Ihmiset, jotka vieroittautuvat psykoosilääkkeistä, kertovat löytävänsä itsensä uudelleen – tämä herättää merkityksellisiä kysymyksiä koskien sitä, kuinka nämä lääkkeet muokkaavat identiteettiä.
Kirjoittanut: Ashley Bobak, PsyD –26.2.2025
Artikkeli on julkaistu alun perin Mad in America-sivustolla. Se on käännetty käännösohjelmalla ja tämän jälkeen tarkistettu. Alkuperäinen kirjoitus löytyy täältä.
Psykoosilääkkeitä määrätään laajalti psykoosin ensilinjan hoitona, vaikka tutkimukset viittaavat siihen, että ne voivat huonontaa (edellisen linkin suomennokseen) ensipsykoosin hoitotuloksia ja että niihin liittyy vakavia pitkän aikavälin riskejä, esimerkiksi lisääntynyt riski dementian kehittymiselle ja käytön aiheuttamat aivojen rakenteelliset muutokset (edellisen linkin suomennokseen). Community Mental Health Journal-lehdessä julkaistussa uudessa artikkelissa valotetaan psykoosilääkkeiden vähemmän tunnustettua seurausta: niiden vaikutusta identiteettiin ja kokemukseen itsestä.
Maev Conneelyn (University College London) johtama monitieteinen ryhmä tutki, kuinka se, että ihmiselle on määrätty psykoosilääkkeitä, niiden käyttö tai niistä vieroittautuminen vaikuttaa identiteettiin. Tutkimuksen tekijät kirjoittavat:
”Laadullinen tutkimus osoittaa, että psykoosilääkityksellä olemisen ja identiteetin välinen suhde on monikerroksinen ja muuttuva. Psykoosilääkkeiden käyttäminen voi palauttaa ihmisille aikaisemman, ennen psykoosia vallinneen minäkäsityksen. Toisaalta ihminen saattaa kokea sen, että hänelle on määrätty psykoosilääkkeitä ja sen, että hän on psykoosilääkityksellä, myös vahingoittavan, heikentävän ja tylsistyttävän heidän kokemustaan siitä, keitä he ovat. Tätä monitahoisuutta on tutkittava kliinisessä käytännössä, mitä ei mielestämme tällä hetkellä tehdä rutiininomaisesti. Tarvitaan lisätyötä sen ymmärtämiseksi, käsitelläänkö identiteetin ja psykoosilääkkeiden välistä suhdetta ja miten.”
Tässä tutkimuksessa nostetaan esille, kuinka hoito voi muokata, rajoittaa tai jopa pyyhkiä pois ihmisen kokemuksen itsestään. Psykiatrisessa keskustelussa keskitytään usein oireiden vähentämiseen ja harvoin pohditaan, kuinka interventiot – erityisesti pitkäaikainen lääkkeiden käyttö – vaikuttavat identiteettiin, toimijuuteen ja kuulumisen kokemukseen. Merkitykset ulottuvat yksittäisiä kokemuksia laajemmalle, ja ne herättävät isompia kysymyksiä mielenterveyshoidon luonteesta, medikaalisten narratiivien auktoriteetista eletyn kokemuksen yli ja pakkokeinojen – olipa ne sitten suoria tai hienovaraisia – roolista minäkokemuksen muokkaamisessa.
Vaikka psykoosilääkkeet ovat tyypillisesti ensisijaisena pidetty interventio psykoosin hoidossa, tutkimukset ovat osoittaneet, että niitä määrätään usein ilman tietoista suostumusta (edellisen linkin suomennokseen). Ei siis ole yllättävää, että alle 10 prosenttia ihmisistä käyttää niitä määräysten mukaisesti. On tavallista, että ihmiset jättävät annoksia väliin tai muuttavat niitä, pitävät taukoja tai lopettavat lääkkeen käytön kokonaan. Psykoosilääkkeiden haittavaikutukset, kuten turta olo tai kyvyttömyys kokea tunteita, saavat ihmiset lopettamaan lääkityksen.
