Analyysi osoitti, että ihmisillä, jotka käyttivät reseptillä saatavia amfetamiineja suurilla annoksilla, kehittyi kolmetoista kertaa todennäköisemmin psykoosi tai mania.
Kirjoittanut: Peter Simons – 23.9. 2024
Artikkeli on julkaistu alun perin Mad in America-sivustolla. Se on käännetty käännösohjelmalla ja tämän jälkeen tarkistettu. Alkuperäinen kirjoitus löytyy täältä.
Uudessa tutkimuksessa tutkijat vertasivat ihmisiä, jotka oli kirjattu sairaalaan psykiatristen syiden vuoksi. He havaitsivat, että reseptillä saatavia amfetamiineja (Adderall) käyttävillä ihmisillä oli kehittyi psykoosi tai mania yli kaksi kertaa todennäköisemmin; suuria annoksia käyttävillä yli viisi kertaa todennäköisemmin.
Kun tutkijat ottivat mukaan myös avohoidossa olevat – eli ne, joilla oli vähemmän vakavia psykiatrisia ongelmia – he havaitsivat, että suuria amfetamiiniannoksia käyttävillä kehittyi psykoosi/mania yli kolmetoista kertaa todennäköisemmin.
”Tämän tutkimuksen tulokset viittaavat siihen, että suuret reseptillä saatavat amfetamiiniannostukset ovat yhteydessä lisääntyneeseen psykoosin tai manian esiintymistodennäköisyyteen”, tutkijat kirjoittavat.
Tutkimusta johti Lauren V. Moran, ja sen johtavat kirjoittajat (joint senior authors) olivat Dost Ongur ja Roy Perlis. Se julkaistiin The American Journal of Psychiatry -lehdessä.
Moran on Sage Therapeutics-lääkeyhtiön työntekijä. Hän tekee yhteistyötä Brigham and Women’s Hospital-sairaalan kanssa. Moran ja Ongur tekevät myös yhteistyötä Harvard Medical Schoolin kanssa psykiatreina McLean Hospital-sairaalassa Belmontissa, Massachusettsissa. Perlis tekee yhteistyötä Harvard Medical Schoolin kanssa ja Massachusetts General Hospitalin kanssa.
Yhdysvalloissa reseptillä myytävät amfetamiinisuolat (Adderall) ovat yleisin ADHD-diagnoosin saaneiden hoitomuoto, ja tutkijoiden mukaan suuret annokset ovat yleisiä. Tämä ei ole kuitenkaan ensimmäinen tutkimus, jossa ADHD-lääkkeiden ja psykoosin ja manian välillä on havaittu yhteys. New England Journal of Medicine -lehdessä julkaistussa tutkimuksessa havaittiin tällainen yhteys, samoin Pediatrics-lehdessä julkaistussa tutkimuksessa. Lisäksi, yksi osaselitys lapsille diagnosoitujen kaksisuuntaisten mielialahäiriöiden dramaattiselle lisääntymiselle on stimulanttien määräämisen yhtä dramaattinen lisääntyminen. Bipolar Disorders -lehdessä julkaistussa tutkimuksessa todettiin, että 62 prosenttia nuorista, joilla oli diagnosoitu kaksisuuntainen mielialahäiriö, oli käyttänyt stimulantteja ennen psykoosin tai manian kehittymistä. (Myös se, että lapsille on enenevässä määrin määrätty masennuslääkkeitä, saattaa osaltaan selittää lapsille diagnosoitujen kaksisuuntaisten mielialahäiriöiden määrän kasvua).
Useimmissa muissa maissa metyylifenidaatti (Ritalin) on Adderallia yleisemmin määrätty stimulantti. Tässä analyysissä tutkijat havaitsivat, että Ritalinin käyttöön ei liittynyt psykoosi-/maniariskin lisääntymistä. He kirjoittavat, että tämä tulos on yhdenmukainen useimpien muiden tutkimusten tulosten kanssa. (On kuitenkin tehty tutkimuksia, jotka viittaavat siihen, että myös Ritalin voi aiheuttaa psykoosia/maniaa).
Tulokset
Tässä tutkimuksessa Moran et al. tutkivat ADHD-lääkkeinä käytettävien stimulanttien ja psykoosin/manian välistä yhteyttä. He tutkivat 1. tammikuuta 2005 ja 31. joulukuuta 2019 välisenä aikana McLean Hospital-sairaalaan ensimmäistä kertaa sisään kirjattujen 16-35-vuotiaiden henkilöiden tietoja. He vertasivat 1 374 psykoosin tai manian vuoksi sairaalaan kirjattua henkilöä 2 748 henkilöön, jotka olivat sairaalassa muiden psykiatristen diagnoosien vuoksi (kontrolliryhmä). Psykoosin tai manian vuoksi sairaalahoitoon joutuneet olivat todennäköisemmin miehiä, mustia, latinalaisamerikkalaisia ja julkisen sairausvakuutuksen piirissä; he olivat myös todennäköisemmin käyttäneet kannabista, tupakkaa ja hallusinogeenisiä huumeita.
