Psykiatriyhdistyksen puheenjohtaja Nina Lindberg kirjoittaa blogissaan suomalaisen psykiatrian menestystarinasta. Tarinoita psykiatriassa totta vie on riittänyt ja Nobeleita on jaettu aivokuppahoidoista lobotomiaan. Katsomme tietysti, että vaikka sairaudet ovat useiden psykiatrien ja Käypä hoito -työryhmien mielestä ensisijaisesti biologisia, niin ”sosiaalinen evoluutio” on kehittänyt meistä kuitenkin niin fiksuja, että vastaavat harha-askeleet eivät ole psykiatrian alalla enää mahdollista. Näemme tietenkin psykiatrian kehityksen mielellään menestystarinana. Tästä huolimatta otin asiakseni kirjoittaa journalisti Robert Whitakerin kirjan Anatomy of an Epidemic innoittamana ja sen pohjalta psykiatrian hoitotulosten kehityksestä psykofarmakologisen vallankumouksen jälkeen 1950-luvulta lähtien. Lopuksi tuon esiin viimeaikaista kehitystä meiltä Suomesta, jossa psykiatrinen hoito on jo pitkään myötäillyt amerikkalaista biologista ja lääkehoitoa painottavaa paradigmaa. Pitäkää hatuistanne kiinni, tulokset saattavat yllättää. Näyttää nimittäin siltä, että niin Yhdysvaltoja kuin Suomeakin riivaa helposti tarttuva ja hoidolle vastustuskykyinen mielisairausvirus, joka vahingoittaa kansalaisia vakavasti vauvasta vaariin.
Psykofarmakologinen vallankumus yhdysvalloissa
1950-luvun puolivälissä Yhdysvalloissa markkinoille tuli ensimmäinen antipsykoottinen lääke, klooripromatsiini, jota myytiin Yhdysvalloissa nimellä Thorazine. Tuosta katsotaan alkaneen uuden, psykofarmakologisen aikakauden, jolloin mielisairauksiin liittyneiden tabujen purkaminen otettiin asialistalle ja sairaalahoitoa alettiin merkittävästi vähentää. Yhdysvaltain elintarvike- ja lääkevirasto antoi ensimmäiselle masennuslääkkeelle, Prozacille, myyntiluvan vuonna 1987 ja siitä puolestaan alkoi masennuslääkkeiden voittokulku.
Vuonna 1955 mielisairaalat olivat länsimaissa psykiatrisille potilaille ensisijainen hoitopaikka. Yhdysvaltain mielisairaaloissa oli tuolloin yhteensä 566 000 potilasta ja näistä vain noin 355 000:lla oli psykiatrinen diagnoosi. Loput olivat alkoholisteja, aivokuppapotilaita sekä Alzheimer- ja kehitysvammapotilaita, joita ei enää nykyään hoideta psykiatrisissa sairaaloissa.[1]. Vuonna 1955 mielisairaalat olivat myös koti huomattavalle määrälle vanhempia skitsofreniapotilaita. Voidaan siis katsoa, että Yhdysvalloissa oli ennen psyykenlääkkeiden käyttöönottoa noin 355 000 mielisairautensa vuoksi vammautunutta potilasta, mikä oli yksi jokaista 468 amerikkalaista kohti.[2].
Nykyään hyvinvointivaltioiden ja kehittyneen sosiaaliturvan aikana mielisairautensa vuoksi vammautuneiden määrälle hyvänä mittarina toimivat sosiaalivakuutuskorvauksia saaneet. Yhdysvalloissa psykiatrisilla potilailla sosiaalivakuutuskorvausten lähteitä ovat tyypillisesti Supplement Security Income (SSI) sekä Social Security Disability Insurance (SSDI). Vuonna 1987, kun antipsykoottista lääkitystä oli käytetty noin kolme vuosikymmentä, mutta masennuslääkkeet vasta tekivät tuloaan, mielisairautensa vuoksi vammautuneiden määrä oli sosiaalivakuutuskorvauksia saaneiden määrällä mitattuna noussut 1,25 miljoonaan. Heitä oli siis Yhdysvalloissa nyt yksi jokaista 184 asukasta kohti.[3].
Ovatko masennuslääkkeet tepsineet masennukseen?
Onneksi vuodesta 1987 lähtien on tilastoitu seurantaa, jossa mittarina toimivat joka vuonna sosiaalivakuutuskorvausten saajat. Vuonna 2007, kaksi vuosikymmentä masennuslääke Prozacin käyttöönoton jälkeen sosiaalivakuutuskorvauksia psykiatrisen sairauden vuoksi saaneiden osuus oli noussut 3,97 miljoonaan eli yli kolminkertaistunut masennuslääkkeiden käyttöönoton jälkeen.[4].
Kroonisten masennuspotilaiden määrällinen nousu on ollut huimaava. Vuonna 1955 vaikea masennus ja kaksisuuntainen mielialahäiriö eivät juurikaan vammauttaneet ihmisiä. Vuonna 1955 vain hieman yli 50 000 ihmistä oli Yhdysvalloissa hoidossa valtion mielisairaalassa mielialahäiriön takia[5].
