Olen viettänyt elämästäni noin vuodet 2006-2016 siten, että aivotoimintaani on muutettu lukemattomien lääkeaineiden keinoin. Käyttämiäni neurolepteja (neuron = hermo, lepsis = tarttua) eli psykiatrisin termein psykoosilääkkeitä, pitkäaikaiskäytössäni olivat Leponex, Abilify, Zyprexa, Risperdal, Truxal ja Ketipinor. Tässä kuvaan millaista on elää neuroleptien vaikutuksen alaisena. Psykoosilääkkeiden vaikutuksissa on yksilöllistä vaihtelua, mutta vaikutusmekanismit ja kemialliset yhdisteet aiheuttavat kaikille samantyyppisiä vaikutuksia. Aion nyt kulttuurillemme epäkonventionaalisesti yleistää kokemustietoa yhdistäen siihen muun maailman havainnoinnin ja tieteen. Etuni on se, että pystyn vertailemaan elämää psykoosilääkittynä lääkevieroituksen jälkeiseen elämään. Lääkkeiden käyttäjälle oman tilansa vakavuuden tunnistaminen on erittäin vaikeaa, aivan kuten dementikollekin on vaikea tunnistaa muistinsa olevan heikko. Psykiatrit taas altistuvat tieteelle, joka on lääketeollisuuden vaikutuksen vääristämää ja psykiatrian opiskelu altistaakin ihmiset nykyään merkittävälle kognitiiviselle harhalle. Psykiatrien virheellisistä tulkinnoista johtuen myös retorisen vallan kohteena olevat psykoosilääkkeiden käyttäjät altistuvat samoille virhetulkinnoille. Muistutan kuitenkin samalla, että psykoosilääkkeiden nopea lopettaminen on vaarallista ja voi johtaa hengenvaarallisiin vieroitusoireisiin.

Eli mihin ihminen voi varautua saadessaan psykoosilääkityksen?

Ihmisen tulee varautua uuteen sairauteen. Alkuperäinen hoitoon hakeutumisen syy kuten kaaosmainen elämäntilanne, kiihtymys, unettomuus, ahdistuneisuus ja kulttuuriin sopimattomat omituiselta vaikuttavat kokemukset, muuttuvat varsin nopeasti toiseksi, psykoosilääkkeiden aiheuttamaksi sairaudeksi. Siihen kuuluvat:

1. Tahdottomuus. Psykoosilääkkeitä käyttävä ihminen ei useinkaan jaksa kiinnostua pukeutumisestaan, hygieniastaan, terveellisestä ruokavaliosta tai säännöllisen vuorokausirytmin ylläpitämisestä. Tämä johtuu ensisijaisesti siitä, että psykoosilääkkeet estävät kroonisesti aivojen normaalia dopamiinitoimintaa.

2. Anhedonia eli kyvyttömyys tuntea mielihyvää. Psykoosilääkkeet latistavat perustavanlaatuisesti tunteiden kokemista, jolloin ihminen ei saa enää nautintoa samoista asioista kuin ennen.

3. Tunneilmaisun latistuminen. Potilas ei pysty psykoosilääkkeidensä takia ilmeillään, eleillään tai muulla nonverbaalisella viestinnällä ilmaisemaan tunnetilojaan. Merkittävin syy tähän on se, että tunnetiloja ei lääkityksestä johtuen enää entisessä mittakaavassa ole.

4. Masennusoireet. Neuroleptien käyttäjät ovat tavallisesti masentuneita. Tämä johtuu ensisijaisesti lääkkeiden takia menetettyinä mahdollisuuksina, ihmisyyteen liittyvien piirteiden latistumisesta sekä siitä, että uudet psykoosilääkkeet estävät serotoniinitoimintaa. Potilaiden serotoniintaso on siis liian alhainen, mitä yritetään paikata syömällä holtittomasti roskaruokaa. Zyprexan ja Leponexin kaltaisten serotoniiniantagonistien käyttäjät kuolevatkin tavallisesti nuorina sydän- ja verisuonitauteihin.

5. Kognitiivisen kyvykkyyden romahtaminen. Psykoosilääkkeiden käyttäjät menettävät kykynsä tehdä kognitiivisesti vaativia suoritteita ja jotkut ennen älykkäät ihmiset taantuvat lääkkeiden takia dementikon tasolle. Yleistä on muistin heikentyminen, ongelmanratkaisukyvyn häiriintyminen sekä kognitiivisen suorituskyvyn kokonaisvaltainen romahtaminen.

