Turun yliopiston evoluutiopsykologian dosentti Markus J. Rantala tutkimusryhmineen julkaisi tammikuussa 2021 tieteellisen artikkelin, jossa he esittivät olemassa oleviin todisteisiin perustuvan tieteellisen selitysmallin kaksisuuntaisen mielialahäiriön synnylle. Sen mukaan kaksisuuntainen mielialahäiriö johtuu siitä, että länsimaisen elämäntyylin aiheuttama matala-asteinen tulehdus ja krooninen stressi saavat sisäisen kellon epäsynkroniaan niillä, joilla on siihen geneettinen alttius. Sisäisen kellon epäsynkronia aiheuttaa mielialan vaihtelun. Selitystä tukevat mm. havainnot siitä, että ihmisillä, joilla on perinteinen elämäntyyli, kaksisuuntainen mielialahäiriö on paljon harvinaisempaa kuin länsimaista elämäntyyliä elävillä ihmisillä, heillä kun ei tavata matala-asteista tulehdusta ja kroonista stressiä. Selitysmalli haastoi vallalla olevan käsityksen, jonka mukaan kaksisuuntainen mielialahäiriö on pääosin perinnöllinen sairaus ja jonka seurauksena hoito on keskittynyt pelkästään oireiden lääkitsemiseen. Artikkeli julkaistiin arvostetussa Neuroscience and Biobehavioral Reviews –tiedesarjassa (impact factor 8.989). https://doi.org/10.1016/j.neubiorev.2020.12.031

Artikkeli sai suomalaisessa mediassa raivoisan vastaanoton muutamalta psykiatrian professorilta. He väittivät mediassa pystyvänsä osoittamaan, että syntymekanismia ei oltu ratkaistu (sen kun sanotaan olevan lääketieteen vaikein ongelma ratkaistavaksi).

Mediassa Rantalaa arvostelleet Timo Partonen, Erkki Isometsä ja Hasse Karlsson julkaisivat Neuroscience and Biobehavioral Reviews -tiedesarjassa lyhyen kommenttiartikkelin, jossa he yrittivät vakuuttaa, että esitetylle kaksisuuntaisen mielialahäiriön selitysmallille ei olisi tukea. Timo Partonen on Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimusprofessori; Erkki Isometsä on psykiatrian professori ja osallistuu Käypä hoito -suosituksien laadintaan; Hasse Karlsson on Turun yliopiston professori ja Turku Brain and Mind Centerin johtaja. Vaikka he ovat psykiatrian saralla arvostettuja tutkijoita ja korkeissa akateemisissa viroissa, he joutuivat turvautumaan tieteelliseen epärehellisyyteen ja lukijoiden tietoiseen harhaanjohtamiseen yrittäessään vakuuttaa, että Rantala kumppaneineen eivät olisi ratkaisseet kaksisuuntaisen mielialahäiriön syntymekanismia. Tämä ilmenee tuoreessa Markus J. Rantalan ja hänen tutkimusryhmänsä Neuroscience and Biobehavioral Reviews -tiedesarjassa julkaistussa artikkelissa. https://doi.org/10.1016/j.neubiorev.2022.104631

Partosen ja kumppaneiden kritiikin keihäänkärkenä oli heidän esittämänsä väite siitä, etteivät empiiriset havainnot tue sitä, että länsimainen elämäntyyli lisäisi riskiä sairastua kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön. Toisin kuin Rantala kumppaneineen alkuperäisessä artikkelissaan väittivät, Partosen ja kollegoiden mukaan kaksisuuntainen mielialahäiriö olisi 1700-luvun elämäntyyliä elävillä amisheilla yhtä yleistä kuin muilla amerikkalaisilla. Ratkaisevana ja ainoana todisteena väitteellensä he viittasivat artikkeliin, joka ei kuitenkaan ollut tutkinut kaksisuuntaisen mielialahäiriön yleisyyttä, mutta joka sisälsi virheellisen väitteen asiasta. Rantala toimi Partosen ja kollegoiden kriittisen artikkelin anonyyminä vertaisarvioijana Neuroscience and Biobehavioral Reviews -tiedesarjassa ja kertoi vertaisarviointipalautteessaan Partoselle ja kollegoille, että heidän viittaamansa artikkeli ei tutkinut kaksisuuntaisen mielialahäiriön yleisyyttä vaan antoi virheellisen kuvan todistusaineistosta. Partonen kumppaneineen ei kuitenkaan suostunut muuttamaan väitettään. Ei, vaikka myös seuraavalla vertaisarviointikierroksella Rantala esitti saman kritiikin uudelleen ja kirjoitti Neuroscience and Biobehavioral Reviews -tiedesarjan toimittajalle Partosen kumppaneineen pyrkivän tietoisesti harhauttamaan lukijaa. Normaalisti tämän tason virheen osoittaminen riittäisi estämään artikkelin julkaisun. Siitä huolimatta Partonen kumppaneineen onnistui saamaan kommenttiartikkelinsa julkaistua.

