Ylilääkintä on kaikkien ongelma

4
2623

Psyykenlääkkeet ovat toistuvasti esillä mediassa, kokemuksissa ja tieteellisessä keskustelussa siinä valossa, että psyykenlääkkeitä määrättäisiin liikaa. Kirjoitan tässä blogissa ensin kokemusasiantuntija-ajattelusta, jonka perusteella psykiatriseen ylilääkintään liittyvät ongelmat ovat yksilöllisiä kokemuksia ja ongelmaa ehkä ratkoisivat potilasnäkökulmasta parhaiten yksittäiset kokemusasiantuntijat. Tämän jälkeen esitän vaihtoehdon, jonka mukaan ylilääkintä olisi rakenteellinen ja kaikkia kansalaisia koskeva ongelma, jota voisivat parhaiten potilasnäkökulmasta olla ratkomassa potilasjärjestöjen kaltaiset yksilöitä suuremmat poliittiset yksiköt. Lopuksi esitän vielä joitakin mahdollisia ratkaisuja ylilääkinnän tilanteeseen, joita potilaiden etujärjestöt, kuten Nouseva mieli – Suomen skitsofreniayhdistys ry, voisivat lobata.

Kokemusasiantuntijuus: yksilö mielenterveyspoliittisena yksikkönä

Kokemusasiantuntijatoiminnassa on tapana korostaa kokemusten yksilöllisyyttä. Myös kysymys ylilääkintään liittyvistä ongelmista nähdään siten, että jos yksittäinen ihminen kokee saaneensa lääkkeitä liikaa niin joku toinen kokee saaneensa lääkkeitä sopivasti ja kumpikaan ei ole toistaan oikeammassa. Kokemusasiantuntijan katsotaan yleensä edustavan itseään, eli olevan vaikuttamiseen pyrkivässä tehtävässä yhden henkilön poliittinen yksikkö. Hoidon ulkopuolella potilaiden siis katsotaan olevan tavallaan ryhmä yksilöitä, joiden arvot ja näkemykset lääkehoidosta ovat yksilöllisiä, ainutlaatuisia ja keskenään ristiriitaisia, ja siksi kokemusasiantuntijoiden on varottava sanomasta lääkehoidosta mitään yleistävää.

Toisaalta kokemusasiantuntijuudesta on muodostunut lähes täysiverinen ja suurimman osan potilaista ulossulkeva professioala, johon pääsyä kontrolloidaan tiukasti. Kokemusasiantuntijakoulutuksiin on usein sisäänottoprosenttinsa puolesta vaikeampi päästä kuin yliopistokoulutuksiin konsanaan. Kokemusasiantuntijoiden edunvalvontajärjestö puolestaan suosittelee koulutukseen päässeille kokemusasiantuntijoille pitkää koulutusta ja valmiin kokemusasiantuntijan luentopalkkioksi suositellaan 100-600 euroa.

Kokemusasiantuntijatoiminta on hyvää toimintaa ja sen ansiot liittyvät ensisijaisesti yksilöiden osallistamiseen sekä onnistuneisiin potilaskohtaamisiin. Olen itsekin aikoinaan käynyt kokemusasiantuntijakoulutuksen ja päässyt nauttimaan ”eliittipotilaan” erityiseduista. Välillä vain tulee mieleen, unohtuvatko tässä kokemusasiantuntijapöhinässä rakenteelliset ja kaikkia kansalaisia koskevat selkeät epäkohdat potilaiden ylilääkintään liittyen. Ehkä kokemusasiantuntijuuden pitäisi muuttaa muotoaan nykyistä kollektiivisemmaksi toiminnaksi.

Ylilääkintä rakenteellisena ongelmana ja järjestö mielenterveyspoliittisena yksikkönä

Potilaan hoitoon vaikuttaa tahoja, joilla on erilaisia tavoitteita:

Lääketeollisuus, jonka tavoitteena on tuottaa varallisuutta osakkeenomistajille myymällä niin paljon lääkkeitä kuin mahdollista, mutta ei auttaa potilaita

Potilaat, jotka tavoittelevat terveyttä ja hyvinvointia

Psykiatrit, jotka tavoittelevat.. kröhöm. Niin. Psykiatrit tavoittelevat asemasta psykiatrien sisäisessä hierarkiasta sekä omasta moraalisesta selkärangasta riippuen etuja lääketeollisuuden pohjattomasta rahapussista. Tällaisia ovat muun muassa tutkimusapurahat, konferenssimaksut, seminaarimatkat, konsulttipalkkiot, haamukirjoitetut tiedeartikkelit sekä pienemmät mutta merkitykselliset lahjat kuten kynät, lehtiöt, pullakahvit, aamiaiset, informatiiviset lounaat ja ilmaiset lääkenäytteet.

