Uusi tutkimus tuo esille, miten erilaiset palvelunkäyttäjät reagoivat psykoosilääkityksen vähentämiseen asiantuntijan ohjauksessa, ja korostaa henkilökohtaista voimaantumista ja vieroituksen monimutkaisuutta.
Kirjoittanut Richard Sears 7. toukokuuta 2024
Artikkeli on julkaistu alun perin Mad in America-sivustolla. Se on käännetty käännösohjelmalla ja tämän jälkeen tarkistettu. Alkuperäinen kirjoitus löytyy täältä.
Kööpenhaminan yliopistollisessa sairaalassa tehty uusi tutkimus tarjoaa harvinaisen katsauksen kuuden henkilön henkilökohtaisiin kokemuksiin heidän selviytyessään psykoosilääkityksensä monimutkaisesta vähentämisprosessista. Tutkimus tuo esille paitsi vaihtelevat tulokset – jotka vaihtelevat lääkityksen lopettamisesta kokonaan yhä jatkuvaan lääkitykseen- myös henkilökohtaisen voimaantumisen ja tunnetietoisuuden syvällisen lisääntymisen riippumatta lääkityksen lopettamisen onnistumisesta tai epäonnistumisesta.
Tutkimuksessa seurattiin kuutta henkilöä, jotka yrittivät lopettaa psykoosilääkkeiden käytön. Kaksi heistä onnistui lopettamaan lääkityksen kokonaan, kun taas kahdella muulla psykoottiset oireet pahenivat prosessin aikana. Yksi henkilö pystyi pienentämään annostustaan merkittävästi, ja yksi on edelleen vähentämässä lääkitystä. Kööpenhaminan yliopistollisessa sairaalassa työskentelevän Sofie Norlin Mølgaardin johtamassa tutkimuksessa esiteltiin nämä kuusi tapausta tavoitteena tuoda esiin psykoosilääkityksen vähentämistä ja lopettamista yrittävien henkilöiden erilaiset kokemukset.
Tutkijat kirjoittavat:
”Joillakin skitsofreniadiagnoosin saaneilla saattaa olla ylilääkitystä, mikä johtaa ei-toivottuihin haittavaikutuksiin ja siihen, että lääkitystä halutaan vähentää. Tutkimuksemme palvelunkäyttäjät havainnollistavat, miten yhdessä palvelunkäyttäjän kanssa tehty ohjattu psykoosilääkityksen vähentäminen voi johtaa parempaan tunnetietoisuuteen ja tehokkaiden oireidenhallintastrategioiden kehittämiseen. Tämä voi puolestaan johtaa suurempaan voimaantumisen ja identiteetin tunteeseen ja antaa elämälle enemmän merkitystä, mikä tukee henkilökohtaisen toipumisen kokemusta.”
Tässä BMC Psychiatry -lehdessä julkaistussa tutkimuksessa tarkastellaan klinikan käyttämiä tekniikoita, joilla palvelunkäyttäjiä autetaan lääkkeen käytön vähentämisen ja lopettamisen aikana. Palvelunkäyttäjien elämät ovat ainutlaatuisia, ja tutkimus esittelee heidän yksilöllisiä polkujaan. Vaikka kaikki eivät täysin onnistu lopettamaan lääkitystään, prosessi itsessään auttaa merkittävästi parantamaan heidän itsenäisyyden tunnetta ja yleistä toipumista.
Tämän tutkimuksen tavoitteena oli esitellä, miten moninaisia kokemuksia palvelunkäyttäjillä on psykoosilääkkeiden varovaisesta ja tarkkaan seuratusta vähentämisestä. Tämän tavoitteen saavuttamiseksi tutkijat esittävät kuusi tapaustutkimusta tanskalaiselta klinikalta, joka on erikoistunut psykoosilääkkeiden ohjattuun annostelun vähentämiseen.
Klinikan vastaanotolle päästäkseen palvelunkäyttäjien on oltava 18-64-vuotiaita, ja heillä on oltava mielenterveys- ja käyttäytymishäiriöiden kansainvälisen luokituksen 10. painoksen mukainen skitsofrenia-diagnoosi. Lisäksi palvelunkäyttäjien on suostuttava ottamaan heille määrättyjä psykoosilääkkeitä ja noudatettava tiukasti klinikan vähennyssuunnitelmaa. Palvelunkäyttäjien on myös oltava tavoitettavissa viikoittain puhelimitse ja osallistuttava kuukausittaisiin tapaamisiin.
Poissulkemisperusteita ovat psykiatrinen sairaalahoito viimeisten kuuden kuukauden aikana, päihteiden väärinkäyttö, joka voi rajoittaa palvelunkäyttäjän kykyä osallistua tapaamisiin, sekä suuri itsemurha- tai väkivaltariski. Palvelunkäyttäjät voidaan myös sulkea pois klinikkapalveluista, jos psykiatri katsoo, että vähentäminen voi olla vaarallista.