6. Seksuaalisten halujen ja kykyjen latistuminen. Jo yleinen tunteiden latistuminen aiheuttaa seksuaalisuuden tukahtumista. Kemiallisella tasolla psykoosilääkkeet nostavat maitohormoni prolaktiinin määrää, mikä saattaa näkyä esimerkiksi rintojen kasvuna sukupuolesta riippumatta. Prolaktiinitason noustessa keho tulkitsee olevansa raskaana, ja samalla seksuaaliset halut ja kyvyt heikentyvät.

Skitsofrenia on diagnoosina kuin kuolemantuomio, koska potilaat voivat varautua yllä kuvattuun uuteen ja toivottomaan sairauteen, jonka etiologia on tunnettu ja sairauden aiheuttaa psykoosilääkitys. Sairauden keskeiset oireet ovat tahdottomuus, kyvyttömyys tuntea mielihyvää, tunneilmaisun latistuminen, masennus, kognitiivisten kykyjen romahtaminen sekä seksuaalisuuden tukahtuminen. Muihin seurauksiin kuuluu sosiaalinen syrjäytyminen konkretisoituen tavallisesti työkyvyttömyyseläkkeeseen. Kun psykoosi on lääkkeillä nopeasti pysäytetty, jää aivoilla psykoosin muodossa alkanut traumanpurku tai henkinen prosessi kesken. Alkuperäinen ongelma tuleekin tavallisesti vahvasti lääkityillä silloin tällöin pintaan, ja tämä tulkitaan psykiatrien toimesta niin, että lääkitystä on lisättävä entisestään. Mikäli alkuperäiset ongelmat olivat lieviä, saattaa lääkityskin olla lievempi ja diagnoosi jokin muu kuin skitsofrenia.

Vakavin seuraus neuroleptien aiheuttamasta vakavasta neurologisesta sairaudesta on ennenaikainen, keskimäärin noin 20 vuotta aikaistuva kuolema, joka merkitään tilastoissa ja tutkimuksissa “luonnolliseksi kuolemaksi”. Tämä johtuu paitsi lääkkeen neurotoksisista vaikutuksista, myös sosiaalisesta syrjäytymisestä ja kariutuneista tulevaisuudensuunnitelmista.

Lääkärille ohje on, että uusia psykiatrisia sairauksia ei tulisi diagnosoida alkoholin tai huumeiden vaikutuksen alaisille potilaille. Koska lääkkeitä kuitenkin on saatava kaupaksi, diagnosoidaan psykoosilääkkeiden aiheuttama vakava sairaus yleensä skitsofreniaksi, jota taas selitetään geenien ja ympäristön yhteisvaikutuksella. Alkuperäinen ongelma, jonka takia potilas on tullut hoitoon, on aivan eri asia kuin sairaus josta hän loppuelämänsä kärsii.

Psykoosien hoito on Suomen vakavin ihmisoikeusrikkomus ja siksi psykooseihin on järjestettävä lääkkeetöntä hoitoa kuten Norjassakin. Toinen hyvä vaihtoehto on levittää avoimen dialogin periaatteita, mutta myös täysin lääkkeetön hoito olisi siis tarpeen. Psykiatrinen hoito tuottaa potilaille uuden sairauden, skitsofrenian, jossa alkuperäisen ongelman käsittely jää kesken ja krooniset oireet johtuvat käytännössä pelkästään neuroleptilääkityksestä. Psykoosilääkittynä eläminen on harmaata arkea vailla suuria intohimoja.

JAA
Edellinen artikkeliSkitsofrenian Käypä hoito uhkaa potilaiden henkeä ja terveyttä
Seuraava artikkeliErilaisia tietämisen tapoja
Tapio Gauffin on yhteiskuntatutkimuksen opiskelija ja psykiatriasta selviytyjä. Gauffin ei pidä pitkäaikaista lääkehoitoa toipumisen kannalta hyvänä vaihtoehtona ja toivoo siirtymistä neurobiologisesta humanistiseen psykiatriaan.

22 KOMMENTIT

  1. Erittäin hyvä ja kattava kirjoitus. Kiitos, Tapio! Olen kokenut omassa elämässäni samanlaisia asioita, ja nyt kun olen purkanut lääkitykseni, allekirjoitan kaiken. Psykoosien hoito on Suomen vakavin ihmisoikeusrikkomus. Tämä asia pitää saada nostettua julkisuuteen.

