Vaikka tutkimus ei voi vahvistaa syy-yhteyttä, sen tulokset ovat ristiriidassa sen käsityksen kanssa, että masennuslääkkeet vähentävät itsemurhia väestötasolla.
Kirjoittanut: Peter Simons – 19.2.2024
Artikkeli on julkaistu alun perin Mad in America-sivustolla. Se on käännetty käännösohjelmalla ja tämän jälkeen tarkistettu. Alkuperäinen kirjoitus löytyy täältä.
Masennuslääkkeiden kannattajat ovat jo pitkään esittäneet teoriaa, jonka mukaan masennuslääkemääräysten lisääntyminen vähentäisi itsemurhien määrää väestötasolla. Analyysi toisensa jälkeen on kuitenkin osoittanut, että itsemurhien määrä on kasvanut masennuslääkkeiden käytön lisääntyessä (ja itse asiassa se on laskenut, kun masennuslääkkeiden määrääminen on laskenut). Uusi tutkimus on nyt vahvistanut tämän ilmiön: tutkimuksessa havaittiin korrelaatio masennuslääkkeiden käytön lisääntymisen ja itsemurhien määrän välillä ajan myötä.
”Analyysimme tulokset osoittivat johdonmukaisesti positiivisia suhdanteita sekä masennuslääkkeiden määräämisen yleisyydessä että itsemurhien määrässä ajan mittaan sekä positiivisia yhteyksiä niiden välillä. Nämä havainnot vahvistavat aiempien tutkimusten tuloksia ja ovat ristiriidassa sen käsityksen kanssa, että väestötasolla masennuslääkemääräysten lisääntyminen johtaisi itsemurhien määrän vähenemiseen”, tutkijat kirjoittavat.
Tutkimuksen tekivät Simone Amendola, Martin Plöderl ja Michael P. Hengartner, ja se julkaistiin Crisis-lehdessä: The Journal of Crisis Intervention and Suicide Prevention.
Kirjoittajat huomauttavat, että tämäntyyppisessä havainnointitutkimuksessa ei voida varmuudella todeta, että masennuslääkkeiden käyttö aiheuttaisi lisääntynyttä suisidaalisuutta. Tämäntyyppinen tutkimus on kuitenkin ehkä ainoa menetelmä, jolla voidaan määrittää väestötason vaikutukset, ja muun tyyppiset tutkimukset ovat johdonmukaisesti tukeneet käsitystä siitä, että masennuslääkkeet lisäävät itsemurhia. Vaikka riski suisidaalisuuteen lisääntyy erityisen voimakkaasti juuri lapsilla ja nuorilla, lisääntynyt riski on havaittu myös aikuisilla.
1. Simone Amendola, @HengartnerMP ja minä olemme kirjoittaneet uuden artikkelin masennuslääkkeiden määräämisestä ja itsemurhien määrästä Yhdysvalloissa, jossa tarkastellaan suuntauksia viime vuosien ajalta, ja eri alaryhmissä (ikä, sukupuoli, etninen alkuperä/rotu). https://t.co/4cm0k46ejn pic.twitter.com/GX5gCs4NoT
– Pfluft @ploederl.bsky.social (@PloederlM) helmikuu 14, 2024
Lisäksi masennuslääkkeiden kannattajat ovat käyttäneet samankaltaisia korrelaatiotutkimuksia, erityisesti vanhempaa dataa, väittäessään, että lääkkeet vähentävät itsemurhia. Näin ollen on tärkeää selvittää samantyyppisten tutkimusten avulla, pitääkö tämä päätelmä paikkansa uudemmalla tiedoilla. Tässä tapauksessa tutkijat havaitsivat, että se ei pidä paikkaansa. Nykyiset tiedot osoittavat, että masennuslääkkeiden määrääminen ja itsemurhien määrä ovat nousseet samassa tahdissa ja ovat korreloineet tiiviisti keskenään viimeisten kahdenkymmenen vuoden aikana.
Tulokset pysyivät johdonmukaisina myös sukupuolen ja rodun/etnisyyden huomioon ottamisen jälkeen.
Amendola, Plöderl ja Hengartner tekivät useita analyysejä korrelaation määrittämiseksi yrittäessään selvittää, kuinka vahva yhteys lääkkeiden ja lisääntyneiden itsemurhien välillä on. He tekivät esimerkiksi rinnakkaisten trendien testejä (tests of parallel trends) sekä käyttivät Pearsonin korrelaatiota.
Monissa tapauksissa rinnakkaisten trendien testit olivat negatiivisia. Kuitenkin sukupuolen mukaan jaoteltuna miesten kohdalla rinnakkaisten trendien testit olivat positiivisia, mikä osoittaa, että masennuslääkkeiden määräämisen ja itsemurhien määrän lisääntymisen välillä on vahva yhteys erityisesti tässä ryhmässä.
