Trauma-informoidun trendin haasteet

0
62

Noel Hunter kirjoittaa Mad In American sivuilla trauma-informoidun trendin haasteista. Alla käännettynä valikoituja kohtia jutusta.

Yksi ongelmakohta on kirjoittajan mukaan, että se jättää huomiotta “näkymättömät” traumat, eli jos kokemus ei ole luokiteltu traumaattiseksi DSM:ssä, sitten se ei ole riittävän paha aiheuttamaan intensiivistä ja suurta kärsimystä. DSM:n mukaan trauman aiheuttaa jonkin elämää uhkaavan tapahtuman, kuten väkivallan, sodan, tai  seksuaalisen pahoinpitelyn joko suora kokeminen tai todistaminen.

Joskus 60-70-luvuilla vielä ymmärrettiin, että psykologinen toimintahäiriö oli olemassa ennemminkin monimuotoisessa perheyhteisössä tai sosiaalisessa ympäristössä, kuin kenessäkään yksittäisessä ihmisessä, vaikkakin yksittäinen ihminen voi olla ainut, joka oireilee. Tämä ymmärrys on kirjoittajan mukaan kadonnut diagnosoinnin aikakautena, jopa perheterapiasta. Koska tällaista tuhoisaa dynamiikkaa ei lasketa traumaksi, ja sitä on mahdotonta mitata tai tavoittaa minkäänlaisilla kyselyillä, siitä tulee näkymätöntä ja se muuttuu yksilön sairaudeksi.

Kirjoittaja puhuu myös kvantitatiivisen tutkimuksen haasteista. Samasta datasta voidaan saada hyvin erilaisia tuloksia käyttämällä erilaisia tilastollisia menetelmiä. Tai miljoonia dollareita käytetään aivotutkimukseen, jotta voisimme ymmärtää täysin “uraa uurtavia, ei terveellä järjellä tehtäviä havaintoja”, kuten että suru liittyy aivojen tunteita käsitteleviin osioihin. Tarvitsemmeko tosiaan 100 tutkimusta kertomaan siitä, että ikävät tapahtumat vaikuttavat meihin ja voivat ajaa meidät hulluiksi?

“It’s fun to play with numbers and prove ourselves right. Who doesn’t like to be right? It also is super good for job security. But, it isn’t science. And it isn’t helpful.” Ennemminkin päinvastoin. Se unohtaa henkilön subjektiivisen ja yksilöllisen elämän tarinan. Ai, sanot, että et tuntenut tulevan ymmärretyksi perheessäsi, tai tunsit olevasi paha tai et riittävän hyvä koko elämäsi? Tunsit, että ei väliä kuinka kovasti yritit, mikään ei koskaan auttanut päästäksesi eteenpäin, tai et löytänyt yhteyttä toisiin? No, mikään näistä ei sisälly validoituun traumakyselyyni, joten sinulla on vain kemiallinen epätasapaino ja tarvitset hoitoa, jotta geneettinen mielisairautesi saadaan korjattua.

Vaikka henkilö olisi onnekas, ja hänen elämänkokemuksensa validoitaisiin, ongelmana silti säilyy se, mikä on hyväksyttävä reaktio sellaisiin kokemuksiin. Jos henkilö osaa liittää pelkonsa johonkin tapahtumaan, jota mielenterveyden ammattilainen tarpeeksi pahana aiheuttaakseen reaktion, sitten se on ymmärrettävää. Mutta jos pelosta tulee hajanainen tai symbolinen tai ei suoraan liity mihinkään tapahtumaan, henkilö on paranoidinen tai harhainen.

Kirjoittaja toteaa, että traumateorioista on tullut suurelta osin vain uusi sairausmalli. Vaikka on selvää, että aivoissa tapahtuu muutoksia, jotka liittyvät lapsuuden traumaattisiin tapahtumiin, mutta ne eivät ole yhtä kuin sairaus. Aivoilla on uskomaton kyky sopeutua ympäristöönsä ja itse asiassa trauman kokeneilla ihmisillä voi olla erityisiä taitoja.

