Emily Treichler ja Nev Jones käsittelevät uudessa artikkelissaan psykologisista interventioista aiheutuvia haittoja psykoosin kohdanneille ihmisille.
Kirjoittanut Justin Karter 17. tammikuuta 2024
Artikkeli on julkaistu alun perin Mad in America-sivustolla. Se on käännetty käännösohjelmalla ja tämän jälkeen tarkistettu. Alkuperäinen kirjoitus löytyy täältä.
Behavior Therapist’s -lehden erikoisnumerossa julkaistussa uudessa artikkelissa Emily B. H. Treichler ja Nev Jones tutkivat psykologisten interventioiden aiheuttamia haittoja psykoosin kohdanneille ihmisille.
Otsikolla “Harm in Psychological Interventions for People With Psychosis: The Twin Arms of Disempowerment and Discrimination”. Tämä teos haastaa psykologian ammattilaiset arvioimaan uudelleen psykoosin hoitoon liittyviä käytäntöjään ja uskomuksiaan.
Treichler VA San Diegon mielenterveyden tutkimus- ja koulutusyksiköstä ja Kalifornian yliopistosta sekä Jones Pittsburghin yliopiston sosiaalityön laitokselta tunnistavat, että psykoosin kokeneilla on lukuisia hoitoon liittyviä haittoja, jotka johtuvat sekä hallituksen politiikasta että psykiatrisista interventioista. He valottavat kuitenkin myös psykologian ja psykoterapian alalla piileviä mahdollisia vaaroja.
”Tässä kannanotossa kehotetaan psykologian yhteisöä tunnustamaan aiemmat ja nykyiset haitat, lopettamaan käytännöt, jotka edelleen marginalisoivat ja heikentävät psykoosin kohdanneiden asiakkaiden asemaa, ja sitoutumaan yhteistyöhön, oikeudenmukaisuuteen ja edistyksellisiin käytäntöihin”, he kirjoittavat.
”Väitämme, että psykoosin kohdanneiden ihmisten leimautuminen ja syrjintä ovat edelleen laajalle levinnyttä ja että ne ovat jokaisen kuvaamamme vahingon taustalla; korostamme erityisesti syvään juurtuneita uskomuksia, jotka koskevat asiakkaiden ”ymmärtämättömyyttä” ja kyvyttömyyttä tehdä omaan hoitoonsa liittyviä päätöksiä. Viime kädessä olemme sitä mieltä, että siirrymme aidosti kohti voimaannuttavia ja parantavia käytäntöjä vain silloin, kun psykologia tieteenalana ja psykologit yksilöinä reagoivat syvään juurtuneisiin ennakkoluuloihin.”
Treichler ja Jones väittävät, että nykyisessä mielenterveysjärjestelmässä psykoosin kohdanneet ihmiset ovat usein aliarvostettuja ja heille aiheutuu haittaa. Tämä ongelma, joka juontaa juurensa sekä historiallisiin että nykyisiin käytäntöihin, johtaa siihen, että heillä, joille on annettu skitsofrenian ja kaksisuuntaisen mielialahäiriön kaltaisia diagnooseja, eliniänodotteiden välillä on merkittäviä eroja. Vaikka elintapoihin liittyviä tekijöitä syytetään yleisesti, he väittävät, että ydinongelma on terveydenhuollon epätasa-arvoisessa saatavuudessa ja laadussa. Esimerkiksi COVID-19-pandemian aikana tämä epätasapaino näkyi selvästi.
Heidän artikkelissaan kiinnitetään huomiota erityisesti psykologien rooliin, sillä psykiatrien ja poliittisten päättäjien ohella he osallistuvat näiden kysymysten käsittelyyn. Psykologit sulkevat usein psykoosin kohdanneet ihmiset tärkeiden kliinisten tutkimusten ja itsemurhien ehkäisytoimien ulkopuolelle, koska heidän ymmärryskykyään koskevat vanhentuneet käsitykset johtavat kunnollisen hoidon puutteeseen.
Tutkimukset osoittavat, että psykologit ja psykologian harjoittelijat suhtautuvat usein leimaavasti psykoosin kohdanneisiin ihmisiin tai vastaaviin tiloihin, jota kutsutaan kiistanalaisesti vakavaksi mielisairaudeksi (SMI). Ongelmaa pahentaa se, että kliinisen psykologian koulutusohjelmissa ei keskitytä psykoosikokemukseen, sillä vain harvat tarjoavat erityiskursseja tai niillä on alan asiantuntemusta omaavia opettajia.
On huomionarvoista, että jotkin koulutusohjelmat, kuten sairaalahoitojaksot, joissa keskitytään “vakaviin mielenterveyshäiriöihin”, voivat johtaa kielteisiin asenteisiin näitä palveluja tarvitsevia henkilöitä kohtaan. Lisäksi mielenterveysala ei vaikuta rohkaisevan psykoosiin erikoistumista ja henkilöt, joilla on henkilökohtaista kokemusta psykoosista ovat aliedustettuina, sekä opiskelijoiden että tiedekunnan jäsenten keskuudessa.
