Laaja ODDESSI-tutkimus: Avoimen dialogin malli vähentää psykiatrisen sairaalahoidon tarvetta

0
35

Kirjoittanut Jennifer Hough – 11.9.2026

Kääntänyt: Laura Koskela

Artikkeli on julkaistu alun perin Mad in Ireland -sivustolla. Se on käännetty käännösohjelmalla ja tämän jälkeen tarkistettu ja korjattu. Alkuperäinen enlagnninkielinen kirjoitus on luettavissa täältä.

Uuden tutkimuksen mukaan avoimen dialogin malli, joka on ei-medikaalinen lähestymistapa mielenterveyshoidossa, voi vähentää psykiatriseen sairaalahoitoon joutumista ja lisätä tyytyväisyyttä hoitoon.

The Lancet Psychiatry -lehdessä julkaistussa ODDESSI-tutkimuksessa oli mukana 494 henkilöä, jotka olivat hakeutuneet kriisitilanteessa mielenterveyspalvelujen piiriin Englannissa. Tutkimuksessa verrattiin avoimen dialogin mallin mukaista hoitoa tavanomaiseen psykiatriseen hoitoon ja havaittiin, että ihmisten itse raportoima toipuminen, elämänlaatu ja tyytyväisyys palveluihin olivat parempia avoimen dialogin mallin mukaista hoitoa saaneilla.

ODDESSI-tutkimus on ensimmäinen satunnaistettu kontrolloitu tutkimus avoimen dialogin mallista. Avoimen dialogin malli on Suomessa kehitetty mielenterveyshoidon malli, jossa suhteet, jatkuvuus ja yhteinen päätöksenteko ovat hoidon keskiössä.

Tutkijat havaitsivat ODDESSI-tutkimuksessa, että avoimen dialogin mallin mukaista hoitoa saaneilla oli yli kolme kertaa suurempi todennäköisyys välttää psykiatrinen sairaalahoito kokonaan kahden vuoden seuranta-ajan aikana.

Heillä oli myös pienempi todennäköisyys joutua takaisin kriisinhoitoon tai psykiatrisen erikoissairaanhoidon piiriin, ja he raportoivat paremmasta toipumisesta, paremmasta terveyteen liittyvästä elämänlaadusta ja korkeammasta tyytyväisyydestä palveluihin.

Avoimen dialogin malli eroaa huomattavasti tavanomaisista psykiatrisista hoitokäytänteistä, sillä avoimen dialogin mallin mukaisessa lähestymistavassa hoitoon osallistuu henkilö itse, hänen sosiaalisen verkostonsa jäsenet, kuten perhe tai ystävät, sekä avoimen dialogin mallin ammattilaiset, jotka ovat mukana hoidon koko ajan. Tapaamisten tavoitteena on kehittää yhteistä ymmärrystä siitä, mitä henkilö kokee, samalla kun tuetaan hänen omaa toimijuuttaan ja ylläpidetään tärkeitä ihmissuhteita.

Nämä ODDESSI-tutkimuksen tulokset ovat erityisen merkittäviä, kun otetaan huomioon huoli siitä, että psykiatrinen sairaalahoito voi olla traumatisoivaa ja koersiivista. 

Lehdistötiedotteessa professori Russell Razzaque, North East London NHS (National Health Service) Foundation Trustin psykiatrian erikoislääkäri ja yksi tutkimuksen tekijöistä, totesi, että nykyisiä mielenterveyspalveluja leimaa enevässä määrin toistuvien kriisihoitojen ja sairaalajaksojen ”pyöröovi-ilmiö”.

Hän totesi, että kun hoito rakentuu ihmissuhteiden ja jaetun päätöksenteon ympärille, ihmiset raportoivat paremmasta toipumisesta ja elämänlaadusta sekä ”käyttävät huomattavasti vähemmän sairaalahoito- tai kriisipalveluja”.

Tutkimukseen liittyy kuitenkin joitakin varauksia. Avoimen dialogin mallin mukaisen hoidon tulokset eivät olleet tavanomaisen psykiatrisen hoidon tuloksia parempia, kun tarkasteltiin sitä, minkä verran aikaa kului alkuperäisestä toipumisesta mahdoliseen relapsiin. Relapsilla tarkoitettiin merkittäviksi luokiteltavien oireiden paluuta ja sosiaalisen toimintakyvyn heikkenemistä.

Tohtori Tomi Bergström, tunnettu suomalainen kliininen psykologi, tutkija ja avoimen dialogin mallin merkittävä asiantuntija, julkaisi äskettäin The Lancet Psychiatry -lehdessä kommentaarin ODDESSI-tutkimuksesta.