Partosen ja kumppanien kommentin toinen pääkritiikki kohdistui siihen, että Rantalan ja kumppaneiden alkuperäisessä artikkelissa oli laskuvirhe. Tämä laskuvirhe oli kuitenkin huomattu ja korjattu jo puoli vuotta aikaisemmin julkaistussa korjauksessa (https://doi.org/10.1016/j.neubiorev.2021.03.027). Tästä Rantala huomautti vertaisarvioinnin yhteydessä Partosta ja kumppaneita, mutta he eivät poistaneet sitä artikkelistaan. Korjauksessa käy ilmi, että kaksisuuntaisen mielialahäiriön yleisyys amerikkalaisilla yhden vuoden aikana oli 1,4%. Sen sijaan 1700-luvun elämäntyyliä eläneillä amisheilla tehdyssä tutkimuksessa saatiin viiden vuoden ajan yleisyydeksi 0,48%. Tältä pohjalta Partonen kumppaneineen laskivat, että kaksisuuntainen mielialahäiriö olisi amisheilla ”vain” 4,6 kertaa harvinaisempaa kuin muilla amerikkalaisilla. Vaikka vertaisarvioinnissa Partosta ja kumppaneita vaadittiin mainitsemaan, että he vertasivat yhden vuoden yleisyyttä viiden vuoden yleisyyteen, eivät he suostuneet muuttamaan tätä artikkelissaan. He siis halusivat luoda lukijalle kuvan siitä, että kaksisuuntainen mielialahäiriö on paljon yleisempää amisheilla kuin mitä se todellisuudessa oli.

Partosen ja kumppaneiden virheellinen kritiikki ei kuitenkaan jäänyt tähän. He väittivät, ettei olisi riittäviä todisteita sen osoittamiseksi, että kehon matala-asteinen tulehdus voisi aiheuttaa tulehdusta aivoissa eli neuroinflammaatiota. Vertaisarviossaan Rantala oli kuitenkin esittänyt heille pitkän listan tutkimuksia ja niistä tehtyjä katsausartikkeleita, joissa todetaan kehon matala-asteisen tulehduksen voivan aiheuttaa neuroinflammaatiota. Kuten Rantalan ja kumppaneiden vastineesta ilmenee, ihmisillä on jopa tehty kokeellisia tutkimuksia, joissa on osoitettu, että tulehdussytokiinien injektoiminen verenkiertoon aiheuttaa koehenkilöille neuroinflammaation.

Partosen ja kumppaneiden kommenttiartikkelin vertaisarvioinnin yhteydessä Rantala esitti kahteen kertaan myös runsaasti lisää uusia todisteita siitä, että kaksisuuntainen mielialahäiriö on yleisempää länsimaisen elämäntyylin omaavilla henkilöillä. Esimerkiksi hutterilaisilla tehdyssä tutkimuksessa, johon osallistui 4286 henkilöä, vain kolme täytti kaksisuuntaisen mielialahäiriön diagnostiset kriteerit. Tämä tarkoittaa, että heillä on yli 20 kertaa pienempi todennäköisyys sairastaa kaksisuuntaista mielialahäiriöitä kuin länsimaista elämäntyyliä elävillä amerikkalaisilla. Walesistä kerätyn aineiston perusteella manian takia sairaalaan joutuneiden määrä kasvoi 70 vuodessa peräti seitsenkertaiseksi. Väestötason tutkimusten perusteella Yhdysvalloissa kaksisuuntaisen mielialahäiriön yleisyys lisääntyi 1970-luvulta kolmessa vuosikymmenessä lähes kaksinkertaiseksi. Myös Kiinassa, jossa elämäntavat ovat modernisoituneet nopeasti, on kaksisuuntaisen mielialahäiriön yleisyys yli kaksinkertaistunut alle 30 vuodessa. Tämä ilmeni 32 tutkimusta kattaneessa meta-analyysissä. Nämä todisteet sopivat huonosti psykiatriassa vallalla olevaan käsitykseen siitä, että kaksisuuntainen mielialahäiriö on pääosin perinnöllinen sairaus eikä sen yleisyys olisi vuosien varrella muuttunut (nämä kaikki uudet todisteet eivät kuitenkaan mahtuneet mukaan Rantalan ja kumppaneiden vastineartikkeliin tiedelehden asettaman standardisanamäärärajoituksen takia.)  Partonen ja kollegat vastasivat vertaisarviointipalautteeseen toteamalla, että heidän kommenttiartikkelissaan ei ole riittävästi tilaa käsittelemään näitä asioita. Näistä näkemistään todisteista huolimatta Partonen ja kumppanit kuitenkin harhauttavat lukijaa väittämällä, että olemassa olevien todisteiden perusteella moderni länsimainen elämäntyyli ei vaikuttaisi kaksisuuntaisen mielialahäiriön yleisyyteen.

