Hyperselväjärkisiä on keskuudessamme, jos vain olemme valmiita heidät näkemään

Tämä on referaatti Neel Burtonin kirjoittamasta Aeon-verkkosivuston artikkelista, joka löytyy täältä.

Artikkeli on julkaistu alun perin Mad in America-sivuston Around the Web -palstalla. Se on käännetty käännösohjelmalla ja tämän jälkeen tarkistettu. Alkuperäinen kirjoitus löytyy täältä.

Aeonista:” ”Hyperselväjärkisyys” ei ole yleinen tai vakiintunut termi, mutta minä en sitä myöskään ole keksinyt. Törmäsin käsitteeseen ensimmäisen kerran R. D. Laingin teoksessa The Politics of Experience and the Bird of Paradise (1967) opiskellessani psykiatriaa. Kirjassa skotlantilainen psykiatri esitteli ”mielipuolisuuden” löytöretkenä, josta voi avautua vapautunut korkeamman tietoisuuden olotila eli hyperselväjärkisyys. Laingin mukaan liukuminen mielipuolisuuteen saattoi johtaa tilintekoon, heräämiseen, ”läpimurtoon” eikä ”romahdukseen”…

Luettuani The Politics of Experience –kirjan hyperselväjärkisyyden käsite jäi mieleeni, eikä vähiten sellaisena, jota voisin tavoitella itselleni. Jos on olemassa hyperselväjärkisyyttä, se tarkoittaa, että pelkkä selväjärkisyys onkin vain sellaista lepotilaa ja tylsyyttä, jossa on jopa vähemmän elintärkeää potentiaalia kuin mielipuolisuudessa. Tämä näkyy mielestäni selvimmin ihmisten tavanomaisissa epäkypsissä – ellei suorastaan epäsopivissa – sanallisissa ja käyttäytymiseen liittyvissä reaktioissa ympäröivään maailmaan. Kuten Laing asian ilmaisee:

Normaalin ihmisen olotila on vieraantuneisuutta, unessa olemista, tietoisuuden rajoittuneisuutta, mielen ulkopuolella olemista.

Yhteiskunnassa arvostetaan paljon normaalia ihmistä. Yhteiskunta kasvattaa lapsia menettämään yksilöllisyytensä ja muuttumaan merkityksettömiksi, ja siten olemaan normaaleja.

Normaalit ihmiset ovat tappaneet viimeisten 50 vuoden aikana ehkä
100 000 000 normaalia lajitoveriaan.

Monet ”normaalit” ihmiset kärsivät siitä, etteivät he ole hyperselväjärkisiä: heidän maailmankuvansa on rajoittunut, heidän prioriteettinsa ovat sekaisin ja heitä vaivaavat stressi, ahdistuneisuus ja itsepetos. Sen seurauksena he tekevät joskus vaarallisia asioita ja heistä tulee fanaatikkoja, fasisteja tai muulla tavoin tuhoisia (tai edistystä vastustavia) ihmisiä. Sen sijaan hyperselväjärkiset ihmiset ovat rauhallisia, hillittyjä ja rakentavia. Kyse ei ole vain siitä, että ”selväjärkiset” ovat epärationaalisia, vaan myös siitä, että heiltä puuttuu näkökulmia ja avarakatseisuutta, ikään kuin he olisivat joutuneet keinotekoisen elämänsä vangeiksi ja lukkiutuneet omaan pimeään ja kapeaan subjektiivisuuteensa. Koska he eivät kykene irtautumaan itsestään, he tuskin edes katsovat ympärilleen, tuskin näkevät kauneutta ja mahdollisuuksia, harvoin pohtivat laajempaa kokonaisuutta. Sen pelon vuoksi, että he menettävät itsensä, murtuvat ja tulevat mielipuoliksi, he käyttävät omaa äärimmäistä subjektiivisuuden muotoaan puolustautuakseen toista subjektia vastaan, samalla kun elämä – salaperäinen, taianomainen elämä – liukuu heidän käsistään pois.

Voimme kaikki tulla mielipuoliksi, tavallaan jo olemme mielipuolia, ilman syytä. Entä jos hyperselväjärkisyyteen olisi olemassa toinenkin reitti, joka olisi mielipuolisuutta vähemmän pelottava, vaarallinen ja vahingollinen? Entä jos salaoven lisäksi olisi olemassa myös kuninkaallinen tie, joka olisi siroteltu täyteen suloisesti tuoksuvia terälehtiä? Eihän Diogenes varsinaisesti tullut mielipuoleksi. Eivätkä muutkaan hyperselväjärkiset, kuten Sokrates ja Konfutse, olleet mielipuolia, vaikkakin Buddha kärsi aluksi siitä, mitä nykyään voitaisiin kutsua masennukseksi.

Onko Jungin lisäksi olemassa nykyaikaisia esimerkkejä hyperselväjärkisyydestä? Ne, jotka pakenivat Platonin varjojen luolasta, olivat haluttomia ryömimään sinne takaisin ja puuttumaan uudelleen luolassa olevien ihmisten asioihin. Useimmat hyperselväjärkiset ihmiset saattavat julkisen esiintymisen sijaan mieluummin piiloutua omille takapihoilleen. Muutamat nousevat kuitenkin julkisuuteen sen vuoksi, että saadakseen aikaan muutoksia heillä on tarve tehdä jotain, kuten Nelson Mandela ja Temple Grandin ovat tehneet. Hyperselväjärkisiä on yhä keskuudessamme: Dalai-laman ja Jane Goodallin lisäksi on monia ehdokkaita. Vaikka he näyttäisivät elävän omassa maailmassaan, se johtuu vain siitä, että he ovat syventyneet syvällisemmin asioiden olemukseen kuin ”selväjärkiset” ihmiset heidän ympärillään.”

Artikkeli →