Shanghaissa ääniä kuulevat löytävät kokemuksistaan myönteisiä viestejä ja opastusta, jotka haastavat länsimaiset käsitykset psykoosista.
Kirjoittanut José Giovanni Luiggi-Hernández, PhD –
- huhtikuuta 2024
Artikkeli on julkaistu alun perin Mad in America-sivustolla. Se on käännetty käännösohjelmalla ja tämän jälkeen tarkistettu. Alkuperäinen kirjoitus löytyy täältä.
Toim. huom. Moniääniset ry:n sivuilla sanotaan, että ”Yli 10 % ihmisistä kuulee ääniä, joilla ei ole ulkopuolista aiheuttajaa. Suurimmalle osalle heistä äänien kuuleminen ei ole elämää häiritsevä ilmiö. Muutamalle prosentille ihmisistä äänien kuuleminen on kuitenkin rankka kokemus.” Silloinkaan ei tarvitsisi ajatella kyseessä olevan psyykkinen häiriö, jos ääniin opeteltaisiin alusta alkaen suhtautumaan toisin. Toisin kuin tästä tutkimuksesta ehkä voi ymmärtää, länsimaissakaan suurin osa ääniä kuulevien äänistä ei aiheuta vaikeuksia, eikä suurin osa ihmisistä päädy äänien kuulemisen myötä psykiatrisen hoidon piiriin.
***
Aiempaa antropologista tutkimusta laajentava uusi tutkimus osoittaa, että ääneen kuulemisen kokemukset vaihtelevat huomattavasti eri kulttuureissa ja että ei-länsimaiset äänen kuulijat kokevat äänensä myönteisemmin.
Kulttuurien väliset erot ääniä kuulevien kokemuksissa vahvistettiin äskettäin Transcultural Psychiatry -lehdessä julkaistussa tutkimuksessa. Tässä tutkimushankkeessa pyrittiin jatkamaan Tanya Luhrmannin ja kollegoiden aiempaa tutkimusta äänten kuulemisen kulttuurieroista. Tämän uuden tutkimuksen mukaan Shanghaissa he, jotka kuulevat ääniä, kuulevat usein perheenjäsenten tai sukulaisten, hengellisten tai poliittisten johtajien ääniä tai ääniä, joilla on uskonnollisia tai poliittisia viestejä, ja – vaikka he kuulivat negatiivisia ääniä – he kuulivat usein myös positiivisia ääniä. Kirjoittajien mielestä heidän tutkimuksensa tulokset antavat lisätietoa tästä ilmiöstä:
”Se viittaa siihen, että kulttuurinen konteksti voi muokata käskyjen ja yleisemmin äänten kognitiivisen sisällön lisäksi myös niiden emotionaalista valenssia”. Toisin sanoen ehdotamme, että kulttuurinen konteksti voi vaikuttaa paitsi siihen, kuka puhuu mistäkin, myös siihen, millä tunnesävyillä he puhuvat.”
Tutkimus osoittaa, miten Shanghaissa ääniä kuulevat kokevat erilaisia ääniä, joista osa on myönteisiä ja jopa hyväntahtoisia, ja ne eroavat merkittävästi länsimaisissa yhteyksissä raportoiduista usein kielteisistä ja väkivaltaisista äänistä. Tutkimus korostaa ajatusta siitä, että kokemuksilla, jotka usein leimataan skitsofrenian kaltaisten häiriöiden oireiksi, voi olla erilaisia merkityksiä ja vaikutuksia eri kulttuureissa. Tutkimus haastaa tavanomaisen patologisoivan kertomuksen äänten kuulemisesta ja tukee yksilöllisempien, kontekstitietoisempien ja leimautumattomampien lähestymistapojen puolustamista mielenterveyshuollossa.
