Kun puhutaan ’psykiatrisen sairaustietoisuuden’ markkinoimisesta sekä tarkoituksella vääristellyistä tutkimustuloksista, kääntyy syyttävä sormi osoittamaan useimmiten lääketeollisuutta. Tämä ei ole väärä tulkinta tilanteesta, mutta kokonaiskuvaa on tarpeen laajentaa.

Medikalisaatio eli lääketieteen aseman vahvistuminen ja laajentuminen ei ole syntynyt yhteiskunnallisessa tyhjiössä. Kyseessä on nimenomaan kehittyneiden ja varakkaiden maiden ongelma eikä kaikissa kulttuureissa vastaavaa ’sairaustietoisuutta’ esiinny. Jo sellaiset termit kuin ’mielenterveys’, ’psykiatria’ ja ’tautiluokitus’ ohjaavat sekä ajatteluamme että toimintaamme tiettyyn itsestään selvänä pidettyyn suuntaan.

Lääketeollisuuden kukoistuksen juuret voi paikantaa 1980-luvun alkupuolen Yhdysvaltoihin ja lukuisiin välttämättömiksi katsottuihin liike-elämää tukeneisiin hallinnollisiin toimenpiteisiin. Erityisen merkittävä toimenpide oli kahden senaattorin mukaan nimetty niin sanottu ’Bayh-Dole -asetus’, joka avasi aiemmin julkisin verovaroin kustannetut lääketutkimukset mahdollisiksi toteuttaa yksityisellä rahalla. Tämän seurauksena yliopistoissa tehtävä lääketutkimus on muuttunut tieteen irvikuvaksi ja tutkimustuloksia vääristellään systemaattisesti.

Medikalisaation yhteydessä ’globalisaatiolla’ tarkoitetaan länsimaisen lääketieteen levittäytymistä kaikkialle maailmaan. Sillä tarkoitetaan myös kansainvälisesti toimivien lääkeyritysten kykyä pitää kansallisen tason vaikuttajia pilkkanaan. Tästä hyvä esimerkki on kokoomuksen entisen kansanedustajan Sanna Lauslahden siirtyminen Lääketeollisuus ry:n toimitusjohtajaksi ja siten lääkevalmistajien ykköslobbariksi. Riittävän suurella rahalla voi ostaa päättäjän sielun ja valjastaa tämän osaksi globaalia ja häiriöttömästi toimivaa systeemiä. Suomen eduskunnasta on tullut vallan erikoismyymälä, jossa Lääketeollisuus ry:n kaltaiset toimijat voivat käydä halutessaan ostoksilla.

Suomea pidetään perustellusti yhtenä maailman parhaista maista elää. Suomi on vauras pohjoismainen hyvinvointivaltio, jossa sosiaaliturva on korkealla tasolla. Hyvinvointivaltio perustuu kuitenkin palkkatyöhön ja psyykkisesti pahoinvoiva henkilö menettää helposti kykynsä pärjätä vaativassa ja nopeatempoisessa työelämässä. Lisäksi työntekijöiden kohtaamat riskit ovat palvelu- ja asiantuntija-ammateissa lähinnä ’pään sisäisiä ongelmia’ kuten stressi ja uupumus, enemmän kuin fyysisiä vammoja tai ammattitauteja. Tämä on varmasti yksi rakenteellinen mekanismi, joka pitää yllä käsitystä psyyken pulmista ’sairauksina siinä missä muutkin’. Työkyvyn menettämisestä itsestä riippumattomista syistä tulee seurata erityisiä oikeuksia hoitoon, kuntoutukseen sekä taloudelliseen toimeentuloon liittyen. Se taas edellyttää sairausdiagnoosia. Vaikka lääkevalmistajat ottavat tästä kaikesta valtavan taloudellisen hyödyn irti, se on nähtävä ennen kaikkea suotuisten yhteiskuntarakenteiden taitavana hyödyntämisenä.

JAA
Edellinen artikkeliPsykoosi vai henkinen kriisi?
Seuraava artikkeliTarpeenmukaisen hoidon malli
Tapio Gauffin on väitöskirjatutkija Helsingin yliopiston väestön terveyden tohtoriohjelmassa ja yhteiskuntatieteiden maisteri. Hän tutkii sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen ja mielenterveyspalvelujen kansallisen kehittämisen ilmenemistä Lapin hyvinvointialueen johtamisessa. Uusi blogi: https://blogs.helsinki.fi/tgauffin/

JÄTÄ VASTAUS