Masennuksen käypä hoito -suosituksen mukaan SSRI-aineet, joita sadattuhannet suomalaiset syövät masennukseen päivittäin, eivät aiheuta riippuvuutta. Joidenkin satojentuhansien suomalaisten kokemus kertoo toista.
Jokainen alaansa seuraava terveydenhoidon työntekijä tietää, että hyvin monien on vaikea lopettaa SSRI-aineiden käyttöä. Vuodesta 1991 alkaen aiheesta on julkaistu runsaasti tieteellisiä artikkeleita.
Tutkijat ovat kuvanneet sangen monia masennuslääkkeiden lopettamiseen liittyviä oireita: pahoinvointi, vatsavaivat, ripuli, unettomuus ja painajaiset, hikoilu, päänsärky, väsymys, masentuneisuus, ahdistuneisuus, ärtyisyys, huimaus, sydämentykytys, tuntohäiriöt (esim. tuntemukset neuloista tai sähköiskuista), kutina ja puutuminen, lihasjäykkyys, lihaskouristukset, muistihäiriöt, ärtymys ja sekavuus.
Oireiden voimakkuus vaihtelee yksilökohtaisesti ja lääkekohtaisesti. Kolmanneksella SSRI-käyttäjistä lopettaminen ei tuota pulmia juuri lainkaan.
Oireiden tunnistaminen lääkkeen käytön lopettamiseen liittyviksi vieroitusoireiksi on tärkeää. Muuten ne voidaan sekoittaa masennusjakson uusiutumiseen tai ahdistuneisuushäiriön oireisiin. Oireet voivat mennä ohi muutamassa päivässä tai viikossa.
Moni ei toisaalta ole voinut lopettaa vuosien yrityksistä huolimatta. Psyykkiset ja fyysiset oireet ovat olleet liian pahoja. Käypä hoito -suositus ei silti kerro SSRI:n aiheuttamasta riippuvuudesta. Valitettavan harva lääkärikään tietää asiasta paljoakaan.
Riippuvuutta määritellään monin eri tavoin. 90-luvun alusta alkaen asia on ollut pulmallinen, sillä sanaan ”riippuvuus” liittyy ikävä sävy. Riippuvuutta aiheuttava aine kuulostaa pelottavalta.
Lääketehdas Eli Lilly oli aikoinaan tässä asiassa aloitteellinen. Se ehdotti käytettäväksi termiä ”lopetusreaktiot” vieroitusoireiden sijaan. Muuten ihmiset voisivat vieroksua SSRI-aineiden käyttöä. Tähän suuntaan psykiatrinen käytäntö vakiintui. Käypä hoito kutsuu ilmiötä SSRI-aineiden lopettamissyndroomaksi (SSRI discontinuation syndrome) ja vieroitusoireita ”lopetusoireiksi”.
Internetistä löytyy toisaalta kymmeniätuhansia kuvauksia potilailta, jotka nimittävät kauheaa tilaansa SSRI-riippuvuuden vieroitusoireiksi. Psykiatrian kannalta he ovat väärässä. Perustelu on se, että SSRI:n käyttäjät eivät oma-aloitteisesti pyri suurentamaan käyttämiään annoksia, kuten joidenkin toisten aineiden kohdalla on laita. SSRI-aineet halutaan näin erottaa selvästi huonomaineisista bentsodiatsepiineistä.
Addiction-lehdessä 2012 arvovaltaiset tutkijat vertasivat kuitenkin bentsodiatsepiinien käytön lopettamista SSRI-aineiden lopettamiseen. Heidän havaitsivat tarkastelussaan, että molempia aineita lopetettaessa löytyi 39 yhteistä oiretta. He päätyivät johtopäätökseen, että bentsodiatsepiinit ja SSRI-aineet tuottavat käyttöä lopetettaessa niin samankaltaisia vieroitusoireita, että on järkevää sanoa molempien aiheuttavan riippuvuutta
Paha yllätys
Tietämättömyydellä SSRI:n aiheuttamasta riippuvuudesta on ikävät seuraukset. Käyttäjät voivat luulla, että lopettaminen on helppoa ja jättävät yhtäkkisesti SSRI-aineet pois. Toisaalta lääkärit voivat erehtyä luulemaan vieroitusoireita merkiksi masennuksen palaamisesta.
Hyvin usein kun lääkkeet lopetetaan, seuraa paha yllätys. Lääkkeitä syöneen olo heikkenee suuresti ja käy sietämättömäksi. Lääkäri päättelee, että sairaus uusii ja määrää lääkkeen takaisin, joskus entistä suurempana annoksena. Potilas on matkalla kroonikoksi.
