Mielisairaalassa hoidetaan harhaisia potilaita. Harhaisen sanotaan olevan sairaudentunnoton. Mietin, mistä kukaan voi takuulla sanoa, että toinen on sairaudentunnoton ja siis ylipäätään sairas. Onko sairaudella jokin raja? Jotainko saa ajatella ja jotain ei? Itseni on aina lääkitykselle tuomittu ajatuksista, ei teoista.
Omat harhani ovat lähes aina koskeneet sitä, miten ihmisten välinen kommunikaatio toimii. Tämähän on ihan ymmärrettävää, koska en ole koskaan ymmärtänyt eleitä kovin hyvin; ymmärrän, että sanat ovat puhetta, rivien välejä ymmärrän harvoin. Siksi kai luon jatkuvasti teorioita siitä, miten ihmiset alitajuisesti vaikuttavat toisiinsa, miten kollektiivisesti toimivat.
Jo Jung puhui kollektiivisesta alitajunnasta. Tietoisuutemme on yhteinen ja liitymme toisiimme tunteiden kautta. Onko sairas, jos näkee selvemmin näitä asioita kuin muut? Tai näkee asioita niin kuin ne voisivat olla?
Miten sinä koet harhat ja sairaudentunnottomuuden?
*
Kauhein tunne, joka on olemassa, on se tunne, joka on, kun syö neurolepteja. Kukaan ei sitä tunnetta pois vie vaan ne tahot, jotka pitäisi auttaa, syöttävät niitä neurolepteja. Mikä siinä tuskassa voisi auttaa?
Miksi neuroleptin syöjän tuska ei tule kuulluksi? Miksi sillä ei ole merkitystä, että sanoo, että tuska lääkkeiden kanssa on paljon kovempi kuin ennen ja ilman?
Psykoosit on luultavasti yksittäisiä sairauksia. Ja sitten on lääkkeiden sivuvaikutukset ja vieroitusoireet. Miksi vieroitusoireita kärsivä laitetaan kärsimään uudelleen lääkkeistä? Eivätkö ne tiedä, miten pahalta lääkkeet tuntuvat? Ne todella tuntuvat todella pahoilta!
Ja on niiden ympäröimä, joiden pitäisi auttaa. Mutta ei. Dopamiinin toiminta salvataan, mutta pitäisi vain pystyä elää ja nauttia elämästä.
Kuka aloittaa ja myöntää, että kyllä, tämä on sitä, mitä lobotomia oli, mutta kemiallisesti?
*
Pidän psykooseja yksittäisinä tapahtumina, koska ne ovat olleet niitä aina sekä itselläni eli useimmalla, joista olen kuullut. Toipuminen on onnistunut hyvän hoitosuhteen ansiosta. Maltilla lääkkeitä vähentämällä on saavutettu tila, jossa oireet ovat poistuneet ja tunteet ovat palanneet takaisin.
Pidän tärkeänä potilaan itsemääräämisoikeutta, koska vain potilas tuntee itsensä. Tilanteen voi väittää tuntevansa joku muu, mutta oikeastaan vain potilas itse tietää koko tilanteen.
Kuunnelkaa siis potilasta! Älkää pakottako kärsimään. Sitä minä vain pyydän, että älkää pakottako kärsimään.