Psykoosilääkkeet ja psykoottiset häiriöt itsessään ovat myös erittäin stigmatisoituja, ja psykoottisten häiriöiden stigma on lisääntynyt viime vuosina. Tämä puolestaan voi johtaa itseen kohdistuvaan stigmaan, jolloin yksilö kokee stigmaa sekä siitä, jos hän käyttää lääkettä että siitä, jos hän ei käytä hänelle ”määrättyä” lääkettä.
Vaikka on olemassa arviointiasteikkoja, joilla mitataan sekä psykoosilääkkeiden hyötyjä että haittavaikutuksia, niissä ei yleensä käsitellä minäkokemusta ja identiteettiä. Vaikutuksia minäkokemukseen ja identiteettiin ei myöskään yleensä oteta huomioon lääkityksen lopettamiseen vaikuttavina tekijöinä.
Kirjoittajat pyrkivät työssään täyttämään näitä aukkoja, kun he tutkivat, kuinka psykoosilääkkeet vaikuttavat identiteettiin, sekä henkilökohtaisesti että sosiaalisesti. Heidän ymmärryksensä identiteetistä on peräisin toipumisorientoituneesta mielenterveystyöstä, joka on henkilökeskeistä, jossa ihminen nähdään oman kokemuksensa asiantuntijana ja jossa korostetaan jaettua päätöksentekoa hoidon suhteen.
Käydessään läpi identiteettiä ja psykoosilääkkeitä koskevia saatavilla olevia tutkimuksia, tutkijat havaitsivat monenlaisia kokemuksia. Jotkut kuvailivat kokemustaan psykoosilääkkeiden käytöstä ”minuuden palauttavana”, kun taas toiset kertoivat siitä, kuinka turtumus, jota psykoosilääkkeet voivat aiheuttaa, saa heidät kokemaan, että he eivät ole yhteydessä itseensä tai että he eivät koe olevansa oma itsensä.
Eräs tanskalaiseen vieroittautumistutkimukseen osallistunut henkilö, joka oli hiljattain vieroittautunut lääkkeistään, kuvailee kokemuksiaan:
”Tuntuu kuin olisin palaamassa kotiin itseni luo. On mahdotonta navigoida elämässä, kun ei tunne oman kehonsa pieniä signaaleja. Tuon kyvyn koen lääkityksen vieneen minulta. Olen heräämässä elämään, joka ei tunnu minulle sopivalta tai josta en pidä. Mutta olen kiitollinen ja onnellinen siitä, että olen palannut takaisin.”
Sen lisäksi, että psykoosilääkkeiden on todettu aiheuttavan yhteyden katkeamisen tunnetta, niiden on myös todettu vaikuttavan henkilön toimijuuden tunteeseen sekä siihen, kuinka yksilöt näkevät itsensä – esimerkiksi ”vähäisempinä”, ”outoina” tai että he omaksuvat ”ei-toivotun ja stigmatisoidun kroonisen psykiatrisen potilaan identiteetin”.
Asiakkaan ja palveluntarjoajan välisissä vuoropuheluissa keskustelu psykoosilääkkeiden vaikutuksista asiakkaan tunne-elämään ja psykologiseen elämään on ratkaisevan tärkeää, jotta ymmärretään, millainen vaikutus psykoosilääkityksellä on asiakkaan identiteettiin ja kuuluvuuden tunteeseen. Tutkijat korostavat, että on ratkaisevan tärkeää, että asiakkailla on tilaa puhua avoimesti psykoosilääkitykseen liittyvistä kokemuksistaan, ja kuvaavat, miten terapeutit saattavat kaihtaa tällaisia keskusteluja, koska heillä ei ole valtaa päättää lääkityksistä, mutta tutkijat esittävät, että juuri terapeutit voivat olla juuri parhaita henkilöitä avaamaan näitä keskusteluja.
Tutkimuksen kirjoittajat viittaavat jaettuun päätöksentekoon mahdollisena ratkaisuna identiteettiin liittyvään ongelmaan, mikä lähtökohtaisesti edellyttää avointa keskustelua ja tiedon jakamista asiakkaiden ja heidän hoitotiiminsä välillä.