Kommenttiartikkelissaan Partonen kumppaneineen myös sortuivat olkiukko-argumentaatiovirheeseen. He siis väittivät asioita, joita Rantala kumppaneineen ei ollut väittänyt artikkelissaan ja sitten kumosivat nämä väitteet. Tätä argumentaatiotapaa esiintyy usein silloin kun yritetään saada vastapuoli näyttämään lukijan silmissä asiantuntemattomalta – lukijat kun harvoin tutustuvat riittävän huolella alkuperäiseen artikkeliin havaitakseen olkiukko-argumentaatiovirheen.

Rantalan ja kumppaneiden Neuroscience and Biobehavioral Reviews -tiedesarjassa julkaisema vastausartikkeli Partosen ja kollegoiden kritiikkiin kävi läpi yli 5 kuukautta kestäneen anonyymin vertaisarvioinnin. Sarjan päätoimittaja tutustui tapaukseen ja hyväksyi nimettömän vertaisarvioijan kanssa Rantalan ja kumppaneiden näkemyksen siitä, että Partonen kumppaneineen pyrkivät harhaanjohtamaan lukijoita, kuten Rantalan ja kumppaneiden vastineen lopussa todetaan.

Vaikka psykiatrian professorit Partosen johdolla onnistuivat tahraamaan Rantalan mainetta julkisuudessa, kovasta yrittämisestä huolimatta psykiatrit eivät siis pystyneet löytämään ainoatakaan virhettä Rantalan ja kumppaneiden esittämästä selitysmallista – kuten eivät ketkään muutkaan ole kuluneen vuoden aikana. Sen sijaan julkaisun jälkeen on ilmestynyt kasapäin todisteita selitysmallin tueksi (esim. Lucidi et al., 2021, https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/33918462/ , Vadodaria et al., 2021, https://doi.org/10.1016/j.stemcr.2021.02.004), Saunders et al. 2021 https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/34218509/. Näyttää siis yhä vahvemmin siltä, että Rantala kumppaneineen onnistui ratkaisemaan kaksisuuntaisen mielialahäiriön syntymekanismin. Tämä kehitysaskel mahdollistaa sen, että nyt voidaan lähteä kehittämään kaksisuuntaisen mielialahäiriön hoitoja, jotka kohdistuvat juurisyihin, eivätkä vain keskity lääkitsemään oireita, kuten psykiatriassa tällä hetkellä tehdään. Vain vaikuttamalla juurisyihin voi potilaat parantua.

Partosen ja kumppaneiden olisi ollut helppo osoittaa, ettei Rantala kumppaneineen ollut ratkaissut kaksisuuntaisen mielialahäiriön syntymekanismia esittämällä paremmin havaintoihin perustuvan selitysmallin tai osoittamalla, että joku muu oli jo esittänyt saman selitysmallin. Näin he eivät kuitenkaan tehneet, sillä heillä ei ollut esittää parempaa selitysmallia. Psykiatrian kirjoissa myönnetään avoimesti, ettei kaksisuuntaisen mielialahäiriön syntymekanismia ole ymmärretty. Kritisoidessaan suomalaisissa sanomalehdissä Rantalan esittämää selitysmallia professorit väittivät, ettei artikkelissa ollut mitään uutta ja että samanlaisia selitysmalleja on julkaistu aiemmin. He eivät kuitenkaan osoittaneet ainuttakaan artikkelia, jossa Rantalan ja kumppaneiden selitysmalli oltaisiin aiemmin julkaistu. Tämä on ymmärrettävää, sillä sellaista ei ole.

