajana hän pyrkii tarjoamaan maallikoille näkymän psykiatrisen tutkimuksen joskus käsittämättömään maailmaan.  Mad in America -lehden blogien ja henkilökohtaisten tarinoiden toimittajana hän arvostaa niiden  henkilöiden kertomuksia, joilla on elävää kokemusta psykiatrisesta järjestelmästä, ja toivoo  voivansa luoda vaihtoehtoja biolääketieteelliselle mallille.

JÄTÄ VASTAUS