”Tästä on olemassa tieteellinen konsensus”

4
2222

Tämä blogi sisältää vapaamuotoisempaa pohdintaani tieteestä ja sen harjoittamisesta.

”Kukaan vakavasti otettava tieteilijä ei tätä kiistä, tästä on olemassa tieteellinen konsensus!”

Näin aloitti muuan luennoitsija yliopistokurssin, joka käsitteli ilmastonmuutosta ja tiivisti samalla kaiken oleellisen tiedon antropogeeniseen ilmastonmuutokseen liittyen. Faktat kiistäviä tieteilijöitä toki löytyy, mutta heidän kaikki tutkimuksensa syntyvät ilmastodenialistien ajatushautomoissa, joita rahoittaa öljyteollisuus ja kuka tietää vaikka myös Donald Trump.

Salaliittoteoria on mielenkiintoinen ja siinä on varmasti enemmän tai vähemmän perää, vaikka teoria ei kuulosta tyydyttävältä. Vastoin yliopiston kirjoittamattomia sääntöjä, olen mennyt lukemaan kriittisiä artikkeleita antropogeeniseen ilmastonmuutokseen liitettävästä hiilidioksidihypoteesista, enkä ole hypoteesin ja koko teorian totuusarvosta enää lainkaan vakuuttunut.

Voisi ajatella, että hiilidioksidihypoteesin taustalla saattaisi olla osaltaan esimerkiksi useiden rikkaiden ja poliittisesti vahvojen maiden riippuvuus ulkomaisesta öljystä ja maakaasusta sekä vihreän energiateollisuuden lobbaama konsensus tarpeesta kehittää uutta energiateknologiaa länsimaissa ja länsimaisille. Lisäksi vasemmistolaisilla on omat poliittiset motiivinsa vastustaa fossiilisten polttoaineiden käyttöä ja hiilidioksidihypoteesin kanssa ei siksi ehkä monen mielestä kannata olla liian kriittinen. Itse en ota kantaa hiilidioksidihypoteesiin, vaikka lukiolaiset ja jopa pikkulapset ottavatkin. Totean vain, että epäilen asiaa ja konsensusten epäily on tieteen kehityksen edellytys, vaikka yliopistossa konsensuksen epäily onkin yleensä pahe.

Toisella kurssilla pohdittiin, että miksi Antti Heikkilä esittää täysin järjettömiä väitteitä koskien tyydyttyneitä rasvoja, vaikka THL:n ravintosuosituksissa on toisenlaista tutkimustietoa. Selitykseksi löytyi taas mielenkiintoinen salaliittoteoria, nimittäin Heikkilän motiivi myydä kirjoja. Vaihtoinen teoriakin on siitä, että ehkä ruokateollisuus Valion johdolla lobbaa THL:ää valikoimaan teollisia rasvattomia tuotteita sekä hyvin säilyviä hiilihydraatteja suosivia tutkimuksia, mutta tämä on tietysti vaihtoehto, jota ei tarvitse miettiä. Myönnän, että itse olen kuitenkin miettinyt, enkä ota ravintosuosituksia kovin tosissani. En ota asiaan sen enempää kantaa.

Tieteen tehtävä on selvästikin ymmärretty yleisesti aivan väärin. Tieteen tehtävä on nimittäin tuottaa vaihtoehtoisia faktoja. Esimerkiksi psykoottista puhetta voi ymmärtää metaforisena ilmaisuna tai pitää sairaana mongerteluna riippuen siitä, millaiseen teoriaan tutkimus ankkuroidaan. Näyttöön perustuva lääketiede vaatii mongerteluteoriaa, vaikka psykoottista puhetta vakuuttavasti ymmärtävääkin tutkimusta on olemassa.

Jos haluamme harjoittaa politiikkaa tai idealistista tiedettä, määrittelemme psykiatrin ”mielen sairauksien asiantuntijaksi”. Jos haluamme pidättäytyä tällaisesta idealismista, määrittelemme psykiatrin olevan ”sosiaalinen rooli, jossa toimivaa henkilöä pidetään mielen sairauksien asiantuntijana”. ”Psykiatri” on kulttuurisesti määrittyvä sosiaalinen konstruktio ja siksi tähän on tyydyttävä.

