Olen tilanteessa, jossa olen lopettanut vähitellen lääkityksen kokonaan.
Kerron sairaushistoriastani ja lääkityksestäni. Ensimmäisen kerran olin sairaalahoidossa vuonna 2007 jolloin päädyimme psykiatrin kanssa sairaalahoitoon pitkittyneen unettomuuden takia. Työpaikallani oli huolestuttu käyttäytymisestäni ja pyydettiin minua jäämään joksikin aikaa sairaslomalle. Tämä tapahtuma tuntui niin ikävältä etten saanut unta pariin viikkoon. Työterveyshuollon psykiatrin mielestä sairaalajakso oli tarpeellinen oikeanlaisen lääkityksen löytämiseksi. Unettomuus hoitui ja minulle määrättiin erilaisia lääkkeitä joita en nyt enää tarkemmin muista. Diagnoosini oli skitsoaffektiivinen häiriö. Kun pääsin pois sairaalasta jätin lääkkeet pois. Minusta tuntui niin ikävältä olla jonkinlainen vahvasti lääkitty ”zombie”.
Sairasloma jatkui aina jonkin aikaa eteenpäin. Selvisin ilman lääkkeitä muutaman vuoden eteenpäin kunnes sain psykoosin ja jouduin toisen kerran sairaalahoitoon keväällä 2010. Tuon sairaalajakson aikana sain diagnoosin paranoidinen skitsofrenia. Minulla oli erilaisia harhoja. Muutaman kuukauden sairaalassa olon aikana minulle määrättiin taas monenlaisia lääkkeitä. Lääkkeitä oli mm. masennukseen ja skitsofreniaan. Muistan lääkkeiden nimistä vain antipsykoottisen lääkkeen Risperdal,. jota käytin vuodesta 2010 aina tämän vuoden alkuun saakka eli melkein kahdeksan vuotta. Jäin työkyvyttömyyseläkkeelle 2011. Vuosien varrella jätin muut lääkkeet vähitellen pois, jotkut tarpeettomina. Kävin säännöllisesti sairaanhoitajan luona ja kerran vuodessa terveyskeskuksen psykiatrin luona joka sanoi minulle kolmisen vuotta sitten että voin jättää myös masennuslääkkeen pois.
Pari kertaa kysyin sitä voinko jättää myös antipsykoottisen lääkkeen Risperdalin pois, mutta lääkäri suostui siihen vasta viime syksynä. Olin elänyt oireettomana, vailla harhoja, jo kesästä 2010 lähtien ja tuntenut etten tarvitse enää antipsykoottistakaan lääkettä. Lääkäri kyseli tarkkaan elämästäni ja kerroin hänelle että olin palannut osa-aikaiseen työelämään syksyllä 2015 ja minulla oli vapaaehtoistyötä seurakunnassa ja yhdistyksissä sekä harrastin monenlaisia asioita mm. liikuntaa, avantouintia, opiskelua, lukemista ja kuorolaulua. Minulla on vakituinen parisuhde ja suhteet lapsiini ja ystäviini ovat hyvät.
Minulla oli kolmisen vuotta ainoana lääkkeenä Risperdal ja vihdoin terveyskeskuslääkärini, joka konsultoi myös psykiatria, antoi marraskuussa luvan lääkkeen vähittäiseen lopettamiseen. Olin siitä onnellinen! Lääkettä oli annettu minulle terveyskeskuksessa seitsemän vuotta pistoksena joka toinen viikko. Nyt siirryttiin aluksi muutamaksi viikoksi tabletteihin, jotka sitten puolitettiin ja jätettiin lopulta pois.
Kuuntelin juuri radio-ohjelman jossa kuulin että psyykelääkkeistä vieroittuminen voi olla yhtä vaikeaa kuin huumeiden lopettaminen. Minulla ei kuitenkaan ollut aluksi minkäänlaisia vieroittumisoireita. Lääkeannokseni oli ollut aika pieni. Lopetin lääkityksen kokonaan tammikuun alussa. Muutaman viikon kuluttua minulle tuli päänsärkyä, en tosin tiedä johtuiko se lääkkeiden lopettamisesta vai jostain muusta. Lisäksi oli jonkinlainen ”lievän krapulan” tunne muutaman viikon, huonovointisuutta ja lihassärkyjä. Tätä kirjoittaessani olen ollut ilman lääkkeitä 2,5 kk ja olo on ihan hyvä. Toivotaan että jatkuu samanlaisena.
Kirjoitus julkaistu aiemmin Skitsofreniayhdistyksen lehdessä Poutapilvi keväällä -18
Hienoa kuulla että joku päässyt noin helposti lääkkeistä eroon!👍
Aika helposti se lopulta sujui. Mutta käytinhän erilaisia psyykelääkkeitä jo vuodesta 2007 lähtien. Lopettelin niitä vähitellen, psykiatrin ja terveyskeskuslääkärin hoidossa. Tällä hetkellä olen ollut kokonaan ilman psyykelääkkeitä jo lähes 9 kk. Ihan hyvin on mennyt. Jonkinlaista virtaa on löytynyt paljon. Myös seksuaalisuus on elpynyt.
”About stopping medication” touch my heart when I read it.