perjantai, 19 huhtikuun, 2024
– ”Surullista, että oma liitto on näin korruptoitunut” harmittelee Järvinen Suomen Kuvalehden mukaan. Ortopedian ja traumatologian professori Teppo Järvinen on pitkään arvostellut kollegojensa tiiviitä yhteyksiä lääketeollisuuteen. Varsinaisena tuomion aiheena on Järvisen esiintyminen Helsingin yliopistolla psykologiliiton tilaisuudessa. Siinä pohdittiin rakenteellista korruptiota terveydenhoidossa...
Tämän internetissä tehtävän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää masennuksen ja masennushoitojen yhteyttä kognitiiviseen toimintakykyyn ja lyhytkestoiseen muistiin. Tuloksilla voi olla olennaista merkitystä masennuksen hoidon kehittämisen kannalta. Sovellut tutkimukseen mikäli sinulla on joko 1. Diagnosoitu masennus tai itse koettuja masennusoireita. Sovellut tutkimukseen riippumatta...
"Keroputaan malliksi" kutsuttu Tornion seudulla toteutettu mielenterveyshoidon tapa leviää maailmalla. Hoidossa keskeistä on potilaan ehdoilla etenevä tasa-arvoinen keskustelu. Hoitoon pääsee heti ja hoitoon osallistuvat myös sairastuneen läheiset. Hoitosuhteessa säilyy sama hoitaja ja tunnelma on tuttavallinen. Keskusteluja käydään etunimillä ja hoitajat...
Masennuksen käypä hoito -suosituksen mukaan SSRI-aineet, joita sadattuhannet suomalaiset syövät masennukseen päivittäin, eivät aiheuta riippuvuutta. Joidenkin satojentuhansien suomalaisten kokemus kertoo toista. Jokainen alaansa seuraava terveydenhoidon työntekijä tietää, että hyvin monien on vaikea lopettaa SSRI-aineiden käyttöä. Vuodesta 1991 alkaen aiheesta on...
Masennuslääkkeet pyrkivät useimmiten lisäämään välittäjäaine serotoniinin määrää kehossa. Serotoniinilla on tärkeä rooli seksuaalisen halun ja toiminnan säätelyssä. Niinpä seksuaalisia häiriöitä tuleekin useimmille aineiden käyttäjille. Useimmilla ongelmat poistuvat vähitellen käytön lopettamisen jälkeen. Masennuslääkkeiden tuottamista seksuaalisen toiminnan häiriöistä on vaikea saada selvää. Niistä...
  Masennuslääkkeinä käytetyillä aineilla on monenlaisia haittavaikutuksia. Haitat ovat varsin yksilökohtaisia ja eri aineet tuottavat erilaisia haittoja.  Monet masennuslääkkeet muuttavat muiden lääkkeiden vaikutusta. Haitat tulkitaan usein osaksi masennusta eikä masennuksen hoitoon käytetyn aineen vaikutukseksi. Aiemmin suosittujen trisyklisten aineiden sijaan nykyään ovat yleistyneet SSRI-aineet, koska...

RECENT POSTS