Kirjoitin aiemmin Robert Whitakerin katsauksen pohjalta laajimmasta Yhdysvalloissa koskaan tehdystä tutkimuksesta, jossa seurattiin kahdensadan skitsofreniadiagnoosin tai muun psykoosidiagnoosin saaneen potilaan sairauden pitkän aikavälin kulkua. Tutkimuksen päätavoite oli Harrowin mukaan selvittää, että tarvitseeko kaikkia skitsofreniapotilaita hoitaa antipsykoottisella lääkityksellä elämänsä loppuun asti, vaikka siitä seuraavat miljardien dollarien kustannukset ja lukuisia mahdollisia haittavaikutuksia. Psykoosilääkkeensä lopettaneet menestyivät kaikilla mitatuilla osa-alueilla ”lääkemyönteisiä” potilaita paremmin. Tutkijoiden mukaan kerätty aineisto tarjoaa vahvaa todistusaineistoa sen puolesta, että kaikki skitsofreniadiagnoosin saaneet eivät tarvitsisi loppuelämän kestävää psykoosilääkitystä.[1].
Harrowin julkaistua tutkimustuloksensa, Yhdysvaltain psykiatriyhdistys APA kiisti tutkimuksen pätevyyden. APA:n väite kuului, että Harrow ei ollut satunnaistanut aineistoaan kunnolla ja psykoosilääkkeensä lopettaneilla potilailla oli jo valmiiksi parempi suunta sairaudessaan. Hollantilaisen Lex Wunderlinkin tutkimusta voidaan pitää osittaisena vastauksena APA:n esittämään kritiikkiin. Wunderlinkin tutkimuksessa potilaat satunnaistettiin ”tavanomaisen hoidon” ryhmään sekä jo hoidon alkuvaiheessa lääkitystään vähentävien potilaiden ryhmään.[2].
TUTKIMUSASETELMA
Wunderlinkin tutkimuksen tarkoitus oli selvittää ensipsykoosin vuoksi erikoissairaanhoitoon lähetettyjen pitkän aikavälin toipumista. Tutkimuksessa Wunderlink vertasi tosiinsa potilaita, jotka joko lopettivat lääkityksensä tai vähensivät sitä aikaisessa vaiheessa niihin potilaisiin, jotka pysyivät tavanomaisella ylläpitolääkityksellä.
Alun perin kahden vuoden mittaisen seurannan sisältäneen tutkimuksen aineisto kerättiin vuosien 2001 ja 2002 välillä 3,2 miljoonan asukkaan alueelta ja mukaan kutsuttiin kaikki alueen ensipsykoosin takia erikoissairaanhoitoon lähetetyt potilaat (N=257). Näistä 111 kieltäytyi osallistumasta ja 18 psykoosilääkkeillä hoidettua ei saavuttanut remissiota puolen vuoden sisään. Näin ollen aineistoon päätyi lopulta 128 potilasta. Kaikki potilaat pysyivät tutkimuksessa mukana ensimmäisen kahden vuoden ajan. Seitsemän vuoden kuluttua seurannan aloittamisesta seurattuihin potilaisiin otettiin yhteyttä. Heistä 103 (=81%) tavoitettiin ja suostui osallistumaan 7-vuotisseurantaan. Toipuneiksi katsottiin vähintään puolen vuoden ajan sekä oireiden, että toimintakyvyn suhteen remissiossa olleet potilaat. Potilailta selvitettiin oireiden vakavuutta, sosiaalista toimintakykyä, relapsien määrää ja antipsykoottien käyttöä.
TULOKSET
A) Toipuminen
Toipumisen todennäköisyys pitkällä aikavälillä oli huomattavasti todennäköisempi lääkkeensä lopettaneiden tai lääkettä vähentäneiden, kuin ylläpitolääkityksellä olleiden ryhmässä.
B) Relapsin todennäköisyys
Relapsin kokeneiden osuus oli kahden vuoden seurannan kohdalla merkittävästi suurempi lääkkeensä lopettaneiden tai lääkettä vähentäneiden, kuin ylläpitolääkityksellä olleiden ryhmässä. Seitsemännen vuoden seurannassa ylläpitolääkityksellä olevilla relapsin kokeneiden osuus oli noussut suuremmaksi, kuin verrokkiryhmässä.
C) Pitkän aikavälin tulokset psykoosilääkkeiden käytön suhteen luokiteltuna
Seitsemännen vuoden seurannassa havaittiin, että osa lääkityksensä lopettaneista oli aloittanut sen uudelleen ja toisaalta osa ylläpitolääkityksellä olleeseen ryhmään kuuluneista oli lopettanut lääkityksensä. Tämän perusteella potilaat jaettiin alkuperäisestä luokittelusta riippumatta kahteen ryhmään, joista ensimmäiseen kuuluivat onnistuneesti lääkkeensä lopettaneet tai merkittävästi niitä vähentäneet ja toiseen ne, jotka eivät olleet lopettaneet lääkitystään tai vähentäneet sitä merkittävästi. Ensin mainittuun, ilman lääkitystä tai vähäisellä lääkityksellä olleeseen ryhmään kuuluneet potilaat olivat merkittävästi todennäköidemmin oireettomia ja saavuttaneet täyden toimintakyvyn. Lääkkeettömien ja lääkitystään merkittävästi vähentäneisiin kuuluneiden ryhmässä toipuneiksi luokiteltiin 53% ja verrokkiryhmässä vain 17%.
JOHTOPÄÄTÖKSET
Wunderlink teki tutkimuksensa perusteella kaksi johtopäätöstä. Ensinnäkin Wunderlinkin mukaan pitkäkestoinen antipsykoottisten lääkkeiden käyttö ”saattaa vahingoittaa tärkeitä mielen toimintoja, kuten valppautta, uteliaisuutta, motivaatiota, aktiivisuustasoa sekä toimintakykyä”. Toinen Wunderlinkin johtopäätös oli, että psykiatria oli pitkään keskittynyt tutkimuksissaan oireiden vähentämiseen lyhyellä aikavälillä, ja että sen pitäisi keskittyä ensisijaisesti toipumiseen ja toiminnalliseen remissioon, sekä sisällyttää tutkimuksiinsa myös pitkän aikavälin, jopa yli seitsemän vuoden seuranta.[3].
Lähteet:
[1] Harrow, M. “Do all schizophrenia patients need antipsychotic treatment continuously
throughout their lifetime? A 20-year longitudinal study.” Psychol Med 42 (2012): 2145-55.
[2] Whitaker, R. “The Case Against Antipsychotics. A Review of Their Long-term Effects.” Mad in America Foundation, July 2016.
[3] Wunderink, L. ”Recovery in remitted first-episode psychosis at 7 years of follow-up of an early dose reduction/discontinuation of maintenance treatment strategy.” JAMA
Psychiatry, 70 (2013): 913–20.
