Juurettomuus – ongelman juurisyy?

    0
    440

    En malta olla jakamatta muutamaa ajatusta keskustelusta, jonka kävin nuorten kanssa työskennelleen henkilön kanssa. Aiheenamme oli kasvava lasten ja nuorten pahoinvointi, joka näkyy monessa eri muodossa aina rikollisuutta myöden. 

    Viime aikoina on kyselty paljon psykiatristen palveluiden, koulun ja muutenkin valtion tarjoaman holhouksen perään. Penätään koulun ja tukipalvelujen vastuuta pitää lapset ja nuoret elossa ja raiteillaan. Muistetaan voivotella miten mielenterveyden hoitaminen on retuperällä ja pyydetään lisää rahaa psykiatriaan.

    Ongelma tuntuu olevan syvemmällä. Sitä tuskin voidaan lopettaa millään määrällä palveluita ja muita toimia, koska tarvitsijoita on koko ajan enemmän. Pää jää vetävän käteen. Vuotavaa venettä ei voi äyskäröidä loputtomiin. 

    Yksi paisuvan lumivyöryn syy saattaa löytyä valtavasta juurettomuudesta ja järkevän tekemisen puutteesta. Koko kulttuuri on sirpaleinen. Täällä ei ole juuri mitään kiinteää, pysyvää ja järjellistä. Aikuinen luovii vaihtelevalla menestyksellä, entä lapsi? 

    Hyvin arkinen esimerkki tilanteesta on se miten yhä useampi perhe hajoaa. Se on nykyään enemmän sääntö kuin poikkeus. Ehjät perheet keikkuvat harvassa.

    Yhä useampi lapsi elää kahdessa kodissa. Pahimmillaan he kokevat olevansa vain tiellä, kun vastuuvuorossa oleva vanhempi odottaa lapsivapaata hetkeä, jolloin pääsee fiilistelemään uutta heilaa tai viettämään muuten vain omaa elämää.  

    Yksi perheenäiti kertoi todistaneensa sivusta miten toinen äiti suhtautui helpottuneesti ja tyytyväisesti avioeroon, koska sen myötä lapsista täytyy huolehtia vain joka toinen viikko ja muu aika jää vapaaseen elämään.   

    Miltä tuntuisi olla lapsi ja huomata tämä mieliala omasta äidistä tai isästä? 

    Jotkut lapset kertovat, että he joutuvat sopeutumaan aina uudestaan, kun menevät viikoksi toisen vanhemman luo. Kun olo tuntuu vakiintuneelta, on aika pakata tavarat ja vaihtaa leiriä. Sopeutuminen alkaa alusta. 

    Kahden leirin välillä voi olla kilometri tai satoja kilometrejä. Lyhyt matka ei välttämättä tee vaihdosta yhtään helpompaa. 

    Ennen äidit olivat enemmän kotona. Älä huoli. Tiedän sen, että kaikki äidit eivät halua olla kotiäitejä. Samaan aikaan moni äiti haluaisi olla pidempään kotona kuin mihin heillä on mahdollisuus. 

    Monen äidin on enemmän ja vähemmän pakko mennä töihin niin pian kuin mahdollista ja elää sen ristiriidan kanssa, jossa vieras aikuinen näkee lasta enemmän kuin hän itse. 

    Toisaalta kotona olemista pidetään epäonnistumisen merkkinä, jolloin kotiin ei jäädä, vaikka talous sallisi sen. Pitää luoda uraa. Tuottaa ja olla hyödyksi muille paitsi kaikkein lähimmille. Nyt kumpikin vanhempi heiluu töissä, kun lapsi kasvaa päiväkodin, koulun ja puhelimen tarjoaman sisällön ohjaamana. 

    Monella vanhemmalla ei tunnu olevan aikaa katsoa lastensa perään. Lapset kasvavat irtonaisina ja keksivät keskenään enemmän ja vähemmän kehittävää tekemistä. 

    Tämän ei ole tarkoitus syyllistää avioeroon päätyneitä ja kiireisiä vanhempia.

    Esimerkki on vain yksi osa monisyistä lankakerää, jossa vain yksi asia on varma. Se, että melko harvalla lapsella on mitään pysyvää maaperää, josta lähteä liikkeelle. 

    Samaan aikaan tarjotaan näkemystä siitä, että aivan kaikki on muuttuvaa ja muutettavissa aina sukupuolesta lähtien. Nykyään kaikki tavallinen ja normaalina pidetty on melkein epänormaalia. 

    Kaikkea kiinteää ja pysyvää pidetään hemmetin tylsinä juttuina. Harva viitsii sanoa, että kannattaa ihan vaan perinteisiä arvoja ja maalaisjärkeä. Siitä voi syntyä meteli. Se voi olla jopa  ihmisoikeusloukkaus. 

    Erikoisuutta tavoittelevassa ja rajattomassa maailmassa perustaa haetaan ulkopuolelta tarjotuista vaihtoehdoista olla jotain. Niitä riittää ja syntyy koko ajan lisää. 

    Media tarjoaa näkemykset oikeasta ja väärästä. Maalaa käsityksen hyvästä ihmisestä ja hyvästä elämästä. Käsitys vaihtuu tuulen suunnan mukaan. Omista arvoistaan kiinnipitäviä ihmisiä pidetään jämähtäneinä ja noloina tyyppeinä. 

    Ehkä tätä koko soppaa voisi kuvata yhdellä mielikuvalla. Joskus oli kaksi melko lähelle toisiaan sijoitettua maalitolppaa. Pallo kimpoili puolelta toiselle niiden sallimissa rajoissa. Tolpat kaadettiin ja nyt pallo lentää mihin sattuu aina avaruuteen asti. 

    Teinit ajavat mopoautoilla, käyvät ostoksilla ja syömässä, mutta makaavat psykiatrisen osaston lattialla, koska sänkypaikat ovat täynnä. Monella lapsella on loistavat ulkoiset puitteet, mutta humiseva pää ja valtava henkinen tyhjiötila. 

    Me kaikki olimme mukana luomassa sitä maailmaa, josta tuli melkoinen farssi.  

    Vastuuta ei voida työntää jollekin muulle ja syyttää vain häiriintynyttä aivokemiaa, kun koko yhteiskunnan ja elämän kivijalka pitäisi rakentaa uudestaan. 

    Silloin meistä jokainen joutuisi katsomaan peiliin ja kysymään missä meni pieleen? Mitä voimme vielä korjata? 

    Se on helpommin sanottu kuin tehty.

    En edes uskalla ajatella mikä minun kohtalo olisi tämän päivän lapsena.

    Onneksi minun ei tarvitse.

    JÄTÄ VASTAUS