Skitsofrenian Käypä hoito -suosituksen mukaan skitsofreniaa voidaan ymmärtää stressi-alttiusmallin pohjalta. Mallin mukaan olisi olemassa skitsofrenialle alttiita henkilöitä, joilla ”normaaliin aikuistumiseen tai parisuhteen syntyyn liittyvä kehitys- tai kuormitustekijä” tai esimerkiksi huumeiden käyttö laukaisisi biologisen sairauden, jonka ennuste on huono.
Puhdas ”alttiusmalli” on kaatunut jo aiemmin siihen havaintoon, että mikään yksittäinen perintötekijä ei selitä skitsofreniadiagnoosia ja että ympäristön vaikutusta ei voida millään sulkea pois mallista. Näyttöä nykyisen stressi-alttiusmallin tueksi onkin yritetty saada kokoon geeniteknologian kehittyessä. Laajoja geeniyhdistelmiä tutkivien skitsofrenian genominlaajuisten assosiaatiotutkimusten (GWAS) on toivottu tuottavan tietoa suhteellisten yleisten geenivarianttien merkityksestä skitsofreniadiagnoosin kannalta.
Tuore tutkimus kokoaa yhteen näyttöä GWAS-lähestymistavan mukaisista geenitutkimuksista. Tutkijat toteavat, että vaikka tutkimuksissa on raportoitu tilastollisesti merkitsevistä geeniyhdistelmistä skitsofreniadiagnoosin saaneilla kontrolliryhmiin verrattuna, niin kertomatta on jäänyt, että kuinka paljon raportoidut tilastollisesti merkitsevät assosiaatiot selittävät varianssia.
Analyysiin otettiin 39 yksittäistä tutkimusta, joihin osallistui 29125 ihmistä, joilla oli skitsofreniadiagnoosi ja 34836 ilman skitsofreniadiagnoosia. Tutkimuksessa selvitettiin, että paljonko erilaiset geeniyhdistelmät selittävät varianssia, kun koko genomi on tunnettu ja tutkimustulos kertoo, että hyvin vähän.
Mukana tutkimuksessa olivat usein siteeratut geeniyhdistelmät, jotka perustuivat TCF4, FMRP, MIR137 ja CHD8 -geeneille. Eniten skitsofreniadiagnoosia selitti TCF4-geeniyhdistelmä, joka joka oli 29/39 tutkimuksessa tilastollisesti merkitsevä ja selitti 0,6% varianssista. Muut geeniyhdistelmät selittivät diagnoosia vähemmän vaihdellen välillä 0,2-0,43%. Lisäksi tilastollisesti merkitseviä assosiaatioita saatiin pienessä osassa tutkimuksista syöpään ja sydänsairauksiin liitetyillä geeniyhdistelmillä, jotka selittivät yhteensä 0,35% varianssista.
Kaiken kaikkiaan tilastollisesti merkitsevät geneettiset assosiaatiot selittivät erittäin vähän vaihtelua ihmisten perimässä ja tästä näkökulmasta geenitutkimus ei ole minkäänlainen ratkaisu psykoosin ymmärtämiseen.
Tutkimuksen perusteella skitsofrenia diagnoosina ja siihen liitettävä stressi-alttius-malli ansaitsevat kritiikkiä osakseen. Tilastollisesti merkitsevä geeniyhdistelmä yksittäisessä tutkimuksessa ei tarkoita sitä, että tuloksella olisi mitään merkitystä diagnoosiin johtaneiden syiden kannalta. Aiemmat tutkimukset osoittavat, että biogeneettiset selitysmallit ovat yhteydessä käsityksiin potilaiden vaarallisuudesta, pelottavuudesta ja heitä kohtaan tunnettuun toiveeseen sosiaalisesta etäisyydestä. Maallikot suosivat psykososiaalista mallia ja ovat oikeassa: psykoosin taustalta löytyy ymmärrettäviä ja maalaisjärjellä tavoitettavia tekijöitä, kuten yksinäisyyttä, koulukiusaamista, raiskatuksi tulemisen kokemuksia, ja muita vaikeita elämäntapahtumia.