Jokaista klinikan palvelunkäyttäjää arvioidaan kuukausittain käyttäen PANSS-asteikkoa (Positive and Negative Syndrome Scale), joka on skitsofrenian oireiden vakavuutta mittaava arviointiväline. Psykoosilääkkeiden annosta pienennetään 10 prosenttia joka kuukausi. Kun puolet alkuperäisestä annoksesta on saavutettu, annoksen pienentäminen hidastuu 5 prosentin vähennykseen kuukausittain. Palvelunkäyttäjä päättää yhdessä klinikan henkilökunnan kanssa, milloin annoksen vähentäminen lopetetaan. Klinikalla jatketaan palvelunkäyttäjän tarkkailua kuuden kuukauden ajan sen jälkeen, kun hän on päättänyt lopettaa lääkityksen vähentämisen tai kun hän on lopettanut lääkityksen.
Palvelunkäyttäjä A:lle oli määrätty aripipratsolin pitkävaikutteista injektoitavaa muotoa (LAI) useiden vuosien ajan. Kun hän tuli klinikalle, hänelle oli määrätty sitä 400 mg kuukaudessa, ja hänen PANSS-arvonsa oli aluksi 70 pistettä. Varovaisen 12 kuukauden vähennyksen jälkeen hän pystyi lopettamaan psykoosilääkkeiden käytön kokonaan. Lopettamisen jälkeisen kuuden kuukauden seurantajakson lopussa palvelunkäyttäjä A:n PANSS-pisteet olivat 38 pistettä. Oltuaan ilman psykoosilääkitystä 12 kuukautta, palvelunkäyttäjä A ei raportoinut psykoottisista oireista.
Palvelunkäyttäjä B oli käyttänyt psykoosilääkkeitä yli kymmenen vuotta. Kun hän tuli ensimmäistä kertaa klinikalle, palvelun käyttäjä B käytti 300 mg kuukaudessa LAI-aripipratsolia. Hänen PANSS-pisteensä oli aluksi 66. Kymmenen kuukauden varovaisen vähentämisen jälkeen palvelun käyttäjä B otti viimeisen 80 mg:n LAI-aripipratsoliannoksensa, ja hänen PANSS-pisteensä oli laskenut 52:een. Kun psykoosilääkityksen lopettamisesta oli kulunut 14 kuukautta, palvelunkäyttäjä B ei raportoinut psykoottisista oireista.
Palvelunkäyttäjä C oli käyttänyt psykoosilääkkeitä useita vuosia. Kun hän tuli klinikalle, hän oli käyttänyt 20 mg aripipratsolia päivässä viimeisen vuoden ajan, ja hänen PANSS-arvonsa oli aluksi 40 pistettä. Kuuden kuukauden kuluttua hän oli pienentänyt annostaan 5 mg:aan päivässä ja päätti lopettaa annoksen pienentämisen. Neljän vuoden kuluttua vähentämisestä käyttäjä C kuulee edelleen kannustavan sävyistä ääntä mielessään, mutta tämä ei aiheuta levottomuutta tai kärsimystä, eikä hänellä ole muita psykoottisia oireita.
Palvelunkäyttäjä C kertoi, että annoksen pienentäminen teki hänestä emotionaalisesti helpommin saatavilla olevan ja hän tunsi olevansa ”vastuussa omasta elämästään”.
Palvelunkäyttäjä D käytti 10 mg aripipratsolia päivässä, ja hänen PANSS-pisteensä oli 34, kun hän tuli ensimmäistä kertaa klinikalle. Kun palvelunkäyttäjä D oli saanut klinikan palveluja, hän paljasti, ettei hän ollut ottanut lääkitystään säännöllisesti. Tämän jälkeen hänelle vaihdettiin 200 mg/kk LAI-aripipratsoli (injektio). Neljän kuukauden kuluttua hänen annostaan pienennettiin 120 mg:aan kuukaudessa. Palvelunkäyttäjä D:n psykoottiset oireet, kuten kuulo- ja näköharhat, alkoivat lisääntyä, ja hänen PANSS-pisteensä nousivat 40:een. Hän joutui myös jäämään sairauslomalle työpaikastaan. Tämän jälkeen klinikka muutti hänen annostaan 300 mg:aan kuukaudessa. Kahden kuukauden kuluttua hänen PANSS-pisteensä oli laskenut 31:een, ja hän pystyi palaamaan töihin. Vaikka hän ei kyennyt lopettamaan psykoosilääkkeiden käyttöä, palvelunkäyttäjä D raportoi: ”Mielestäni aika klinikalla on ollut hyvä. Olen surullinen siitä, etten pärjännyt ilman lääkitystä, mutta nyt tiedän, että lääkitys on minulle tärkeää.”
