Neuroleptien ongelmallisuus ja vaarat

    1
    455

    Koska lääkärit eivät yleensä suostu auttamaan neuroleptivieroituksessa, se on yleensä tehtävä itse ja vaarallisesti, ns. cold turkey. Mielestäni ongelmana ei suinkaan ole se, että vieroittua halutaan vaan se, että lääkärit eivät tue tässä asiassa. Tämän syynä on lääkärien uskomus, että neuroleptit ovat kaikkivoipia ja pelkästään hyviä. Neurolepteissa ei nähdä niiden ilmiselviä haittoja vaan haitat tulkitaan yleensä sairauden oireiksi. Yleinen uskomus, jonka pitäisi muuttua ja jonka muutos saisi paljon aikaan, on se, että neuroleptit suojaisivat aivovaurioilta. Näin ei tutkimuksienkaan mukaan ole.

    Neuroleptit aiheuttavat tutkimuksien mukaan aivovaurioita ainakin kiihdyttämällä aivojen kutistumista ja tuhoamalla aivosoluja sekä aiheuttamalla aivokuoren ohenemista. Ne lamaavat ja estävät dopamiinitoimintaa sekä häiritsevät serotoniinitoimintaa. Näistä tekijöistä johtuu potilaan kokema lamaantuneisuus ja masennus. Kyse ei ole sairauden aiheuttamista ”negatiivisista oireista” vaan potilaan kokemat oireet ovat juurikin niitä oireita, joita dopamiinin puutos aiheuttaa.

    Neuroleptit ovat vaarallisia aineita, joita pitäisi käyttää vain harkiten. Neuroleptien lopettaminen aiheuttaa potilaassa esimerkiksi aistiherkkyyttä ja voimistuneita tunteita. Hyvänolontunteetkin saattavat olla hoitohenkilökunnan mielestä vaarallisia, jos niitä tulee äkillisesti.

    Esitän kysymyksen siitä, mikä neuroleptihoidon funktion pitäisi olla. Mielestäni nimittäin kyseessä on potilaan tilanteen auttaminen, jos potilas kokee tarvitsevansa apua tilanteessa. Potilaan kokiessa tilanteen toisin kuin psykiatrit kokevat, voi potilaasta syystäkin tuntua, että neuroleptihoito tilanteessa ei ole tarpeellista. Jos potilas kokee harhansa myönteisinä kokemuksina, voiko tosiaan olla niin, että niitä pitäisi lääkitä? Kyllä, psykiatrit vastaavat, kyllä, he vastaavat. Mutta on täysin mahdollinen tilanne, että potilas kokee harhoillaan olevan myönteisiä vaikutuksia potilaan vaikeassa tilanteessa ja potilas voi kokea harhojensa avulla prosessoivansa itselleen tärkeitä asioita. Tällaisessa tilanteessa psykiatrin pitäisi mielestäni kunnioittaa potilaan läpikäymää prosessia ja toivetta, että neuroleptilääkitystä ei käytetä. Erityisesti tarkkailuaikana potilaan pitäisi saada ilmaista omia ajatuksiaan neuroleptilääkityksestä vapaana.

    Minusta on väärin, että potilaan hyvänolontunteita, joita lääkityksen lopettaminen hetkellisesti aiheuttaa, lääkitään neurolepteilla. Sairaanhoidon pitäisi aina pyrkiä auttamaan potilasta. Sairaanhoidossa pitäisi luopua ajatuksesta, että neuroleptit ovat kaikkivoipia ja aina paikallaan. Koska niin ei todellakaan ole. Kokemukseni mukaan uuden polven lääkärit voivat jo myöntää, että aina ei hoidon tulisi perustua samaan protokollaan ja että psykoosien hoito neurolepteilla on ongelmallisempaa kuin mikä psykiatrien perinteinen asenne asiaan on ollut. Neuroleptihoidossakin tulisi aina päätyä pienimpään mahdolliseen annokseen. Kyseessä ei ole mitkään kaikkivoivat onnellisuuspillerit vaan mahdollisesti vammauttavat ja joka tapauksessa lähes kaikille vaikeita sivuvaikutuksia aiheuttavat neurotoksiinit, joiden käytössä pitäisi noudattaa varovaisuutta.

     

    1 KOMMENTTI

    1. Kiitos tästä, vastaa hyvin suurelta osin omia ajatuksiani ja kokemuksiani tästä aiheesta.

      Olen psykiatrin pakkokäskystä ottanut neuroleptejä vajaa vuosikymmenen, ja silloin kun niitä en ota, oloni on voimaantunut, virkeä, ja motivoitunut. Tämä ei ole pelkkää placeboon perustuvaa vaikutusta, sillä jättäessäni lääkkeet muina miehinä pois, ilman mitään ajatuksia siitä millainen oloni olisi tämän jälkeen, oloni oli juuri tällainen: erittäin hyvä.

      Ja vaikka psykoosioireistani ei ollut minulle enää juuri muuta haittaa kuin että kerran päivässä 5-10 minuuttia keskityin ajatuksissani puhumaan takaisin tälle äänelle joka kuulee ajatukseni, niin psykiatri kuitenkin katsoi että minun on jatkettava lääkkeiden ottamista.

      On mielestäni hyvin väärin, että ihminen joka ei ole koskaan diagnoosinsa aikana (psykoosi ei ole mielestäni aina sairaus) vaaraksi muille, pakotetaan ottamaan näitä neuroleptejä. Niiden vaikutuksista voi olla montaa mieltä, mutta on mielestäni paljonpuhuvaa jo sekin, että psykiatrit ja hoitajat jotka näitä pakottavat ja tuputtavat meille, eivät itse näitä neuroleptejä koskaan syö tai ruiskuta itseensä. Se on suoraan sanoen kaksinaamaista.

      Diagnoosin saatuani, kävin ryhmässä jossa lääkäri sanoi meille potilaille, ettei lääkkeiden sivuvaikutuksista (haittavaikutuksista) kannata lukea mitään. Miksiköhän?

      Psykoosiin ja skitsofreniaan on lisäksi paljon muitakin hoitoja kuin neuroleptit. Nämä muut hoidot eivät kaikki välttämättä poista oireita, mutta ne voivat tehdä oireista paljon siedettävämpiä ja jopa mukavia, niin miksi näitä muita hoitomuotoja, Jaakko Seikkulan avoimen dialogin malliakaan, ei tarjota meille?

    JÄTÄ VASTAUS