Lisäksi psykiatrit tavoittelevat potilaiden hyvinvointia (joskaan eivät ainakaan psykoosien hoidossa terveyttä), arvostusta muiltakin kuin lääkeyhtiöiltä ja luotettavaa tutkimustoimintaa. On vain selvää, että nämä tavoitteet, joiden pitäisi olla ensisijaisia, ovat nyt jääneet toissijaisiksi ja psykiatriasta on tullut ensisijaisesti lääketeollisuuden lääkemyyntiä ja lääkäreiden omaa arvostusta yhteiskunnassa palveleva lääketieteen ala.

Kemiallisten epätasapainojen teoriat, teoriat potilaiden geneettisestä poikkeavuudesta ja ”diagnoosispesifit lääkkeet” ovat kaikki oireita rakenteellisesta korruptiosta, jossa psykiatrian tutkimusta ohjaavat rahaan ja valtaan liittyvät intressit potilaiden terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen liittyvien intressien sijaan. Psykiatrian tutkijan ei tarvitse olla paha ihminen tai olla erityisen lääketeollisuusmyönteinen, vaan pelkästään biologisen psykiatrian koulukuntaan kuuluminen saattaa tehdä tutkimustoiminnasta sellaista, joka tuottaa potilaille enemmän haittaa kuin hyötyä. Tämä johtuu eettisesti ja tieteellisesti kyseenalaisten sairausteorioiden ja tutkimusmenetelmien yhdenmukaistamisesta.

Psykiatria on näyttöön perustuvan lääketieteen idean mukaisesti nykyään pitkälle standardoitu ala, jolla hoito on yhdenmukaistettu noudattamaan Suomessa Käypä hoito -suosituksia. Hoitosuositusten kautta lääketeollisuuden etua valvova psykiatria on levinnyt kaikkialle yhteiskuntaan, ja siten lääketeollisuuden lypsylehmäksi joutumiselle ovat alttiita periaatteessa kaikki suomalaiset. Kuka tahansa voi kohdata elämässään sellaisia vaikeuksia, että joutuu hankkimaan ammattiapua.

Erityisen haavoittuvassa asemassa psykiatrian välityksellä vaikuttavalle lääketeollisuuden vallalle ovat psykoosipotilaat, joiden itsemääräämisoikeutta ja oikeutta omaan kehoonsa on Suomessa rajoitettu lailla. Psykoosin vuoksi hoitoon tuleva ei ole asiakas vaan objekti, ja häikäilemättä voittoa osakkeenomistajilleen tavoittelevan lääketeollisuuden bisneksien kohde numero yksi. Lääketeollisuuden intresseissä on ylläpitää johtavien psykiatrien välityksellä mielikuvaa psykoosipotilaiden vaarallisuudesta, keskushermostopatologiasta johtuvasta elinikäisestä sairaudesta ja massiivisesta ja pysyvästä lääkehoidon tarpeesta.

Tällaisten rakenteellisten ongelmien ratkominen tarvitsee yksilöä suurempia yksikköjä, eli käytännössä järjestöjä, joilla on riittävän selkeät visiot ongelmista ja niiden korjaamisesta.

Lopuksi

Ylilääkintä on rakenteellinen ja pysyvänlaatuinen ongelma, jolta kaikkia hoitoon päätyviä potilaita on suojeltava. Ainoa kestävä ratkaisu olisi muuttaa mielenterveystyö perusteellisesti, mihin eivät terapiatakuun kaltaiset sinänsä hyvät toimenpiteet riitä alkuunkaan. Rakenteellinen potilaiden ylilääkintä lienee tullut jäädäkseen, vaikka psykiatreja tulisi jatkuvasti rohkaista laittamaan potilaiden etu professionaalisten etujen, rahan ja vallan tavoittelun edelle. Kyse on siis pohjimmiltaan siitä, että psykiatria tieteenalana on muodostanut vahvat sidokset lääketeollisuuteen, jolla on tarjota johtaville psykiatreille pohjaton kassa mistä kauhoa, mutta jonka tavoitteet ovat ristiriidassa potilaiden tavoitteiden kanssa.

Ylilääkinnän näkeminen rakenteellisena ja kaikkia koskevana ongelmana ei ole este sille, että potilaita arvostettaisiin hoidossa yksilöinä. Pikemminkin standardoitu ylilääkintä on este potilaan roolista luopumiselle ja hoitoon päätyvien hyvälle elämälle sekä itsensä toteuttamiselle.

Kirjoitin tämän blogin myös Nousevan mielen (www.skitsofreniayhdistys.com) puheenjohtajana herättääkseni keskustelua potilasjärjestöjen roolista ja psykiatristen potilaiden, erityisesti pykoosipotilaiden, asemasta Suomessa. Potilasjärjestö on varsin looginen yksikkö valvomaan potilaiden etua systemaattista ylilääkintää vastaan ja lobbaamaan kestävämmän mielenterveystyön puolesta. Ylilääkinnältä suojeleminen ei ole yhdistyksen virallinen tavoite, mutta tarkempia tavoitteita muotoillaan ja tässä on aiheeseen yksi kannanotto.