    • Kiitos kommentista, Marita! Psykoosien hoito on suorastaan rikos ihmisyyttä vastaan. Tappavia kemikaaleja pakkoinjektoidaan ihmisten kehoon, mikäli sanallinen taivuttelu ei tuota hedelmää.

  2. Tämä on just eikä melkein voin 100%-sesti sanoa omaisen puolesta kun olemme yrittäneet irti vahvoista psykoosilääkkeistä vuosien ajan siinä onnistumatta koska puoskarointi ei tue ollenkaan sitä mahdollisuutta että lääkkeissä olisi jotain vikaa.. haittavaikutuksia vieroitusoireita, helvettiä maan päällä. Jonain päivänä se onnistuu siitä aion pitää myös minä huolen. olisi hyvä kun nämä irvikuvat jotka itseään lääkäreiksi kutsuvat joutuisivat itse maistaa omaa lääkettään esimerkiksi leponex kuuri puoli vuotta saisivat nähdä mitä myrkkyjä syöttävät potilaille en.

    • Kiitos palautteesta! Olen siirtynyt kaikista politiittisista kielipeleistä kertomaan totuuden psykoosinhoidon asiaintiloista. Totuus on niin ruma, etten ole viitsinyt sitä ennen uutta Käypä hoito -päivitystä yleensä edes kirjoittaa. Päivitys oli melkoinen pettymys ja osoitus siitä, että ilman kovaa painetta mikään ei muutu.

  3. Psykoosien hoidon muuttuminen olisi kuitenkin sekä nykyiselle psykiatrialle että lääketeollisuuden osakekursseille valtava takaisku. Siksi tilanne on hyvin haastava. Lääkeyhtiöiden osakkeiden arvo ja varsinkin psykiatrian profiloituminen lääketieteeksi on pitkälti kiinni juuri psykoosien hoidon järjestämistavasta. Muutos on kivinen tie, mutta toisessa päässä painavat ihmisoikeudet, joita hoito nyt polkee.

  4. Loistava kirjoitus. Neuroleptilääkityksen ei tarvitse olla vahvin mahdollinen, kun sen lopettaessaan huomaa olleensa kyvytön arvioimaan omaa tilannettaan käytön aikana. En myöskään itse pystynyt siihen ja sain kuulla lopetuksen jälkeen, että olin aikaisemmin ns. skarppi ihminen, mutta vielä skarpimpi ilman lääkitystä. Tuttava kertoi huomanneensa muutoksen itsessään ennen ja jälkeen, kun oli lopettanut ketiapiinin käytön annoksella 75mg. Siitäkin huomaa, että annoksen ei tarvitse olla iso, kun se muuttaa ihmistä.

    Neuroleptien vaikutusmekanismista ja haitoista päätellen niiden ei ole tarkoituskaan parantaa, mutta niillä saadaan potilaasta näennäisesti toipunut ja helpompi käsitellä. Toisin sanoen kiihtyneestä ja sekavan oloisesta potilaasta tulee vähän ilmehtivä tyhjä kuori, jota ei motivoi mikään. Sellainen elämä ei ole ihmisen elämää.

    Hoidon resursseista tuhlataan iso osa siihen, että saadaan potilas ajattelemaan lääkemyönteisesti ja sairauskeskeisesti, jolloin hän hyväksyy kohtalonsa ja ajattelee, että mitään muuta ei voi olla.

    • Kiitos kommentista! Tosiaan, neuroleptit muuttavat ihmistä ja jos parantumisen näkökulmasta asiaa katsoo, niin se ei noiden lääkkeiden vaikutusmekanismin vuoksi ole mahdollista. Kuten blogissa kuvailin, niin psykoosilääkitys on sairauden aiheuttaja ja se näkyy sitten ulospäin toisinaan suorastaan vajaamielisyytenä.

  5. Minulla on kysymys. Miten sitten hoidetaan psykoosi + syvät traumat, jos lääkitys tuottaa uuden “sairauden”? Mistä löytää sellaisen lääkärin, joka osaa hoitaa muulla tavoin? Ja sellaiseen hintaan, että tavallisella duunarilla on hoitoon mahdollisuus.

