Olen viettänyt elämästäni noin vuodet 2006-2016 siten, että aivotoimintaani on muutettu lukemattomien lääkeaineiden keinoin. Käyttämiäni neurolepteja (neuron = hermo, lepsis = tarttua) eli psykiatrisin termein psykoosilääkkeitä, pitkäaikaiskäytössäni olivat Leponex, Abilify, Zyprexa, Risperdal, Truxal ja Ketipinor. Tässä kuvaan millaista on elää neuroleptien vaikutuksen alaisena. Psykoosilääkkeiden vaikutuksissa on yksilöllistä vaihtelua, mutta vaikutusmekanismit ja kemialliset yhdisteet aiheuttavat kaikille samantyyppisiä vaikutuksia. Aion nyt kulttuurillemme epäkonventionaalisesti yleistää kokemustietoa yhdistäen siihen muun maailman havainnoinnin ja tieteen. Etuni on se, että pystyn vertailemaan elämää psykoosilääkittynä lääkevieroituksen jälkeiseen elämään. Lääkkeiden käyttäjälle oman tilansa vakavuuden tunnistaminen on erittäin vaikeaa, aivan kuten dementikollekin on vaikea tunnistaa muistinsa olevan heikko. Psykiatrit taas altistuvat tieteelle, joka on lääketeollisuuden vaikutuksen vääristämää ja psykiatrian opiskelu altistaakin ihmiset nykyään merkittävälle kognitiiviselle harhalle. Psykiatrien virheellisistä tulkinnoista johtuen myös retorisen vallan kohteena olevat psykoosilääkkeiden käyttäjät altistuvat samoille virhetulkinnoille. Muistutan kuitenkin samalla, että psykoosilääkkeiden nopea lopettaminen on vaarallista ja voi johtaa hengenvaarallisiin vieroitusoireisiin.
Eli mihin ihminen voi varautua saadessaan psykoosilääkityksen?
Ihmisen tulee varautua uuteen sairauteen. Alkuperäinen hoitoon hakeutumisen syy kuten kaaosmainen elämäntilanne, kiihtymys, unettomuus, ahdistuneisuus ja kulttuuriin sopimattomat omituiselta vaikuttavat kokemukset, muuttuvat varsin nopeasti toiseksi, psykoosilääkkeiden aiheuttamaksi sairaudeksi. Siihen kuuluvat:
1. Tahdottomuus. Psykoosilääkkeitä käyttävä ihminen ei useinkaan jaksa kiinnostua pukeutumisestaan, hygieniastaan, terveellisestä ruokavaliosta tai säännöllisen vuorokausirytmin ylläpitämisestä. Tämä johtuu ensisijaisesti siitä, että psykoosilääkkeet estävät kroonisesti aivojen normaalia dopamiinitoimintaa.
2. Anhedonia eli kyvyttömyys tuntea mielihyvää. Psykoosilääkkeet latistavat perustavanlaatuisesti tunteiden kokemista, jolloin ihminen ei saa enää nautintoa samoista asioista kuin ennen.
3. Tunneilmaisun latistuminen. Potilas ei pysty psykoosilääkkeidensä takia ilmeillään, eleillään tai muulla nonverbaalisella viestinnällä ilmaisemaan tunnetilojaan. Merkittävin syy tähän on se, että tunnetiloja ei lääkityksestä johtuen enää entisessä mittakaavassa ole.
4. Masennusoireet. Neuroleptien käyttäjät ovat tavallisesti masentuneita. Tämä johtuu ensisijaisesti lääkkeiden takia menetettyinä mahdollisuuksina, ihmisyyteen liittyvien piirteiden latistumisesta sekä siitä, että uudet psykoosilääkkeet estävät serotoniinitoimintaa. Potilaiden serotoniintaso on siis liian alhainen, mitä yritetään paikata syömällä holtittomasti roskaruokaa. Zyprexan ja Leponexin kaltaisten serotoniiniantagonistien käyttäjät kuolevatkin tavallisesti nuorina sydän- ja verisuonitauteihin.
5. Kognitiivisen kyvykkyyden romahtaminen. Psykoosilääkkeiden käyttäjät menettävät kykynsä tehdä kognitiivisesti vaativia suoritteita ja jotkut ennen älykkäät ihmiset taantuvat lääkkeiden takia dementikon tasolle. Yleistä on muistin heikentyminen, ongelmanratkaisukyvyn häiriintyminen sekä kognitiivisen suorituskyvyn kokonaisvaltainen romahtaminen.
6. Seksuaalisten halujen ja kykyjen latistuminen. Jo yleinen tunteiden latistuminen aiheuttaa seksuaalisuuden tukahtumista. Kemiallisella tasolla psykoosilääkkeet nostavat maitohormoni prolaktiinin määrää, mikä saattaa näkyä esimerkiksi rintojen kasvuna sukupuolesta riippumatta. Prolaktiinitason noustessa keho tulkitsee olevansa raskaana, ja samalla seksuaaliset halut ja kyvyt heikentyvät.