Ylilääkinnän ongelmaa helpottamaan Suomeen tarvittaisiin lääkkeettömän psykoosihoidon ohjelma sekä avoimen dialogin mallin periaatteiden levittämistä mielenterveystyöhön. Näitä tavoitteita voisivat edistää järjestöt yhdessä mielenterveysalan ammattilaisten kanssa.

JAA
Edellinen artikkeliPäivän ajatus 18.5.2020
Seuraava artikkeliYksilökeskeinen kulttuuri ruokkii diagnoosikeskeistä ajattelua ja hoitoa
Tapio Gauffin on väitöskirjatutkija, jonka työura on painottunut terveydenhuollon ja sittemmin laajemmin organisaation johtamisen kehittämiseen. Hän tutkii Lapin hyvinvointialueen implementointiprosessia Helsingin yliopiston lääketieteellisessä tiedekunnassa väestön terveyden tohtoriohjelmassa. Gauffin toimii tällä hetkellä asiantuntijana Lapin hyvinvointialueen strategisen suunnittelun vastuuyksikössä. Hän kuuluu myös Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen koordinoimaan psykoosien hoidon kansallista kliinistä laaturekisteriä kehittävään ydintiimiin ja toimi aikaisemmin suunnittelijana myös kansallisen laaturekisteritoiminnan koordinaatiotiimissä. Gauffin toimii vapaaehtoisena Vaikuttavuusseurassa ja varapuheenjohtajana Nouseva mieli - Suomen skitsofreniayhdistys ry:ssä auttaen yhdistystä saavuttamaan strategiset tavoitteensa, mutta ottamatta itse politiikkaan kantaa. Peruskoulutukseltaan Gauffin on yhteiskuntatieteiden maisteri.

4 KOMMENTIT

  1. Minä lopettaisin kokonaan biologisen psykiatrian sekä neuroleptien käytön.
    Samoin keksittyjen diagnoosien käyttö voitaisiin lopettaa.
    Mitä tulee ylilääkintään on se mielestäni rikos johon tulisi puuttua välittömästi.
    Ylilääkinnän sekä puoskaroinnin seurauksena menetetään sekä ihmishenkiä että rahaa vain siksi, että kyseinen toiminta on sallittua yhteiskunnassa.
    Paljon kertoo sekin, että ihmisten surmaaminen neurolepteillä psykiatriassa on suotavaa eikä kukaan puutu kyseiseen tappomeininkiin.
    Itseltäni on pari läheistä kuollut näihin aineisiin, joten asia koskettaa myös itseäni.

  2. Lisään vielä.
    Toivottavasti nämä puoskarit joutuvat tulevaisuudessa tilille harjoittamastaan rikollisesta toiminnasta.
    Yhteinen etu vaatii sitä.

  3. Luin juuri meta-analyysin liittyen avoimeen dialogiin, kyseessä huippujulkaisu. Miksi tutkimusnäytön kerrotaan olevan riittämätöntä ja tutkimuksiin liittyvän huomattavan riski vääristyneistä tuloksista? Korruptio? Samoin homeopatiaan liittyvissä julkaisuissa (sama lehti) väitetään vääristymisestä, vaikka esim. Saksassa ihan yleisesti käytetään.

  4. Ylilääkintä on palvelun toteuttajalle helpoin mahdollinen tapa hoitaa asiat. Kuka normaali väsynyt aikuinen jaksaisi työssään möliseviä toistaidottomia ihmisiä ja taitojen opettamista heille ja heidän huoliensa kuuntelua? Oma etu ajaa silloin nopeasti potilaiden edun edelle.

    Minä ratkaisin asian luomalla lääkkeettömän hoidon vaatimisen lisäksi hoidon tarjoajalle keinotekoisen syyn huolehtia potilaista sitomalla hoitoyhteisön kaikkien työntekijöiden (varsinkin lääkäreiden ja ylilääkäreiden) palkan jatkuvasti kerättyyn potilastyytyväisyyteen.

    Asiat harvoin muuttuvat pelkästään hyväntahtoisuudelta ja talouden voi myös kääntää palvelemaan potilaita, vaikka akateemiselle korruptiolle ei mitään mahtaisikaan. Sen vaikutusvalta psykiatreihin vähenisi, koska entisellään jatkaminen tarkoittaisi tulojen menetystä ja loisi paineen muutokselle työyhteisön sisäisten ristiriitojen kautta.

    Mikäli täällä on ihmisiä, joita kiinnostaa myös aktiivisempi toiminta potilaiden terveyden puolesta, tein kokeeksi sivuston katsoen houkutteleeko se ihmisiä keskusteluun ja aktivismiin:

    http://sotapsykiatriaavastaan.fi

    Sivustolta löytyy kattavat palvelut keskusteluun ja järjestäytymiseen, esitteiden jakoon, tiedon jakamiseen, sekä hoidon ulkopuolisen avun löytämiseen. Toistaiseksi käyttäjiä ei vielä ole lainkaan, joten mikäli sivusto on mieleenne, toivon, että levitätte sitä psykiatrian kanssa ongelmissa oleville.

JÄTÄ VASTAUS