Geenitutkimus tuottaa potilaille haittaa tuottamalla kuvaa skitsofreniadiagnoosin saaneista kategorisesti muista poikkeavina yksilöinä. Lisäksi geenitutkimuksen tuottama biogeneeettinen sairausmalli on yhdistetty kliinikoiden tuntemaan vähäisempään empatiaan potilaita kohtaan verrattuna tilanteeseen, jossa potilaan vaikeuksia selitetään psykososiaalisilla tekijöillä.
Mainittujen tieteellisten ja eettisten kysymysten lisäksi skitsofrenian geenitutkimusta voi kritisoida myös epigenetiikan näkökulmasta. Nykyään epigenetiikasta tiedetään, että ympäristö vaikuttaa olennaisesti geeniekspressioon, mikä osaltaan kaataa biologisen, psykologisen ja sosiaalisen ulottuvuuden välisiä raja-aitoja. Lisäksi, psykoosilääkkeet tavallisesti lihottavat potilaita ja aiheuttavat merkittäviä epigeneettisiä muutoksia. Tuoreessa tutkimuksessa havaittiin, että kolmen kuukauden altistus psykoosilääkkeille muutti merkittävästi 115 geenin ekspressiota niillä potilailla, joille psykoosilääkkeet aiheuttivat painon nousua. Psykoosilääkkeiden aiheuttamat ei-toivotut epigeneettiset muutokset saattavat siis heikentää skitsofreniaan liittyvän geenitutkimuksen luotettavuutta entisestään. Näyttäisi siltä, että geenitutkimus on potilaiden näkökulmasta paitsi hyödytöntä niin myös haitallista tuottaen virheellisiä mielikuvia psykoosista.
Muokkaus: blogista jäi huomioimatta, että täysin satunnaisesti luodut geneettiset ja ei-geneettiset yhdistelmät DNA:sta selittivät yhteensä 0,4% varianssista ja molemmat konstruktiot tuottivat tilastollisesti merkitsevää ”selitystä” skitsofrenialle 4/39 tutkimuksessa. Tämä kuvastaa geenitutkimuksiin liittyvän datanlouhinnan ongelmallisuutta: tilastollisia korrelaatioita saadaan satunnaisesti sielläkin missä niitä ei oikeasti ole.
Lähteet:
Crespo-Facorro, B., Prieto, C., Sainz, J. (2019) Altered gene expression in antipsychotic-induced weight-gain. npj Schizophrenia 5, artikkeli 7. doi:10.1038/s41537-019-0075-y
Lebowitz, M., Ahn, W-K. (2014) Effects of biological explanations for mental disorders on clinicians’ empathy. Proceedings of the National Academy of Sciences of the United States of America 111:50, 17786-17790.
Rammos, A., Gonzalez, L. A. N., Weinberger, D. R., Mitchell, K. J., & Nicodemus, K. K. (2019) The role of polygenic risk score gene-set analysis in the context of the omnigenic model of schizophrenia. Neuropsychopharmacology. doi:10.1038/s41386-019- 0410-z
Read, J., Haslam, N., Sayce, L. (2006) Prejudice and schizophrenia: A review of the ‘Mental illness is an Illness like any other’ approach. Acta Psychiatrica Scandinavica, 114, 303–318.
Jos Käypä hoito-työryhmä sattuu lukemaan blogia, niin kiinnostaisi tietää, ovatko raiskaus, seksuaalinen koskettelu, seksuaalinen puhe, fyysinen pahoinpitely, kiusaaminen, pakkohoito sekä muu erottamiskokemus viranomaisten toimesta normaaliin aikuistumiseen tai parisuhteen syntyyn liittyvä kehitys- tai kuormitustekijöitä. Esimerkiksi näiden kaikkien monen mielestä traumaattisten lapsuudenkokemusten yhteys psykoosiin aikuisiällä on kiistaton (https://academic.oup.com/schizophreniabulletin/article/38/4/734/1870335) ja näyttää tosiaan siltä, että geenitutkimus pitäisi hylätä humpuukina, joka ei tuota minkäänlaisia tuloksia.