Identiteetin ja psykoosilääkityksen ymmärtämisen sisällyttämiselle psykiatriaan on kaksi merkittävää estettä.
- Ensimmäinen este on psykiatrian keskittyminen tutkimuksissa oireiden vähentämiseen. Psykiatria tukeutuu päätöksenteossa ja ymmärryksessä oireiden vähentämiseen keskittyviin tutkimuksiin. Näin ollen tutkimusten aiheiden laajentaminen koskemaan myös identiteettiin liittyviä haittavaikutuksia on avainasemassa.
- Toinen este on psykiatrian riippuvuus länsimaisiin filosofioihin perustuvista identiteettikäsityksistä. Alalla tarvitaan myös muita tapoja ymmärtää minuutta, esimerkiksi inklusiivisia ja dekolonisoituja identiteettimalleja, jotta identiteetti voitaisiin käsitteellistää uudella, dynaamisemmalla tavalla.
Toiset ovat keskustelleet toimista, joilla voidaan parantaa jaettua päätöksentekoa psykoosin hoidossa, ja korostaneet, että asiakkaan ja palveluntarjoajan välisen yhteistyön lisääminen on merkittävä tekijä. Viimeaikaiset tutkimukset ovat myös osoittaneet, että kun psykoosilääkitys lopetetaan, ihmisten pitkäaikaistulokset ovat paremmat (edellisen linkin suomennokseen) sosiaalisen toimintakyvyn ja yleisen elämänlaadun osalta.
Psykoosilääkkeiden käytön lopettamisen on myös osoitettu olevan yksilöille voimaannuttavaa (edellisen linkin suomennokseen). Itse asiassa lääkkeettömillä interventioilla, kuten Hearing Voices-vertaistukiryhmillä (Intervoice.org tai Suomessa Moniääniset ry , suom. huom.) on osoitettu olevan lukuisia etuja psykooseja kokeneille/kokeville henkilöille, kuten heidän kokemustensa merkityksellisen ymmärtämisen mahdollistaminen ja sosiaalisen tukiverkoston rakentaminen.
Tämän tutkimuksen tulokset vahvistavat yhä voimistuvia vaatimuksia siitä, että psykiatrian hoitokäytäntöjä on harkittava uudelleen. Mielenterveyshoidon olisi oltava enemmän kuin oireiden hallintaa: on otettava huomioon, kuinka interventiot vaikuttavat minuuteen, autonomiaan ja sosiaaliseen identiteettiin. Psykoosilääkkeet saattavat tukahduttaa psykoottisia kokemuksia, mutta jos ne tukahduttavat myös yksilön kokemusta itsestään, voidaanko niitä todella pitää ratkaisuna?
Ottamalla identiteetti mukaan hoitokeskusteluihin, laajentamalla tutkimusta oireiden vähentämistä laajemmalle ja omaksumalla ei-medikaalisia ja dekolonisoituja ymmärryksiä minuudesta, psykiatria voisi ottaa merkittävän askeleen kohti humaanimpaa ja eettisempää lähestymistapaa hoitoon.
Conneely, M., Roe, D., Hasson-Ohayon, I., Pijnenborg, G. H. M., van der Meer, L., Speyer, H. (2025). Antipsychotics and identity: The adverse effect no one is talking about. Community Mental Health Journal, 61, 228-233. https://doi.org/10.1007/s10597-024-01255-w (Link)
Ashley Bobak, PsyD, on laillistettu psykologi ja hän on kirjoittanut väitöskirjansa kliinisestä yhteisöpsykologiasta Point Parkin yliopistossa. Hän on kiinnostunut filosofian, historian ja psykologia risteyskohdista ja käyttää tätä risteysaluetta linssinä, jonka kautta hän tutkii kemiallisia riippuvuuksia. Hän haluaa kehittää ja edistää vaihtoehtoisia, ihmisarvoa ylläpitäviä ja kunnioittavia lähestymistapoja käsitteellistää ja hoitaa mielenterveyteen liittyviä ongelmia.