Tutkimusten mukaan kulttuuri vaikuttaa siihen, miten koemme psyykkisen elämämme ja ahdistuksen tai kärsimyksen muodot. Antropologinen tutkimus on havainnut tämän olevan totta myös äänten kuulemisen osalta. Vaikka jotkut kuvaavat äänten kuulemista patologisena tai ahdistuksen lähteenä, toiset pitävät tätä kokemusta ei-patologisena ja joissakin tapauksissa jopa hyödyllisenä.
Tanya Lurhmann havaitsi uraauurtavassa tutkimuksessaan, että äänten sisältö eroaa merkittävästi Yhdysvaltojen, Intian ja Ghanan välillä. Yhdysvaltalaiset äänten kuulijat käyttivät todennäköisemmin psykiatrisia diagnooseja ja kokivat väkivaltaisia komento-ääniä verrattuna ghanalaisiin ja intialaisiin äänten kuulijoihin. Ghanalaisilla ja intialaisilla oli myös suurempi todennäköisyys kehittää myönteisiä, rikkaita ja monimutkaisia suhteita näihin ääniin, jolloin ne tuntuivat vähemmän tunkeilevilta kuin yhdysvaltalaisilla osallistujilla. Emily Ngin ja kollegoiden kehittämässä tutkimushankkeessa pyrittiin laajentamaan tätä hanketta haastattelemalla kiinalaisia osallistujia ja analysoimalla heidän äänten kuulemiskokemuksiaan.
Tutkijat haastattelivat 20:tä Shanghaissa, Kiinassa sijaitsevassa laitoshoidossa olevaa henkilöä, joilla oli diagnosoitu skitsofrenia ja jotka raportoivat kuuloharhoista. Kymmenen osallistujaa oli miehiä ja 10 naisia. Heidän ikänsä vaihteli 30:stä 70:een, ja keski-ikä oli 50 vuotta.
Haastattelukysymykset ja -rakenne noudattivat Luhrmannin ja kollegoiden vuonna 2015 tekemää tutkimusta. Haastattelut aloitettiin avoimilla kysymyksillä, joissa osallistujat saivat puhua itsestään vapaasti. Tämän jälkeen osallistujilta kysyttiin (1) tuntemuksista, joita he kokivat, joita muut eivät kokeneet, (2) missä he kuulivat äänet (päässään vai korvansa kautta), (3) tiesivätkö he, kuka puhuja oli, (4) pitivätkö äänet heistä ja pitivätkö he äänistä, (5) äänten sävyistä ja (6) siitä, oliko ääni käskevä vai kriittinen, yksi ääni vai useampi ääni ja puhuivatko useammat äänet keskenään. Tutkijat analysoivat haastattelun sisällön ja teemojen osalta.
Osallistujien kokemukset olivat laajoja ja vaihtelevia. Useimmat osallistujat kuvasivat kuulevansa useita ääniä, jotka olivat sekä kielteisiä että myönteisiä, ja vain harvat kertoivat neutraaleista äänistä. Suurin osa kertoi myös kuulevansa ääniä yksi kerrallaan ja puhuvan samanaikaisesti eri hetkinä. Vain harvat osallistujat kertoivat kuulleensa ensisijaisesti yhden äänen. Noin puolet osallistujista kuvasi ääniä sekä mies- että naispuolisiksi; jotkut muut kuulivat vain mies- tai naispuolisia ääniä, kun taas muiden osallistujien äänet olivat sukupuolettomia tai niiden sukupuoli oli epäselvä.
Yli puolet osallistujista kuvaili kuulleensa tuttujen ihmisten, kuten perheenjäsenten ja sukulaisten tai uskonnollisten ja poliittisten johtajien, ääniä tai uskonnollisesta tai poliittisesta sisällöstä kertovia ääniä. Toiset sanoivat, etteivät tienneet, kenen äänen he kuulivat, ja noin kolmannes osallistujista kertoi kuulevansa nimettömiä ääniä. Jotkut osallistujat kuvasivat äänten kuulemisensa multimodaaliseksi, sillä ääni yhdistettiin muihin aisteihin, kuten kuulo-, tunto- tai näköaistimuksiin.