    • Ainakaan Tampereelta ei ole löydetty lääkäriä, joka osaisi hoitaa ketään ilman lääkkeitä. Ja koska lääkitys nähdään psykiatrin tärkeimpänä tehtävänä diagnosoinnin ohella, niin ei taida mistään löytyäkään (paitsi Länsi-Pohjassa psykoosilääkkeitä käytetään vähän). Selviytymistarinat ovat yleensä sellaisia, että lääkitys on lopetettu aikaisessa vaiheessa tai sitten myöhemmin on munkilla päästy hirveiden vieroitusoireiden saattelemana lääkkeistä eroon. Tai sitten on kokenut kotona psykoosinsa ja jatkanut elämää. Eli sellaista lääkäriä ei tällä hetkellä valitettavasti helposti löydy ja lääkkeiden vähentäminen tuollaisessa tilanteessa on melkoinen riski.

      Kertookin psykiatriasta aika paljon, että kun ihmisillä on ollut traumoja, haasteita ja kriisejä aina, niin nyt sitten muutaman kymmenen vuoden ajan niistä ei ilman teollisuuskemikaaleja enää ole ollut mitään mahdollisuutta selvitä.

      Lääkkeettömälle hoidolle olisi kyllä kysyntää ja sen järjestäminen on pelkästään asenteesta ja tahdosta kiinni. Käypä hoito -opit pitäisi hylätä.

  6. Tri Hoffer hoiti menestyksekkäästi ns mielisairauksia vitamiini B3:lla eli niasiinilla sekä levolla ja hyvällä ruoalla.

  7. Kiitos Tapio jälleen nasevasta artikkelista! Mitä mieltä olet psykoosilääkkeiden käyttämisestä kuuloharhoihin?

    • Kiitos kommentista! Neuroleptien ainoa tunnettu hyöty on saada akuutti psykoosi nopeammin loppumaan kuin ilman lääkkeitä, pään sisäisiä ääniä myöten. Kaiken tämän kirjoittelun tarkoitus on nostaa se kysymys, että onko lääkitseminen sen arvoista, koska haitat ovat usein lähes sietämättömät ja elinikäiset. Pitkällä aikavälillä äänetkin voivat kroonistua lääkkeiden käyttäjillä, vaikka ne saataisiin nopeammin loppumaan.

      Itse toivoisin että psykoosia siedettäisiin, annettaisiin emotionaalista tukea ja mietittäisiin sisäisen maailman merkitystä, pään sisäisiä ääniä myöten. Lisäksi lääkärit voisivat keksiä muunkin tavan auttaa elämään äänien kanssa kuin antaa lääkkeitä. Joillekin äänet ovat varsin ahdistavia ja silloin ei yleensä muuta sitten keksitä tällä hetkellä kuin lääkitä äänet pois, mikä on minusta ikävää.

      • Psykiatrit selittävät, että toinen psykoosi tulee ensimmäisen jälkeen täydellä varmuudella, ja siksi lääkitys on pakollinen. Eräs sanoi, että skitsofrenia on etenevä sairaus. Koska minulla oli masennusta nuorempana ennen psykoosia, sitä pidetään merkkinä elinikäisestä sairaudesta. On kummallista, että jotkut ylilääkärit ovat psykoterapeutteja, mutta vakavien olotilojen yhteydessä sitten väittävätkin, etteivät esim. lapsuuden kaltoinkohtelu ja kiusaaminen vaikutakaan mielenterveyteen. Toisaalta jos minulla on selkeä näkemys siitä, mitä tarvitsen, näkemykseni tyrmätään, koska se ei sovi hoitosuosituksiin tai heidän lokeroituneeseen mieleensä. Tulee tunne, etteivät he ajattele asioita loppuun asti.

        • Tosiaan, nykyinen psykiatria vähättelee ihmisten vaikeita kokemuksia kuvaamallasi tavalla ja potilaan tulevaisuudesta ollaan liian varmoja. Psykiatrien synkät ennusteet koskien lääkityksen tarvetta ja sairauden kulkua toteuttavat valitettavan usein itsensä, kun potilaat ottavat synkät ennusteet asiantuntijan tietäminä faktoina.

