Länsi-Lapin verkostopainotteinen psykoosihoito tuottaa kestäviä pitkän aikavälin tuloksia

1
432

Hiljattain arvostetussa Psychiatry Research -lehdessä julkaistussa suomalaistutkimuksessa seurattiin Länsi-Lapissa avoimen dialogin lähestymistavalla ei-affektiiviseen ensipsykoosiinsa hoitoa saaneiden potilaiden hoitotulosten pysyvyyttä ja mukaan tutkimukseen otettiin kaikki tietyllä aikavälillä kriteerit täyttäneet potilaat (N=108). Kyseessä oli rekisteritietoihin perustunut kohorttitutkimus ja seuranta-aika oli noin 19 vuotta. Kontrolliryhmänä käytettiin Länsi-Lapin ulkopuolella hoitoa saaneita potilaita (N=1763). Kontrolliryhmän demografiset sekä kliiniset piirteet vastasivat tutkittavaa ryhmää. Tarkemmin tutkimuksessa verrattiin ryhmien välisiä eroja kuolleisuudessa, psykiatristen palveluiden käytön tarpeessa sekä työkyvyttömyyseläkettä saaneiden määrässä.

Siinä missä Länsi-Lapin psykoosihoito perustui seurannan alkuvaiheessa, 1990-luvun puolivälissä niin laitos- kuin avohoidonkin suhteen verkostokeskeiselle, yhteistyötä ja dialogisuutta painottavalle avoimen dialogin mallin periaatteelle, muualla Suomessa akuuttia psykoosia on hoidettu lähinnä sairaalaolosuhteissa ja neuroleptilääkitys on nähty hoidon kulmakivenä niin akuuttihoidossa kuin ylläpitohoidossakin. Länsi-Lapissa ja muussa Suomessa hoitomenetelmät ovat siis poikenneet seuranta-aikana merkittävästi toisistaan. Ohessa avoimen dialogin ryhmän sekä kontrolliryhmän tiedot taulukkona.

Taulukko: aineiston kuvailu

Hoidon aloittaminen pakkohoidossa oli harvinaisempaa Länsi-Lapissa, kuin muualla Suomessa. Ero oli tilastollisesti erittäin merkitsevä (p<0.01):

Kuvio: Hoidon aloittamisen tapa

TULOKSET

Kuolleisuus

Potilaiden kuolleisuudessa ei ollut merkittäviä eroja avoimen dialogin mallin mukaista hoitoa ja perinteistä hoitoa saaneiden välillä. Ainoa tilastollisesti merkitsevä ero syntyi luonnollisissa kuolemissa, joita avoimen dialogin menetelmällä hoidetuilla esiintyi merkittävästi vähemmän.

Kuvio: kuolleisuus

Psykiatrisen hoidon tarve

Psykiatrisen hoidon tarve oli huomattavasti vähäisempi seuranta-aikana niillä, jotka olivat saaneet avoimen dialogin lähestymistavan mukaista hoitoa. Yhteensä yli 30 päivää sairaalahoitoa seurannan aikana tarvitsi kontrolliryhmässä yli nelinkertainen määrä potilaita Länsi-Lapin ryhmään nähden ja sairaalaan palanneiden osuus oli kontrolliryhmässä noin kaksinkertainen. Seurannan päätteeksi psykiatrista hoitosuhdetta tarvitsi kontrolliryhmässä merkittävästi suurempi osuus potilaita.

Kuvio: psykiatrisen hoidon tarve

Kontrolliryhmäläisille kertyi seurannan aikana keskimäärin lähes seitsemän kertaa niin paljon sairaalahoitopäiviä, kuin Länsi-Lapissa hoitonsa aloittaneelle ryhmälle.

Kuvio: sairaalapäivien määrä

Antipsykoottisen lääkityksen käyttö

Antipsykoottisen lääkityksen tarve on erittäin vähäinen avoimen dialogin mukaisen hoidon ryhmässä kontrolliryhmään verrattuna. Neuroleptilääkityksen käytössä hoidon alkuvaiheessa, missä tahansa vaiheessa hoitoa sekä seurannan päätteeksi oli tutkittavan ryhmän potilailla huomattavasti vähäisempää, kuin kontrolliryhmän potilailla. Seurannan pääteeksi alle 40% potilaista avoimen dialogin lähestymistavan mukaisen hoidon ryhmässä käytti neuroleptilääkitystä, kun taas kontrolliryhmässä vastaava osuus oli yli 80%.

Kuvio: neuroleptilääkityksen käyttö

Työkyvyttömyyseläkeläisten osuus

Kontrolliryhmässä työkyvyttömyyseläkeläisten osuus oli seurannan päätteeksi noin kaksinkertainen avoimen dialogin mukaista hoitoa saaneeseen ryhmään verrattuna. Niillä, joiden hoito oli aloitettu Länsi-Lapissa, noin 40% oli ollut työkyvyttömyyseläkkeellä jossain vaiheessa seurantaa, kun taas kontrolliryhmässä osuus oli noin 80%.