Skitsofrenia on diagnoosina kuin kuolemantuomio, koska potilaat voivat varautua yllä kuvattuun uuteen ja toivottomaan sairauteen, jonka etiologia on tunnettu ja sairauden aiheuttaa psykoosilääkitys. Sairauden keskeiset oireet ovat tahdottomuus, kyvyttömyys tuntea mielihyvää, tunneilmaisun latistuminen, masennus, kognitiivisten kykyjen romahtaminen sekä seksuaalisuuden tukahtuminen. Muihin seurauksiin kuuluu sosiaalinen syrjäytyminen konkretisoituen tavallisesti työkyvyttömyyseläkkeeseen. Kun psykoosi on lääkkeillä nopeasti pysäytetty, jää aivoilla psykoosin muodossa alkanut traumanpurku tai henkinen prosessi kesken. Alkuperäinen ongelma tuleekin tavallisesti vahvasti lääkityillä silloin tällöin pintaan, ja tämä tulkitaan psykiatrien toimesta niin, että lääkitystä on lisättävä entisestään. Mikäli alkuperäiset ongelmat olivat lieviä, saattaa lääkityskin olla lievempi ja diagnoosi jokin muu kuin skitsofrenia.
Vakavin seuraus neuroleptien aiheuttamasta vakavasta neurologisesta sairaudesta on ennenaikainen, keskimäärin noin 20 vuotta aikaistuva kuolema, joka merkitään tilastoissa ja tutkimuksissa ”luonnolliseksi kuolemaksi”. Tämä johtuu paitsi lääkkeen neurotoksisista vaikutuksista, myös sosiaalisesta syrjäytymisestä ja kariutuneista tulevaisuudensuunnitelmista.
Lääkärille ohje on, että uusia psykiatrisia sairauksia ei tulisi diagnosoida alkoholin tai huumeiden vaikutuksen alaisille potilaille. Koska lääkkeitä kuitenkin on saatava kaupaksi, diagnosoidaan psykoosilääkkeiden aiheuttama vakava sairaus yleensä skitsofreniaksi, jota taas selitetään geenien ja ympäristön yhteisvaikutuksella. Alkuperäinen ongelma, jonka takia potilas on tullut hoitoon, on aivan eri asia kuin sairaus josta hän loppuelämänsä kärsii.
Psykoosien hoito on Suomen vakavin ihmisoikeusrikkomus ja siksi psykooseihin on järjestettävä lääkkeetöntä hoitoa kuten Norjassakin. Toinen hyvä vaihtoehto on levittää avoimen dialogin periaatteita, mutta myös täysin lääkkeetön hoito olisi siis tarpeen. Psykiatrinen hoito tuottaa potilaille uuden sairauden, skitsofrenian, jossa alkuperäisen ongelman käsittely jää kesken ja krooniset oireet johtuvat käytännössä pelkästään neuroleptilääkityksestä. Psykoosilääkittynä eläminen on harmaata arkea vailla suuria intohimoja.
Erittäin hyvä ja kattava kirjoitus. Kiitos, Tapio! Olen kokenut omassa elämässäni samanlaisia asioita, ja nyt kun olen purkanut lääkitykseni, allekirjoitan kaiken. Psykoosien hoito on Suomen vakavin ihmisoikeusrikkomus. Tämä asia pitää saada nostettua julkisuuteen.
Kiitos kommentista, Marita! Psykoosien hoito on suorastaan rikos ihmisyyttä vastaan. Tappavia kemikaaleja pakkoinjektoidaan ihmisten kehoon, mikäli sanallinen taivuttelu ei tuota hedelmää.
Tämä on just eikä melkein voin 100%-sesti sanoa omaisen puolesta kun olemme yrittäneet irti vahvoista psykoosilääkkeistä vuosien ajan siinä onnistumatta koska puoskarointi ei tue ollenkaan sitä mahdollisuutta että lääkkeissä olisi jotain vikaa.. haittavaikutuksia vieroitusoireita, helvettiä maan päällä. Jonain päivänä se onnistuu siitä aion pitää myös minä huolen. olisi hyvä kun nämä irvikuvat jotka itseään lääkäreiksi kutsuvat joutuisivat itse maistaa omaa lääkettään esimerkiksi leponex kuuri puoli vuotta saisivat nähdä mitä myrkkyjä syöttävät potilaille en.
Kiitos palautteesta! Olen siirtynyt kaikista politiittisista kielipeleistä kertomaan totuuden psykoosinhoidon asiaintiloista. Totuus on niin ruma, etten ole viitsinyt sitä ennen uutta Käypä hoito -päivitystä yleensä edes kirjoittaa. Päivitys oli melkoinen pettymys ja osoitus siitä, että ilman kovaa painetta mikään ei muutu.
Psykoosien hoidon muuttuminen olisi kuitenkin sekä nykyiselle psykiatrialle että lääketeollisuuden osakekursseille valtava takaisku. Siksi tilanne on hyvin haastava. Lääkeyhtiöiden osakkeiden arvo ja varsinkin psykiatrian profiloituminen lääketieteeksi on pitkälti kiinni juuri psykoosien hoidon järjestämistavasta. Muutos on kivinen tie, mutta toisessa päässä painavat ihmisoikeudet, joita hoito nyt polkee.
Totta. On aivan oikein kutsua nykyistä hoitoa ihmisarvon polkemiseksi.