Jos halutaan vahvaa näyttöä neuroleptien aiheuttamasta korkeimpien kognitiivisten toimintojen heikentymisestä potilailla ja katsotaan sen olevan toivottava hoitotulos, psykoosihoidon tuloksellisuuden mittarina käytetään psykoosin loppumista ja lisäksi käytetään mahdollisimman lyhyttä, alle kahden vuoden seurantaa. Tämän jälkeen julistetaan mediassa, että ”hoidon täytyy aina perustua tieteelliseen näyttöön”. Jos halutaan tietää, että johtavatko neuroleptit laadukkaaseen elämään verrattuna lääkkeettömyyteen, kliinisten lääketutkimusten mittareiksi asetetaan esimerkiksi hoitoon otettujen työkyky ja koettu elämänlaatu vuosien kuluttua hoidon alkamisesta. Mikäli potilaiden pitkän aikavälin toimintakykyä käytetään hoidon tuloksellisuuden mittarina, messutaan mediassa, että ”avoimen dialogin hoito tulee koko maahan ja biologinen psykiatria lakkauttaa itsensä, koska palvelujen on perustuttava tieteelliseen näyttöön”.

Kaikenlaisia kummallisia asioita mahtuu maailmaan, ja uskonnollisuutta lähestyvä usko asiantuntijoiden oikeamielisyyteen ja kulloiseenkin tieteelliseen konsensukseen kuuluvat niihin.

JAA
Edellinen artikkeliKirjepostia 23.4.2019
Seuraava artikkeliKirjepostia 28.4.2019
Tapio Gauffin on väitöskirjatutkija, jonka työura on painottunut terveydenhuollon ja sittemmin laajemmin organisaation johtamisen kehittämiseen. Hän tutkii Lapin hyvinvointialueen implementointiprosessia Helsingin yliopiston lääketieteellisessä tiedekunnassa väestön terveyden tohtoriohjelmassa. Gauffin toimii tällä hetkellä asiantuntijana Lapin hyvinvointialueen strategisen suunnittelun vastuuyksikössä. Hän kuuluu myös Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen koordinoimaan psykoosien hoidon kansallista kliinistä laaturekisteriä kehittävään ydintiimiin ja toimi aikaisemmin suunnittelijana myös kansallisen laaturekisteritoiminnan koordinaatiotiimissä. Gauffin toimii vapaaehtoisena Vaikuttavuusseurassa ja varapuheenjohtajana Nouseva mieli - Suomen skitsofreniayhdistys ry:ssä auttaen yhdistystä saavuttamaan strategiset tavoitteensa, mutta ottamatta itse politiikkaan kantaa. Peruskoulutukseltaan Gauffin on yhteiskuntatieteiden maisteri.

4 KOMMENTIT

  1. Mielenkiintoista pohdintaa. Mielestäni noilla kursseilla olisi voitu käydä vähän syvällisemmin noita vaihtoehtoisia ”narratiiveja” tai teorioita. Esimerkiksi ilmastomallien ja ilmastonmuutoksen tutkimukseen liittyy epävarmuustekijöitä ja puutteita, ja niiden taustalla toimii paljon hyvin monimutkaisia oletuksia, joiden perustalle nuo ennusteet luodaan. On opiskelijoiden aliarvoimista puhua jostain tieteellisestä konsensuksesta sen sijaan, että puhuisi myös tieteellisten teorioiden heikkouksista ja siitä, että ne eivät todellakaan pysty 100 %:n varmasti ennustamaan ilmastonmuutosta eikä sitä, mitkä eri tekijät vaikuttavat ja miten voimakkaasti. Tietenkin voidaan silti tulla johtopäätökseen, että on riittävän vahvaa näyttöä, joka tuottaa tuon tieteellisen konsensuksen.

