Olen ollut psykiatriassa hoidossa yksityisellä puolella suurimman osan ajasta, kun olen lääkkeitä joutunut käyttämään. Vuodesta 2001 vuoteen 2019 olen ollut lääkeannoksilla, jotka ovat suositeltuja pienempiä. Vuodesta 2019 vuoteen 2021 olen ollut ilman lääkkeitä. Psykiatrisesta hoidosta huolimatta suoritin ylemmän korkeakoulututkinnon ja olin 10 vuotta kokopäivätöissä samalla työnantajalla. Vuonna 2021 jouduin julkiselle puolelle suurille lääkeannoksille, ja käytännössä olen kärsinyt hyvin paljon siitä lähtien. Minua ei ole uloskirjattu polilta pyynnöstäni huolimatta, ja minua on painostettu pysymään julkisella puolella hoidoissa ja isoilla annoksilla, koska en kuulemma pienemmillä annoksilla pärjää, vaikka olen pärjännyt yli 20 vuotta niillä aiemmin.
Ihmettelen, miten hoitotaholla on pokkaa laittaa kapuloita rattaisiin, kun potilas haluaa voida hyvin. Olen kertonut hyvin monta kertaa, että heidän määräämänsä lääkeannokset saavat voimaan todella huonosti. Olen selkeästi lamaantunut näillä lääkityksillä, ja viimeksi ihan hiljattain hoitaja on sanonut minun voineen paljon paremmin nyt, kun olen lääkitystä merkittävästi vähentänyt (jota hän ei tosin tiennyt) kuin silloin, kun hän näki minut sillä määrällä lääkettä, joka minulle oli julkisen puolen lääkärin toimesta kirjoitettu.
Mielestäni psyykelääkkeiden käytössä pitäisi ottaa huomioon, että on ihmisoikeuskysymys, jos pakotetaan ja painostetaan käyttämään lääkkeitä, joilla voi huonommin kuin ilman niitä. Tämä arviointi lääkkeiden käytöstä tulisi ihmisoikeuksien mukaan tulla potilaalta itseltään eikä hoitotaholta, joka lääkkeitä määrää. Potilaalle itselleen tulisi antaa valta kertoa mielipiteensä siitä, kokeeko lääkkeistä haittaa vai hyötyä, ja tätä mielipidettä pitäisi kuunnella.
Koska avohoidossa ei ole pakkohoitoa, minua on avohoidossa suostuteltu julkisen puolen hoitoon painostamisella, joka on käytännössä ollut pakottamista. Sairaalassa se hoitoon painostaminen saattaa olla uhkailua, kun taas avohoidossa se on taitavaa painostusta. Esimerkiksi he ovat väittäneet olevansa hoitovastuussa, vaikka olen ilmoittanut hoitovastuun siirtäneeni. Hoitajan tapaamisiin painostetaan, ja lääkäri otetaan mukaan tapaamisiin.
Mietin, miten ikinä kehtaavat kaiken sen jälkeen, miten paljon olen lääkityksistä kärsinyt. Tämä koko psykiatrian järjestelmä on ihan mätä. Tulevaisuudessa ihmetellään, miten tällainen kemiallinen lobotomian kausi sai jatkua näin kauan. Se sai jatkua, koska kukaan ei kuunnellut potilaita eikä niitä psykiatreja, jotka jo tietävät totuuden.