Loistava kirjoitus. Neuroleptilääkityksen ei tarvitse olla vahvin mahdollinen, kun sen lopettaessaan huomaa olleensa kyvytön arvioimaan omaa tilannettaan käytön aikana. En myöskään itse pystynyt siihen ja sain kuulla lopetuksen jälkeen, että olin aikaisemmin ns. skarppi ihminen, mutta vielä skarpimpi ilman lääkitystä. Tuttava kertoi huomanneensa muutoksen itsessään ennen ja jälkeen, kun oli lopettanut ketiapiinin käytön annoksella 75mg. Siitäkin huomaa, että annoksen ei tarvitse olla iso, kun se muuttaa ihmistä.
Neuroleptien vaikutusmekanismista ja haitoista päätellen niiden ei ole tarkoituskaan parantaa, mutta niillä saadaan potilaasta näennäisesti toipunut ja helpompi käsitellä. Toisin sanoen kiihtyneestä ja sekavan oloisesta potilaasta tulee vähän ilmehtivä tyhjä kuori, jota ei motivoi mikään. Sellainen elämä ei ole ihmisen elämää.
Hoidon resursseista tuhlataan iso osa siihen, että saadaan potilas ajattelemaan lääkemyönteisesti ja sairauskeskeisesti, jolloin hän hyväksyy kohtalonsa ja ajattelee, että mitään muuta ei voi olla.
Kiitos kommentista! Tosiaan, neuroleptit muuttavat ihmistä ja jos parantumisen näkökulmasta asiaa katsoo, niin se ei noiden lääkkeiden vaikutusmekanismin vuoksi ole mahdollista. Kuten blogissa kuvailin, niin psykoosilääkitys on sairauden aiheuttaja ja se näkyy sitten ulospäin toisinaan suorastaan vajaamielisyytenä.
Minulla on kysymys. Miten sitten hoidetaan psykoosi + syvät traumat, jos lääkitys tuottaa uuden ”sairauden”? Mistä löytää sellaisen lääkärin, joka osaa hoitaa muulla tavoin? Ja sellaiseen hintaan, että tavallisella duunarilla on hoitoon mahdollisuus.
Ainakaan Tampereelta ei ole löydetty lääkäriä, joka osaisi hoitaa ketään ilman lääkkeitä. Ja koska lääkitys nähdään psykiatrin tärkeimpänä tehtävänä diagnosoinnin ohella, niin ei taida mistään löytyäkään (paitsi Länsi-Pohjassa psykoosilääkkeitä käytetään vähän). Selviytymistarinat ovat yleensä sellaisia, että lääkitys on lopetettu aikaisessa vaiheessa tai sitten myöhemmin on munkilla päästy hirveiden vieroitusoireiden saattelemana lääkkeistä eroon. Tai sitten on kokenut kotona psykoosinsa ja jatkanut elämää. Eli sellaista lääkäriä ei tällä hetkellä valitettavasti helposti löydy ja lääkkeiden vähentäminen tuollaisessa tilanteessa on melkoinen riski.
Kertookin psykiatriasta aika paljon, että kun ihmisillä on ollut traumoja, haasteita ja kriisejä aina, niin nyt sitten muutaman kymmenen vuoden ajan niistä ei ilman teollisuuskemikaaleja enää ole ollut mitään mahdollisuutta selvitä.
Lääkkeettömälle hoidolle olisi kyllä kysyntää ja sen järjestäminen on pelkästään asenteesta ja tahdosta kiinni. Käypä hoito -opit pitäisi hylätä.
Kyllä, asia juuri näin. Käypä hoito -työryhmä itsekin toteaa, että neuroleptit vaurioittavat useita sisäelinjärjestelmiä. Aivojen tuhoutuminen tosin diagnosoidaan skitsofrenian oireeksi, toisin kuin muiden elinten tuhoutuminen. Mutta lääkkeeksi tarjotaan potilaiden koulutusta hoitomyöntyviksi mikä tarkoittaa heidän viitekehyksessään lääkemyönteisyyttä. Toivottavasti nyt alkavat potilaat ja entiset potilaat rehellisesti laajemmassa mittakaavassa kertoa, millaisista myrkyistä on kyse. Rehellisimmät ammattilaisetkin kyllä tietävät missä mennään. Näitä lääkkeitä kutsuttiin markkinoille tullessaan kemialliseksi lobotomiaksi ja siitähän oikeasti on kyse.
Näiden aineiden terveysvaikutuksissa ei koskaan ole ollut mitään epäselvää, mutta pieni joukko vaikutusvaltaisia ja hyvin sponsoroituja tutkijoita ja mielipidejohtajia pitää yllä lääkäreiden ja kansalaisten käsitystä potilaiden vaarallisuudesta ja siten lääkitsemistarpeesta. Ja mitä korruptoituneempi tutkija, sitä helpommin saa psykoosilääkeartikkelinsa esimerkiksi Lancetiin. Akateemiset kannuksetkin on siis sidottu lääketeollisuuteen.
Tri Hoffer hoiti menestyksekkäästi ns mielisairauksia vitamiini B3:lla eli niasiinilla sekä levolla ja hyvällä ruoalla.
Nousit tavallaan pois Titanicista Manchesterissa lopettaessasi noiden lääkkeiden käytön jo alkuvaiheessa! Tunnen ihmisiä, jotka ovat joutuneet käyttämään noita samoja ja muita vastaavia aineita vuosikymmeniä, ja heille on tullut niistä vakavia neurologisia vaurioita. Lisäksi fyysinen kunto on monin tavoin heikentynyt.
