Mieltä vailla? Puhe maisteripromootiossa

0
152

Pidin oheisen puheen tänä keväänä maisteripromootiossa. Puheen jälkeen Helsingin sanomien yliopistokirjeenvaihtaja otti yhteyttä, ja teki jutun, jonka voit lukea täällä: https://www.hs.fi/kaupunki/helsinki/art-2000008863159.html

Koko gradu luettavissa tästä: Mieltä vailla? Karsiva materialismi ja masennuksen välittäjäaineteoria

Arvoisa promoottori, hyvä kansleri, rehtori ja muut kutsuvieraat. Rakkaat promovendit ja muu juhlaväki,

vietämme akateemisen maailman suurinta juhlaa kahden vuoden juhlattoman kauden jälkeen. Kaiken kotona istumisen ja virtuaalikokouksissa tapahtuneen sosiaalisuuden simuloimisen jälkeen on ilo nähdä ihmisten kasvoja, vartaloita ja jalkoja, ei pelkkiä puhuvia päitä Zoomissa tai Teamsissa. On ilo kuulla puheensorinaa, tuntea pientä jännityksen kihelmöintiä, pukujen kahahduksia, korkojen kopinaa, laakerin tuoksua.

Promootiolla ylläpidetään ja kunnioitetaan akateemisen maailman perinteitä. Oppiarvon saavuttaminen vaatii ponnistelua, joka voi joskus venähtää pitkäksikin. Minun olisi oikeastaan kuulunut valmistua 30 vuotta sitten, olenhan aloittanut opiskeluni Helsingin yliopistossa vuonna 1984.

Kun Tarja Halonen valittiin tasavallan presidentiksi, tuli esiin kyse hänen aviosäädystään ja siitä että hän oli kasvattanut tyttärensä yksinhuoltajana. Rivien välistä saattoi lukea kysymyksen, onko sellainen nyt sopivaa presidentille. Muistan vieläkin, mitä presidentti Halonen vastasi. Jotain tähän tapaan: ihminen voi suunnitella elämäänsä mutta asiat eivät aina lopulta mene niin kuin suunnitellaan.

Oma akateeminen taipaleeni ei sekään ole mennyt suunnitelmien mukaan. Koin traagisen menetyksen, jonka vuoksi tunsin tarvetta ottaa etäisyyttä opintoihin ja tehdä välillä jotain konkreettista. Sairastuin masennukseen ja opinnot pitkistyivät ja mutkistuivat.

Mietin, voinko puhua tässä tilaisuudessa graduni aiheesta, kun sattuma heitti tielleni Helsingin yliopiston filosofisen tiedekunnan promootiokirjan toukokuulta 1990. Luin siitä, kuinka professori Liisa Ahtee esitti seuraavan kysymyksen tohtoreille: Voidaanko lääkkeillä korjata aivojen toimintaa? Tohtorien priimus Heimo Haikala vastasi kysymykseen ja käsitteli vastauksessaan välittäjäaineita ja niiden toimintaa sekä aivotoimintaa korjaavaa lääkehoitoa mm. Parkinsonin taudin, skitsofrenian ja masennuksen hoidossa. Haikala totesi myös, että tietämyksen karttuessa ja tutkimuksen edetessä myös nykyinen melko karkea psyykkisten sairauksien jako tulee tarkentumaan, mikä johtaa entistä selektiivisempien lääkeaineiden kehittämiseen ja parempaan hoitotulokseen.

Vastaus on peräisin vuodelta 1990. Kun ”entistä selektiivisempiä lääkeaineita” on kehitetty ja käytetty jo 30 vuoden ajan, varmasti psykiatriset sairaudet ovat niiden myötä lähestulkoon siirtyneet historiaan, vai kuinka? Valitettavasti eivät.

The first selective serotonin reuptake inhibitor Prozac came to the market in the United States in 1988 and soon enough the SSRI drugs were implemented also in Finland. They were believed in; they were marketed as the latest scientific cure to depression. They were called the happiness pill. You didn’t need to suffer from negative mental states anymore but instead, you could choose your mental state with the new generation antidepressant.

Vaan kuinkas sitten kävikään? Masennuslääkkeitä ja muita psykoaktiivisia reseptilääkkeitä käyttää jo 20 % väestöstä. Onko masennus voitettu kanta? Ei todellakaan. Mielenterveysongelmat ylittivät tuki- ja liikuntaelinsairaudet ennenaikaisen eläköitymisen syynä vuonna 2018. On syytä kysyä, mikä meni pieleen?

Kun aloitin teoreettisen filosofian opinnot vuonna 1984, professori Ilkka Niiniluoto opetti, että tiede on objektiivista, kriittistä, julkista ja itseään korjaavaa. Näillä kriteereillä se tapa, jolla masennuslääkkeitä on kehitetty, testattu ja markkinoitu, ei täytä tieteen kriteerejä. 30 vuodessa lääketutkimus on siirtynyt suurelta osin yliopistoilta lääketehtaille, tutkimusartikkeleita kirjoittavat haamukirjoittajat, tutkimuksia jotka eivät ole suosiollisia uudelle testattavalle lääkkeelle jätetään julkaisematta, koehenkilöiden valinnassa käytetään lumepesua ja vallitsee lukuisia muita käytäntöjä, joiden vuoksi tutkimustulokset eivät ole luotettavia.

