Blogin loppusanat

0
1010

Kirjoitin tätä blogia syksystä 2017 lähtien. Kirjoituksia syntyi 73 ja niille on kertynyt yhteensä noin 240 000 lukukertaa. Aktiivinen kirjoittaminen päättyi vuonna 2021. Kiitän kaikkia lukijoita sekä blogien teemoja koskeviin keskusteluihin kanssani osallistuneita! Olen iloinen siitä, että olen saamani palautteen perusteella kirjoituksillani auttanut ihmisiä elämässä eteenpäin.

Aloitin blogin kirjoittamisen samaan aikaan yhteiskuntatutkimuksen opintojen kanssa. Joulukuussa 2020 valmistuinkin Tampereen yliopistosta yhteiskuntatieteiden kandidaatiksi ja valmistun lähikuukausina myös yhteiskuntatieteiden maisteriksi, opintosuuntana sosiaalipolitiikka. Blogin kirjoittaminen oli merkittävä osa elämääni kandidaatiksi opiskellessa.

Blogi kertoi elämänvaiheesta, jossa hain uudenlaista näkökulmaa elämääni, omaan historiaani ja yhteiskuntaan. Onnistuin tässä hyvin, ja tulevaisuudessa kirjoittaminen jatkunee muilla alustoilla ja uudenlaisilla painotuksilla. Erityisesti terveystaloustieteeseen ja terveydenhuollon tietojohtamiseen liittyvät kysymyksenasettelut ovat itseäni viime aikoina kiinnostaneet, ja olen harkinnut myös väitöskirjan toteuttamista näihin teemoihin liittyen.

Tämä on viimeinen blogikirjoitukseni Mad in Finland -sivustolle. Blogin kirjoittaminen oli mukavaa ja omaa ajattelua jäsentävää toimintaa. Kiitos vielä kaikille kirjoituksia seuranneille!

JÄTÄ VASTAUS