Tutkijat ottivat nämä tekijät huomioon tilastollisessa analyysissään ja ottivat myös huomioon muun muassa iän, perhehistorian ja mahdollisen nykyisen korkeakoulussa opiskelun.
Psykoosista/maniasta kärsivistä henkilöistä kaksi kertaa useampi oli käyttänyt amfetamiinisuoloja (Adderall) viimeisen kuukauden aikana kuin muista syistä sairaalahoitoon joutuneista: yhteensä 204 henkilöä 1374:stä (14,8 %) psykoosista/maniasta kärsivästä henkilöstä verrattuna 211:een 2748:sta (7,7 %) muusta syystä sairaalahoitoon joutuneeseen henkilöön. Lähes kaikki olivat käyttäneet niitä reseptin mukaisesti.
Suureksi amfetamiiniannokseksi määriteltiin 40 mg amfetamiinisuolojen seosta (Adderall) ja 100 mg lisdeksamfetamiinia (Vyvanse). Tämä oli suhteellisen yleistä (24,2 % psykoosi-/maniaryhmän stimulantteja käyttävistä; 16,9 % kontrolliryhmän stimulantteja käyttävistä).
Pääanalyysissä Moran et al. havaitsivat, että amfetamiinia käyttävillä henkilöillä psykoosin tai manian kehittymisen todennäköisyys oli 2,13-kertainen; suuria annoksia käyttävillä henkilöillä todennäköisyys oli 5,28-kertainen.
Adderallia käyttäville kehittyi noin neljä kertaa todennäköisemmin psykoosi/mania kuin Ritalinia käyttäville.
Tilanne on kuitenkin vielä pahempi: herkkyysanalyysien tekemisen jälkeen tutkijat tulivat tulokseen, että heidän tutkimuksensa hyvin suuressa määrin aliarvioi riskin.
”Valintaharhan korjaamisen jälkeen päätutkimuksen havaittu vetosuhde (odds ratio) nousi 2,13:sta (korjaamaton) 6,05:een, mikä viittaa siihen, että sairaalahoitoon otettujen kontrollihenkilöiden käyttö aliarvioi amfetamiinin käytön vaikutusta psykoosin tai manian esiintymistodennäköisyyteen”, Moran ym. kirjoittavat.
Kun ADHD-lääkkeiden käyttäjiä verrattiin vain avohoitopotilaisiin (eikä sairaalahoidossa oleviin potilaisiin) vakavampien oireiden aiheuttaman vääristymän huomioon ottamiseksi, tutkijat havaitsivat, että suuri ADHD-lääkeannos lisäsi psykoosin/manian riskiä 13,6-kertaisesti.
Ryhmässä, jossa annokset olivat pienempiä, ei herkkyysanalyyseissä ilmennyt johdonmukaisesti psykoosin/manian riskiä. Pääanalyysissä riski oli kuitenkin suurentunut minkä tahansa amfetamiiniannoksen, ei vain suurten annosten, yhteydessä:
”Määritettävissä oleva riskiprosentti oli 62,7 prosenttia niille, jotka altistuivat mille tahansa reseptillä saatavalle amfetamiinille, ja 81,0 prosenttia niille, jotka altistuivat suurille amfetamiiniannoksille”, tutkijat kirjoittavat.
Tutkijoiden johtopäätös oli, että kannattaa yrittää parhaansa mukaan välttää suuria amfetamiiniannoksia.
”Amfetamiiniannosten, jotka ylittävät 30 mg deksamfetamiinia vastaavan määrän, kliinisestä hyödystä ei ole näyttöä; ottaen huomioon myös psykoosin tai manian kehittymisen lisääntyneen riskiin, suosittelemme tällaisen käytännön minimoimista”, tutkijat kirjoittavat.
Moran ym. toteavat tutkimuksessaan olleen joitakin rajoituksia. Koska kyseessä ei ollut satunnaistettu, kontrolloitu tutkimus, on vaikea tehdä johtopäätöksiä syy-seuraussuhteista. Stimulantteja käyttävien osallistujien määrä oli pieni, erityisesti pienempien alaryhmien välisissä vertailuissa. Osallistujat itse olivat uniikki ryhmä ihmisiä, jotka olivat sairaalahoidossa yksityisessä psykiatrisessa sairaalassa Yhdysvalloissa, joten on epäselvää, miten hyvin tulokset ovat yleistettävissä laajempaan yleisöön tai kansainvälisesti. Lisäksi tiedot ovat peräisin sähköisistä terveyskertomuksista, joissa voi aina olla virheitä, puuttuvia tietoja jne.