  8. Allekirjoitan täysin! Vaikka lääkittynä eläminen ei olekaan ihmisen elämää, siihenkin lopulta tottuu. Koska mielihyvää ei saa mistään toiminnasta, tulee houkutus hakea mielihyvä päihteistä. Tästä oli jossakin täällä jo keskusteltu. Ennen psykoosilääkitystä join alkoholia ehkä kaksi kertaa vuodessa. Viimeiset viisi vuotta olen ollut melkein joka tai joka toinen päivä pikku maistissa, ja pisimmät raittiusjaksot ovat olleet ehkä joitakin viikkoja. Noin viisi vuotta sitten minut julistettiin skitsofreenikoksi ja pantiin eläkkeelle.

    Itsemurha on myös minulle suuri haave. Aloitekyky ei kuitenkaan todennäköisesesti riitä toteutukseen. Valitettavasti sosiaalisia verkostoja minulla ei ole. Ne olisivat välttämättömiä lääkkeen vähennyksessä. Luulen tällaisen umpikujatilanteen koskevan monia.

    Suurin kysymys tietenkin on, miten psykooseja tulisi hoitaa. Psykiatrian poliklinikoilla uskotaan lujasti, että mielisairaudet ja sairaudet ylipäätään tulevat kuin tyhjästä. Niille ei kuulemma ole mitään tehtävissä lääkkeen syöntiä lukuunottamatta. Jopa masennuksesta hoitajat puhuvat parantumattomana sairautena, vaikka sehän voi johtua tuhannesta syystä. Täytyy kyllä tunnustaa, että minun ja varmaankin monien muiden ongelmat ovat niin monimutkaisia, ettei niihin auta oikeastaan mikään hoito. Olisin tarvinnut tukea jo 25 vuotta sitten. Käymäni psykoanalyysi vain teki minusta ylianalysoivan ja samalla vaikeasti masentuneen psykootikon. Eli rahallakaan ei välttämättä saa tarvitsemaansa apua. En usko, että on olemassa mitään yhtä tiettyä ratkaisua, joka sopii psykoosista toipumiseen. Tiedän toki jo mikä minua auttaisi tällä hetkellä, mutta lääkitys haittaa aloitekykyä. Tietysti asioita voi aina tehdä, mutta on turhauttavaa ponnistella selviytyäkseen arkiruutiineista.

    Mikseivät nämä kiusaamisen ammattilaiset kokeile omia lääkkeitään?

    • Minusta yhteiskunnalla on velvollisuus kantaa vastuuta ihmisestä tuollaisessa tilanteessa. Sinussa on varmasti paljon potentiaalia, vaikka elämässä olisi nyt vaikeaa. Voisikohan järjestötoiminnasta löytyä mielekästä tukea?

  9. Hyvä kirjoitus ja totta joka sana.
    Eräs pitkäaikainen ystäväni kuoli äkillisesti neuroleptien aiheuttamaan myrkytykseen.
    Nämä puoskarilääkärit väittivät kuoleman johtuvan
    mielisairaudesta eikä lääkityksestä mikä ei ole totta.
    Olen erittäin vihainen tapuksesta nämä puoskarit saisivat itse syödä myrkkynsä ja kokeilla mitä tapahtuu.
    Asia on vakava, kuten Tapio sanoi ja on saatava julkisuuteen.

    • Joo, minulta on myös psykiatrinen hoito tappanut läheisen ihmisen ja hoidon takia tuhoutuneita elämiä näen tämän tästä. Kaiken kaikkiaan olisi periaatteessa paljon kostettavaa kun huomioi hoitohistorianikin ja lääkkeiden haittavaikutusten laittamista vakavan mielisairauden oireiksi, mutta työstän tilannetta ja yritän olla kiitollinen kaikesta siitä mitä on. Yleensä se onnistuukin jo ihan hyvin.

      Ylimielinen ja itseään suojeleva hoitotaho, jonka mielestä kukaan ei ole toiminut väärin ja hoito on hyvää, ei tietenkään ole asiaa yhtään edistänyt.

  10. Otan osaa läheisesi kuolemaan.
    Yleensä läheisen ihmisen menetyksestä on vaikea toipua ja surutyö vaatii yleensä aikaa.
    Psykiatrinen hoito kokonaisuudessaan on rikos ihmisyyttä vastaan.
    Myrkyllisiä ”lääkkeitä” kuten neuroleptejä jopa pakotetaan ihmisten kehoon.
    Psykiatrien puoskareiden mielestä surukin on merkki mielisairaudesta.
    En tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa.

JÄTÄ VASTAUS