Osallistuin 12.3. Tarpeenmukainen hoito ry:n järjestämälle luennolle etäyhteyden kautta (luento nyt saatavilla: https://youtu.be/XAw1_6lh6sw?feature=shared). Sen aiheena oli psykoosien parempi hoito ja luennoitsijana toimi psykoterapian professori Jaakko Seikkula. Hän avasi ajatteluaan kehittämänsä avoimen dialogin hoitomallin taustalla, jota kuulemma sovelletaan menestyksellisesti jo 35 eri maassa.
Suomessa tähän hoitomalliin ei kuitenkaan olla tartuttu, vaikka se on ollut jo vuosikymmeniä Keroputaalla sekä myös muualla maailmalla hyvin toimivaksi ja kustannustehokkaaksikin todettu psykiatrinen hoitomalli, jota voitaisiin epäilemättä soveltaa menestyksellisesti muidenkin vaikeiden mielenterveysongelmien ja kriisitilanteiden hoitoon.
Ennen kaikkea Seikkulan kuvaamassa lähestymistavassa vaikutuksen teki kuitenkin sen inhimillisyys ja potilaslähtöisyys. Kaiken ajattelun ytimessä oli kunnioitus ja rakkauskin potilasta ja hänen ainutlaatuista kokemusmaailmaansa ja ihmisyyttäänsä kohtaan.
Tämä lähestymistapa on psykiatrisessa hoidossa nykyään valitettavan harvinaista. Monesta potilaasta itseni mukaan lukien tuntuu vallalla olevassa psykiatrisessa hoitojärjestelmässä, että he eivät tule todella nähdyiksi tai kuulluiksi. Kuitenkin todistetusti avoimen dialogin hoitomallin tutkimukseenkin liittyen juuri nähdyksi, kuulluksi ja hyväksytyksi tuleminen sekä aitoon dialogiin asettuminen kärsivän ihmisen kanssa voi aidosti saada aikaan muutosta ja parantaa vaikeistakin mielenterveysongelmista .
Seikkula myös peräänkuulutti luennollaan ”humaania psykiatriaa”. Hänen mukaansa nykypsykiatrialta puuttuu kokonaan ihmiskäsitys, jonka pohjalta tällaista inhimillisempää ja humaanimpaa lähestymistapaa voisi ylipäätään lähteä kehittämään. 1990-luvulla biomedikaalinen lähestymistapa kun syrjäytti psykiatriassa kokonaisvaltaisemman ja psykoterapeuttisesti orientoituneemman käsityksen ihmisyydestä ja ihmismielestä.
Tämän muutoksen seurauksena psykiatria on menettänyt Seikkulan mukaan tieteenä aivan liian paljon. Psykiatristen sairauksien redusoiminen virheellisesti pelkiksi aivokemian häiriöksi on johtanut suureen inhimilliseen kärsimykseen sekä psykiatrian aivan liialliseen medikalisoitumiseen. Tästä on seurannut usein ennemminkin mielenterveysongelmien kroonistumista kuin niistä parantumista, puhumattakaan monista psyykenlääkkeiden aiheuttamista vakavistakin haittavaikutuksista.
Seikkula totesi luennossaan myös, että hän saa jatkuvasti yhteydenottoja psykiatrisilta potilailta, joiden viesti on sama: ”Minua ei kuunnella”. Tätä viestiä kuulen myös itse jatkuvasti eri yhteyksissä ihmisiltä, jotka ovat syystä tai toisesta joutuneet turvautumaan hädässään psykiatriseen apuun.
Niin monet psykiatriset potilaat tarpovat tänä päivänä elämässään epätoivoisina eteenpäin ja yrittävät vain jotenkin selviytyä monilta osin toimimattomassa ja epäinhimillisessä psykiatrisessa hoitojärjestelmässä.
Jaan myös itse tämän kokemuksen. Me emme tule potilaina todella kuulluiksi, todesta otetuiksi ja kohdatuiksi. Jonkin täytyisikin tähän asiaan tiimoilta muuttua mahdollisimman nopeasti. Nykyiset Suomessa yleisesti vallalla olevat hoitokäytännöt kun ovat inhimillisesti ja kansantaloudellisestikin tarkasteltuina täysin kestämättömiä.
Kiitän yhdessä monen muun paikalla olleen kuulijan kanssa Jaakko Seikkulaa hänen luennostaan. Se todella oli eräänlainen toivon pilkahdus psykiatrian nykyisessä hyvin karussa todellisuudessa, kuten eräs kuulija luennon keskusteluosiossa totesi.
Jaakko Seikkulan pitämä luento osoitti, että psykiatrian kentältä löytyy kaikesta huolimatta yhä myös niitä ammattilaisia, jotka ovat valmiita pistämään itsensä ihmisinä likoon ja kuuntelemaan, ymmärtämään ja auttamaan psykiatrista potilasta tavalla, joka aidosti mahdollistaa toipumisen vaikeistakin mielen haasteista.
Vielä kun tämä tapa kohdata ja auttaa saisi Suomessa vielä paljon enemmän tuulta purjeidensa alle! Se merkitsisi psykiatrian piirissä käytännössä eräänlaista inhimillisyyden vallankumousta, joka voisi saada toteutuessaan aikaan paljon muutakin hyvää niin elämänlaadullisesti kuin kansantaloudellisestikin.
Siihen asti: Toivossa on hyvä elää!”