ADHD ja stimulanttien käyttö
Suuria stimulanttiannoksia koskevan kysymyksen lisäksi itse ADHD-diagnoosi ja stimulanttien määrääminen millä tahansa annoksessa on saanut osakseen huomattavaa kritiikkiä merkittäviltä henkilöiltä psykiatrian sisällä.
Otetaan esimerkiksi Allen Frances, henkilö, joka johti ”psykiatrian raamatun”, eli DSM:n (Diagnostic and Statistical Manual of Mental Disorders), neljännen painoksen laatimista DSM-IV-työryhmän puheenjohtajana. Hänen mukaansa diagnoosi on liian laaja ja se medikalisoi lapsuuden normaaleja piirteitä, kuten kyvyttömyyden istua paikallaan oppitunneilla kahdeksan tuntia päivässä. Tätä käsitystä tukevat kymmenet tutkimukset, joissa on todettu, että luokan nuorimmat lapset saavat huomattavasti todennäköisemmin ADHD-diagnoosin ja päätyvät stimulanttilääkitykselle. Ja Keith Conners – jonka nimeä ADHD:n ensisijainen diagnosointimittari (The Conners scale) kantaa ja joka oli yksi merkittävistä varhaisista Ritalinin puolesta puhujista – on todennut myös, että nykyinen ADHD-diagnoosi perustuu ”surkeaan tieteeseen”.
Mikä vielä pahempaa, ADHD:n diagnosointi ja hoito eivät johda parempiin tuloksiin. Itse asiassa tuoreessa tutkimuksessa, jossa verrattiin lapsia, joilla oli samanlaisia oireita, ADHD-diagnoosin saaneilla lapsilla oli lopputuloksena huonompi elämänlaatu, ei parempi – ja he päätyivät yli kaksi kertaa todennäköisemmin vahingoittamaan itseään – verrattuna lapsiin, joilla oli samanlaiset oireet, mutta joita ei oltu diagnosoitu.
NIMH:n (National Institute of Mental Health) rahoittamaan laajaan MTA-tutkimukseen viitataan usein todisteena siitä, että stimulantit toimivat. Lyhyen aikavälin tulokset todellakin vaikuttivat positiivisilta. Kuitenkin 22 kuukauden kohdalla stimulanttien hyöty katosi. Tutkijat kirjoittivat, että ”MTA-lääkitysalgoritmi oli yhteydessä ennemminkin tilanteen huononemiseen kuin lisähyötyyn”. Lopulta, he lisäsivät, ”lääkityksen pidempiaikainen käyttö oli yhteydessä vähäisempään pituuskasvuun mutta ei oireiden vakavuuden vähenemiseen”.
Toisten tutkimusten tulokset puolestaan ovat ristiriidassa sen käsityksen kanssa, että stimulantit parantaisivat koulumenestystä, ja ne jopa tukevat käsitystä, jonka mukaan lääkityksen aloittamisen jälkeen lapset todennäköisemmin keskeyttävät koulunkäynnin. Eräässä tutkimuksessa todettiin, että Ritalinin käyttö oli yhteydessä 18-kertaiseen masennuksen lisääntymiseen (linkki em. artikkelin suomennokseen). Masennuksen riski palautui lähtötasolle, kun lapset lopettivat lääkkeen käytön.
Päinvastaisista väitteistä huolimatta tutkijat eivät ole pystyneet löytämään ainuttakaan biomarkkeria tai eroavaisuutta aivoissa, joiden kautta ADHD:n oletettu neurobiologinen perusta olisi määriteltävissä.
****
Moran, L. V., Skinner, J. P., Shinn, A. K., Nielsen, K., Rao, V., Taylor, T., . . . & Ongur, D. (2024). Risk of incident psychosis and mania with prescription amphetamines. The American Journal of Psychiatry. Published online 12 September 2024. https://doi.org/10.1176/appi.ajp.20230329 [Link]
Peter Simonson aiemmin ollut akateeminen psykologian tutkija. Nyt hän pyrkii tiedekirjoittajana tarjoamaan maallikoille näkymän psykiatrisen tutkimuksen joskus vaikeaselkoiseen maailmaan. Mad in America -lehden blogien ja henkilökohtaisten tarinoiden toimittajana hän arvostaa niiden henkilöiden tarinoita, joilla on omakohtaista kokemusta psykiatrisesta järjestelmästä, ja jakaa tietoa vaihtoehdoista biomedikaaliselle mallille.