HS: Adhd:tä hoidetaan Suomessa edelleen vähän lääkkeillä, laaja vertailu osoittaa

0
214

Lehdissä julkaistaan säännöllisesti artikkeleita, joiden tavoitteena on jollain tavalla lisätä tietoisuuttamme erilaisista sairauksista. Erityisesti mielenterveyden ollessa kyseessä, asioissa on usein monta puolta ja tutkimusnäyttö kirjavaa. Päätimme ottaa selvää, mitä näiden disease awareness -artikkeleiden taustalla on ja samalla kirjoittaa tutkimuksista, joissa on tultu erilaisiin johtopäätöksiin.

Toimittaja Päivi Repo kirjoitti 17.9.2018 Helsingin Sanomissa jutun ”Adhd:tä hoidetaan Suomessa edelleen vähän lääkkeillä, laaja vertailu osoittaa – alueelliset erot ovat suuria” (https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000005830241.html). Soitin Päiville ja kysyin, mistä hän oli saanut ajatuksen kirjoittaa aiheesta ja mitä hän siitä ajattelee.

Päivi oli itse ollut aloitteellinen jutun kirjoittamisessa, kun oli huomannut, että aiheesta oli hiljattain julkaistu useampiakin tutkimuksia. Päivin mukaan asia on kontroversiaalinen, herättää paljon intohimoja, tuntuu, että siinä mennään koko ajan laidasta laitaan ja linja vaihtelee maasta toiseen, niin kuin jutustakin käy ilmi. Toimittajalla ei varsinaisesti ollut henkilökohtaista kantaa. Hän on tavannut ihmisiä, jotka ovat sitä mieltä, ettei arjesta tulisi mitään ilmaan lääkitystä, mutta myös lääkäreitä, jotka ovat sitä mieltä, että lääkitään liikaa.

Päivi on käsitellyt aihetta useita kertoja vuosien varrella, muisteli, että viimeksi varmaan ADHD:n uusimman käypähoitosuosituksen valmistuessa (https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000005233673.html)

Puhun siitä, kuinka uskon ja koen, että tällaiset artikkelit, vaikka eivät suoraan kehota lääkkeen käyttöön, niin kuitenkin normalisoivat sitä, tekevät siitä yleisempää ja yleisesti sallitumpaa. Päivikin toteaa, että ei jutulla varsinaisesti sitä tarkoiteta, eikä hänellä tosiaan ole mielipidettä asiasta, hän vain referoi laajoja tutkimuksia.

Artikkelin lopussa sanotaan, että ”Lääkkeet ovat tehokkaita lapsille ja nuorille. Sen totesi samassa The Lancet Psychiatryn numerossa ilmestynyt toinen tutkimus, joka veti yhteen 133 aiemman tutkimuksen tuloksia. Suomessakin yleisesti määrätty metyylifenidaatti osoittautui turvalliseksi ja tehokkaaksi lapsille ja nuorille.” Puhumme kuitenkin siitä, mikä on turvallisuuden tehokkuuden mitta, jos esimerkiksi katsotaan lääkkeen haittavaikutuksia (https://laakeinfo.fi/Medicine.aspx?m=3544). Yleisiä haittavaikutuksia (esiintyvyys 1/10) on 21 pykälän lista ja vieläkin yleisimpiä haittavaikutuksia on 3. Päivi toteaa, että ei kai oikein ole olemassa lääkettä, jolla ei olisi sivuvaikutuksia. Mutta olemassa on kuitenkin lääkkeettömiä hoitovaihtoehtoja, eikö silloin ehdottomasti valitsisi mieluummin ne, kuin tällaiset riskit sivuoireille?

Varsin yleinen olettamus on, niin kuin Päivilläkin, että lääkärit kyllä tutustuvat tarkkaan potilaaseen ja hänen tilanteeseen, ennen kuin lääkettä määrätään. Totuus kuitenkin todennäköisesti on toinen. Kukapa nyt ei olisi kuullut terveydenhuoltomme resurssipulasta? Ehditäänkö todella tutustua niin hyvin kaikkiin tilanteisiin? Ehditäänkö ja halutaanko edes kokeilla muita vaihtoehtoja? Varsinkin kun lääkehoito yleistyy ja sen sanotaan olevan turvallista. Ja sairaustietoisuutemme lisääntyessä uskomme, että nämä ovat pysyviä neuropsykiatrisia häiriöitä, ja osaamme vaatia niihin apua, emmekä enää usko, että voisimme muillakin tavoin itse niihin vaikuttaa. Ja uskomme myös, että pitää vain hyväksyä lääkkeiden sivuoireet, koska muitakaan vaihtoehtoja ei ole.

Päivin mukaan asiaa pitäisi katsoa tosi monipuolisesti. Suomen tilanne on kuitenkin maltillinen niin kuin artikkelistakin näkyy. Islannissa ja tanskassakin käytetään lääkkeitä paljon enemmän. Kysyn kuitenkin, että kun kerran Suomessakin lääkkeiden käyttö on kymmenessä vuodessa moninkertaistunut, niin emmekö kohta ole samassa tilanteessa? Eikö olisi tärkeää myös kirjoittaa tutkimuksista, joiden mukaan lääkkeiden pitkäaikaisesta käytöstä ei ole mitään hyötyä, vaan ennemmin haittaa?