Kirjoittajat korostavat kriittistä puutetta Yhdysvaltojen mielenterveysalalla ja korostavat psykoosin hoitoon perehtyneiden kliinisten psykologien puutetta, erityisesti psykoosin kognitiivisen käyttäytymisterapian (CBTp) osalta, vaikka sen tehokkuudesta on näyttöä. Monet psykologit uskovat edelleen virheellisesti, että tällaisista terapioista ei ole hyötyä psykoosista kärsiville. Ongelmaa pahentaa riittämätön koulutus traumojen ymmärtämisestä ja hoitamisesta psykoosin kohdanneilla, jotka usein jätetään virheellisesti traumaterapioiden ulkopuolelle, vaikka heillä on suuri riski traumoille ja hyväksikäytön kohteeksi joutumiselle.
Lisäksi psykoosin kohdanneiden ihmisten terveydenhuollossa on huomattavia eroja, erityisesti mustien ja latinalaisamerikkalaisten yhteisöjen keskuudessa, jotka kohtaavat rakenteellista väkivaltaa ja esteitä hoitoon pääsyssä. Näitä ongelmia pahentaa entisestään länsimaalaiskeskeisten psykoterapiamallien vallitsevuus, mikä johtaa usein vääriin diagnooseihin ja kulttuurisiin väärinkäsityksiin hoidossa. Tilannetta pahentaa se, että psykologian harjoittelijoilla ja apulaisopiskelijoilla ei ole riittävästi koulutusta erilaisten uskonnollisten ja etnisten taustojen käsittelyyn, mikä johtaa siihen, että he eivät ole yleisesti ottaen valmiita hoitamaan tehokkaasti erilaisia asiakkaita, erityisesti liittyen psykoosiin.
Treichler ja Jones huomauttavat myös, että psykoosin hoidossa tarvitaan osallistavampia ja kunnioittavampia lähestymistapoja, erityisesti psykoosin kognitiivisessa käyttäytymisterapiassa (CBTp). He kritisoivat perinteisiä menetelmiä, jotka keskittyvät pelkästään oireiden poistamiseen ja jättävät usein huomiotta psykoosin kohdanneiden yksilöiden ainutlaatuiset ja merkitykselliset kokemukset.
Monet asiakkaat eivät pidä kokemuksiaan, kuten äänien kuulemista, pelkkinä oireina vaan identiteettinsä olennaisena osana. Terapiassa sovellettava vika-keskeinen lähestymistapa voi jättää huomiotta asiakkaan laajemmat tavoitteet, kuten sosiaalisten suhteiden parantamisen ja traumojen käsittelyn.
Kirjoittajat esittelevät käsitteen ”uskomusten etuoikeus” ja korostavat, miten terapeutit usein asettavat omat tulkintansa todellisuudesta asiakkaidensa tulkintojen edelle, mikä johtaa holhoukseen ja voimattomuuteen. Sen sijaan he vaativat siirtymistä empaattisempaan, asiakaskeskeisempään lähestymistapaan, jossa kunnioitetaan ja otetaan huomioon asiakkaiden eletyt kokemukset ja uskomukset, mikä edistää luottamusta ja parantaa terapian tuloksia.
Tämän tavoitteen saavuttamiseksi kirjoittajat kannattavat psykoosin kohdanneiden ihmisten kognitiivisessa käyttäytymisterapiassa voimaannuttavaa lähestymistapaa ja korostavat, että on välttämätöntä ottaa kokemusasiantuntijat mukaan kaikkeen hoitoon ja terapian kehittämiseen liittyvään päätöksentekoon. Psykoosin kohdanneiden henkilöiden edustusta on lisättävä kliinisissä, tutkimus- ja koulutustehtävissä, jotta voidaan varmistaa, että heidän näkökulmansa ja kokemuksensa otetaan huomioon.
Akateemisen psykologian laitosten on kohdattava ja purettava psykoosia leimaavia uskomuksia, ja psykologien olisi saatava kattavaa koulutusta erilaisista psykoosiin liittyvistä interventioista. Tämän alan tutkimukseen olisi otettava aktiivisesti mukaan psykoosin kohdanneita ihmisiä suunnittelusta aina levittämiseen asti, jotta varmistetaan, että heidän kokemuksiaan arvostetaan. Kliinikoita olisi kannustettava ymmärtämään ja kunnioittamaan syvällisesti asiakkaidensa ainutlaatuisia kokemuksia psykoosista, kyseenalaistamaan omia ennakkokäsityksiään ja työskentelemään yhteistyössä asiakkaiden kanssa päätöksenteossa.
****
Treichler, E., & Jones, N. (2023). Harm in psychological interventions for people with psychosis: The twin arms of disempowerment and discrimination. tBT Journals: 2023 Editions of the Behavior Therapist Journal, 46(8) (Linkki)
MIA Research News Editor: Justin M. Karter on Mad in America -lehden johtava tutkimusuutisten toimittaja. Hän väitteli tohtoriksi neuvontapsykologiasta Massachusettsin yliopistossa Bostonissa. Hänellä on myös jatkotutkinnot sekä journalismista että yhteisöpsykologiasta Point Parkin yliopistosta. Hän on erityisen kiinnostunut mielenterveyttä koskevien kulttuuristen narratiivien tutkimisesta ja purkamisesta sekä näiden oletusten varaan rakentuneiden instituutioiden uudelleenkäsittelystä.