SSRI-aineista vieroitus on Suomessa hyvin huonolla tolalla. Suuri joukko asiasta kärsiviä henkilöitä kamppailee yksin, koska terveydenhuollolle kyseistä pulmaa ei ole olemassa. Suomessa kansainvälisesti hyviksi havaittuja SSRI-käytön lopettajien vertaistukiryhmiä ei ole. Muutamia ollaan perustamassa.
Masennuslääkkeiden käyttö pyritään oikeaoppisesti lopettamaan annosta asteittain pienentäen. Näin lievitetään varsin yleisiä ja usein tuskallisia lopetusoireita. Pitkäaikaisen käytön vähittäiseen lopettamiseen voi mennä monia vuosia.
Jos potilas kysyy, ”Tuleeko näistä riippuvaiseksi?” niin lääkärin oikea vastaus olisi “Kyllä”. Paitsi jos kysyjä on psykiatri, jolloin oikea vastaus olisi “ei”.
Tapauskertomus
”Olen 28-vuotias nainen ja olen syönyt mielialalääkettä (sitalopraamia) 18-vuotiaasta asti.
Aloitin syksyllä 2005 opinnot vieraalla paikkakunnalla, eikä minulla ollut uudella paikkakunnalla juurikaan sosiaalista tukea. Olin iloinen muutosta, mutta muutama viikko sen jälkeen aloin kokea yleistyneen ahdistuneisuuden oireita; olin erityisesti aamuisin tuskainen ja ahdistunut, nukuin huonosti ja kärsin erilaisista peloista. Myöhemmin minulle tuli myös masennuksen oireita. Kykenin tekemään opintoja ja tutustumaan muihin opiskelijoihin, mutta oireeni olivat niin voimakkaita, että menin lääkäriin. Lääkäri määräsi masennuslääkityksen. Hän kertoi, että lääke on tehokas myös ahdistuneisuuteen, se on hyvin siedetty, eikä siitä voinut tulla riippuvaiseksi; sen pystyisi lopettamaan, milloin haluaa. Sivuvaikutuksista minua ei varoitettu.
Sivuvaikutukset tulivat yllättäen. Tuskaisuus ja pelot lisääntyivät, en kyennyt nukkumaan, olin motorisesti levoton ja minulle tuli itsemurha-ajatuksia. Onneksi aloitusoireet menivät ohi muutamassa viikossa ja oloni helpottui pahimmasta. Annoksen nostoista huolimatta en kokenut mitään voimakasta hyötyä lääkkeestä. Vointini muuttui selvästi paremmaksi vasta useamman kuukauden päästä. Lääkäri kuitenkin kertoi, että vointini olisi voinut mennä vielä huonommaksi ilman lääkettä ja näin ollen ajattelin, että minun on syytä käyttää lääkettä ”suojana”.
Seuraavien vuosien aikana kärsin epätyypillisen masennuksen jaksoista ja tunne-elämäni oli epävakaata. Tämä vuoksi en uskaltanut lopettaa lääkitystä, eikä siitä koskaan edes keskusteltu lääkärin kanssa. Useamman vuoden jälkeen yritin vähentää lääkitystä omatoimisesti, mutta tämän seurauksena ahdistuneisuuteni lisääntyi. Tulkitsin, että lääke todella suojaa minua ja tarvitsen sitä.
Lähes kymmenen vuoden käytön jälkeen päätin lopettaa lääkityksen. Menin uusimaan reseptiä ennestään tuntemattomalle lääkärille, ja hän kysyi, olinko harkinnut lääkityksen lopettamista. Olin voinut useita vuosia varsin hyvin, ja elämäntilanteeni oli vakaa. Olin valmistunut yliopistosta, selvinnyt työelämässä ja suunnittelimme mieheni kanssa naimisiin menoa ja perheen perustamista. Lopetin lääkettä lääkärin ohjetta hitaammin 5mg:n välein alun perin 40 milligrammasta. En kokenut oireita, joten viimeiset pudotukset tein muutaman viikon välein. Minua ei varoitettu vieroitusoireista, enkä osannut odottaa erityisiä ongelmia.
Lääkkeen lopettaminen aiheutti jo samana päivänä annoksen unohtamisista tuttuja oireita; sähköiskutuntemuksia päässä, vatsavaivoja ja rytmihäiriöitä. Viikon päästä aloin kokea yllättäen voimakasta kutinaa ihon alla ja kosketusyliherkkyyttä. Ajoittain iho tuntui jopa palaneelta. Jalkoihini tuli lihasten nykimistä sekä kramppeja. Minulla oli myös univaikeuksia, tuskaisuutta, liikkumispakkoa sekä voimakkaita itsemurha-ajatuksia.