Hän kirjoitti, että ”vaikka ennalta määritellyssä ensisijaisessa päätetapahtumassa, eli relapsiin kuluvassa ajassa, ei havaittu tilastollisesti merkitsevää eroa, kahden vuoden seurannassa avoimen dialogin malli oli yhteydessä alhaisempaan todennäköisyyteen joutua psykiatriseen sairaalahoitoon ja alhaisempaan todennäköisyyteen päätyä uudestaan psykiatriseen erikoissairaanhoitoon sekä parempaan itsearvioituun toipumiseen, terveyteen liittyvään elämänlaatuun, tyytyväisyyteen palveluihin ja vähäisempiin haittatapahtumiin.”

Hän kirjoitti lisäksi, että vaikka tutkimuksessa käytettiin [päätetapahtumana] relapsin alkamiseen kuluvaa aikaa, joka on vakiintunut tulosmuuttuja psykiatrisessa tutkimuksessa ja oli tärkeä tutkimuksen uskottavuuden kannalta niin sanotun valtavirran psykiatrian piirissä, ”sen konstruktiovaliditeetti Open Dialogue -mallin arvioinnin ensisijaisena päätetapahtumana ansaitsee lisäharkintaa”.

On myös tärkeää huomata, että tutkimuksessa testattu avoimen dialogin mallin brittiläinen versio poikkesi Suomessa kehitetystä mallista. Siihen ei esimerkiksi sisältynyt perheinterventioita tai joitakin psykologisia interventioita, jotka on sisällytetty avoimen dialogin mallin mukaiseen käytäntöön muualla. Perhe ja ystävät osallistuivat myös verkostokokouksiin harvemmin kuin tutkijat olivat tarkoitaneet.

Lehdistötiedotteessa siteerattiin myös Rachel Banisteria, joka haki avoimen dialogin mallin mukaista tukea yritettyään ensin vuosien ajan saada tyttärilleen asianmukaista apua. Hän kuvaili, että perinteiset palvelut jättivät perheen päätöksenteon ulkopuolelle, ja hänen tyttärensä joutui toistuvasti kertomaan uudelleen ja uudelleen kokemuksistaan uusille ammattilaisille.

”Avoimen dialogin malli on muuttanut tilanteen täysin. Ensimmäistä kertaa olimme kaikki yhdessä samassa huoneessa, ja meitä kuunneltiin ja kuultiin. Se antoi meille mahdollisuuden olla rehellisiä, olla poissa tolaltamme ja alkaa ymmärtää toisiamme aivan uudella, aiemmin kokemattomalla tavalla”, hän sanoi.

Tutkijat pyrkivät nyt laajentamaan avoimen dialogin mallin mukaisen hoidon saatavuutta Isossa-Britanniassa ja jatkavat samalla sen tehokkuuden tutkimista, erityisesti sen potentiaalia vähentää riippuvuutta psykiatrisista sairaalapaikoista.

***

Kääntäjän lisäys: Mad in Finland -sivustolta avoimen dialogin mallia koskevat julkaisut löytyvät kootusti täältä.

***

Jennifer Hough on väitöskirjatutkija Galwayn yliopiston Irish Centre for Human Rights -keskuksessa, jossa hän tutkii pakottamista ja painotamista (coercion) EU:n turvapaikkaoikeudessa. Hän on aikaisemmin työskennellyt 15 vuoden ajan toimittajana, jolloin hän kirjoitti laajasti mielenterveydestä, ihmisoikeuksista ja yhteiskunnallisista kysymyksistä. Hän toimii kirjoittajana ja toimittajana Mad in Ireland -verkkojulkaisussa, jossa hän jatkaa vallitsevien lähestymistapojen haastamista mitä tulee psyykkiseen kärsimykseen ja psykiatrisiin käytänteisiin. Hänen suhteensa näihin kysymyksiin on syvästi henkilökohtainen – hän menetti sisarensa, joka oli ollut vuosia järjestelmässä, jonka keskiössä olivat psykiatriset luokittelut, diagnoosit ja lääkitys. Hänen tavoitteenaan on haastaa järjestelmät ja käytännöt, jotka loukkaavat ihmisoikeuksia, ihmisarvoa/arvokkuutta ja itsemääräämisoikeutta/toimijuutta, sekä tarkastella, kuinka tällaisia käytäntöjä oikeutetaan ja legimitoidaan lainsäädännön kautta.

JÄTÄ VASTAUS