Tieteessä kritiikki selitysmalleille ja teorioille on hyvästä, sillä se auttaa kehittämään niitä yhä paremmin havaintoihin sopiviksi. Valitettavasti psykiatrian professorien esittämän kritiikin tarkoitus ei näytä olevan lisätä ymmärrystä aiheesta eikä löytää parempia hoitokeinoja kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön vaan antaa lukijalle tarkoituksella virheellinen kuva Rantalan ja kumppaneiden selitysmallista, kuten Rantalan ja kumppaneiden uuden vastineartikkelin lopussa todetaan.

 

Rantala kommentoi: Psykiatrian professorit syyllistyivät myös Suomen mediassa tarkoituksellisesti harhaanjohtamaan lukijoita.

 

Esimerkiksi Iltalehden sivuilla (IS 28/1/2021) Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimusprofessori Timo Partonen vähätteli tutkimuksemme merkitystä toteamalla, että samanlaisia selitysmalleja on esitetty aiemminkin. Nettiversiossa väitteen vakuudeksi oli linkattu tieteellinen artikkeli. Tieteellinen artikkeli ei kuitenkaan tukenut Partosen esittämää väitettä, sillä siinä ei esitetä samansuuntaista mallia – siinä ei edes käsitellä evoluutiopsykologiaa. Vaadittuani Iltalehdeltä virheen korjaamista Partonen lisäsi uusia viitteitä nettijuttuun. Niissäkään ei kuitenkaan ole esitetty mitään samansuuntaista kuin selitysmalli, jonka esitämme artikkelissamme. Osa niistä ei edes tutkinut koko aihetta.

Nähtyäni muutoksen otin uudestaan yhteyttä Iltalehden päätoimittajaan ja pyysin heitä korjaamaan virheen tai poistamaan väittämän. He korjasivat sen muotoon: Partosen mukaan samansuuntaisia hypoteeseja, ei täysin identtisiä, on esitetty aiemminkin. Iltalehti ei suostunut kuitenkaan tekemään enempää muutoksia tai vetämään uutista pois.

Partosen lisäksi haastatteluani ja artikkeliamme kritisoi Helsingin sanomissa professori Erkki Isometsä vastineessaan (HS 29/1/2021.) sekä psykiatrit Noora Scheinin, Hasse Karlsson ja Jarmo Hietala mielipidekirjoituksessaan (HS 30/1/2021.). Myös heidän kritiikkinsä alkaa sillä, että hypoteesimme ei ole uusi, ja he antavat ymmärtää, että se ei tuo mitään uutta alalle.

Neuroscience and Biobehavioral Review -tiedelehdessä julkaisemassa kommenttiartikkelissaan he eivät kuitenkaan kyenneet viittaamaan yhteenkään artikkeliin, jossa olisi julkaistu sama idea. Tässä valossa Isometsän Helsingin Sanomissa esittämä väite jonka mukaan selitysmallimme on silkkaa hölynpölyä, ja että samanlaisia hypoteesejä esitetään kuin sieniä sateella, on vähintäänkin erikoinen.

Mediassa professorit syyllistyivät myös klassiseen olkiukko-argumentaatiovirheeseen väittäessään minun  sanoneen muuta kuin mitä haastatteluissa tai artikkelissamme on sanottu, ja kumoavat itse esittämänsä väitteen. Näin he yrittävät saada minut näyttämään lukijan silmissä asiantuntemattomalta.