Olin täysin ymmälläni. Lääkkeen pakkausselosteessa kuvattiin lääkkeen ”lopetusoireita”, joista suuri osa täsmäsi omiini. Sain internetistä tietää, että monilla muilla oli ollut samanlaisia oireita pian lääkkeen lopetuksen jälkeen. Aloitin lääkkeen pienellä annostuksella (5 mg) uudelleen, ja siitä muutaman viikon päästä oireet lievenivät, mutta ne jatkuivat kuitenkin selvästi haittaavina. Tajusin, että minulla oli fyysinen riippuvuus lääkkeeseen. Halusin vimmatusti päästä sitalopraamista eroon, joten hankalista oireista huolimatta pudotin 2,5 kuukauden päästä annostusta milligramman. Siitä muutaman viikon päästä oireeni alkoivat pahentua ja johtivat lopulta psykiatriseen sairaalahoitoon. Olin niin tuskainen, että pelkäsin todella tekeväni itsemurhan. Minulla oli kiduttava tarve päästä ”ulos nahoistani”, eikä liikkuminen helpottanut oloani. Minulla alkoi olla myös masennuksen oireita.
Sairaalassa ensimmäinen lääkäri arvioi, että sitalopraami ei sovi minulle ja määräsi sen tilalle rauhoittavia lääkkeitä ”ja ehkä muuta myöhemmin”. Pelkäsin, että oireeni pahenevat edelleen äkillisestä lopetuksesta. Seuraavana päivänä toinen lääkäri antoi diagnoosiksi vaikea-asteisen masennuksen. Uusi lääkäri päätteli, että sitalopraamin annostus pitää nostaa masennuksen hoitotasolle. Läheiseni pitivät masennusdiagnoosia huonona vitsinä.
Olen keskustellut aiheesta nyt viiden psykiatrin ja yhden yleislääkärin kanssa. Yleislääkäri tunnisti fyysiset oireet ”lopetusoireiksi”. Hän oli hoitanut potilaita, jotka olivat käyttäneet lääkettä 1–2 vuotta ja oireet olivat jatkuneet pisimmillään kaksi kuukautta. Oireideni jatkuessa lääkäri kuitenkin hämmentyi ja kertoi, etteivät ”lopetusoireet” voineet jatkua kuukausia ja että kyseessä oli varmaankin jokin muu sairaus.
Psykiatrit päättelivät, että kyseessä on alkuperäisen sairauden uusiminen lääkkeen ”suojaavan” vaikutuksen loputtua. Lähtökohtana oli, että lääkitys pitää nostaa takaisin hoitotasolle. Fyysisistä oireista puhuttaessa viitattiin epämääräisesti dissosiatiiviseen oireiluun, ahdistuneisuuteen tai ne jätettiin huomioimatta. Osa psykiatreista myönsi, että niillä voi olla jotain tekemistä lääkkeen lopetuksen kanssa, mutta totesi samaan hengenvetoon, että ”lopetusoireet” loppuvat muutamissa viikoissa. Oireitani ei uskottu masennuslääkkeen vieroitusoireiksi, vaikka myönnettiin, että oireistoni oli ainutlaatuinen. Minun ja läheisteni kuvausta tilanteesta ei haluttu uskoa. Viidestä psykiatrista vain yksi oli halukas edes aidosti kuulemaan näkemyksemme.
Oireeni ovat nyt jatkuneet yli 6 kuukautta aaltomaisesti vaihdellen. Fyysisten oireiden lisäksi kärsin ajoittaisesta ahdistuneisuudesta ja minulla on myös vaikean masennuksen oireita. Sitalopraamin annoksen nostosta olen osittain hyötynyt, se on lieventänyt selvästi mm. liikkumispakkotuntemusta. Olen edelleen työkyvytön. Minulle lääkkeen vaikutuksista on ollut paljon enemmän haittaa kuin oireista, joihin se alun perin määrättiin. Lääkkeen käytöstä seurannut riippuvuus ja vieroitusoireet romahduttivat toimintakykyni ja haaveeni. Uskon kuitenkin toipuvani ajan kanssa.”

1 KOMMENTTI

  1. Suomessa on toiminut SSRI-vieroituksen vertaisryhmä syksystä 2015 lähtien. Ryhmä kokoontuu Helsingissä Lapinlahden Lähteellä parillisten viikkojen keskiviikkoisin klo 17-19. Ryhmä on avoin, siis mukaan voi tulla koska tahansa eikä ennakkoilmoittautumista tarvita.
    Voit myös liittyä salaiseen SSRI-vieroituksen vertaisryhmään. Jätä liittymispyyntö julkiseen ryhmän kautta: https://www.facebook.com/groups/1685862111700395/
    FB-ryhmässä tiedotetaan vertaisryhmän tapaamisista. Siellä voit myös käydä luottamuksellista keskustelua omista kokemuksistasi masennuslääkkeistä ja muiden psyykenlääkkeistä ja niistä vieroittautumisesta.

JÄTÄ VASTAUS