Kiitos Tapio jälleen nasevasta artikkelista! Mitä mieltä olet psykoosilääkkeiden käyttämisestä kuuloharhoihin?
Kiitos kommentista! Neuroleptien ainoa tunnettu hyöty on saada akuutti psykoosi nopeammin loppumaan kuin ilman lääkkeitä, pään sisäisiä ääniä myöten. Kaiken tämän kirjoittelun tarkoitus on nostaa se kysymys, että onko lääkitseminen sen arvoista, koska haitat ovat usein lähes sietämättömät ja elinikäiset. Pitkällä aikavälillä äänetkin voivat kroonistua lääkkeiden käyttäjillä, vaikka ne saataisiin nopeammin loppumaan.
Itse toivoisin että psykoosia siedettäisiin, annettaisiin emotionaalista tukea ja mietittäisiin sisäisen maailman merkitystä, pään sisäisiä ääniä myöten. Lisäksi lääkärit voisivat keksiä muunkin tavan auttaa elämään äänien kanssa kuin antaa lääkkeitä. Joillekin äänet ovat varsin ahdistavia ja silloin ei yleensä muuta sitten keksitä tällä hetkellä kuin lääkitä äänet pois, mikä on minusta ikävää.
Psykiatrit selittävät, että toinen psykoosi tulee ensimmäisen jälkeen täydellä varmuudella, ja siksi lääkitys on pakollinen. Eräs sanoi, että skitsofrenia on etenevä sairaus. Koska minulla oli masennusta nuorempana ennen psykoosia, sitä pidetään merkkinä elinikäisestä sairaudesta. On kummallista, että jotkut ylilääkärit ovat psykoterapeutteja, mutta vakavien olotilojen yhteydessä sitten väittävätkin, etteivät esim. lapsuuden kaltoinkohtelu ja kiusaaminen vaikutakaan mielenterveyteen. Toisaalta jos minulla on selkeä näkemys siitä, mitä tarvitsen, näkemykseni tyrmätään, koska se ei sovi hoitosuosituksiin tai heidän lokeroituneeseen mieleensä. Tulee tunne, etteivät he ajattele asioita loppuun asti.
Tosiaan, nykyinen psykiatria vähättelee ihmisten vaikeita kokemuksia kuvaamallasi tavalla ja potilaan tulevaisuudesta ollaan liian varmoja. Psykiatrien synkät ennusteet koskien lääkityksen tarvetta ja sairauden kulkua toteuttavat valitettavan usein itsensä, kun potilaat ottavat synkät ennusteet asiantuntijan tietäminä faktoina.
Noista pään sisäisistä äänistä, en tiedä mistä puhut tarkkaan ottaen, mutta traumahan voi aiheuttaa kovan sisäisen kriitikon, joka on kuin ääni pään sisällä. Sitähän pitäisi hoitaa tutkimalla mikä sen aiheuttaa, miten se koittaa omalla tavallaan ”auttaa” ihmistä joka vielä elää menneisyydessään.
Kun ihminen lääkitään, eikä hänelle opeteta näitä trauman toimintamekanismejä, ei olekaan mitään toivoa että se ääni hiljenisi. Itse luin kirjaa jossa kerrottin kompleksista traumasta, ja se auttoi paljon.
Allekirjoitan täysin! Vaikka lääkittynä eläminen ei olekaan ihmisen elämää, siihenkin lopulta tottuu. Koska mielihyvää ei saa mistään toiminnasta, tulee houkutus hakea mielihyvä päihteistä. Tästä oli jossakin täällä jo keskusteltu. Ennen psykoosilääkitystä join alkoholia ehkä kaksi kertaa vuodessa. Viimeiset viisi vuotta olen ollut melkein joka tai joka toinen päivä pikku maistissa, ja pisimmät raittiusjaksot ovat olleet ehkä joitakin viikkoja. Noin viisi vuotta sitten minut julistettiin skitsofreenikoksi ja pantiin eläkkeelle.
Itsemurha on myös minulle suuri haave. Aloitekyky ei kuitenkaan todennäköisesesti riitä toteutukseen. Valitettavasti sosiaalisia verkostoja minulla ei ole. Ne olisivat välttämättömiä lääkkeen vähennyksessä. Luulen tällaisen umpikujatilanteen koskevan monia.
Suurin kysymys tietenkin on, miten psykooseja tulisi hoitaa. Psykiatrian poliklinikoilla uskotaan lujasti, että mielisairaudet ja sairaudet ylipäätään tulevat kuin tyhjästä. Niille ei kuulemma ole mitään tehtävissä lääkkeen syöntiä lukuunottamatta. Jopa masennuksesta hoitajat puhuvat parantumattomana sairautena, vaikka sehän voi johtua tuhannesta syystä. Täytyy kyllä tunnustaa, että minun ja varmaankin monien muiden ongelmat ovat niin monimutkaisia, ettei niihin auta oikeastaan mikään hoito. Olisin tarvinnut tukea jo 25 vuotta sitten. Käymäni psykoanalyysi vain teki minusta ylianalysoivan ja samalla vaikeasti masentuneen psykootikon. Eli rahallakaan ei välttämättä saa tarvitsemaansa apua. En usko, että on olemassa mitään yhtä tiettyä ratkaisua, joka sopii psykoosista toipumiseen. Tiedän toki jo mikä minua auttaisi tällä hetkellä, mutta lääkitys haittaa aloitekykyä. Tietysti asioita voi aina tehdä, mutta on turhauttavaa ponnistella selviytyäkseen arkiruutiineista.