Tutkijat tunnistivat myös kolme teemaa: politiikka, uskonto ja henkimaailma sekä hyväntahtoinen suostuttelu.
Politiikka
Monet osallistujat kokivat poliittisia ääniä tai politiikkaan tai poliittisiin henkilöihin liittyviä ääniä. Kirjoittajien mukaan suurin osa osallistujista oli yli 50-vuotiaita miehiä ja nuorempia naisia, jotka ”tunsivat uppoutuvansa siihen poliittiseen maailmaan, josta he puhuivat”. Monet esimerkiksi puhuivat itsestään ja äänistään ikään kuin he olisivat agentteja, joilla oli maolaisten aikakauden tai toisen kiinalais-japanilaisen sodan aikakauden poliittisten hahmojen delegoima tehtävä. Nuorten naisten kohdalla heidän poliittiset äänensä liittyivät heidän uskonnollisiin ääniinsä.
Uskonto ja henkimaailma
Huomattava määrä osallistujista kertoi uskonnollisten äänten läsnäolosta, mikä yllätti tutkijat, sillä uskonto ”oli tukahdutettu ja kielletty [Kiinassa] monien vuosien ajan”. Suurin osa uskonnollisia ääniä kuulleista osallistujista oli naisia. He kuvasivat äänten liittyvän buddhalaisuuteen, kristinuskoon, taolaisuuteen ja ”muihin kiinalaisiin henkimaailmoihin ja mytologioihin”.
Hyväntahtoinen suostuttelu
Lopuksi kirjoittajat korostivat, että useimmat osallistujat (seitsemäntoista kahdestakymmenestä) eivät raportoineet väkivaltaisista äänistä. Loput kolme osallistujaa kertoivat, että äänet kehottivat heitä vahingoittamaan itseään tai muita. Vain harvat osallistujat olivat huolissaan siitä, että äänet satuttaisivat heitä tai heidän läheisiään. Puolet osallistujista kuvasi ääntensä hyväntahtoista suostuttelua, jossa niiden käskyt tai kritiikki eivät välttämättä olleet negatiivisia. Useimmat käskyt olivat myönteisiä, ja ne voitiin ymmärtää paremmin kehotukseksi, suostutteluksi, rohkaisuksi, lohdutukseksi tai neuvojen antamiseksi. Nämä äänet auttoivat usein parantamaan tilannetta tai saivat heidät tekemään hyviä valintoja.
Tutkijoiden mukaan äänet toimivat sosiaalisena indikaattorina, joka auttaa kuulijoita navigoimaan maailmansa eri osa-alueilla. Nämä äänet heijastavat paitsi ratkaisevaa sosiaalista sisältöä myös emotionaalista merkitystä. Näiden kokemusten merkitykseen ja emotionaaliseen merkitykseen vaikuttaa se sosiokulttuurinen konteksti, jossa ne koetaan.
Väkivaltaiset äänet ovat yleisiä Yhdysvalloissa ja Yhdistyneessä kuningaskunnassa, mutta kiinalaisilla äänten kuulijoilla – kuten ghanalaisilla ja intialaisilla – on harvemmin käskeviä ääniä, jotka vaativat väkivaltaa henkilöä tai muita kohtaan. Sen sijaan ne ovat todennäköisemmin ystävällisiä ja tarjoavat kuulijalle helpottavia, rohkaisevia tai ohjaavia sanoja. Nämä havainnot täydentävät yhä useampia tutkimuksia, jotka osoittavat, että äänten kuuleminen ei ole patologista. Ne tukevat viimeaikaisia terapeuttisia lähestymistapoja, joissa pyritään pikemminkin luomaan yhteys omiin ääniin kuin jättämään ne huomiotta tai lopettamaan niiden kuuleminen.