Ja kaikki mitä kuulemme on, että trauma vahingoittaa aivoja ja heikentää uhrin. Ja uhri on uhri. Trauman kokeminen ja kivun ja kärsimyksen kanssa eläminen ei vapauta omasta vastuusta käyttäytymisestään. Jokainen rikoksentekijä on joskus ollut uhri. Liian usein kuitenkin vastuuseen liitetään syytös, siten että, jos henkilöä pidetään vastuullisena käytöksestään, niin häntä myös jotenkin syytetään tai pidetään pahana.

Uhrit ovat hyviä ja rikoksentekijät pahoja. Trauman kokeneet ovat jompaa kumpaa. Kaikki on yksinkertaista.

Mutta mikä vielä pahempaa, hyvin harvoin puhutaan siitä, kuinka aivot oikeastaan parantuvat ja voivat sopeutua uuteen, turvallisempaan ja rauhallisempaan ympäristöön ajan kanssa ja terveen tuen avulla. Iän myötä voi tulla vaikeammaksi päästä kokemuksista yli, sikäli kun vuosien myötä tulee lisää tuskan kerroksia ylle, mutta parantumisen mahdollisuus on aina.

Parantuminen tosin voi tarkoittaa jotain muuta kärsivälle ihmiselle, kuin ammattilaiselle, joka pyrkii korjaamaan ihmistä, tai saa hyvänolon tunteen auttamisestaan tai siitä, että on päästy eroon oireista ja sairaudesta.

Monet asiat vaikuttavat aivojen toimintaan ja rakenteeseen: jooga, meditaatio, ihmissuhteet, terapia, liikunta, ravinto ja paljon muuta. Eikä näistä useampaan tarvita mielenterveyden ammattilaista.

Trauma voi olla uskomattoman haitallinen ja vaikea päästä yli. Mutta se ei ole sairaus.

Mielenterveyden ammattilaiset tykkäävät kertoa maailmalle, miten pitäisi tai ei pitäisi käyttäytyä, mitkä ovat tai eivät ole hyväksyttäviä uskomuksia tai tunteita ja kuinka lääkkeitä ja terapiaa tarvitaan miltei kaikissa tilanteissa. Mutta vielä tärkeämpää tuntuu olevan näyttää se, kuinka tärkeitä he itse ovat.

On tunnistettu, että kun mielenterveyden ammattilaiset menevät muihin kulttuureihin, erityisesti jonkun luonnon katastrofin tai jonkin muun suuren traagisen tapahtuman jälkeen, he ovat itseasiassa pahentaneet asioita. Ajatus, että jonkun pitää “prosessoida” traumaattista tapahtumaa ammattilaisen kanssa tietynlaisten traumainformoitujen terapiaohjeiden mukaan, on pahentanut kärsimystä ja tuonut huonommat pitkän aikavälin tulokset, kuin heillä, jotka jätettiin yksin.

In the end, any ideology risks becoming polemic and authoritarian; psychiatry has already crossed that line. When business and career interests bias those with a strong identity of being the “good guy” or “helper,” then any suggestion that they are not needed or are doing harm goes unheard and dismissed. Such individuals have incredible difficulty holding anger, acknowledging when they are wrong, saying “I’m sorry,” or, better, “I don’t know.”

In the process, the helper risks becoming the destroyer.

It is time we started embracing diversity, difference, complexity, and humility. Mental health professionals would do well to consider that we are a tiny speck among the history of healers, believers, story-tellers, philosophers, charlatans, snake oil salesman, lovers, judges, and ideologists. No checklist or questionnaire will ever change that.

Lue koko juttu:

Trauma Outside the Box: How the ‘Trauma-Informed’ Trend Falls Short

JAA
Edellinen artikkeliTietokirja: Miten psykiatrisessa hoidossa toteutuu uskonnon- ja mielipiteenvapaus?
Mielenterveyden pulmien omakohtaisen kokemisen myötä olen ryhtynyt tekemään töitä sen eteen, että suhtautumistapamme ja hoitokäytäntömme muuttuisivat. Olen kahden pienen lapsen äiti ja entinen diplomi-insinööri.

JÄTÄ VASTAUS