Mikseivät nämä kiusaamisen ammattilaiset kokeile omia lääkkeitään?
Minusta yhteiskunnalla on velvollisuus kantaa vastuuta ihmisestä tuollaisessa tilanteessa. Sinussa on varmasti paljon potentiaalia, vaikka elämässä olisi nyt vaikeaa. Voisikohan järjestötoiminnasta löytyä mielekästä tukea?
Hyvä kirjoitus ja totta joka sana.
Eräs pitkäaikainen ystäväni kuoli äkillisesti neuroleptien aiheuttamaan myrkytykseen.
Nämä puoskarilääkärit väittivät kuoleman johtuvan
mielisairaudesta eikä lääkityksestä mikä ei ole totta.
Olen erittäin vihainen tapuksesta nämä puoskarit saisivat itse syödä myrkkynsä ja kokeilla mitä tapahtuu.
Asia on vakava, kuten Tapio sanoi ja on saatava julkisuuteen.
Joo, minulta on myös psykiatrinen hoito tappanut läheisen ihmisen ja hoidon takia tuhoutuneita elämiä näen tämän tästä. Kaiken kaikkiaan olisi periaatteessa paljon kostettavaa kun huomioi hoitohistorianikin ja lääkkeiden haittavaikutusten laittamista vakavan mielisairauden oireiksi, mutta työstän tilannetta ja yritän olla kiitollinen kaikesta siitä mitä on. Yleensä se onnistuukin jo ihan hyvin.
Ylimielinen ja itseään suojeleva hoitotaho, jonka mielestä kukaan ei ole toiminut väärin ja hoito on hyvää, ei tietenkään ole asiaa yhtään edistänyt.
Otan osaa läheisesi kuolemaan.
Yleensä läheisen ihmisen menetyksestä on vaikea toipua ja surutyö vaatii yleensä aikaa.
Psykiatrinen hoito kokonaisuudessaan on rikos ihmisyyttä vastaan.
Myrkyllisiä ”lääkkeitä” kuten neuroleptejä jopa pakotetaan ihmisten kehoon.
Psykiatrien puoskareiden mielestä surukin on merkki mielisairaudesta.
En tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa.
Minulle annettiin kaksi vaihtoehtoa; joko serenase tai zypadhera injektiona sairaalassa, muuten en olisi päässyt kotiin lomalle. Nyt odotan kauhulla huomista päivää kun olen kieltäytynyt injekstiosta. Tukitalon hoitaja uhkasi jo pariviikkoa sitten M1 lähetteellä jos en mene injektiolle.
Kaikki mielenkiinto on mennyt kaikkeen. En saa mitään aikaiseksi. Tupakoin ja juon kahvia.
Tätiäni hoidetaan kuukausittain pistettävillä injektioilla. Kunto on täysin romahtanut. Kykenee makaamaan vain sängyssä. Ruokaa ei saa kaapista tai suihkussa käymään.
Ihminen, joka ennen psykoosia ollut reipas. Vielä hetken psykoosin jälkeenkin, kunnes alamäki alkoi.
Miten tällainen voi olla mahdollista? Eikö nämä hoitajat, jotka pistävät ihmiseen injektion, näe mitä se tekee vai sekö on kaiken tarkoitus? Saada ihminen petiin poissa silmistä? Kuoleehan siihen jossainkohtaa jos ei huonoon kuntoon niin kärsimyksessään oman käden kautta.
En olisi uskonut, että tällaista tapahtuu meillä Suomessa. Ei oltu edes haittavaikutuksista tädilleni puhuttu kunnolla. Kaiken huippua oli, että tämä hoitaja oli tokaissut tädilleni mene kauppaan. Millaisia ihmisiä meillä on mielenterveys alalla töissä?
Kiitos osuvasta kirjoituksesta!
Minua kiinnostaisi tietää lisää hoidon lopettamisesta ja siitä, miten lääkärit siihen suhtautuivat Sinun kohdalla/mitä olet kuullut muilta ihmisiltä. Onko minulla oikeus lopettaa lääkehoito itse ja mitä sitten tapahtuu hoitosuhteelle. Voinko joutua pakkohoitoon, jos lopetan lääkkeiden syönnin itse? Lisäksi en haluaisi merkintää hoitotietoihini, että olen kieltäytynyt hoidosta ja lopettanut lääkityksen, vaan että lääkitys on lopetettu yhteisymmärryksessä – olisiko Sinulla siihen vinkkejä, miten vakuuttaa lääkärit hoidon lopettamisesta?