Näin ollen tämä tutkimus tarjoaa arvokasta tietoa siitä, miten eri tavoin mielenterveyteen liittyvät poikkeavat kokemukset koetaan ja miten ne ilmenevät eri kulttuureissa, ja vahvistaa kulttuurisen kontekstin huomioon ottamisen tärkeyttä ymmärtämisessä ja hoidossa.
****
Ng, E., Chen, F., Zhao, X. & Luhrmann, T. M. (2024). Voice hearing as a social barometer: Benevolent persuasion, ancestral spirits, and politics in the voice of psychosis in Shanghai, China. Transcultural Psychiatry. Ahead of print. https://doi.org/10.1177/13634615231202090 (Link)
José Giovanni Luiggi-Hernández, PhD
José on opettaja ja laadullinen tutkija, joka väitteli tohtoriksi Duquesnen yliopistosta. Hänellä on myös taustaa kansanterveydestä, ja hän suoritti maisterin tutkinnon Puerto Ricon yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan kampuksella. Hänen tutkimuksellisiin ja kliinisiin kiinnostuksen kohteisiinsa kuuluu kolonisoitujen ihmisten elettyjen kokemusten ymmärtäminen fenomenologisten, psykoanalyyttisten ja dekoloniaalisten viitekehysten avulla. Hän on myös tutkinut muun muassa LGBTQ-kysymyksiä ja fyysisten terveysongelmien (esim. krooninen kipu ja diabetes) psykoterapiaa.
***
Lisätietoa äänien kuulemisesta:
”The Practical Handbook of Hearing Voices” (https://www.pccs-books.co.uk/products/the-practical-handbook-of-hearing-voices ) on loistava kirja aiheesta englanniksi: ”Hearing voices, seeing visions and similar out-of-the-ordinary experiences have long intrigued and mystified humankind. The dominant scientific and medical understandings of these phenomena tend to problematise them. This ground-breaking book builds on the work of the Hearing Voices Movement and of the researchers Marius Romme and Sandra Escher in challenging this perception. The book is a collection of chapters by voice hearers, mental health professionals and researchers describing a myriad of therapeutic and creative approaches and strategies that people find helpful in relating to voices when they find them distressing. It is based on insights, understandings and knowledge derived from the first-hand experience of voice hearers and from mental health practice and research that show that the person’s relationship with the voices and what the voices say are key to understanding and living with them; that voices are not in themselves a problem and can even be helpful; that there is a strong connection between voices and unwanted emotions; that life-long medication is not the inevitable and only treatment and, most importantly perhaps, that voice hearers can live well with their voices (even if it is sometimes hard work).
”Living With Voices” ( https://www.pccs-books.co.uk/products/living-with-voices-50-stories-of-recovery )on toinen erinomainen kirja aiheesta: ”50 Stories Of Recovery, A new analysis of the hearing voices experience outside the illness model resulted in accepting and making sense of voices. This study of 50 stories forms the evidence for this successful new approach to working with voice hearers.
This book demonstrates that it is entirely possible to overcome problems with hearing voices and to take back control of one’s life. It shows a path to recovery by addressing the main problems voice hearers describe – the threats, the feelings of powerlessness, the anxiety of being mad – and helps them to find their way back to their emotions and spirituality and to realising their dreams. This book also holds true for those who have been given a diagnosis of schizophrenia.
This is the third book in a series regarding the experience of hearing voices. It proves the value of an ‘accepting’ and ‘making sense of’ voices approach, for which it provides an evidence base. At the heart of this book are the stories of fifty people who have recovered from the distress of hearing voices. They have overcome the disabling social and psychiatric attitudes towards voice hearing and have also fought with themselves to accept and make sense of the voices. They have changed their relationship with their voices in order to reclaim their lives.
All the people in this book describe their recovery; how they now accept their voices as personal, and how they have learnt to cope with them and have changed their relationship with them. They have discovered that their voices are not a sign of madness but a reaction to problems in their lives that they couldn’t cope with, and they have found that there is a relationship between the voices and their life history, that the voices talk about problems that they haven’t dealt with – and that they therefore make sense.”