Prozacin käyttöönoton jälkeen 1990-luvun aikana masennuksesta ja kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä kärsivien määrä räjähti käsiin ja 2000-luvun puolivälin jälkeen arviolta 1,4 miljoonaa yhdysvaltalaista sai sosiaalivakuutuskorvauksia mielialahäiriödiagnoosin takia.[6]. Lisäksi trendi on nouseva: 18-25 -vuotiaista yhdysvaltalaisista nuorista aikuisista, jotka saivat sosiaalivakuutuskorvauksia psykiatrisen sairauden takia, 46 prosentilla oli mielialahäiriödiagnoosi.[7].
Virus vahingoittaa lapsia vakavasti
Viime aikoina psykiatriset sairaudet ovat tarttuneet myös lapsiin. Vuonna 1987 alle 18-vuotiaista lapsista 16 200 sai Yhdysvalloissa sosiaalivakuutuskorvauksia mielisairauden vuoksi ja tämä muodosti vain 5,5% osuuden kaikista sairauden tai vamman vuoksi vakuutuskorvauksia saaneista lapsista. Mutta vuodesta 1990 lähtien luku alkoi kasvaa dramaattisesti ja vuonna 2007 psykiatrisen sairauden vuoksi vammautuneiden lasten määrä oli 561 569. Määrä siis 35-kertaistui 20 vuodessa. Vuosein 1996 ja 2007 välillä kaikkien muiden kuin psykiatristen sairauksien perusteella sosiaalivakuutuskorvauksia saaneiden määrä väheni 728 110 lapsesta 559 448 lapseen. Tällöin psykiatrisista sairauksista kärsivät muodostivat siis jo yli 50% osuuden kaikista vakavasti sairaista lapsista.[8]. Yhdysvalloissa psyykenlääkkeiden vallankumous 1950-luvulla aloitti siis valtavan mielisairausepidemian, joka vauhdittui selvästi ensimmäisten masennuslääkkeiden tultua markkinoille.
Suomi ei ole pekkaa pahempi
Meillä Suomessa puolestaan Yle uutisoi elokussa 2017, että psykiatrian lähetteet ovat jatkuvassa kasvussa ja asiantuntijat eivät löydä selitystä ilmiölle. Lääkäreiden mukaan lähetteiden kasvu ei johdu hoidon tarpeen lisääntymisestä. Nuorisopsykiatrian lähetteet olivat uutisen perusteella kasvaneet erityisen paljon. Saman vuoden joulukuussa Yle uutisoi, että lastenpsykiatrian lähetteiden määrä on jatkuvassa kasvussa ja että 2010-luvulla lastenpsykiatrian lähetteet ovat yli kaksinkertaistuneet. Elokuussa 2018 MTV puolestaan uutisoi, että jo lähes puoli miljoonaa suomalaista käyttää masennuslääkkeitä, ja että se on professori Erkki Isometsän mukaan hyvä asia. Uutisen mukaan masennuslääkkeiden käyttö on Suomessa noin kaksinkertaistunut 2000-luvun aikana.
Myös meillä Suomessa on käsillä ennen näkemätön mielisairausepidemia. Yhdysvaltain ja Suomen kehityksen valossa, eikö olisi vähitellen syytä pysähtyä miettimään, että onko tässä psykiatrisessa tautiteollisuudessa minkäänlaista järkeä. Länsimainen psykiatrinen hoito on vakavassa kriisissä.
Lähteet:
[1] C. Silverman, The Epidemiology of Depression (Baltimore: John Hopkins Press, 1968), 139.
[2] R. Whitaker, Anatomy of an Epidemic (New York: Random House, 2015), 6-7.
[3] Social Security Administration, annual statistival reports on the SSDI and SSI programs, 1987-2008. Laskelmat tehnyt raporttien pohjalta Robert Whitaker.
[4] Social Security Administration, ibid, 1987-2008.
[5] C. Silverman, ibid, 1968.
[6] J. Cook, ”Results of a multi-site clinical trials study of employment models for mental health consumers”, saatavilla osoitteessa psych.uic.edu/EIDP/eidp-3-20-03.pdf. Laskelmat: Robert Whitaker.
[7] U.S. Government Accountability Office, ”Young adults with serious mental illness” (June 2008).
[8] Social Security Administration, annual statistical reports on the SSI program, 1996-2008; sekä Social Security Bulletin, Annual Statistical Supplement, 1988-1992.
Mikähän on tilanne muistisairauksien suhteen, meneekö ne jollain tavalla tähän samaan epidemiaan? Kuitenkin arviolta 200 000 suomalaisella on sellainen diagnosoitu..
Tilastoja tarkistamatta muistisairauksien erittäin voimakas kasvu osuu hyvin yksiin kevyttuotebuumin kanssa, kun ”kovat rasvat” demonisoitiin. Toisaalta myös ihmisten elinikä on noussut, mikä nostaa muistisairauksien määrää myös luonnostaan. Nykyään vanhuutta yritetään korjata lääkkeillä.
Vielä 70-luvulla muistisairaudet olivat hyvin harvinaisia. On tainnut kasvu mennä samaa rataa psykiatristen sairauksien kanssa, mutta muistisairaudet eivät ole täysin sopimuksen varaisia, kuten mielen sairaudet.