Itse olen kokenut kaikki kuvailemasi oireet lääkityksestäni. Lisäksi koen olevani työkyvytön lääkkeiden takia! Sen sijaan ilman lääkitystä olin töissä sairaana kahdeksan vuotta kunnes psykoosini paheni niin paljon, että se vaikutti jo työntekoon. Koen siis, että olin paremmassa kunnossa psykoottisena kuin nyt lääkittynä. Harhani oli sen tyylisiä, että niiden oikomiseen ja todellisuuden tajun palauttamiseen olisi kenties riittänyt keskustelu. Kun taas puhuin harhoista, sain lääkkeet. Ja nyt taas olen lääkehoitoansassa ”hoitopaikassa”, jossa asuminen edellyttää lääkkeiden syöntiä. Vointi on niin huono, ettei voimia riitä (lainarahalla, mikä sekin on riski) muuttamiseen omaan asuntoon, mutta jossakin vaiheessa sen aijon tehdä. Haluaisin vain tietää lisää siitä, miten vakuuttaa tulevassa avohoidossa lääkäri siitä, ettei tarvitse enää lääkkeitä?!
Millaisia nuo vieroitusoireet oli sinulla zyprexasta? Oliko ahdistuneisuutta? En tiedä lisääkö se lääke sitä vai poistaako..
Minuakin kiinnostaisi, miten lääkärit reagoivat lääkehoidosta kieltäytymiseen. Olen itse Xeplion-injektiolla (100 mg), ja olen aikeissa lopettaa sen.
Joo lääkitys onko se kohdallaan tai edes tarpeellinen. olen käyttänyt eri valmisteita nyt noin 40. vuotta ja olen sitä mieltä ettei se ole tehnyt minusta parempaa tai terveempää ihmistä. käytän mm,. tätä risperidonin paskaa no kävi niin, että olin kerran lähes viikon käyttämäti sitä erehdyksen takia ja olo ei ollut paskempi.-itseasiassa se oli erinomainen eikä en huomannut vieroitus oireitakaan, enkä ollut mitenkään omituinen tuona aikana. sitten tietysti huomasin etten lukuisista napeistani ollut ottanut risperdonia ja otin varmuuden vuoksi.(idiootti, kun olen) minulla on resuduaalinen skitsofrenia diagnoosi ,,,,ei harhoja kuulo, näkö, maku tai harhaluuloisuutta. olen monesti miettinyt, että tuo diagnoosi tehtiin hätäseen kokemani akuutin psykoosin jälkeen,. olen nyt kiistänyt diagnoosin oikeellisuuden, lääkärille totean se on sinun mielipide jonka luet tietokannasta ja eihän se mikään ihme olisi vaikka olisi totta kaiken jälkeen.
minun kohdalla taitaa lääkkeetön elämä olla mahdotonta niin monen turhan vuoden jälkeen. lääkkeet voivat aiheuttaa pirullisia hermostollisia oireita kuten kramppeja puutumista KOURISTUKSIA Näin teki Aripirazole minulle lääkäri piti tuota lääkitystä minulla ihan pakkomielteisesti. lopulta uskoi sain masennus lääke brintellixin joka oli aivan muuta.
no mitäpä minä löpötän näitä. anna nuorille neuvoksi jos pärjäätte ilman tai vähällä ja pystytte kontroloimaan lääkityksen vaikutusta älkää tehkö niin kuin minä. ELI ÄLKÄÄ PYYTÄKÖ LISÄÄ.
E.R
Minulla menee päivittäin 900 mg ketipinoria. 400 mg pitkävaikutteista ja 500 mg lyhytvaikutteista. Tuo lyhyt lisättiin juuri 400 -> 500 pahentuneiden uniongelmien takia.
Olen ymmärtänyt että suurin osa tuosta mun isosta ketipinormäärästä johtuu juuri siitä että koitetaan korjata uniongelmaa. Olen nyt viimeiset pari viikkoa nukkunut about 2-3 tuntia per yö. 800 mg ketipinoria on mennyt yli puoli vuotta.
Onko kellään muulla näin massiivisia ketipinorannoksia? Ja mihin sen pitäisi vaikuttaa?
Luin jostain ohjeesta että masennustapauksessa (=minä) maksimi ketipinormäärä on 300 mg. Aika pientä mun annokseen verrattuna.
Soikki: tuo määrä Ketipinoria on minusta ihan järkyttävä! Uniongelmia voi korjata niin monella muullakin lääkkeellä. Auttaako sinua mitkään miedommat lääkkeet, esim. Tenox? – Minä olen muuten kärsinyt uniongelmista vauvasta asti ja kun viimeksi valitin psykiatrille että olen nukkunut kuukauden ajan vain pari tuntia yössä hän totesi vaan ettei tuo nyt vielä kovin paha juttu ole…psykoosilääkkeitä minullekin on tarjottu monta kertaa, mutta en voi ottaa niitä ollenkaan, tulee niin hirveät sivuvaikutukset. Sitä paitsi minulla ei ole koskaan ollut mitään psykoosioireitakaan.
soin itse aikoinaan max 750mg seroquellia. siihen tenox/zopinox, opamox rauhoittamaan iltaa. hetken oli joku toinenkin neuro kaytossa. ei tullut uni. tarjosivat melatoniinia, joka tuon ”myrkyn” lisana on sama, kun soisi pastilleja. sinnikkaasti yrittivat. huvittavinta oli, kun eraat nk. ammattihenkilot uskoivat, etta 25 mg ketipinor auttaa univaikeuksissa… sama pastillivaikutus. vahensin laakitysta 400 mg:aan, jonka myota uni ehka hippusen parani. mutta vasta nyt, kun olen ollut taysin ilman laakkeita kaksi vuotta, nukun normaalisti. lopetuksen jalkeen oli 10 kkden taydellinen unettomuusjakso, mutta sen jalkeen unet ovat 6-9 tuntia yhdella pissa kaynnilla. yhtajaksoisesti nukun kuusi tuntia. nuo myrkyt tappavat taysin ihmisen normaalin unirytmin tuhoten aivoista juuri uneen tarkoitetut osat. keho palautuu kylla, mutta siihen menee aikaa.