Scheinin kumppaneineen esittivät kysymyksen: Miltä Rantalan kommenttien jälkeen tuntuu niistä, joille häiriö on puhjennut terveellisistä elämäntavoista huolimatta? Emme ole kuitenkaan väittäneet, että terveelliset elämäntavat estävät kaksisuuntaisen mielialahäiriön synnyn jokaisen kohdalla. Sekä lehtihaastattelussamme että artikkelissamme toteamme selkeästi, että ympäristötekijöillä, kuten suoliston mikrobistolla ja lapsuuden traumoilla, on vaikutusta kaksisuuntaisen mielialahäiriön syntyyn, sillä ne vaikuttavat stressiherkkyyteen. Suoliston mikrobisto voi mennä epätasapainoon esimerkiksi antibioottikuurien seurauksena. Me myös perimme suoliston mikrobiston äidiltämme, joten on mahdollista, että sairaudelle altistava huono suoliston mikrobisto voi kulkea suvussa. Itseasiassa en edes kiellä geenien vaikutusta vaan totean lehtijutussa, että geenit toki lisäävät alttiutta sairastua, mutta itse sairastuminen tapahtuu pääosin ympäristön ja elämäntapojen sysäyksestä. Toisaalta vaikka olisi voimakaskin geeneettinen alttius ei välttämättä koskaan sairastu jos terveellisen elämäntyylin seurauksena stressi ei pääse kroonistumaan eikä ole matala-asteista tulehdusta, kuten tutkimukset amisheilla, hutterilaisilla ja metsästäjä-keräilijöillä antavat ymmärtää.

Scheinin kumppaneineen myös heittää ylleni epäilyksen, että olisin rohkaissut kaksisuuntaista mielialahäiriötä sairastavia luopumaan lääkityksestään. Asia on kuitenkin päinvastoin. Sekä artikkelissamme että haastattelussani totean, että monet lääkehoidot tehoavat kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön ja vähentävät potilaiden itsemurhariskiä. Selitysmallimme mukaan nämä lääkehoidot eivät kuitenkaan hoida sairauden juurisyytä vaan oiretta. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö lääkkeitä kannattaisi käyttää.

Ei siis voida mustavalkoisesti sanoa, että elämäntavat olisivat ainoa vaihtoehto hyvään terveyteen tai että lääkkeillä ei tietyissä tilanteissa olisi paikkaansa. Ihminen on kokonaisuus ja tieteen tehtävänä on tutkia eri osa-alueiden vaikutuksia, painotuksia ja arvioida näiden hyötyjä ja haittoja. Näin myös kaksisuuntaisen mielialahäiriön hoidossa.

Psykiatrit kritisoivat artikkeliamme myös siitä, ettemme tehneet mitään varsinaista koetta tai olleet potilaiden kanssa tekemisissä tutkimusta tehdessä. Se on tietysti totta. Selitysmallimme luomiselle ei kuitenkaan tarvinnut tehdä tutkimuksia vaan hyödynsimme olemassa olevia meta-analyysejä ja review-artikkeleita, jotka perustuivat kymmeniin tutkimuksiin. Se, että selitysmallimme pohjautuu meta-analyyseihin ja review-artikkeleihin tekee siitä tieteellisesti vahvemman kuin se, että se olisi perustunut yksittäiseen itse tekemäämme tutkimukseen.

Partonen sekä muut artikkeliamme kritisoineet psykiatrit myös antavat vähättelevästi ymmärtää, että kyseessä on vain hypoteesi eikä sen puolesta ole todisteita. Se on kuitenkin selitysmalli, joka perustuu mittavaan joukkoon tutkimuksia ja meta-analyyseja ja tarjoaa johdonmukaisen viitekehyksen, joka selittää nämä karttuneet havainnot. Tästä selitysmallista voidaan johtaa tieteellisiä ennusteita, joita kokeellisesti testaamalla voidaan päätellä, onko malli virheellinen vai ei. Mikäli malli kestää riittävän kovaa testaamista, se hyväksytään ajan mittaan tiedeyhteisössä ja ylennetään teoriaksi. Mikäli ei, se hautautuu tieteen historiaan. Siihen, onko selitysmallimme ratkaisu kaksisuuntaisen mielialahäiriön syntymekanismiksi, tulee aika toimimaan tuomarina. Tieteessä ratkaisevat todisteet, eivät mielipiteet.

Professorien olisi ollut helppo lopettaa keskustelu aiheesta esittämällä parempi selitysmalli kaksisuuntaisen mielialahäiriön synnylle tai viittaamalla vahvaan tutkimusnäyttöön selitysmalliamme vastaan. He eivät sitä tehneet, koska sellaisia ei ole.

Meidän selitysmallimme antaa toivon siitä, että sen pohjalta pystytään kehittämään parempia hoitoja: sekä tehokkaampia lääkkeitä että täydentäviä elämäntapahoitoja. Ehkä jonakin päivänä kaksisuuntainen mielialahäiriö on parannettavissa selitysmallistamme johdettujen hoitojen ansiosta.

JÄTÄ VASTAUS