Kuvio: työkyvyttömyyseläkeläisten osuus

Yhteenveto ja omat kommenttini

Tämän tutkimuksen seuranta-aika oli lähes 20 vuotta, joten aikaväli oli riittävän pitkä ja sopusoinnussa mielenterveyspalveluihin ajettavan mielekästä elämää korostavan toipumisorientaation kanssa. Tutkimuksen perusteella perinteiseen psykiatriseen hoitoon verrattuna pakkohoidon tarve ensipsykoosin yhteydessä on avoimeen dialogiin perustuvalla hoidolla melko harvinaista. Tutkimuksessa avoimen dialogin lähestymistavalla psykiatrisen hoidon tarve kokonaisuudessaan, sairaalahoito mukaan luettuna, on vähäinen, neuroleptilääkityksen tarve alhainen ja työkyvyttömyyseläkeläisten osuus pieni. Kuolleisuuden suhteen erot eivät olleet suuria ryhmien välillä ja kohtalaisen korkeaan kuolleisuuteen ja sen syihin tulisikin kiinnittää huomiota hoitomallista riippumatta. Kuolleisuuden suhteen tilastollisesti merkitsevä ero ryhmien välille syntyi vain luonnollisten kuolemien osalta, joita kontrolliryhmässä esiintyi huomattavasti enemmän. Muuten kaikki erot ryhmien välillä olivat tilastollisesti merkitseviä avoimen dialogin lähestymistavalla hoidettujen eduksi. Tutkimuksen heikkoudeksi voi katsoa ainakin muuttoliikkeen, jonka myötä etenkin osa Länsi-Lapissa hoitonsa aloittaneista on muuttanut muualle Suomeen ja mahdollisesti saanut myöhemmin perinteistä psykiatrista hoitoa.

Avoimen dialogin tulevaisuus Suomessa ei minusta vaikuta turvatulta. Tutkimusraportin kirjoittajat nostivat esiin sen, että vielä 1990-luvulla kaikki alueen mielenterveysyksiköt toteuttivat avoimen dialogin lähestymistapaa ja osallistuivat hoidon kehittämiseen. Tuolloin myös henkilökunta oli koulutettu mallin toteuttamista silmällä pitäen. Länsi-Lapin psykiatrisen avohoidon yksiköt on kuitenkin siirretty 2000-luvun aikana sairaanhoitopiiriltä kunnille, ja tämä on kirjoittajien mukaan pirstaloittanut alueen hoitojärjestelmää.

Avoimen dialogin lähestymistapa on osoittautunut perinteiseen biologiseen ja ammattilaisvetoiseen lähestymistapaan ylivertaiseksi niin hyvinvoinnin tuottamisen kuin kokonaiskustannustensakin suhteen. Tästä huolimatta malli ei yleisty, vaan Länsi-Lapin ulkopuolella ollaan jo pitkään oltu kiinnostuneempia potilaiden geeneistä ja aivorakenteista, kuin heidän sosiaalisista verkostoistaan. Tutkimusnäytön perusteella itselleni herää väkisinkin ajatus, että psykiatrian nykyisen paradigman ylläpitävänä voimana sekä avoimen dialogin periaatteiden leviämisen esteenä on ennemminkin sitkeä ideologia, kuin tieteellinen näyttö tai kustannustekijät.

LÄHDE:

Bergström, T., Seikkula, J., Alakare, B., Mäki, P., Köngäs-Saviaro, P., Taskila, J. J., Tolvanen, T., & Aaltonen, J. (2018). The family-oriented Open Dialogue approach in the treatment of first-episode psychosis: Nineteen-year outcomes. Psychiatry Research, 270, 168–175.  DOI: https://doi.org/10.1016/j.psychres.2018.09.039

1 KOMMENTTI

  1. Rekisteritutkimusten voisi ajatella olevan suosiollisia heikkotasoisempaa hoitoa saaneelle ryhmälle. Itse kuuluisin pitkän aikavälin rekisteritutkimuksessa muun Suomen kontrolliryhmään. Olisin aineistossa potilaana, joka ei ollut seurannan päätteeksi työkyvyttömyyseläkkeellä, ei käyttänyt neuroleptilääkitystä, eikä ollut psykiatrisessa hoitosuhteessa, eikä ollut myöskään kuollut.

    Edellistä lukuunottamatta kaikkiin “hoitotuloksiin” syy on ollut ainoastaan tasaisen vaiheen lääke- ja hoitokielteisyys. Ilman sitä olisin työkyvyttömyyseläkkeellä, käyttäisin psykoosilääkitystä ja mahdollisesti olisin myös kuollut.

    On siis mahdollista, että erot ovat todellisuudessa vielä suuremmat Länsi-Lapin ryhmän hyväksi. Asian selvittäminen vaatisi erikseen kontrolloitua tutkimusta.

JÄTÄ VASTAUS