soikki, sinun masennuksesi ei tule tuolla parantumaan. painvastoin. voi jopa olla, etta diagnosisi tulee vaan muuttumaan seka laakitykset lisaantymaan tulevaisuudessa. tarkoitan sita, etta neuroleptien pitkaaikainen kaytto edistaa kehon muita sairauksia ts. sairastuttaa kehon taysin.
oma ”laakitykseni”, mikali olisin kuunnellut laakareita, olisi koostunut 45-vuotiaana vahintaan 10 eri laakkeesta. nyt kokonaisvaltaisen heratyksen ja itseasiassa laakarin aiheuttaman psykoosin jalkeen en ole syonyt ainuttakaan laakarin maaraamaa yli kahteen vuoteen. helvetti se oli, mutta kannatti ottaa riski. paino putosi, veriarvot ok, nukun normaalisti, tunnen luonnollista vasymysta, en ole ollut masentunut saati ollut edes psyykosissa ennenkuin laakari jatti minut 2 1/2 vuotta sitten neljaksi paivaksi ilman opamoxia. silloin koin elamani ensimmaisen psykoosin (vaikka se on minulle kirjoitettu potilastietoihin…). diagnosini oli 2005 kaksisuuntainen mielialahairio. soin neurolepteja vuodesta 2009.
sanoin itseni irti koekaniinin roolista elokuussa 2019. se on ollut paras paatokseni koskaan.
kaypa hoito suosituksissa on siis hyvaksytty ketipinor masennuksen hoitoon? ei ollut viela kaksi vuotta sitten…
suosittelisin miettimaan mita elamaltasi haluat.
kaikkea hyvaa!
ps. ei ole skandeja koneessa, pahoittelut
samoja lääkkeitä tuli vuosituhannen vaihteessa syötyä melkein kymmenen vuotta ja jälkikäteen kun on yrittänyt ymmärtää dramaatiisia muutoksia niin olen päätynyt samaan kuin kirjoituksessasi. minulle suurin ongelma on ollut tajunnan holistinen epätasapainoutuminen niin että oma olemassaolontunne jää olemattomaksi (enkä nyt tarkoita tässä mitään freudilaista ego-rakennetta vaan suoraa sensoriikkaa). Ihmisen voi tavallaan kutakuinkin tappaa niin että sitä ei paljoakaan näe ulkopuolelta katsottuna. Varsinkin jos lääketykkinä on joku epäitsenäisyyteen kutistunut henkilö joka ei kykene aistimaan että ihmisen elämän kokemuksen toteutuminen on jotain täysin muuta kuin lääkepromotiopohjaiset väitösselitteet.
Minulla on samanlaisia kokemuksia. Ollut käytössä olanzapiini pian reilu kaksi vuotta ja nyt aikeissa lopettaa. Aivan tahdoton olo, makaa vaan päivät pitkät eikä jaksa tehdä mitään. Niin mahdoton olotila, ette harkitsee päivän päättämistä. Kokee että elämä on ohi tämän lääkkeen vaikutuksen alaisena. Nyt lääke annos 2.5mg isoin annos oli 15mg. Odotan kovasti, että tätä lääkettä ei tarvitse enää ikinä käyttää.
Skitsofrenikon omaisena tuon hieman erilaista näkökulmaa tähän keskusteluun lääkkeistä, saa nähdä kestääkö sitä sanoa, vai pitääkö vain olla samaa mieltä kirjoittajan kanssa? Olen vierestä seurannut skitsofreniaa sairastavan omaiseni elämää yli 25 vuotta, ja ilman lääkkeitä hän tuskin olisi enää hengissä. Diagnoosin saaminen kesti ihan luvattoman pitkään, puhumattakaan kunnon hoidosta. Ongelmana alusta asti on ollut sairauden tunnomuus ja hoitokielteisyys. Onneksi 10 vuoden jälkeen (psykoosi joka tai joka toinen vuosi) hän lopulta sai diagnoosin ja lääkityksen, siitä meni vielä pari vuotta hyväksyä sairaus.
Psykoosien aikana hän meni todella huonoon kuntoon, eli sen jättäminen päälle ei todellakaan ole vaihtoehto. Ajan myötä opimme hakemaan hänelle apua nopeammin, ikävä kyllä se usein alkoi pakkohoidon kautta. Lääkekokeiluja oli useita, mutta lopulta löytyi sopiva yhdistelmä. Aina kun alkoi tuntumaan hyvältä (noin vuosi psykoosin jälkeen) hän jätti lääkkeet pois ja sitten taas mentiin alamäkeä kohti psykoosia. Onneksi viimeiset 3 vuotta hän on huolehtinut lääkityksestään ja voinut paremmin. Takana on siis yli 10 psykoosia ja jokainen niistä on vienyt aivo- ja muistikapasiteettia hurjasti. En vähättele lääkkeiden haittavaikutuksia – niitäkin on – mutta ilman lääkkeitä hän ei selviä. Psykoosivaihe tuo mukanaan mm. hurjan aggression, toisinaan naapurit ovat joutuneet soittamaan poliisit paikalle. Eikä hänen kanssaan todellakaan kykene silloin puhumaan järkevästi, vaan kaikki ovat vihollisia ja vainoavat häntä.