    Yliopistoissa pitäisi mielestäni opettaa enemmän tieteen kytköksistä erilaisiin taloudellisiin intresseihin, joita on mittavasti etenkin aloilla, jotka ovat kaupallistettavissa. Esimerkiksi ravitsemuksen tutkimus on tunnettu historiasta, joka on erilaisten ruokateollisuuden intressien värittämä ja on edelleen. Yksi kirjan myyjä on siinä meressä aika pieni seikka, ja aika epäkiinnostava loppujen lopuksi. Yliopiston luennotsijat voisivat ottaa vaikka asiakseen tuoda jokaisen luennon aluksi esille, miten hänen kurssilla käyttämiensä tutkimusten ja tutkijoiden rahoitus ja verkostot on järjestetty, jotta ymmärrettäisiin tutkijoiden lähtökohdat. Psykiatrian luennoilla olisi varmaan aika mukava istua tästä lähin, koska psykiatrian alan tutkijoiden hedelmällisiin verkostoihin tutustuminen voisi antaa omanlaisen kehyksen tulkita luennoilla esille tulleisiin tutkimuksiin. Muistaakseni psykiatria on lääketieteen erikoisaloista kaikkein parhaiten rahoitettu ja tiedetään tutkimustulosten perusteella, että tuo rahoitus vaikuttaa merkittävästi tutkimustuloksiin ja niiden tulkintaan. Voi olla, että rahoituksen johdosta tutkija esimerkiksi tulkitsee vaarallisen lääkkeen ja alhaisemman kuolleisuuden yhteyden johtuvan terveellisemmistä elintavoista eikä oman tutkimuksensa metodologisista rajoitteista, kuten FIN11-tutkimuksessa klotsapiiniin liittyen. Vain pieni osa psyykenlääkkeisiin liittyvästä tutkimuksesta on täysin riippumatonta lääketeollisuuden rahoituksesta. Olisi kummallista olla ajattelematta, ettei tämä vaikuta tutkimuksiin ja niiden tuloksin ja ylipäätään siihen, mitä tutkitaan ja miten tutkitaan. Tuntisin itseni idiootiksi ja hölmöksi, jos ajattelisin näin, mutta ilmeisesti monia yliopiston professoreita nämä taloudelliset kytkökset eivät häiritse lainkaan vaan silmät kirkkaina höpistään tieteellisestä konsensuksesta, joka on jopa pääosin ja lähinnä tuotettu kaupallisista tarkoitusperistä.

    • Voisi tosiaan ottaa yliopistossa huomioon taloudelliset intressit sekä sen, että tiede ei ole muusta yhteiskunnasta, eli ennen kaikkea rahasta ja politiikasta erillinen saareke.

  2. Lääkärilehden päätoimittaja Pekka Nykänen haastattelee HUS:n tutkimusjohtajaa Anne Pitkärantaa. Nykänen on aikaisemmin ollut esimerkiksi Gotzschen kritiikin kohteena markkinalähtöisen asenteensa vuoksi Lääkärilehden päätoimittajana.

    Lääketutkimukset – demoni vai siunaus?

    Tuokin podcast on lähes täysin lääketeollisuuden tutkimuksia puolustavaa juttua, jonka tarkoitus on ainoastaan parantaa noiden tutkimusten mainetta. Täysin kritiikitöntä keskustelua ja masinointia, jonka tarkoitus on lytätä esimerkiksi sosiaalisessa mediassa käyty keskustelu lääketehtaiden rahoittamien tutkimusten ongelmista.

    ”Voi olla että somessa lukee, mutta muuten siinä ei ole perää.”

    ”Vielä kymmenen vuotta sitten, kun pelisäännöt eivät olleet vielä niin selvät, niin tällaisia epäilyksiä on ollut.”

    ”Viime vuosien aikana nämä huolet ovat häipyneet.”

    • ”Lääketeollisuus oli ostanut tutkimuksia Intiasta… mitä ajattelet tästä?”

      ”Tota… jos mä katon tätä Suomen perspektiivistä niin tää tuntuu aivan uskomattomalta että koska suomalaiset ovat varmaan sillä tavalla tunnollisia, niin suomalaiset lääketeollisuuden johtajat kuin suomalaiset tutkijat, tästä perspektiivistä.. kai niitä rikoksia tehdään, ja totain, totain… mutta kyllä minä itse ajattelen, että kun Suomessa tehdään Käypä Hoitoja, kyl mä itse ajattelen ajattelen, että kun Suomessa tehdään Käypä Hoitoja, niin kyllä siellä niin taustoja on, että Käypä Hoito -työryhmät ovat hirveän korkeatasoisia, että kyllä siellä todellakin selvitetään…”

      ”Useinhan tässä keskustellaan korruption rakenteesta… mutta sitten ei tajuta että… mutta kun ollaan pohjoismaat.. ”

      ”Somesta ollaan opittu, että Big Pharma on ostettu ostamaan tutkimukset. Pitääkö tämä paikkansa?”

      Olkinukkeja ja huonoa argumentointia. Tämähän suorastaan innostaa etsimään lisää puoleetonta tietoa. 🙂

JÄTÄ VASTAUS