Jag pratar om det här därför att jag skrev min pro gradu I svensk filosofi om problemet av kropp och sinne och om det hur extremt materialistisk vetenskapsfilosofiska utseende påverkar på bakgrund av det nytida forskningen av antidepressiva läkemedel. Eliminativa materialismen ser att när kognitionvetenskap och neurovetenskap utvecklar, vi kan prata rakt om hjärnupplevelsel och då behöver vi inte längre de ovetenskaplika och oexakta uttryckelser om sinnen och emotioner. Istället at säga ”jag är arg” kan jag då säga: Jag uplever ökande aktivitet i mitt vänstra främre blocket vid limbiska regionen.

Karsiva materialismi kuten muutkin materialistiset mielenfilosofiat joutuvat kuitenkin ongelmiin, kun pitäisi selittää, miksi kokemus tuntuu joltakin. Ihmisen kognitiota, rationaalista päätöksentekoa tai muistia voidaan melko hyvin mallintaa koneellisesti. Mutta miksi kokemus tuntuu joltakin? Sitä materialistiset mielen teoriat eivät pysty selittämään.

Kun puhutaan mielen sairauksista, on erityisen ongelmallista jos ratkaisuyrityksen keskiössä on teoria, joka sivuuttaa täysin sen, miltä kokemus tuntuu. Mielen sairauksissahan oleellista on nimenomaan se, että tuntuu pahalta, vaikka mitään selittävää syytä pahaan oloon ei löydy laboratoriotutkimuksilla.

Kun mennään psykiatriaan ja sen taustaoletuksiin, nykyään vallitseva biologisen psykiatrian suuntaus katsoo, että mielen häiriöt voidaan paikantaa välittäjäaineiden toimintaan ja korjaamalla sitä saadaan ongelmat korjaantumaan.  Kun pitävää pohjaa välittäjäaineteorialle ei onnistuttu löytämään, teoriaa on päivitetty ja nykyään puhutaan hermoverkoista ja ongelmista niiden toiminnassa. Niin tai näin, teoriat ovat ihan mainioita ja niiden tarkoitus on vähentää psyykkisten sairauksien stigmaa.

Teoria on ihan hyvä paitsi että se ei pidä paikkaansa. 50 vuoden tutkimuksen jälkeen ei ole löydetty selkeää yhteyttä välittäjäaineiden ja mielenterveysongelmien välillä. Aivotoimintaan voidaan toki vaikuttaa lääkkeillä, niin kuin huumeilla ja alkoholillakin. Ihmiskunta on ollut siitä tietoinen tuhansia ellei kymmeniätuhansia vuosia. Alkoholi lisää sosiaalista itsevarmuutta, siitä on monella täälläkin kokemusta. Sen perusteella ei voida kuitenkaan päätellä että ujous tai sosiaalisen sujuvuuden puute johtuu alkoholin puutteesta veressä. Tai ainakaan moista väitettä ei pidetä tieteellisenä.

Puhun tästä tänään sen vuoksi, että omaa masennustani hoidettiin 1990-luvun alussa tuolloin parhaaksi katsotuin menetelmin, uuden sukupolven masennuslääkkeillä eli SSRI:llä ja psykoterapialla. Hoidosta huolimatta masennukseni kroonistui. Sittemmin olen alkanut ajatella että kroonistuminen tapahtui, ei hoidosta huolimatta vaan sen vuoksi.

Onnistuin lopulta lopettamaan yli 20 vuoden lääkityksen 11 vuotta sitten ja siksi olen nyt tässä. Huomasin ettei minua vaivaa mikään aivosairaus tai välittäjäaine-epätasapaino. Vasta lääkityksen lopettaminen paransi masennukseni ja heikon minäkuvani.

Palataan Niiniluodon tieteen määritelmään. Tiede on objektiivista, kriittistä, julkista ja itseään korjaavaa. Teoria, joka osoittautuu vääräksi, on syytä hylätä. Masennuksen ja mielenterveysongelmien syyt eivät löydy aivotoiminnasta vaikka ne voivat ilmentyä jossain muodossa myös aivotoiminnan tasolla. Mieli on prosessi, jonka välityksellä ihminen on yhteydessä maailmaan, muodostaa käsityksensä siitä ja etsii paikkaansa siinä. Tai kuten Daniel Siegel sanoo, ”Ihmisen mieli on yhteisöllinen ja kehollinen prosessi, joka sääntelee energian ja informaation virtaa.” Mieleen voi vaikuttaa tai sitä voi muokata kemiallisesti, mutta se ei tarkoita että mieli olisi pelkkää kemiaa.

Ranskalainen esseisti Joseph Joubert (1754–1824) lausahti: Ceux qui ne rétractent jamais s’aiment plu que la verite. Ne, jotka eivät koskaan tarkista mielipiteitään, rakastavat enemmän itseään kuin totuutta. Mielipiteiden tarkistamiseen on ihan luvallista ja jopa suotavaa käyttää myös tieteen tutkimustuloksia. Tiede elää ja muuttuu ja eilisen tieteellinen edistysaskel voikin olla tänään jo väärä hypoteesi tai harhaluulo.

Olen iloinen että olen tänään maisteri ja voin juhlia sitä yhdessä teidän kanssanne.

Ennen kaikkea olen iloinen, että olemme päässeet viettämään yhdessä tätä kaikkein suurinta akateemista juhlaa, promootiota. Ilman tiedeyhteisöä ei ole tiedettä. Nostakaamme malja tieteelle, totuudelle ja yhteisöllisyydelle!

FM Soili Takkala

JAA
Edellinen artikkeliVuosikokous 9.6.2022 klo 18
Olen Suomen ensimmäisen SSRI-vieroituksen vertaisryhmän perustaja, TaHon perustajajäsen ja tuore filosofian maisteri. Tein graduni biologisen psykiatrian ihmiskuvasta.

JÄTÄ VASTAUS