Päivi sanoo, että onhan nyt aivan eri tilanne, kun muutama vuosikymmen sitten koko häiriötä ei edes tunnistettu, ajateltiin vaan, että ihmisillä on joku aivovaurio. Ja minä kysyn, että onko sitten hyvä, että nyt ADHD-diagnooseja on kuitenkin monin kerroin enemmän kuin tuolloin (ihmisiä joilla oli aivovaurio)? Mitä ihmisen persoonalle ja mahdollisille lahjoille tapahtuu, kun osaksi hänen identiteettiään jo pienenä tulee kirjainsarja ADHD ja sen tuomat negatiivissävytteiset käsitykset? Näiden diagnoosien rajat ovat kuitenkin todella häilyviä ja ne helposti laajenevat. Kohta meillä kaikilla on jokin vastaava diagnoosi.

Tähän Päivi siteeraa edesmennyttä psykiatria, Kivi Lydeckeniä, että eikö terve ole vain sellainen ihminen, jota ei ole tutkittu tarpeeksi.

Puhelu päätetään, mutta aihe mietityttää. Yhtenä aamuna Radio Suomipopin Aamulypsy-ohjelmassa Jaajo, Anni Hautala ja Juha Perälä puhuvat ADHD:stä. Jaajo sanoo, että hän oli kyllä levoton lapsi. Kun sitten sanottiin, että kohta tulee siirto erityisluokalle, hän vähän tsemppasi ja sai seuraavasta kokeesta kympin. Anni kertoo ruotsalaisesta psykiatrista Anders Hansenista, joka epäilee, että häneltä olisi moni asia jäänyt tekemättä, ei olisi esim. kouluttautunut, jos hänelle olisi lapsena annettu ADHD-diagnoosi. Hansenin kirjaa “ADHD voimavarana -missä kohtaa kirjoa olet?” kuvaillaan seuraavasti:

Tunnetko jonkun taitavan, luovan, pelottoman, asioita kyseenalaistavan, joustavan, sinnikkään ja aloitteellisen? Tämä ihminen ehkä ajattelee niin sanotusti laatikon ulkopuolelta eikä lannistu pienistä takaiskuista. Oletko itse sellainen? Yllä mainitut positiiviset ominaisuudet ovat tyypillisiä adhd-diagnoosin saaneelle, vaikka olemme pitkään ajatelleet, että aikamme tunnetuin diagnoosi tietää vain ongelmia. Nykyään onneksi nähdään myös näiden persoonallisuuspiirteiden hyvät puolet. Hyvä adhd näyttää, miten voit kääntää joko oman tai lapsesi adhd-diagnoosin enemmän eduksesi sekä miten adhd:n varjopuolia hallitaan. Todellisuudessa sijoitumme kaikki adhd:n kirjolle, ja erilaisilla persoonallisuuksilla on annettavaa niin kotona kuin työelämässäkin.

Onkin hyvä, että ADHD-piirteiden positiivisia puolia tuodaan esiin. Mutta niin kuin ylläkin sanotaan, sijoitumme kaikki ADHD:n kirjolle, jos asia näin halutaan nähdä. Tulee mieleen myös termi “ihmisyyden kirjo”. Miten raja vedetään, kun piirteitä on paljon, ja niiden voimakkuus vaihtelee ihmisestä toiseen? Ja mitä todennäköisimmin myös ajan hetkestä, elämäntilanteesta toiseen. Kannattaako sitä todella vetää ollenkaan? Ja onko se raja nytkin jo enemmän riippuvainen ympäristön käsittelykyvystä kuin yksilöstä itsestään? Kaikki me olemme erilaisia, myös ADHD-diagnoosin saaneet keskenään. Me pidämme erilaisista asioista ja tarvitsemme erilaisia asioita voidaksemme hyvin. Jo pienestä pitäen.

Tästä aiheesta on vaikea kirjoittaa, koska tiedän sen herättävän tunteita. Niin se tekee minullekin. Mietin tilannetta oman poikani kanssa, jolloin olin varma, että hän “tarvitsee neuropsykiatrisen diagnoosin” ja olimme sitä hakemassa. Emme kuitenkaan jatkaneet tutkimuksissa ja siitä olen kovin onnellinen. Päästin itse vastuusta ja kontrollista. Myönsin, että kotimme ilmapiirissä oli tapahtunut romahdus, enkä itse voinut hyvin. Eihän herkkä aikuinenkaan pysy terveenä työpaikalla, jonka ilmapiiri on huono ja esimies stressaantunut. Muitakin syitä ongelmille toki voi olla, mutta oma reagointini ei ainakaan auttanut niissä. Lisäksi itse jouduin hetkeä myöhemmin käymään diagnosointiprosessin läpi, ja hädin tuskin selvisin siitä ilman pelkästään diagnosoinnista johtuvaa suurempaa romahdusta.

Minä olin saada käyttäytymiseeni ja ajatteluuni perustuvan diagnoosin, joka jo epäilyvaiheessa tuntui itseään toteuttavalta ja olisi toteutuessaan merkittävästi vaikeuttanut toipumistani. Olisin ehkä uskonut, että olen perimältäni pysyvästi viallinen, eivätkä muutokset omassa elämässä voi sitä merkittävästi muuttaa. Ahdistuneisuuteni syy olisi ollut sairaudessa, ei muissa elämäntapahtumissa. Olisimme myös läheisten ja lääkärien kanssa lukeneet käypä hoitosuosituksista ja omaispalstoilta mikä on minulle parhaaksi… Kun nyt oikeastaan olen tehnyt paljonkin asioita päinvastoin, omia tarpeitani kuunnellen, en pelkästään täyttääkseni ympäristön odotukset ja vaatimukset.

Lue lisää ADHD-diagnoosista ja lääkkeiden pitkäaikaisista vaikutuksista: https://madinfinland.org/adhd/

JÄTÄ VASTAUS