Palvelunkäyttäjä E käytti 200 mg LAI-aripipratsolia joka viides viikko, ja hänen PANSS-arvonsa oli 59, kun hän tuli klinikalle. Klinikan henkilökunta muutti hänen aripipratsolin annoksensa 160 mg:aan kuukaudessa. Kahden kuukauden vähentämisen jälkeen käyttäjä E:n PANSS-pisteet nousivat 62:een. Hän kertoi tuntevansa, että häntä tarkkailtiin, ja hän pelkäsi muita. Kaksi viikkoa myöhemmin palvelun käyttäjä E:n psykoottiset oireet lisääntyivät, kuten tunkeilevat ajatukset, derealisaatio ja vainoharhat. Hänen PANSS-pistemääränsä nousi 67:ään, ja hoitohenkilökunta nosti hänen psykoosilääkkeiden annostaan 300 mg:aan kuukaudessa ja lisäksi 5 mg päivässä. Palvelunkäyttäjä E joutui tämän jälkeen 11 päiväksi sairaalaan psykoottisten oireidensa vuoksi. Hänen tilansa vakaantui kaksi kuukautta myöhemmin, ja hänen PANSS-pisteensä parani 48:aan.
Palvelunkäyttäjä F:tä oli hoidettu useilla psykoosilääkkeillä sekä sähköshokkihoidolla, koska hänellä oli jatkuvia ja hoitoresistenttejä harhaluuloja selvänäköisyydestä ja telepatiasta. Kun palvelunkäyttäjä F tuli klinikalle, hän käytti 175 mg klotsapiinia päivässä ja 250 mg amisulpridia päivässä. Hänen PANSS-arvonsa oli aluksi 85. Palvelunkäyttäjä F on 16 kuukauden kuluttua vähentänyt klotsapiinin käyttöä 12,5 mg:aan päivässä. Psykoottiset oireet eivät ole lisääntyneet, ja hänen toimintakykynsä on samalla tasolla kuin tullessaan klinikalle. Palvelunkäyttäjä F on edelleen vähentämisprosessissa ja aikoo lopettaa klotsapiinin käytön seuraavien neljän kuukauden aikana.
Tutkimukset tekijät esittävät, että vaikka psykoosilääkkeiden vähentämiseen ja / tai lopettamiseen saattaa liittyä joitakin riskejä:
”Sen määrittäminen, tarvitaanko nykyistä psykoosilääkeannosta edelleen, voidaan varmistaa vain pienentämällä annosta, ja koska useimmat haittavaikutukset ovat annosriippuvaisia, hoito pienimmällä tehokkaalla annoksella on ratkaisevan tärkeää.”
Kirjoittajat raportoivat, että vaikka kaikki palvelunkäyttäjät eivät onnistu yrittäessään vähentää ja/tai lopettaa psykoosilääkkeiden käyttöä, heidän lopettamisyrityksensä ja klinikan henkilökunnan tuki antavat palvelunkäyttäjille tunteen itsenäisyydestä ja voimaantumisesta. Neljä kuudesta tässä katsauksessa mukana olleesta palvelunkäyttäjästä raportoi lisääntyneestä tunnetietoisuudesta, mikä johti parempiin stressinhallintastrategioihin ja lisääntyneeseen toipumisen tunteeseen.
Kirjoittajat myöntävät, että tämän tutkimuksen yksi merkittävä rajoitus on olemassa. Tässä katsauksessa esitetyt kuusi tapausta valittiin osoittamaan lääkityksen vähentämisestä ja / tai lopettamisesta saatujen kokemusten moninaisuutta, eivätkä ne laadullisesti edusta psykoosilääkkeiden käytön lopettamiseen liittyviä palvelunkäyttäjien kokemuksia. Tämä tarkoittaa, että tulokset eivät ole yleistettävissä mihinkään väestöön.
Psykoosilääkkeiden käytön lopettaminen on vaikeaa, koska siihen liittyy usein vieroitusoireita, varsinkin jos ei vähentämistä ja / tai lopettamista ei toteuteta hitaasti ja varovaisesti. Aiemmissa tutkimuksissa on havaittu, että psykoosilääkkeiden lopettamisen onnistuminen riippuu monista tekijöistä, kuten sisäisistä voimavaroista ja tukevista ihmisistä ympärillä, kuten lääketieteen ammattilaisista ja ystävistä/perheestä. Lukuisissa tutkimuksissa on todettu, että hidas vähentäminen on paras strategia vieroituksen haittavaikutusten, kuten psykoottisten oireiden, lieventämiseksi. Näitä psykoottisia vieroitusoireita luullaan usein virheellisesti alkuperäisen psykoosin paluuksi, vaikka tämä on epätodennäköisempää, kun lääkityksen vähentäminen ja / tai lopettaminen toteutetaan hitaasti ja varovaisesti.
****
Mølgaard, S. N. et. al. (2024). Kliiniset kokemukset skitsofreniapotilaiden ohjatusta psykoosilääkkeiden kapenemisesta – tapaussarja. BMC Psychiatry 240. (Linkki)
Richard Sears opettaa psykologiaa West Georgia Technical Collegessa ja opiskelee tohtoriksi tietoisuudesta ja yhteiskunnasta West Georgian yliopistossa. Hän on aiemmin työskennellyt kriisivakausyksiköissä vastaanoton arvioijana ja kriisilinjan hoitajana. Hänen nykyisiä tutkimusintressejään ovat instituutioiden ja niitä muodostavien yksilöiden välinen rajanveto, dehumanisaatio ja sen suhde ylentymiseen sekä luonnolliset vaihtoehdot mahdollisesti haitallisille psykofarmakologisille interventioille.