Lisäksi Pearsonin korrelaatiot pysyivät merkitsevinä lähes kaikissa toissijaisissa analyyseissä, mikä osoittaa, että lääkkeiden ja lisääntyneiden itsemurhien välinen yhteys on vankka. Erityisesti valkoisen väestön osalta Pearsonin korrelaatio oli hätkähdyttävän vahva 0,94. Täydellinen korrelaatio olisi 1,0, joten tämä on lähes täydellinen korrelaatio masennuslääkemääräysten ja itsemurhien määrän välillä. (Pearsonin korrelaatiokerroin vaihtelee -1:stä [täydellinen negatiivinen korrelaatio] +1:een [täydellinen positiivinen korrelaatio], ja pisteet 0 tarkoittavat korrelaation puuttumista).
Tutkijat varoittavat jälleen kerran, että sekoittavat tekijät voivat vaikuttaa näihin tuloksiin, eikä tästä yhteydestä pitäisi päätellä syy-yhteyttä. Jos esimerkiksi masennus lisääntyy muiden tekijöiden vuoksi, useampi ihminen todennäköisesti kuolee itsemurhaan ja useammille ihmisille todennäköisesti määrätään masennuslääkkeitä.
Tutkimuksen pitäisi kuitenkin kumota aiemmista tutkimuksista tehdyt johtopäätökset, joiden mukaan masennuslääkkeiden käytön ja itsemurhien vähenemisen välillä on havaittu yhteys. Aiemmissa tutkimuksissa esimerkiksi on todettu, että SSRI-lääkkeiden käyttö lisääntyi 1990-luvulla voimakkaasti samalla kun itsemurhien määrä väheni, ja niitä käytettiin todisteena siitä, että masennuslääkkeet ehkäisevät itsemurhia (vaikka näissäkään tutkimuksissa ei pystytty määrittämään syy-yhteyttä). Tutkijoiden mukaan näissä tutkimuksissa ei huomioitu, että itsemurhien määrä oli laskenut jo ennen SSRI-lääkkeiden laajaa käyttöä, ja eikä niissä myöskään otettu huomioon muita korrelaatiotietojen tulkintaan liittyviä ongelmia.
Lopuksi tämän tutkimuksen tekijät päättelevät, että 1) itsemurhien määrä on hyvin selvästi yhteydessä masennuslääkkeiden määräämiseen, erityisesti valkoihoisilla ja miehillä, ja 2) vaikka tämä korrelaatio johtuisi ulkoisista tekijöistä, ei ole näyttöä siitä, että masennuslääkkeet voisivat vähentää itsemurhia.
”Tuloksemme ovat myös yhdenmukaisia monien havainnointitutkimusten ja kliinisten tutkimusten meta-analyysien tulosten kanssa. Ne eivät osoita, että masennuslääkkeet ehkäisevät itsemurhia; itse asiassa on jopa jonkin verran näyttöä siitä, että masennuslääkkeet saattavat lisätä itsemurhariskiä”, he kirjoittavat.
Tämän tutkimuksen tulokset ovat yhdenmukaisia aiempien tutkimusten kanssa, joiden mukaan masennuslääkkeet ovat tehottomia masennuksen hoidossa ja jopa pahentavat sitä pitkällä aikavälillä. Mikä pahempaa, lääkkeet aiheuttavat monenlaisia haitallisia vaikutuksia.
Maailman terveysjärjestön mukaan ”masennuslääkkeitä ei tarvita lievään masennukseen”. BMJ-lehdessä julkaistussa merkittävässä artikkelissa todettiin, että masennuslääkkeet eivät ole useimmille potilaille lumelääkkeitä parempia, ja ne olisi rajoitettava kaikkein vakavimpiin masennustapauksiin.
Jopa mitä tulee vakavaan masennukseen, useissa tutkimuksissa on todettu, että masennuslääkitys kognitiivisen käyttäytymisterapian ”lisänä” ei paranna masennuksen hoitotuloksia – pelkkä psykoterapia on aivan yhtä hyvä. Itse asiassa pelkkä terapia päihittää lääkkeet, kun katsotaan pitkän aikavälin tuloksia. Muista masennuksen ”hoidoista” voidaan todeta, että äskettäin tehdyssä laajassa tutkimuksessa todettiin, että liikunta yksinäänkin on yhtä hyvä kuin masennuslääkkeet.
****
Amendola, S., Plöderl, M., & Hengartner, M. P. (2024). Suicide rates and prescription of antidepressants: Trends in the United States, 1999–2020, by sex and race/ethnicity. Published online February 14, 2024. https://doi.org/10.1027/0227-5910/a000941 (Link)
Peter Simons on aiemmin ollut akateeminen psykologian tutkija. Nyt hän pyrkii tiedekirjoittajana tarjoamaan maallikoille näkymän psykiatrisen tutkimuksen joskus vaikeaselkoiseen maailmaan. Mad in America -lehden blogien ja henkilökohtaisten tarinoiden toimittajana hän arvostaa niiden henkilöiden tarinoita, joilla on omakohtaista kokemusta psykiatrisesta järjestelmästä, ja jakaa tietoa vaihtoehdoista biomedikaaliselle mallille.