Eli omaisena olen onnellinen, että hän saa edes lääkehoitoa, koska aikoinaan useampaan kertaan kieltäytyi kaikesta terapiasta tai mistään muusta hoidosta. En siis missään tapauksessa sanoisi, että lääkkeet vain joka tilanteessa roskiin – mieluummin pidän omaiseni hengissä!
Kyllä julkaistaan, samaa mieltä kanssani ei tarvitse olla. Kiitoksia kommentista.
Hei Tapio. Minä luin eilen kirjoituksesi. Sait minut vahvistumaan ja taistelemaan itseni ja perheeni puolesta. Neuroleptejä olen lopetellut keväästä lähtien. Vieroitusoireet kovat mutta tahtotila korkeammalla. 18vuotta neuroleptejä. No tiedät miten se elämän tuhoaa. Loppuviimeksi keväällä kun olin jo romahtanut lääkäri puhui lääkkeettömästa hoidosta. Mutta seuraava lause olikin että hän löytää vielä yhden rakosen jota lääkettä voi lisätä, taas lisää neuroleptejä. Parin päivän kuluttua jalat ei enää toimineet, lasi ei pysynyt kädessä. Olin vaan musta möykky lattialla. Mies jyrähti viimein. Nyt täytyy lopetella lääkkeitä. Ei mitään lääkkeitä 18 vuotta sitten. Nyt olikin 22 pilleriä päivässä. Vähentämisen jälkeen aloin kuulemaan jopa luonnonäänet ja kovasti ihmettelinkin niitä. Traagista tässä onkin se etten sittenkään ole koskaan ollut psykoosi/ skitsofreenikko. Minulla oli traumaattinen synnytys, valtavia komblikaaioita, verenhukkaa. Viimeisemmässä leikkauksessa jopa heräsin kesken leikkauksen. Seurasi post traumaattinen stressihäiriö. Siitä alkoi asioiden käsittely ja selvittely. Olin monta kertaa psykiatriselle osastolla. Nukuin siellä valtavasti. Olinhan hyvin uupunut synnytyksen rasituksesta, vatsakivuista, vuoden kestävästä suolistobakteerista. Mutta aina oli järki päässä. Kun asioiden selvittely minulla jatkui niin lääkäri päätti lopettaa trauman käsittelyn ja päätti että minulla on psykoosi, diagnoosina sekamuotoinen skitsoaffektiivinen mielialahäiriö. Siitähän se villilänsi sitten alkoikin. Diagnoosin varjolla mulle alettiin syytämään hirvittävästi neurolepteja. Lääkärin haave tapahtui, siihen loppui asioiden käsittely, loppui kaikki muukin. Tunteet, mielipiteet, kaikki. Siitä se helvetti alkoikin. Se oli tosiasia että mulla kolme pientä lasta. En vieläkään ymmärrä mistä repäisin ne repaleiset voiman rippeet. Halusin että edes lapsilla olisi ollut kaikki hyvin. Laskin tunteja että pääsisin nukkumaan. Lastenohjelmat olivat pelastus. Pojat katsoi telkkaria, minä kaaduin sänkyyn edes vähäksi aikaa. Tätä tää oli 18 vuotta. Enkä edes ymmärtänyt mistä johtuu, enpähän jaksanut selvittää. Kaikki oli mennyt, ihmisarvo, itsemääräämisoikeus jotka kuuluisivat joka ihmiselle. Lapsista kasvoi ihania aikuisia. Se raataminen kantoi hedelmää. Tänään olen tehnyt kantelun psykiatrian johtajalle. Kipakkaa tekstiä. Laittaisin sen mielelläni myös sinulle jos saan sähköpostiosoitteesi. Uskoisin että saan mielipiteesi asiaan. Minulle voit laittaa s-postia osoitteeseen [email protected]
Hei. Kiitos kirjoituksistasi. Ne auttavat minua suuresti sillä edessä on omaehtoinen injektiolääkityksen purku. Se jännittää osaltansa, koska tiedän miten hanakasti lääkärit ja sairaanhoitajat puhuvat lääkityksen puolesta. Olen paikantanut mistä ongelmat elämässäni ovat johtuneet ja miksi olen ollut pakkohoidettuna monia kertoja. Ongelmat ovat lapsuudessa ja perheessä: miten minut on kasvatettu tai jätetty kasvattamatta. Tällä tiedolla pystyn elämään normaalia totuudellista elämää, mutta en tämän lääkityksen kanssa. Kamalaa olla edelleen piikin alla hetken osastohoidon ajan, mutta tämän jälkeen en avohoidossa ota lääkettä. Minut kotiutetaan pian. Aion elää skitsofrenia diagnoosiin identifoitumatta. Olen pettynyt psykiatriaan ja hoitomenetelmien enkä halua olla ”zombie” ja tukahduttaa elämänlaatuani enää lääkityksellä.